Historia

IBS-organisaatio aloitti urheiluhenkisen ja eettisesti oikeaoppisen toimintansa eräänä kauniina ja lämpimänä syyskuun neljäntenä päivänä vuonna 1992. Visio maailmoja järisyttävästä nuorisojärjestöstä mullisti viiden nuoren henkisen tasapainon. Ikuisesti jatkuva luomis- ja kehitystyö oli alkanut. Heti ensimmäisenä päivänä He päättivät pyhästi jättää entiset elämänsä taakseen ja uhrata itsensä täysipäiväisesti ja puolimielisesti aatteen puolesta. Pitkän päivän aikana laadittiin toimintasuunnitelma ja liikkeen tunnus, sekä valittiin ylimielisesti ylimmät elimet. Tavoitteena oli rationalisoida mahdollisimman monen pakanan tavat ja tottumukset iankaikkisesti ennalta määrätyn standardin mukaiseksi.

Kolmen Pilarin Jutun absoluuttisia totuuksia noudattaen saavutettiin suunnatonta tyydytystä ja pohjatonta iloa taloudellisesta voitosta piittamatta. Yksilönvapauksia törkeästi kunnioittaen ja demokratiasta piittaamatta lajivalikoimaa kasvatettiin jopa mielipuolisiin mittoihin. Suljetulla lippuvaalilla valittiin päälajeiksi alkoholismi, viihdepainotteinen vapaa-ajan vietto sekä joitain kevyesti kehoa rasittavia urheilulajeja. Näistä vahvimmin esillä ovat olleet biljardi, jääkiekko, jalkapallo ja ATK-pohjainen pasianssi.

Yhteisen taipaleen tultua lähes sietämättömän pitkäksi vuonna 1997 aloitettiin asteittainen siirtyminen kulttuuripainoitteisempaan toimintaan. Hermoja raastavan paineen alaisena aktiivijäsenet päättivät juhlavuoden kunniaksi luoda itselleen omasta mielestään ansaitun kunnianosoituksen, Hall Of Famen, johon kuuluvat numerot 4, 12, 13 ja 17. Pelipaidatkin jäädytettiin karseessa tuubassa ikimuistamattoman saunaillan aikana, ja siellä pakastimessa ne ovat toistaiseksi pysyneetkin.

Seuran aktiivijäsenistö eli Hall Of Fame eli johtokunta on säilynyt hyvin ikäänsä nähden. Myös koostumus on säilynyt samana. Joose, Aleksi, Joonas ja Jaakko ovat yhä perustajajäseninä toiminnassa mukana. Seuran kehittämisestä kiitoksen ansaitsevat myös Late, Mölli, Jarppa, Puntti, Masa sekä että myös naisjaosto tai ainakin on luultu niin.

Vuosituhannen vaihteen lähestyessä organisaatiossa havaittiin selviä muutospaineita. Toiminnan laajentuessa räjähdysmäisesti koettiin välttämättömäksi karsia toimintoja, jolloin päädyttiin urheilujaoston resurssien radikaaliin vähentämiseen. Toisin sanoen käytännössä urheilusta luovuttiin lähes kokonaan. Seuran johtoa tarvittiin täysipainoisesti kulttuuritoiminnan laajentamiseen.

Yhä jatkuva kehitys sai alkunsa oikeastaan 5-vuotisjuhlahuumassa. Uuden vuosituhannen alkuun mennessä organisaatio on ollut vahvasti mukana niin äänite-, tekstiili- ja panimoteollisuudessa, unohtamatta tietenkään mittavaa sijoitustoimintaa, josta saadut valtaisat voitot on sijoitettu seuran kehitystyöhön sekä fanien palkitsemiseen.

Uusin aluevaltaus on tietenkin nämä uudet nettisivut, joiden kautta pyritään jatkamaan legendaarisen 5-vuotisjuhlamulkasun jalanjäljillä välillä jo hiipumaan päässyttä julkaisutoimintaa. Vaikka emme tee virheitä elämässämme, toivomme silti kommentteja ja parannusehdotuksia viralliseen sähköpostiosoitteeseemme ibs@iobox.fi. Kaikki ehdotukset huomioidaan, huonoille nauretaan.

 

Valikko