JOHNNY SPENCE with DOCTOR'S ORDER ON TOUR 2008

HENKILÖT
Johnny Spence, laulu
Teddy Bear Nättilä, basso
Grande-Archie Hämäläinen, kitara
Mighty Man Oikarinen, rummut

TAPAHTUMIEN KULKU & KEIKAT
30.9. Johnny Spence saapuu Helsinki-Vantaan lentokentälle klo 17.30
30.9. Kahden tunnin treenit Järvenpäässä alkaen klo 19.00
1.10. Päivä Juha Takasen Äänistudiolla Vantaan Kivistössä
2.10. Jyväskylä, Old Brick's Inn (Blues Live! -happening)
3.10. Seinäjoki, Rokkikellari
4.10. Rauma, Ravintola Sinisoihtu
5.10. Helsinki, On The Rocks
ESINÄYTÖS
Helmikuun lopulla vuonna 2008 Tohtorit saivat e-mailia The Pirates-yhtyeen legendaariselta laulaja-basistilta Johnny Spenceltä; "Sain seuraavanlaisen hullun ajatuksen - Mick (Green) on tänä vuonna kovasti kiireinen keikkaillessaan Van Morrisonin kanssa, ja niinpä minulla on runsain määrin ylimääräistä aikaa. Mitäs tuumaisitte, jos tulisin Suomeen ja tekisin muutaman keikan Doctor's Orderin kanssa? Vaikkapa kolmen vartin setti, jossa laulaisin enkä soittaisi lainkaan bassoa."
Näin Johnny Spence. Myöhemmin Johnny kertoi nauttineensa kyseisenä helmikuisena tiistai-iltapäivänä kokkailun ja tupakin polton lomassa runsain määrin erilaisia virvokkeita - lähinnä olutta, viiniä ja whiskyä - sai idean ja laittoi vaimonsa asialla, eli saneli tekstin, jonka vaimo kirjoitti ja e-mailasi. Tohtori Nättilä viestin vastaanotti, heitti pari volttia riemusta ja soitti pikimiten tohtorikolleegoilleen. Samantien laitettiin isot pyörät pyörimään. Reilun viikon sisällä oli neljän keikan kiertue buukattu lokakuun alkuun. Keikoista kahdesta iso kiitos Dalt Onesin Kjellulle. Muista keikoista ja järjestelyistä kiittelemme itseämme.
Lisäksi intoa uhkuvan ja puhkuvan Johnnyn kanssa sovittiin, että kiertueen yhteydessä tehdään kokopitkä yhteisalbumi "Johnny Spence with Doctor's Order", jonka materiaali tulisi koostumaan pääosin Johnnyn omista rock'n'roll-suosikkipiiseistä. Pitkin kevättä ja kesää sopivia kappaleita etsittiin projektia varten, ja niitä myös löydettiin. Elo- ja syyskuun aikana kolme toisenlaista tohtoria viettivät pari iltaa ja yhden lauantaipäivän Juha Takasen kuuluilla Äänistudioilla, missä äänitettiin pohjat ja soolot 13:een reipashenkiseen rock'n'roll-kappaleeseen. Myös Suomen johtava rock'n'roll-pianisti Mr. Breathless kävi soittamassa reimat ja reippaat boogie-tyyppiset pianoilut neljään ralliin. Saksofoniakin levylle tulee kolmelle raidalle. Kappalevalikoima on suuri salaisuus, joka paljastuu vasta kun albumi ilmestyy alkuvuodesta 2009. Sen verran kuitenkin salaisuuden verhoa voimme raottaa, että kiertueen keikoilla kuultiin jo joitain levylle tulevia kappaleita.
Tohtorien ja Johnny Spencen yhteistyön juuret ovat vuodessa 2005. Kyseisen vuoden lopulla The Pirates ja Doctor's Order tekivät muutaman onnistuneen yhteiskeikan. Kaikki meni hyvin, suorastaan nappiin, hauskaa ja hienoa oli niin lavalla kuin muutenkin, ja seuraavina vuosina näitä yhteisiä keikkoja on ollut koko joukko lisää. Ja tietenkin marraskuussa vuonna 2006 Doctor's Order ja maailman- ja musiikkihistorian loistavin rock'n'roll-kitaristi Mick Green tekivät yhdessä kuuden piisin mini-albumin "Cutthroat and Dangerous" (Goofin' Records)", jolla myös Johnny Spence vieraili laulamassa "Drinkin' winen", ja joka on ollut myyntimenestys ja myös arvostelumenestys niin meillä kuin maailmallakin. Eli yhteistyön jatkuminen oli luonnollinen asia. Lokakuinen kiertue oli myös Tohtorien 10-v.-juhlakiertue, joka juhlisti myös kesällä ilmestynyttä 10-vuotisjuhla-albumia "Seleccion GRANDE - 10 Aniversario Reserva" (Goofin' Records).
