|
Savukosken Kaer kokeet
16.-17.10.-03
koetoimitsijana Kari Kilpimaa, ylituomareina: Kalevi Yrttiaho, Timo Ailio, Jouko Kilpimaa, koiria osallistui yhteensä 18 ja aivan ympäri suomea.
Sää oli ensimmäisenä päivänä aamulla täysin tuuleton, ehkä iltapäivästä kohtalaisen tuulinen.
Toinen päivä oli oikeastaan ihanteellinen kanakoirakokeita ajatellen, hieman pyörivä tuuli sai kuitenkin sillon tällön myös ohjaajien hatut pyörimään hermostuneesti.
Ari Paasonen & Vintiläntuulen Vilma teki saman kuin viime vuonnakin eli oli ainut koira koko porukasta, joka ylsi Voi 1 palkintoon, tänä vuonna se oli vieläkin tiukempaa kuin viime vuonna mutta ykkönen tuli kuin tulikin.
Hentun Kirsin Hilla oli vielä ennen raanariekon noutoa vahavasti kiini Avo ykkösen syriässä, erittäin hyvällä haullaan ja meleko taitavilla linnun otoillaan Hilla sai osakseen hyväksyviä katseita niin tuomarilta kuin ohjaajaltaankin, mutta irti revitty riekon pää ja vain vähäisillä höyhenillä varustettu kuolanen, muttei purtu noutolintu ohjaajan jalkoihin vielä halveksivasti sylykästynä antoivat vain yhen pisteen ja niin oli tyytyminen kovaan kakkoseen ja moitiskeleviin katseisiin.
Lintukosketuksia tuli runsaasti jokaiselle koiralle keskimäärin 4 kosketusta päivässä, mutta jostain kumman syystä riekoilla oli suurempi halu lennellä vallattomasti kuin antautua röyhkeiden seisojien piikattavaksi.
Ensi vuonna koetoimitsijan pitää löytää nauruttomia riekkoja, son pakko.
Tulokset:
Voittajaluokka:
- Vintiläntuuli Vilma 80p. Voi 1 om Ari Paasonen, Keminmaa
- Eräopen Hektor 68p. Voi 2 om Jarmo Paloniemi, Seinäjoki
- Taka-tapiolan Niko 57p. Voi 3 om Raimo Hahka, Virrat
- Korpiveijarin Magi 57p Voi 3 om Olli Pylsy, Vähäkyrö
Avoin luokka:
- Vintiläntuuli Hilla 75p. Avo 2 om Kirsi Henttu, Ivalo
- Borderott Bruno 58p. Avo 3 om Erkki Tyyskä, Merijärvi
- Honkatulen Ada 53p. Avo 3 om Ari Paasonen, Keminmaa
Nuorten luokka:
- Vintiläntuuli Mökö 62p. Nuo 2 om Kari Kilpimaa, Savukoski
Teksti: Kari Kilpimaa
kuva: Kari Juntti
|