Arvoisat kaupunginvaltuutetut

Me Alakiventie 8:n asukkaat kiitämme teitä, että annatte meille mahdollisuuden esittää kantamme Myllypuron kaatopaikka-asiasta.

Olemme täällä tuodaksemme julki Alakiventie 8:n asukkaiden huolen kotiensa menettämisestä.

Helsingin kaupunki on useissa yhteyksissä ilmoittanut kantavansa täyden vastuun Myllypuron kaatopaikan aiheuttamasta tilanteesta. Muun muassa apulaiskaupunginjohtaja Martin Meinander on todennut Ilta=Sanomien haastattelussa 22. Joulukuuta 1998 että:
" Tarpeen tullen kaupunki varmasti hankkii Alakiventien ihmisille vaikka uudet asunnot ".
Käytännössä tämä on merkinnyt tilastollista hinta-arvitointia tilanteessa, jossa pyritään tekemään yksittäisiä kauppoja asunnoista. Tällä ns. käyvällä hinnalla ei saa edes Myllypurosta 15 vuotta vanhemmasta talosta huonokuntoista vastaavan kokoista asuntoa, saati sitten kotia.
Vallalla on myyjän markkinat, johon tämänpäiväinen Helsingin Sanomatkin viittaa asuntojen hintakatsauksessaan.
Olemme kertaalleen maksaneet kotimme, jotka olemme itsellemme huolella ja pitkällä etsinnällä valinneet. Emme halua luksusta vaan toimivat kodit lähiympäristöstä. Joten vaatimuksemme uusista kodeista ei liene kohtuuton.

Tarvitsemme päätöksentekovaltaisen kaupungin edustajan seuraaviin neuvotteluihimme kaupungin virkamiesten kanssa.

Asukkaillamme on hätä kodeistaan ja terveydestään. Me pyydämme nyt ratkaisua kodeistamme ja toivomme että ihmisten huoleen terveydestään osoitetaan resursseja, jotka kykenevät tuottamaan asukkaille todellista tietoa heidän terveydestään.
 
 

Kohdelkaa meitä kuten haluaisitte itseänne kohdeltavan vastaavassa tilanteessa.