JOHNNY SPENCE STUDIOSSA
Omat lauluosuutensa 13:een piisiin Johnny Spence purkitti yhtenä päivänä vajaassa kuudessa tunnissa. Merirosmo itse totesi omista vokaaliosuuksistaan, että hän ei ole yhdelläkään Pirates-levyllä laulanut niin hyvin kuin tällä uransa ensimmäisellä soololevyllä. Oli muuten jo aikakin, siis oman levyn, Johnnyhan täytti viime helmikuussa 66 vuotta! Eli ei mikään eilisen teeren piraatti! Helsingin On The Rocksin keikalla Johnny kertoi yleisölle albumista myös sanoin: "I've been over here since Tuesday, and on Wednesday I completed an album with these boys, it's goin' to be a fuckin' motherfucker, I tell you!".
DSCN2713.jpg (72153 bytes)DSCN2716.jpg (89442 bytes)DSCN2721.jpg (94432 bytes)
JYVÄSKYLÄN OLD BRICK'S INNISTÄ KAIKKI ALKOI
Kiertue käynnistyi torstaina 2.10. Jyväskylän Old Brick's Innistä, keikka oli osa perinteikästä Blues Live! -festivaaliviikkoa. Tupa oli täynnä, faneja ja väkeä oli tullut kauempaakin, aina Kuopiosta ja Valkeakoskelta asti. Ja kuten kuvista näkyy, tunnelma oli katossaan, tilaisuus oli rock'n'roll-musiikin suurta juhlaa. Johnny Spence oli ensimmäistä kertaa elämässään bändin vokalistina (siis frontmaninä) ilman bassoa, ja osoitti olevansa luontainen ja aivan hillitön show'mies - suurinpiirtein ainoa laatuaan!
IMG_3906.jpg (77264 bytes)IMG_3907.jpg (74203 bytes)
IMG_3913.jpg (79042 bytes)IMG_3933.jpg (66321 bytes)IMG_3908.jpg (82092 bytes)
IMG_3916.jpg (54979 bytes)IMG_3917.jpg (70162 bytes)
IMG_3952.jpg (67737 bytes)IMG_3955.jpg (74665 bytes)
THE GREATEST PIRATE OF THEM ALL ROKKIKELLARISSA SEINÄJOELLA
Kiertue jatkui perjantaina Seinäjoen maineikkaassa rokkimestassa Rokkikellarissa. Jälleen oli talo tai tässä tapauksessa pikemminkin kellari täynnä innokasta ja asiaan vihkiytynyttä väkeä. Yllättäen ja kerrankin paikalla oli jopa median edustajia, Big Beat-, Etelä-Pohjanmaa- ja Blues News-lehtien Mikke Nöjd oli ensimmäisellä livekeikallaan kolmeen vuoteen, sitä ennen olikin ollut 15:n vuoden tauko. Ja olihan paikalla myös alan aviiseista tutut Hakalan Mika ja Vainion Antti sekä Etelä-Pohjanmaa-lehden kirjallisuustoimittaja Pia Nöjd. Mansen jytäjemmari Marko Aho teki keikasta jopa raportin Blues Finlandin sivuille (LINKKI), jota komistivat sekä Markon itsensä että Kake Kiirikin ottamat valokuvat, joista välittyy vauhti, vaaralliset tilanteet ja rock'n'roll-musiikin suuri hurma. Tai kuten Rokkikellarin omassa mainosjulisteessa luki: Doctrors Order - Juhlakiertue The Piratesin Johnny Spencen kanssa! (Doctror's - niinpä niin...)
RAUMALLA KENGURUMAAN EDUSTAJIA, TOISENLAISIA TOHTOREITA JA AITO PIRAATTI
Kiertueen kolmas keikka oli lauantai-yönä Rauman "maineikkaassa" ja "arvostetussa" ja "ajan patinoimassa" Sinisoihtu-ravintolassa, joka sijaitsee Aittakarinkadun viihtyisässä ja vauhdikkaassa lähiössä. Sielläkin oli kivaa, etenkin keikan jälkeen aamiaisella noin kello 04.00 hotellihuoneessa, kuten kuvasta näkyy. Itse keikalla asiantunteva yleisö selvästi nautti merirosmon ja tohtorien riemukkaasta ja tiukasta yhteistoiminnasta. Raumalaisrokkarien suurta asiantuntevuutta kuvaa hyvin paikallisen rokkarin innostunut kommentti keikan jälkeen; "tulee sieltä Australiasta muutakin hyvää kuin kengurut - The Pirates!". Siihen ei Grande-Archiellakaan ollut lisättävää... poistuimme hotellille oluelle ja syömään seuraavaan aamuun varatut aamiaiset jo ennakkoon!
