Vuosi 1999

IBS on aikaansa seuraava urheiluorganisaatio, joka ei voitontavoittelustaan huolimatta kaadu muutamiin tai jopa moniin taloudellisiin takaiskuihin. Organisaation tulos heikkeni hieman odotuksiin nähden. Suurin syy tähän löytyy IBS:n investoinneista panimotoimintaan. Organisaation hankkiessa panimotoiminnassa tarvittavia lopputuotteen eristämistarvikkeita (kruunukorkkeja), päämies, tässä tapauksessa Lielahden S-Market, peri tarvikkeista ylimääräistä hintaa 0,0069 markkaa (hinta tuhansissa markoissa). Toki kotimaan sijoitustoimintakin oman kortensa kantoi. Alkuvuoden voitokas sijoitus Veikkaus Oy:n rahapeliin poiki omansa takaisin, mutta loppuvuonna pari vääriin lukuihin perustunutta sijoitusta pakottivat johtokunnan henkilökohtaisesti paikkaamaan tulosta. Varastoissa IBS laskee olevan vielä paljon hyödynnettäviä likvidejä varantoja.

Viime tilikauden päätapahtumat eittämättä olivat johtokunnan ja naisjaoston jäsenten merkkipäivät, Juhannus, virkistysmatkat Viljakkalan sekä Vesilahden maastoon ja tietenkin milleniumjuhlat Viljakkalassa. Tappiota ei näiltä reissuilta ole kuitattu, koska IBS perustaa toimintansa henkilökunnan hyvinvointiin sekä heidän inhimillisiin voimavaroihin.

Vaatetoiminnasta rohkeimmat analyytikot odottavat IBS:n tulosta nostattavaa liiketoimintaa. Erinäiset testijaksot IBS-vaatetuotteilla ovat rohkaisseet johtokuntaa kohdentamaan enemmän osaamistaan ja resursseja tähän sektoriin. Panimotoiminta odottaa Suomen lainsäädännön muuttumista vapaaseen ja yhtäläiseen alkoholinmyyntiin. Ääniteteollisuus antaa odottaa itseään niin kauan kuin TEOSTO on olemassa. Myös epärealistisia viihdeiltamia Ikurin monitoimikeskuksessa on väläytelty, mutta niihin on enimmäkseen suhtauduttu hymähdellen ja puheenaihetta vaihtaen.

Valikko