V a n H o u t e n- p r o j e k t i o s a IValokuvaajan läheinen suhde luontoon on hyvin merkittävä lähtökohta koko sarjan synnylle. Tekijä haluaa sulautua osaksi luontoa ja avittaakseen tuntemustaan, hän on itse keksinyt idean kaakaomaskin käytöstä.Prosesssin edetessä juuri näyttelyn avajaisten kynnyksellä tekijän tietämättään hänelle paljastui sukulaisyhteys läntisessä Afrikassa asuvaan himba-heimoon. Alkuasukasheimon kulttuuriin on kuulunut okra-rasvanaamion käyttö jo vuosisatojen ajan, joka on hyvin lähellä kuvaajan käyttämää kaakaomaskia. Projekti sai alkunsa halusta muistuttaa ihmisiä, että meidän pitäisi tiedostaa edelleenkin tehoajatteluyhteiskunnassa juuriemme kuuluvan edelleenkin vahvasti metsään ja luontoon. Van Houten sarjan alkukuvat ovat tiukkoja lähikuvia kasvoista ja kuvaavat erilaisia tunnetiloja. Kuvauksen edetessä oli tarve päästä ulos studiosta alkuvoimaisen luonnon keskelle keski-Suomeen ja maalata koko keho kaakaomaskilla. Projekti on toteutettu kokonaisuudessaan kahden hengen tiimillä ja avustaja on toiminut kuvaajan hyvä ystävä, joka on myöskin mukana kuvissa. Kuvissa voidaan
nähdä yhtäläisyyksiä Vertti Teräsvuoreen
, Kapaan (Martti Kapanen) ja Minkkiseen. Erityisesti Aarno Rafael Minkkinen
on tehnyt kuvillaan syvän vaikutuksen Kaarenmaahan.
|
|
Van Houten -kuvat ovat voimakkaita ja primitiivisiä omakuvia. Kaakaomaskilla peitetty iho tuo kuviin lisäjännitettä, joka tekee hyvin androgyynisen tunnelman. Ikäänkuin pinnan kautta siirrytään uuteen tilaan ja ajattomuuteen, jossa nykyisyys, tulevaisuus ja menneisyys sekoittuvat. Van Houten -projektin ensimmäisen osan saldo oli nähtävillä joulukuussa 2000 galleria Laterna Magican maalattiatilassa. Kaarenmaa oli tietoisesti rakentanut kuvat katsottaviksi juuri kyseisessä tilassa, ja voidaan myöntää hänen onnistuneen tekemään tilasta itsensä näköisen oman pyhättönsä. Van Houtenista oli myös erillinen seitsemän kuvan sarja mukana ehdokkaana Fotofinlandia 2000-kilpailussa. Sarjassa kuvaaja tuo esille vahvaa persoonaansa. Voimakkaiden tunnelmien kautta peilataan elämän syvempiä tunnetiloja mm. mietiskelyä, pelokkuutta, yksinäisyyttä, ahdistusta, pelkoa ja uskonnollisuutta. Aiemmin Kaarenmaalla
on ollut neljä omaa näyttelyä:
|