Metsästystrappia, vesityöopastusta, ruokailua ja noutokisat...

Meän Kesäpäivät 2004

...eikä kellään ollu ikävä!

Kesäpäivien kotamaisema

Yllättävä kiekkokisa. Helteisessä kelissä sekä nuorten että avoimen luokan vesityöharjoituksia ja mallisuorituksia. Hyvää poronkäristystä paikalla laitettuna. Vauhdikkaita, ja välillä harkitun rauhallisia, suorituksia noutokisassa. Lohenloimutusta. Turinoita vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Ja laulua. Kesäpäivät 2004.

Romu, noutokisan pronssimitali ja mustat lasit
huomaa myös LaMaKan tyylikäs huivi!

Keminmaan Kivaloilla nautittiin tämän vuotisista LaMaKan Kesäpäivistä. Ja helteisissä keleissä. Alun kolmattakymmentä seisojaharrastajaa oli pakannut tavaransa ja koiransa ja suunnisti läänin eteläosiin viettämään perinteistä kesän tapahtumaa. Poikkeuksellinen ajankohta aiheutti muutamia "vakiopaikallaolijoitten" poisjäämisiä, mutta sitäkin mieluisampaa oli tavata uusia harrastajia, joita oli saapunut paikalle ilahduttavan paljon.

Haulikkokisassa yllätysnelonen

Perinteisesti päivät täräytettiin käyntiin haulikkokisalla. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen päästiin kiekkojen särkemiseen. Suurin osa kiekoista hajosi iskeytyessään maahan, mutta muutama pölähti ampujien toimesta savipölyksi kesken ilmalennon.

Naisten kisassa käytiin kahden taitavan ampujan kova koitos, jossa paremmaksi tässä kisassa osottautui Inga Huttunen. Minna Ruikka hävisi pari kiekkoa. Voittajan resepti oli hyvin yksinkertainen:
- Eka kierroksen jälkeen olin kiekon jälessä. Kun huomasin toisella kierroksella, että pääsin tasoihin, oli tarkotus vain kuitata jokanen Minnan osuma, kertoi Inga kisan jälkeen hymyssä suin.

Minna ampuu ja Inga seuraa. Etualalla Kari Juntti
Haulikkokisan tulokset, naiset:
  • 1. Inga Huttunen 7+9=16
  • 2. Minna Ruikka 8+6=14
  • Miesten mestarin nimi vaihtui tänäkin vuonna. Etukäteen kovimmaksi veikattiin Kemiläistä SM-tason ampujaa Asko Viinikkaa, mutta hän ei päässyt kisapaikalle, koska samaan aikaan ampui SM-pronssia Suomen mestaruuskisoissa, onnittelut hänelle loistavasta suorituksesta.

    Viime vuoden mestari Juha Ruikka johti ensimmäisen kierroksen jälkeen muutamalla kiekolla Juntin Karia, mutta Karin toisen kierroksen tasaisuus toi hänelle parin kiekon voiton. Kolmanneksi ampui tasaisella suorituksella Kari Hast.

    Kisojen suurimmasta yllätyksestä vastasi kuitenkin allekirjoittanut weppimasteri, sijoittumalla jaetulle neljännelle sijalle yhdessä Marko Aittamaan kanssa. Kiekon päähän pronssiuusinnasta. Yllätys Toimelan tulos sen takia, että neljänä edellisenä vuotena sijoitus on ollut viimeinen. Kovennan harjoittelua ja odotan mestaruutta parin-kolmen vuoden päästä ;o)

    Kari Hast, Kari Juntti ja Juha Ruikka Haulikkokisan tulokset, miehet:
  • 1. Kari Juntti 16+21=37
  • 2. Juha Ruikka 21+14=35
  • 3. Kari Hast 13+16=29
  • 4. Marko Aittamaa 15+13=28
  • 4. Veijo Toimela 13+15=28
  • 6. Jarmo Tuunainen 13+12=25

  • ampujia kaikkiaan kymmenen.

    Ammunnoista porukka porhalsi Kivaloille. "Pelipaikalla" oli jo tohina päällä, eli osa porukasta oli tullut jo suoraan sinne.

    Hyvät päivät tuttujen kanssa ja majoittuminen.

    osa paikalla olijoista yhteiskuvassa
kuva: Ollipekka Toimela

    Virallisissa avajaisissa LaMaKan puheenjohtaja Pekka Kilpimaa totesi, että tämä vuosi on ollut jäsenistölle melekosta haipakkaa erikoisnäyttelyn järjestelyjen osalta. Ja haasteita riittää vielä syksyn Riistakoira ja Niestakisojen läpiviemiseen. Turnausväsymystä jäsenistössä ei kuitenkaan näy, joten luottavaisin mielin mennään eteenpäin. Kilpimaa toivotteli lämpimästi tervetulleeksi myös uudet "kasvot" tässä harrastajaporukassa: uusia ideoita ja aktiivisuutta tarvitaan nyt ja jatkossa.

    Otto saa kyytiä!

    Että ne ui ja noutaa komeasti!

    Uusien harrastajien toiveena oli nähdä koiria "tositoimissa", eli vedestä noutamista. Muutaman sadan metrin päässä mökeistä oli hyvä lampi tähän tarkoitukseen.

    Koirat matkaan ja menoksi!



