AIKIKEN ry

Aikiken ry - dojo esittely - Kai Koskinen

perustettiin vuonna 1993. Harjoitteleminen aloitettiin monitoimitalon tiloissa. Vuonna -94 Aikiken ry avasi ensimmäisen oman dojonsa lähelle keskustaa vanhaan varastotaloon, joka on sittemmin purettu. Nykyisiin tiloihin Cygnaeuksenkadulle Aikiken muutti -95.

Alussa Aikikeniin kuului vain Aikido ja Iaido, mutta pian alettiin harrastaa myös muita lajeja: Hontai Yoshin ryu Jujutsua -94, Escrimaa -95 ja Tai Chitä -99, jota oli jo muutaman vuoden harjoiteltu epävirallisesti.

Junioritoiminta aloitettiin vuonna -94: Aikidoa 6 - 14 vuotiaille ja Jujutsua 8 - 14 vuotiaille. Yhteistoiminnassa Jyväskylän Työväenopiston kanssa on Aikikenissa ohjattu naisten itsepuolustuskursseja vuodesta -95.

Aikiken järjestetään säännöllisesti eri lajien leirejä. Vähintään kerran vuodessa tulee opettajia myös Japanista. Leirejä jotka eivät suoranaisesti kuulu mihinkään lajiin järjestetään useita vuodessa, kuten: kubotan, ampuma-ase, veitsi... Aikiken järjestää myös tilauksesta räätälöityjä kursseja ja leirejä mm. yrityksille ja yhteisöille.

Jos tunnet tarvitsevasi ammattimaista budo- / itsepuolustusopetusta,
ota rohkeasti
yhteyttä.

DOJO esittely

Tatami

Aula

Uutuutta loistavat suihkutilat

Punttisali, joka on kaikkien
jäsenten vapaassa käytössä

Seuran pääopettajana toimii Kai Koskinen, jolla on seuraavat vyöarvot:

  • Aikido 4. dan
  • Aikidotoho iai 4. dan
  • Jujutsu 4. dan
  • Bo-jutsu 4. dan
  • Iai-jutsu 2. dan
  • Toyamaryu iaido 1. dan
  • Jujutsu eguci yoshin ryu 1.dan
  • Escrima level-2


Kai Koskisen kilpailumenestys:

  • Toyamaryu Iaido MM 1996 3. sija (Italia)
  • Toyamaryu Iaido SM 1996 1. sija
  • Bo-jutsu SM 1995 1. sija
  • Bo-jutsu SM 1996 1. sija
  • Bo-jutsu SM 1997 1. sija
  • Iai-jutsu SM 1997 1. sija
  • Jujutsu SM 1997 2. sija
  • Kendo Kyu Cup 1996 3. sija
  • Kendo Kyu Cup 1996
  • Budoka-lehden Taistelijan malja 1997