kuhmalahdenvaakuna Vaakunan historiaa
Etusivu
Infosivu
Rakennukset
Kuhmalahden historiaa
Kuhmalahden henkilöitä
Sijainti
KUHMALAHDEN HISTORIAA

Kuhmalahden asutus on kauttaaltaan melko vanhaa. Ensimmäiset merkit ihmisten liikkeistä ovat kivikaudelta. Keskiajan lopulla vakinainen asutus oli levinnyt jo koko kunnan alueelle. Asutus on keskittynyt erityisesti Längelmäveden rannoille. Lisäksi oman erillisen, luonnonolosuhteiltaan karumman asutuskeskuksen muodostaa aiemmin Sahalahden seurakuntaan kuulunut Vehkajärven seutu. Kuhmalahtelaisen talonpoikaiskulttuurin juuret ovat Pälkäneeltä ja Kangasalta päin lähteneessä erämiesten aikaansaamassa uudisasutuksessa. Tämä on symbolisesti nähtävissä kunnan vaakunassa.

Kuhmalahdella ei ole varsinaisesti selkeätä yhtä keskusta, vaan jo vanhastaan kunnassa on ollut useampi keskus. Aikaisempi historiallinen kehitys on tukenut palveluiden pirstoutumista myöhemminkin. Mahdollisesti vanhin keskuksista on Vehkapuntari. Aikaisemmin Vehkapuntari toimi kuntakeskuksena, Pohjan kylä liikenteellisenä keskuksena ja Kirkonkylä seurakunnallisena keskuksena. Vehkajärvi on aina muodostanut oman erillisen taajamansa omine palveluineen. Nykyisistä keskuksista Pohjan kylä on muodostunut kuntakeskukseksi 1950-luvulta lähtien. Samalla Vehkapuntari on menettänyt merkityksensä palvelukeskuksena. Kirkonkylä on säilynyt seurakunnallisena keskuksena ja Vehkajärvi on säilyttänyt vuosikymmenestä toiseen oman erityisluonteensa.

1800-luvun loppupuoli oli nälkävuosia lukuun ottamatta Kuhmalahdella monin tavoin niin taloudellisessa kuin yhteiskunnallisessakin elämässä muutosten ja edistyksen aikaa. Vuoden 1865 kunnallisasetuksen määräysten mukaan kunnan ja kirkon toiminnot erotettiin toisistaan Kuhmalahdella vuonna 1869. Tällöin paikallisille talonpojille tarjoutui mahdollisuus päättää omista asioistaan. Kesti kuitenkin melko pitkään, ennen kuin kunnan ja seurakunnan roolien ero selkeytyi. Töitä ja menoja ovat aiheuttaneet erityisesti sosiaalihuolto ( aik. köyhäinhoito), terveydenhoito ja koulut. Kunnan rooli on ollut lisäksi näkyvä ja merkittävä monella myös muulla sektorilla, eikä ole montaa aluetta, johon kunnan panos ei ainakin tukea antavana olisi ulottunut. Monet kunnallisista päävaikuttajista ovat olleet näkyvästi esillä myös yhdistyselämässä.

Kunnalliselämän alkuvaiheessa 1870-1920- luvuilla keskityttiin erityisesti vähäosaisten auttamiseen. Myöhemmin koulujen perustaminen on ollut huomattava menoerä. Menot kasvoivat erityisesti oppivelvollisuuden astuttua voimaan. Palvelut laajenivat edelleen vuodesta 1940 kansakunnan vaurastuessa ja sodan jälkeisen taloudellisen kasvun luodessa pohjaa hyvinvoinnin kehittämiselle. Vähäosaisten auttamisesta edettiin kaikkien väestöryhmien perustarpeiden tyydyttämiseen. Hyvinvointipalveluiden toteuttaminen on pitkälti ollut kuntien tehtävä. Viime vuosikymmeninä terveyspalvelujen ja koulujen kuntainliittomenot ovat muodostaneet huomattavan osan Kuhmalahden kunnan menoista.