IMG_3973.jpg (40991 bytes)sinifuckinsoihtu.jpg (385842 bytes)
HISTORIALLISIA HETKIÄ HELSINGIN ON THE ROCKSISSA
Kiertueen viimeinen eli neljäs keikka oli sunnuntaina Helsingin On The Rocksissa. Yleisöä olisi voinut olla enemmänkin, mutta se ei menoa haitannut. Paikalla olleet saivat osakseen ainutlaatuisen keikan. Te, jotka loistitte poissaolollanne, ette voi kuin harmitella, missasitte jotain todella spesiaalia ja historiallista. Vaan sehän on täysin teidän oma häpeänne ja menetyksenne. Keikalla kuultiin seuraavanlainen setti: Please don't touch/I can tell/Mystery train/Goin' back home/Down the line/Don't munchen it/Linda Lu/Peter Gunn (Spence bassossa)/Drinkin' wine spo-dee-o-dee/Move it/Shakin' all over/Honey hush/Bye bye Johnny/Tear it up. Setti oli itse asiassa saman kaikilla keikoilla, paitsi että Raumalla ei kuultu kahta viimeksimainittua. Ja joka konsertissa illan alkajaisiksi Doctor's Order villitsi yleisön omalla kolme vartin setillään.
IMG_3980.jpg (73613 bytes)IMG_3978.jpg (43033 bytes)Johnnydoontherocks.jpg (84345 bytes)
LOPPUNÄYTÖS
Vajaaseen viikkoon mahtui 1200 kilometriä, neljä keikkaa ja aivan mahdoton määrä riemukkaita hetkiä niin lavalla, keikka-autossa, baareissa, ravintoloissa, McDonaldseissa, keikkapaikkojen takahuoneissa ja hotellihuoneissa. Johnny on huikea tarinankertoja, ja niitä tarinoita miehellä riittää, soittajan ura kun alkoi jo 50-luvulla. Automatkoilla yleisen vitsailun, tarinaniskennän ja tulevan albumin nonstop-tyyppisen kuuntelun ohessa käytettiin aikaa myös muuhun, eli haastattelumateriaalia kertyi runsain määrin, muun muassa tarinoita 50-luvulta kun Johnny opetti aloittelevalle polvihousuiselle kitaristille Mick Greenille kitaransoiton alkeita, huimia ja ennenkuulemattomia juttuja 60-luvun Johnny Kidd and the Pirates-ajoilta, muisteloja kiertueesta Jerry Lee Lewisin bändin basistina vuonna -66, ja tietenkin asiaa Piratesin 70-luvun paluusta ja vaikka mistä. Näihin palataan jossain vaiheessa jossain yhteydessä.
Johnnyn ja Tohtorien kiertue oli kaikilta osin onnistunut. Se oli myös ikimuistoinen, ainutlaatuinen ja historiallinen, ja kaikkea tuota on myös tuleva albumi. Se on takuuvarma juttu. Kolmelle tohtorille - Hämäläiselle, Nättilälle ja Oikariselle - kyseinen viikko oli hienointa, mitä soittajan uralla on koskaan kohdalle sattunut. Myös Englannin ihme oli kaikkeen erittäin tyytyväinen. Näin Johnny Spence yleisölle On The Rocksissa: "Before we go, I'll tell you what, I've been on the road with these boys for the last four days, and we've had such a good time. I've gotta tell you, not only on stage, but in a car, travelin', jokin' and laughin'. And we made a fuckin' good album. We've had a real good time."
johnnyjakimmo.jpg (77153 bytes)
"This is the only drummer I've ever worked who can equal Frank ´Farley, or probably even better - Kimmou, what a man!" Johnny Spence On The Rocksissa
YLEISÖN EDUSTAJIEN LÄHETTÄMIÄ VIESTEJÄ:

