|
[ Viimeisin päivitys 28.02.2008 ]
Kortelahden Kennel sijaitsee
Kangaslahden kylässä, Nilsiän ja Rautavaaran rajaseuduilla.
Kennelimme keskittyy lähinnä harmaisiin norjan hirvikoiriin
ja suomenajokoiriin.
Koiria tilallamme on ollut aina 1960 -luvulta alkaen. Josta
lähtien niitä on käytetty pääasiassa
metsästys käyttöön.
Ensimmäinen Suomenajokoira pentueemme syntyi vuonna 1986, josta
muutaman vuoden kuluttua saimme kennel nimemme Kortelahden Kennel.
Tähän mennessä meillä on ollut 4 ajokoira sekä 2 harmaa
norjanhivikoira pentuetta.
Tällä hetkellä Kenneliämme asuttaa kaksi suomenajokoiraa sekä
kaksi norjanharmaata ja suomenpystykorva.
Saavutuksista mainittakoon jo edesmennyt suomenajokoira Taru,
jolle myönnettiin käyttövalion arvo 1988. Ja Tarun jälkeläinen
Kortelahden Karu, jonka lupaava koe-uran alku loppui ennen aikojaan
sairastelujen vuoksi.
Lähiaikoina koetoiminta on painottunut pääasiassa hirvenhaukkukokeisiin,
joissa 6 vuotias harmaa uroksemme FIN KVA Jiiällän Henkka haukkuu
voittajaluokassa.
|
UUTISET
28.02.2008:
Taikalle NUO1 Tuusniemen näyttelyssä (27.2.2008).
15.10.2007:
Norjanharmaa narttu Taika Kortelahden kenneliin.
3.10.2007:
Henkalle kuudes VOI1 tulos. (Suonenjoki 30.12.2006,
82p)
1.1.2007:
Henkalle viides VOI1 tulos. (Vesanto 30.12.2006, 86p)
28.4.2006:
Norjanharmaa pentu Hippu haettu Kortelahden kenneliin.
27.11.2004:
Henkasta Käyttövalio!
|
|