Kulttuuri- ja yhdistystoiminta on kunnan pienestä koosta huolimatta ollut vilkasta. Herääminen järjestötoiminnassa tapahtui 1880-luvulla, jolloin ryhdyttiin monin tavoin toimimaan yhteisten asioiden hyväksi. Ensimmäisenä Kuhmalahdelle perustettiin VPK, Raittiusseuroja ja wrightiläinen työväenyhdistys. 1900-luvun alkupuolella yhteiskunnallinen toiminta laajeni ja kuvaan astuivat lisäksi osuustoiminta, urheiluseurat, nuorisoseurat, maamiesseurat, hevosystäväinseurat ja Martat.

Yhdistyselämä toi tullessaan muutoksia myös vapaa-ajan toimintaan. Huvitoiminta keskittyi talojen pirttien ja piirileikkikallioiden sijasta paljolti vuosisadan alussa rakennetuille seurojentaloille, joita Kuhmalahdelle rakennettiin kaikkiaan viisi, kaksi työväentaloa, nuorisoseurantalo, suojeluskuntatalo ja urheiluseurantalo. Alusta alkaen näytelmätoiminta oli vilkasta eri seurojen piirissä, ollen edelleenkin suosittu harrastus. Myös musiikin harrastus oli vilkasta vuosisadan vaihteessa. Kunnassa toimi tällöin useita kansanpelimanneja. 1920-luvulta lähtien pelimannit korvasi erityisesti Suojeluskunnan tilaisuuksissa paikallisen musiikkiyhdistyksen torvisoittokunta.

Erityisen vilkasta toiminnan ja kehityksen aikaa Kuhmalahdella olivat viime vuosisadan ensimmäiset vuodet 1904-1906, jolloin kunnassa oli paljon nuorta väkeä. Kuhmalahdelle perustettiin tuolloin lyhyen ajan kuluessa laivayhtiö, osuuskauppa, osuusmeijeri, säästöpankki, lainajyvästö ja paloapuyhdistys, kaksi raittiusyhdistystä sekä sos. dem. työväenyhdistys. Vilkkaasti alkanut toiminta kuitenkin keskeytyi vuoden 1918 sodan vuoksi.

Koko kunnan aluetta käsittäneen maatyöläisten lakon puhjettua 1917 talollisten ja työväestön välit kiristyivät paikoitellen jopa pahoinpitelyjen asteelle. Sodan puhjettua tämä edesauttoi väestön jakautumista osittain kahteen leiriin. Suurimpana vihollisena suojeluskuntaa perustettaessa vuonna 1917 koettiin Kuhmalahdella kuitenkin venäläiset ja Venäjän herruus. Kuhmalahtelaiset vastustivatkin sortovuosina voimakkaasti venäläistämispolitiikkaa erityisesti kutsuntalakkojen muodossa. Keväällä 1917 tapahtunut venäjän vallankumous saikin kuhmalahtelaiset juhlimaan yli luokkarajojen.

Sosialismin opit olivat osalle punaisiin lukeutuvista epäselviä, mutta toivo paremmasta elintasosta ja paremmasta tulevaisuudesta houkutteli joukkoihin Kuhmalahdelta erityisesti irtainta työväestöä. Valkoisella puolella taisteluihin osallistuivat isänmaallisuusaatteen läpitunkemat ja toisaalta yleisen rauhan saavuttamiseksi taistelevat talonpojat, jotka halusivat olla rauhassa esi-isiensä mailla. Kahtiajako näkyi myös osittain alueellisesti. Työväenliikkeen keskuksina toimivat Tervaniemen ja Vehkajärven kylät. Suojeluskunta sai kannatusta erityisesti pitäjän länsipäässä, sekä jonkin verran myös Vehkajärvellä.

Valkoisten edetessä kohti Tamperetta joutui Kuhmalahti taistelutantereeksi. Kuhmalahti oli melkein heti sodan alusta alkaen punaisten vallassa. Kaikkiaan Kuhmalahdelle kokoontui sodan aikana hyökkäystä valmistelemaan noin tuhannen miehen punakaartilaisarmeija. Tällaisen joukon ruokkiminen oli ongelmallista, minkä vuoksi myös ryöstöjä sattui. Pahimpana riesana näyttävät olleen ulkopaikkakuntalaiset, joilla ei vieraalla paikkakunnalla ollut mitään syytä häveliäisyyteen. Aluksi taisteltiin Vehkajärvellä useampaan otteeseen ja lopulta taistelut levisivät koko kunnan alueelle. Valkoisten hyökätessä useammalta suunnalta seurauksena oli pakokauhu punaisten joukoissa. Valkoiset saivat Kuhmalahden valtaansa 21.3.1918. Sotaan osallistuttiin Kuhmalahdella huomattavalla joukolla. Tätä kuvanne se, että punaisten joukoissa toimi aktiivisesti noin 170 kuhmalahtelaista ja valkoisella puolella noin 30, eli kaikkiaan noin 9% kunnan väkiluvusta.

