|
Olipa taas mukava järjestää kokeet tuntsalla. Puitteet oli taas suosiolliset, riistaa oli hyvin ja jokaisella koiralla oli mahdollisuus riistalle.
Lauantain sää oli kyllä jokseenkin huono; vesiräntää tuli taivaalta kovan tuulen kera ihan maahan saakka ja sunnuntaina olikin tunturissa neitseellinen lumipeite ja aurinkokin paistoi sumun lomasta ja taisipa olla aste pakkastakin. Kokeissa tuomaroivat Raija Naumanen, Jouko Kilpimaa ja Jukka Rohkimainen ja suuret kiitokset heille sekä kolmen ryhmän osallistujille, OLI TOSI MUKAVA JÄRJESTÄÄ KOKEET.
Tulihan siellä iltaturinoissa parannettua maailmaakin, ainakin niin muistelen, ja allekirjoittanut saikin ojennusta jonkin verran koiran ohjauksesta MOLEMMILTA KILPIMAILTA niin Joukolta kuin Pekaltakin. SUURET KIITOKSET vielä heille, UNOHTAMATTA RUIKAN JUSSIA, PATJAKSEN HARRIA ja VIINIKAN KIMMOA, jotka toimivat suuttereina ja oppaina kokeissa. KIITOS VIELÄ KAIKILLE TUNTSAN KOKEISIIN OSALLISTUJILLE. teksti: ISOJÄRVEN PEKKA LAUANTAIN TULOKSET
SUNNUNTAIN TULOKSET
|