    Aurinkoinen sää houkutteli vesitöihin

    Tuomareita ei paikalla ollut, mutta Kilpimaan Pekka toimi opastajana uusille ja vanhemmille harrastajille siitä, mitä niin nuorten kuin avoimen luokankin vesitöissä pitäisi tehdä. Ja miten se pitäisi mennä.

    Romu luovuttaa tavia

    Ensimmäisen "mallisuorituksen" tempaisi Ville Oskari Toimela, 9v, kkssn Honkatulen Bellan kanssa. Koira vierelle, kapula veteen, lupa noutaa, hieno tuonti ja tiputus jaloille. Pekka totesi, että kaikki saisimme ottaa mallia koiralle luvan antamisesta ja koiran ohjaamisesta Ville Oskarilta; koiralla kun on tutkimusten mukaan parempi kuulo kuin ihmisellä. Eli vähemmälläkin äänellä koira toimii.

    Vesiharjoituspaikka oli vaativa, eli uitavaa matkaa avoimen luokan koirilla oli reilut sata metriä. Ja kaikki suoriutuivat tehtävästä, toiset vähemmällä käskyttämisellä, toisia piti taas hieman enemmän ohjata ja kieltää tulemasta ilman sitä lintua takaisin.

    Jokaiselle ohjaajalle porukalla annettiin kannustavia kommentteja ja ennenkaikkea tuotiin esille ne hyvät ominaisuudet ja tekemiset, joita parivaljakko teki.


    Poronkäristystä ja noutokisailua

    Porukoitten säheltäessä vesityöpaikalla oli myös majapaikassa tapahtunut. Ruokapalvelun tarjoajat olivat paikan päällä loihtineet herkullisen poronkäristyksen asianmukaisine lisukkeineen. Ja arvaatte varmasti, että maistui!

    Nokipannukahvit jälkiruoaksi ja homma sitä myöten valmis. Taas jaksettiin.

    Pienen lepäilyn ja palanpainikkeitten nauttimisen jälkeen toivotettiin jokainen koira ohjaajineen osallistumaan leikkimieliseen noutokilpailuun.


    Tuomari seuraa Kandan työskentelyä

    Tuomariksi määrättiin Kilpimaan Pekka. Hän oli kahtena edellisenä vuonna voittanut noutomestaruuden, ensin kkssn Riinan kanssa ja viime vuonna brn Rosen johdolla.

    Pekkahan uhkasi tänä vuonna osallistua bassettinsa kanssa, mutta oman arvon tunteva jäsenistö ei uskaltanut ottaa riskiä. Ja käski jättää bassetin kotia.

    Pihaympäristöön piilotettiin fasaanikukko, varis ja lehtokurppa. Luvasta ohjaajat pistivät koiran hakuun ja tuomari katsoi eritoten koirien omatoimista toimintaa. Aika myös ratkaisi.

    Koko päivän kuseskeltu kentura ei oikein suosinut tämän tyyppistä kisailua, mutta oli ainakin tasapuolinen kaikille. Jokainen kisaan osallistuneista noin kymmenestä koirasta toivat noutolinnut nätisti luovuttaen. Toiset omatoimisesti, toisia piti vähän enemmän opastaa erinäisten lintujen ottamisessa suuhun. Kusasipa joku variksen päällekkin, mutta isäntä ei jättänyt hommaa siihen, vaan varis koiralle suuhun ja kanto takaisin linnun vastaanottopaikalle. Ja luovutus istualtaan. Sitä on loppuun saakka vieminen. Varmasti koira seuraavalla kerralla miettii, että kannattaako vastaavasssa tilanteessa kuseksia pitkin noutolinnun siipiä.

    Kolmen kärki erottui tuomarin mielestä pienellä mutta selkeällä erolla muusta erittäin hyvästä ja tasaisesta joukosta. Kanda, Riitu ja Romu ottivat ja toivat omatoimisesti linnut, niille ei tarvinnut mitään suuhun avittaa. Kandan ja Riitun suorituksien paremmuus ratkaistiin ajalla, joten tiukkaa oli.

    Noutokisan tulokset:
  • 1. lkssu Kanda, ohjaaja Minna Ruikka
  • 2. kkssn Kaamostuulten Riitu, ohjaaja Veijo Toimela
  • 3. spu Fragola Jerome "Romu", ohjaaja Inga Huttunen
  • Kivaloitten Aidolssit

    "...loppuillasta sanoin hei, teille vai meille kultasein..."

    Reissukitara ei pölyttynyt tälläkään reissulla, vaan kovan päivän iltaa vietettiin sitten enemmän ja vähemmän myös musiikillisissa merkeissä. Lohenloimutuksen lomassa herkesi jäsenistöltä pari Mamban biisiä alkulämmittelyksi ja lopuista ei kukaan muista mittään. Eikä ole väliksikään.

    Kaikkien puolesta suuret kiitokset "etelä-Lapin" touhuajille, jotka järjestitte hienon tapahtuman. Ensi kesänä uusi paikka, uudet kujeet. Mutta sama mukava jäsenistö.

    Met ossaamma pittää hauskaa. Ja sitä olivat nämäkin Kesäpäivät.

    teksti: Veijo Toimela
    kuvat: JP Karkkola, Minna Ruikka, Kari Juntti, Veijo Toimela, Miia Hiltunen
    ...ensi viikolla luvassa "albumi vol 1" jos kaikki mennee suunnitelmien mukaisesti!