Sodan jälkeen tärkeää roolia kunnassa, erityisesti yhdistyselämässä, urheilun saralla ja huvitoiminnassa näytteli suojeluskunta. Sodassa kärsimistään suurista tappioista huolimatta työväenliikkeen toiminta jatkui aktiivisena myös sodan jälkeen. Sen sijaan muiden yhdistysten toiminta oli pysähdyksissä 1920-luvun puoleenväliin, jolloin tapahtui uusi herääminen. Vanhojen yhdistysten toimintaa käynnistettiin uudelleen ja uusia, etenkin pienviljelijäyhdistyksiä perustettiin.

Vuosisadan vaihteen kiihkeät ajat olivat myös ns. ammattimaisen käsityön kukoistuskautta. Vuonna 1879 säädettiin yleinen elinkeinovapaus. Kukin saattoi tämän jälkeen vapaasti harjoittaa parhaaksi katsomaansa ammattia. Kansanomaisen käsityön taitajia, todellisia mestareita, oli Kuhmalahdellakin useita. Osa heistä oli hakenut oppinsa Pietarista saakka. Parhaat koettelivat taitojaan myös soittimenrakentajina. Naiset osoittivat taitojaan tekemällä erityisesti ryijyjä ja raanuja. Suurimmillaan käsityöläisten määrä oli Kuhmalahdella maamme itsenäistymisen aikoihin. Käsityö alkoi tämän jälkeen vähitellen menettää merkitystään teollisten tuotteiden vallatessa markkinoita. Joitain käsityöläisiä toimi kuitenkin vielä toisen maailmansodan jälkeenkin, aina 1950-luvulle saakka.

Samaan aikaan käsityön kukoistaessa maanviljely uudistui koneellistumisen ja uusien menetelmien ansiosta. Karjankasvatus tehostui ja metsän myynnistä saattoi saada rahaa. Karjanruokinnan parantuessa perustettiin meijereitä, joiden kautta saatettiin markkinoida tuotettu voi ja saada rahatuloja.

Kuhmalahti on ollut aina maatalouspitäjä. Kooltaan Kuhmalahden tilat ovat pieniä ja keskisuuria. Elämän menoa vuosisatoja ohjannen pääelinkeinon, maatalouden merkitys ei ole vieläkään käynyt kunnassamme vähäiseksi, toisin kuin monilla muilla paikkakunnilla.

Kuhmalahdella, kuten muuallakin Hämeessä, ns. liikaväestö kasvoi runsaasti 1800-luvun lopussa. Kunnassa oli melko runsas torppari ja mäkitupa-asutus, jonka laajenemiselle ei ollut enää mahdollisuuksia, koska kunnan tilakoko oli viljellyn tai viljelyskelpoisen maan osalta melko pieni. Suuria taloudellisia eroja ei luontaistaloudesta johtuen päässyt syntymään.

Tyypillistä 1900-luvulle oli tilakoon pieneneminen aina 1980-luvulle asti. Tähän vaikuttivat erityisesti vuokra-alueiden vapautuminen vuoden 1918 lain nojalla ja maan jakamista koskeneiden säännösten väljentyminen, sekä sodan jälkeen tapahtunut siirtolaisten asuttaminen. Vielä 1930-luvulla ajateltiin Suomessa, että tällainen pientila oli maatalouden tuotantoyksikkönä elinkelpoinen ja jopa ihanteellinen. Pientilat, joihin alkoi myös Kuhmalahdella tulla vähitellen koneita, eivät pystyneet työllistämään koko perhettä ja teollisuuden tarjoamat ansiomahdollisuudet vetivät väkeä paikkakunnalta pois. Erityisen nopeata tilojen koneellistuminen on ollut 1970-luvulta alkaen. Kunnasta pois tapahtuneen muuttoliikkeen seurauksena oli väestön keski-iän jyrkkä nousu ja kunnan väestörakenteen vääristyminen sekä taloudellisen elämän heikentyminen, koulukuolemat ja vanhusten asunto-ongelmat rakennustoiminnan lamaantuessa.