"Kiitos hienosta illasta! Aivan tajuton draivi, paras Jkl:ssä for ever. Illan kruunasi Al Johnny Pacino Spence ja pisti piraattibootsit pyörimään! Rohtoo on nyt suonissa niin, että saattaa pysyä kuosissa jopa srv settiin asti. Ja aRcHie: olet IHANA!!!"
Tosi iso fani, Tikkakoski

"Kun tohtoreiden sivut alkoivat täyttymään kehuista eilisen Jkl:n keikan jälkeen, niin täältä löytyy vielä tilaa: Eli mars kaikki kynnelle kykenevät katsomaan ja kokemaan ainutlaatuine kiertue J. Spence DO:n kanssa! JÄRISYTTÄVÄÄ! Tuskin maltan odottaa kokoonpanon tuotosta tulevalta levyltä!"
Valkeakosken Esa

"Olipas ehtoo Jkl:ssä! Pubrockia sanan varsinaisessa merkityksessä, ahdasta ja kuumaa mutta tunnelma kattoakin korkeammalla. Archie kun lannetta letkeautti, heiku Tepon mikko metrin sivuun! Jätkät teki historiaa, Johnny Spence leadsingerinä ilman bassoa. No sleep till Helsingfors, go go!"
Ola & Vibe, Kuopio

"Doctor's Order rules!! Fantastic rock'n'roll show on Thursady (3.10) in Jyväskylä. FINALLY got the chance to hear those Pirates classics sang by the great Mr. Johnny Spence! His voice is still full of thunder and he even played some mean bass on "Peter Gunn"! And Archie's faxce expressions were priceless while he tortured his poor guitar ruthlessly and the whole band rocked like a well-oiled machine! Have a nice tour and I'm really looking forward to hear some recorded stuff by this dynamite quartet... Way to go buys!!"
Blackfoot

"Tämä ei käy enää edes vitsinä: taas valvontakamerat räpsähtelivät siihen malliin, että perästä kuuluu ja pörssi kevenee. Syy vauhtiin täytyy olla Tohtoreissa: Meno kovenee kun vieraat paranee! Varsinkin Archie kitarointi alkaa lähestymään maailmanluokan tasoa! Kiitos miniturneesta ja toivottavasti jatkoa seuraa...kuitenkin niin, että "tohtorien langettama sakkokirous" taikoontuu pois!
Valkeakosken Esa

"Jumaleissön! 5.10 On The Rocksissa oli Spence with Doctor's Order show sitä luokkaa, että oksat pois!!! Tykkäsin ihan törkeesti - hienoa äijät!"
Nisse
TSEKKAA MYÖS NÄMÄ:
Marko Ahon Blues-Finland-sivujen raportti Seinäjoen keikasta KLIK
Ihaile "An Evening of Rock'n'Roll with Johnny Spence & Doctor's Order" -julistetta (joka on jo keräilyharvinaisuus) LINKKI
Mikke Nöjdin Etelä-Pohjanmaa-lehden ennakkojuttu (linkki tulossa)
Blues Live! 2008 -festivaalin lehden teksti aiheesta  (linkki tulossa)
"Cutthroat and Dangerous"- ja "Seleccion Grande" -albumit SHOPPIIN
Katso videot youtubesta LINKKI
Englantilaisilla Ray Gommin virallisilla The Pirates-sivuilla on myös kuvia ja asiaa aiheesta LINKKI

Kiitokset kuvaajille: Janna; Nisse, etc.