This page in English

  Pentublogi 
(ei päivitystä tällä hetkellä)


Tällä hetkellä meillä ei ole pentuja

 Uusia pentusuunnitelmia kesäksi/syksyksi.

Mutta Talvivaaran kissalassa on lupaava kollinalku vapaana
odottamassa siitos- ja näyttelytoiminnasta kiinnostunutta kotia:


Talvivaaran Cattivellaunos aka  "Jonsson", SIB n 23,  syntynyt 22.5.2010
Vanhemmat: Flora Sibaris*RU x SC FIN*Amante's Hard Rock
Tiedustelut: Talvivaaran
Video - Jonsson 3 viikkoisena

   

Myös  MissSib-kissalassa Belgiassa neljä 2.viikkoista kollinalkua
Kolme punaista, joita kaksi classic tabbya, yksi ruskeatiikeri.


Pentuvideo

   

Amante's R-pennut ovat jo uusissa kodeissaan!


 

Luovutan pennut vastuuntuntoisiin koteihin ja vain sisäkissoiksi, jotka voivat ulkoilla valvotusti valjaissa tai katetussa turvallisessa ulkotarhassa. Pentujen vanhemmat testattu negatiivisiksi FIV/FeLV:in  varalta. Kaikilla on veriryhmä A. Kaikki nykyiset siitoskissani on myös testattu terveiksi HCM:n varalta määrättyyn ikään mennessä ( viimeistään noin 1,5 vuotta), jonka jälkeen ne testataan säännöllisesti. Testaan kissani säännöllisesti myös sienen (microsporum canis) varalta.

Pennut luovutan uusiin koteihinsa aikaisintaan 12-viikkoisina, kolmesti madotettuina, kahdesti rokotettuina, virallisesti rekisteröityinä, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamina. Seuraan pentujen kehitystä joitakin viikkoja syntymän jälkeen,  ja vasta pennun tason (siitos/näyttely/lemmikki) arvioinnin jälkeen otan vastaan sitovia pentuvarauksia. Toki aikaisemminkin voi pitää yhteyttä ja tiedustella pennuista.  Pentuvarausta en tee kuitenkaan vain sähköpostin tai puhelinsoiton perusteella, vaan vasta henkilökohtaisen tapaamisen jälkeen, koska minulle on tärkeätä saada tutustua kasvattieni omistajiin henkilökohtaisesti. Samoin pennun ostajan on hyvä tuntea pennun kasvuolosuhteet. Pennuista tehdään kirjallinen kauppasopimus ja ostaja saa kirjalliset hoito-ohjeet sekä jatkossakin tukea ja neuvoja.

Rotua mainostetaan usein hypoallergisena (vähän allergiaa aiheuttavana ) rotuna. Siperiankissat voivat kuitenkin aiheuttaa allergisia reaktioita aivan kuin muutkin kissat, joten en luovuta pentujani kissa-allergisten henkilöiden koteihin.

Näyttelyistä kiinnostuneita autan perehtymään kissanäyttelymaailman saloihin ja uusia kasvattajia autan kasvatuksen alkuun ja tuen jatkossakin. Mikäli olet kiinnostunut pennuista, ota  yhteyttäsähköpostitse Merja.Tolonen(at)nic.fi tai puh.09-495 139, 050-3599 670. Kerro myös alustavasti hieman itsestäsi, kotioloistasi, kissatoivomuksistasi ja suunnitelmistasi.  
Vinkkejä rotukissan pennun ostajille. Lisää tietoa siperiankissasta myös rotuyhdistyksen sivulla: www.siperiankissat.net 

     

Tietoa ja kuvia Amante's-pentueista

This page in English

KISSAFANI nro 3/2005
Siperiankissan rotuesittely sekä Amante's -kasvattajahaastattelu.
Cedi  oli kansikuva- ja keskiaukeaman poikana. 

Lue artikkelit klikkaamalla kuvaa.

Lemmikit & Eläinmaailma-lehdessä 2/2003 on siperiankissan rotuesittely, jossa kerrotaan kuvin ja sanoin B-pentueesta sekä A-pentueen Ariettasta. Nyt voit lukea koko artikkelin tältä sivulta. 
Kansikuvapoikana on Boogie ja keskiaukeamajulisteen tyttöinä ovat Siiri- mamma ja Valmu.

 

Home   This page in English

Päivitetty 26.07.2010

 

SITE MAP - SISÄLTÖSIVU - INHALTSVERZEICHNIS   
Mitä uutta tällä sivustolla?
  What's New On This Site?

Email: Merja.Tolonennic.fi    

 

iweb stats
     

eXTReMe Tracker


"There are two means of refuge from the miseries of life:  music and cats."
Albert Schweitzer

Vote for my site at Cat Link!

Amante's Siberian Cats - Copyright 2001-2010 Merja.Tolonen