1800-luvun lopulla maatalouden ja järjestöelämän kehittyessä myös kansan sivistyksellinen taso alkoi nousta koulujen perustamisen myötä. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut kivuttomasti, sillä aluksi Kuhmalahdellakin vastustettiin kansakoulun tuloa kiivaasti. Ennen oppivelvollisuuslain säätämistä 1921 koulu oli saatu perustettua jo Kirkonkylään, Vehkajärvelle ja Pohjaan. Oppivelvollisuuden voimaan astuminen asetti kunnan talouden kovalle koetukselle, sillä vaikeiden kulkuyhteyksien vuoksi oli koulu rakennettava lähes joka kylään.

Korkeampi opinkäynti oli kuntalaisten keskuudessa melko harvinaista. Näiden harvojen enemmän oppia saaneiden merkitys kunnalle näyttääkin olleen suuri. He toivat mukanaan monia uusia aatteita ja tietoja. Ensimmäinen kansakoulunopettaja ja yksi pappi valittiinkin Kuhmalahdelle heidän joukostaan.

Lukutaidon lisääntyessä alkoivat sanomalehdet saavuttaa yhä useampia, perustettiin kirjastoja ja siirtolaisten kirjeet toivat tuulahduksia suuresta lännestä. Kaikkeen tähän tiedonkulun paranemiseen vaikutti myös Kuhmalahden postiyhteyksien samanaikainen paraneminen. Tiedon kulku vilkastui edelleen kun 1920-luvulla alkoivat radiolähetykset ja moneen taloon hankittiin kidekone. Seuraava suuri mullistus tiedonvälityksessä tapahtuikin vasta 1950-60- lukujen vaihteessa, jolloin paikkakunnalle ilmestyivät ensimmäiset televisiot.

Merkittävällä sijalla kunnan koko elämän muokkaajina ovat olleet sodat, joiden merkitys on näkynyt pitkälle niiden jälkeenkin. Erityisesti sodat ovat näkyneet huomattavina joukkoina kaatuneita ja tätä kautta myös väestökehityksessä. Vuoden 1918 sisällissodasta ja pulavuosista selviytymisessä auttoi kunnan elinkeinorakenteen luoma omavaraisuus. Toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut siirtolaisten sijoittaminen ja elintarvikehuollon järjestäminen, sekä miesten rintamalle lähtö muuttivat jälleen totuttuja elämänkuvioita melkoisesti. Tavaroiden säännöstely vaikeutti lisäksi kotirintaman jokapäiväistä elämää. Kuhmalahden etuna oli jälleen kunnan väestön ammattirakenne. Lähes kaikki olivat maanviljelijöitä ja ainakin osittain omavaraisia, mikä helpotti tästäkin ajasta selviytymistä.

Sotien jälkeinen aika oli jälleen vireätä aikaa. Monen vuosisadan alussa toimineen yhdistyksen toiminta virisi uudelleen. 1950- luvulla rakennustoiminta vilkastui ja uusi kuntakeskus valmistui Pohjan kylään. 1960-luvun puolivälissä valmistui lopultakin kauan odotettu uusi maantie Kangasalta Kuhmoisiin. Uusi tie veti puoleensa kaupunkilaisia, jotka halusivat ostaa kesämökkitontteja. Samaan aikaan 1960-luvun lopulla kunta siirtyi vähitellen elämään hiljaiseloa nuorten perheiden muuttaessa muualle työn perässä. Aiemmin Kuhmalahti oli ollut, huonojen tieolosuhteiden vuoksi, lähes yksinomaan matkustajalaivaliikenteen varassa, kunnes 1920- luvulla alkoi säännöllinen linja-autoliikenne. Kuhmalahden sijainti edesauttoi myös puutavaraliikenteen keskittymistä erityisesti Vehkapuntarin kylään. Ei myöskään voida unohtaa Längelmävedellä lähes sata vuotta jatkuneen puutavaraliikenteen työllistävää vaikutusta aina 1970-luvulle asti.

Kuhmalahti on monessa suhteessa kehitykseltään tyypillinen pieni maalaiskunta, joka on joutunut luovuttamaan huomattavan osan työikäisestä väestöstään teollisuuden palvelukseen ja muille isommille paikkakunnille. Mutta Kuhmalahti poikkeaa myös monista naapurikunnistaan.

Kunnan elämä rakentuu edelleen ainakin jossain määrin pienistä paikalliskulttuureista. Eri kylien välinen elämä poikkeaa toisistaan jonkin verran. Tämä johtuu osittain kylien sijainnista ja niiden välisistä kulkuyhteyksistä, kuin myös kylien väestöpohjasta. Samanlaisena piirteenä eri kylien välillä näyttää olevan läheiset sukulaisuussuhteet. Ennen toista maailmansotaa puoliso löydettiin useimmiten omasta tai naapurikylästä.

Heikki Laitisen mukaan “puhuttaessa kansankulttuurista (lue talonpoikaiskulttuurista), voidaan todeta, että koko kulttuuri tarkoitti vain kyläkulttuureja. Pitäjien rajat eivät olleet sata vuotta sitten kulttuurirajoja. Kansankulttuuri eli täydellisesti paikalliskulttuurien aikaa. Kulttuuristen piirteiden kohdalla ei voida puhua samanlaisuudesta vaan pikemminkin samankaltaisuudesta. Kylät olivat yksilöllisiä ja itsenäisiä.” Kuhmalahden osalta tätä ei tule ymmärtää kovin ahtaasti. Useissa tapauksissa kyse oli myös kylien rajat ylittävästä rinnakkaisten kylien tai asutustaajamien yhteisestä kulttuurista. Inhimillinen elämä ei aina noudata hallintorajoja. Musiikkia, käsitöitä ja erilaista yhteistoimintaa on luotu omien mieltymysten, sekä kulkuyhteyksien ja muiden maantieteen tarjoamien mahdollisuuksien mukaan. Kunta ja seurakunta muodostavat virallisen toiminnallisen kehyksen, mutta Kuhmalahden historia osoittaa, että tämän kehyksen sisällä saattaa tästä huolimatta olla lähes itsenäisiä yksiköitä. Tämä tulee Kuhmalahdella erityisesti esiin Vehkajärven kohdalla. Kylällä toimii edelleen seurakunnan taloudesta ja hallinnosta irti oleva rukoushuonekunta. Aiemmin kylällä oli jopa oma kunnallistalous. Eriytymiseen ovat vaikuttaneet asutuksen historiallinen synty ja sen seurauksena tapahtunut varhaisempi hallinnollinen jako, mutta myös menneiden vuosien huonot kulkuyhteydet muualle Kuhmalahdelle. Vehkajärvi on ollut alunperin Pälkäneeltä päin asutettu erämaa, joka tästä syystä on liitetty Sahalahden kappeliin. Kuhmalahden ja Sahalahden välisten aluevaihtojen seurauksena Vehkajärvi liitettiin kunnallisesti Kuhmalahteen 1870-luvulla ja seurakunnallisesti vasta vuonna 1910.

Kuhmalahdella elää hyvin voimakas paikallinen korostus. Se on näkynyt vuosien varrella erityisesti yhdistystoiminnassa. Kuhmalahtelaisten toiminnalle erityisen tyypillisenä piirteenä voidaan pitää vanhakantaista kyläkeskeistä toimintatapaa. Useat yhdistykset ja toiminnot ovat toimineet yleensä yhden kylän tai vain lähimpien naapurikylien yhteisinä. Miltei joka kylässä on samojen asioiden ympärille pitänyt perustaa oma yhdistyksensä. Tämä hyvin kaukaa periytyvä kyläkeskeinen toimintatraditio on edelleen elävää. Voidaankin sanoa että kunnallispolitiikassa kyläkeskeisyys on näytellyt toisinaan suurempaa osuutta kuin puoluepolitiikka. Kyläkeskeinen ajattelu kiistoineen on menneinä vuosina myös jarruttanut kunnan kehitystä. Tämän kyläkeskeisen kiistelyn huipentumaksi muodostui 1950- luvulla kiista kuntakeskuksesta ja osittain siihen liittynyt valtakunnallistakin julkisuutta saanut puhelinkiista v. 1960.

Kuhmalahtelaisista joissain yhteyksissä käytetty sanonta “mettäkulmalaiset” on joiltain osin oikeaan osuva. Se on pätenyt vuosikymmeniä ainakin kulkuyhteyksien osalta. Kuhmalahdella on 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun huonoista yhteyksistä on vähitellen päästy seuraamaan omaa aikaansa ja kehitys on noudatellut keskimääräistä yleistä linjaa. Kunnan syrjäisyys on osaltaan edesauttanut sitä, että omaperäinen kyläkeskeinen kulttuuri on säilynyt aina näihin päiviin saakka. Tähän liittyy myös jo keskiajalta peräisin olevan vanhaa, paikallista sekä yhteisöllistä tapakulttuuria edustavan markkinaperinteen säilyminen ja jatkuminen edelleen. Kuhmalahdella järjestettiin 1900-luvun alkupuolella kolmet markkinat vuosittain, eli enemmän kuin yhdessäkään lähiseudun kunnassa: Kuhmalahden kirkkopyhä, karjamarkkinat ja Vehkajärven Mansikkapyhä. Näistä kirkkopyhää ja mansikkapyhää vietetään edelleen.

Ulkoisesti kylät ovat kokeneet suurimmat muutoksensa 1900-luvun alussa ja 1980-90 luvuilla. Kyläkeskukset säilyivät yhtenäisinä tiiviinä talorykelminä aina 1900-luvun alkupuolelle, jolloin ne uusjakojen ja isonjaon järjestelytoimitusten kautta hajotettiin. 1980-luvulla aloitettu uusien asuntoalueiden kaavoitus on tuonut tullessaan kuntaan uudentyyppistä rakentamista rivitalojen muodossa.

Uudenlaista heräämistä Kuhmalahdella on alkanut tapahtua viime vuosina kylätoimikuntien muodossa, kunnan palveluiden parantuessa uusien rakennushankkeiden myötä ja uusien asukkaiden paikkakunnalle muuton seurauksena. Samojen peltojen viljeleminen vuosisatoja ja useiden sukupolvien ajan, muodostaa vielä monen elämälle kehyksen maatalouden kaupallisuudesta ja sen nykyisestä epävarmasta liiketoiminnallisesta luonteesta huolimatta. Maahan jota viljellään liittyvät entisten sukupolvien työ jota arvostetaan sekä voimakkaat tunnesiteet. Kiinnostus oman perinteen säilyttämiseen sekä oman paikallisen historian selvittämiseen saakin tästä merkittävällä tavalla käyttövoimansa. Huomionarvoista on myös se, että hieman yli tuhannen asukkaan pitäjässä kotiseutuyhdistykseen kuuluu yli 150 jäsentä. Kuhmalahden erikoisuuksia ovat myös oma osuuspankki sekä metsänhoitoyhdistys.

(Raitio Raine: Kuhmalahden historia III 1865-1995)


"MARKKINAHUMUA JA KEIKKULIENTÄ"
Markkinoille tyypillistä oli yleisestä kuljeskelusta, kaupankäynnistä ja juopottelusta muodostuva "markkinahumu". Lehtijuttujen perusteella väkeä oli Kuhmalahden markkinoilla runsaasti koolla, jonka seurauksena tappelut, juopumukset, juopuneitten laulu ja taskuvarkaudet kuuluivat olennaisena osana markkinaelämään. Elämää Kuhmalahden karjamarkkinoilla kuvataan  v. 1885 meluisaksi:
"Mullia tuotiin markkinoille runsaasti. Hinnat oliwat huokeat myyjäin mielestä ja ostajain mielestä päinwastoin kalliit. Kaikenlaista muutakin rihkamatawaraa, kankaita, liinasia, nisuleipää ym. oli myöskin tuotu kaupaksi. Wäkeä oli runsaasti, tietysti enin osa ilman asiata käwellen raittia toisesta päästä toiseen, miehillä pullo taskussa ja keikkulientä pullossa ja toiset kysellen: tiedätkös mistä wiinaa saa ? ja kaitpa sitä oli saatawana, koska miehet iltapäiwällä käwiwät keikkuwalla päällä, ja markkina elämä käwi meluelämäksi, riitä ja tappelu oli joka paikassa ylinnä."

(Raine Raitio: Kansansoittajat)