<<< tuotantosivulle
<<< biografiasivulle



itku pitkästä ilosta


linkkejä arvioihin internetissä:


Levyluola >>>.

Kaukana väijyy ystäviä >>>.

Taiwaz >>>.

Metal Elite >>>.



muita arvioita:


"Maailmanlopun visioita ennenkin maalaillut yhtye maalailee maailmanlopun visioita myös tällä kertaa. Se ounastelee ekokatastrofia, josta me selviämme, tai sitten emme. Me emme ole saaneet planeettaa lahjaksi vanhemmiltamme vaan lainaksi lapsiltamme, ja kaikki merkit viittaavat siihen, etteivät lapsemme meitä juuri kiittele.
Musiikissa suositaan riisuttua muotoa: kitarasooloja tai rumpufillejä ei harrasteta. Rautiaisen riffivainu on yksi parhaista Black Sabbathin tällä puolen, ja jokainen kappale on selkeä lajityyppinsä helmi. Tässä piilee myös levyn rakenteellinen heikkous: koska se on alusta loppuun voimariffittelyä, puutuminen on väistämätöntä. Vaikka pituutta on vain 38 minuuttia, kerralla sitä ei kestä.
Yhtye ansaitsee silti hatunnoston, koska sen ehdottomuus on niin vakuuttavaa. Ensinnäkin se osoittaa suomenkielisen hevin mahdolliseksi, ja toiseksi se panee kuulijansa miettimään. Tällaisia kysymyksiä heräsi: Mitä yksittäinen ihminen voi tehdä ympäristötuhon pelastamiseksi? (On selvää, että McDonald'sin boikotoiminen ei paljon auta.) Tai onko meillä edes mahdollisuutta saada niin paljon tietoa, että voisimme tehdä ekologisesti järkeviä kulutuspäätöksiä? Kysymykset ovat niin vaikeita, että nykyisen pää pensaaseen -meiningin melkein ymmärtää.
Yhtyeen pääasiallinen tekstittäjä Tomi Tuomaala ei ole täysammattilainen, mutta paljon hyvää hänessä on.
Rajaton rakkaus -kappaleessa hän käsittelee suomalaisen miehen perusongelmaa (suomalaiset miehet ovat mielestään maailman sisukkaimpia, mutta tekevät melkein maailman eniten itsemurhia) tavalla, jolle edes Gösta Sundqvist ei vedä vertoja. 'Vaikka suku sammuu, ei sisu lopu / aina on tehty mitä aiottu / vaikka katto on liian alhaalla / ja köysi liian paksu.' Tuosta ei ironia julmene.
Pakollista vastavoimaa ahdistukselle tuo levyn päätösraita
Lintu. Se ei ole musiikin riemuvoitto, ja teksti haparoi sekä muodon että kuvaston osalta pahasti. Läheisyyden pelon ja kaipuun teema on kuitenkin niin tosi ja Rautiaisen laulu niin vakuuttava, että lopputuloksessa virheet eivät tunnu. Puhdistava kokemus kyllä välittyy."
8/10

(Tero Valkonen / Rumba 6/00)


"Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus esittää hyvin suomalaiseen mielenlaatuun sopivia melankolisia tarinoita sortumatta saarnaamiseen tai pateettisuuteen.
Levyn aloittava singlenäkin julkaistu
Rajaton rakkaus kertoo miehestä, joka vaimon jätettyä päätti hirttäytyä. Miehen sisu ei loppunut, vaikka katto olikin liian matalalla.
Parin seuraavan kappaleen teemoina on syyllisyys ja epäonnistuminen. Levyn nimikappaleessa palataan yhtyeen aiemmilla levyillä lähes ainoana aiheena olleen ekokatastrofin pariin. Kappale muistuttaa siitä, ettei markkinamiehistä ole meidän pelastajiksi, kun kasvihuoneilmiön seurauksena sulaneet jäät alkavat nousta.
Levyn kolmen viimeisen kappaleen aiheina on kuolema.
Kuusikymmentäkaksi on Timon vihanpurkaus sotarikolliselle, uhrina kuoli vanhuksia ja lapsia. Rehellisiä tuntoja siitä, mitä haluaisi tehdä puolustuskyvyttömiä ihmisiä tappavalle sotilaalle.
Levyn kohokohtia ovat kaksi viimeistä kappaletta. Kappale
Hiljaista kuvaa riipaisevalla tavalla tuskaa, jonka ihminen kokee läheisensä kuoleman hetkellä. Mukaan ei voi lähteä ja parantumisesta ei ole toivoa.
Viimeinen kappale on harvinaisen lohdullinen esitys Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen levyllä. Kappaleen sanoituksesta ja sävellyksestä vastaa Marja Mattlar, jonka myös kuulee, sillä kappale on soitoltaan kevyempi kuin Rautiaisen omat jyräävät kappaleet.
Lintu muistuttaa kuulijaa elämän pienten ilojen oivaltamisen tärkeydestä, kuolemaa tekevän läheisen vuorosanoin. Liikuttavan kaunis, voisi sanoa jopa terapeuttinen kappale, jossa kenties kauneimmat lukemani kuolemasta kertovat lyriikat.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus onnistuu soitossaan yhdistämään kolmella kitaralla soitetun heavyjyrän ja iskelmälliset melodiat täydellisesti. Sooloihin ei turhaan sorruta ja kappaleet esitetään hitaan harkitusti."
5/5

(Mikko Huikkonen / Etelä-Suomen Sanomat)


"Eilen levynjulkaisukeikalla Tanssisali Lutakossa ollut jyväskyläläinen Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus vahvistaa toisella kokopitkällään asemiaan yhtenä mielenkiintoisimpana suomalaisen raskaan rockin esittäjänä.
Itku pitkästä ilosta -albumi jatkaa viime vuonna tulleen Lopunajan merkit -debyytin sutimilla tummasävyisillä laduilla. Vaikka levyn nimibiisissä lauletaankin edelliseltä levyltä tutun ekologisen teeman mukaan mannerjäätiköiden sulamisesta, on pessimistinen huoli maailmantilasta nyt hieman taaempana.Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta toimittaja Tomi Tuomaalan sanoittamat biisit tihkuvat silti vieläkin mustaa pessimismiä. Ja miksikäs ei, sillä jos musiikki kerran on kolmen lyijynharmaan sähkökitaran voimalla taottua raskasjytkettä, niin täytyyhän tekstienkin olla samaa maata.Levyn ainoa laina onkin sitten sitäkin yllättävämpi veto. Hartolalaisen trubaduuri Marja Mattlarin sävellys ja sanoitus Lintu on muuttunut Trio Niskalaukauksen käsittelyssä lähes seitsemänminuuttiseksi uljaaksi metalliteokseksi.Itku pitkästä ilosta esittelee myös yhtyeen tuoreimman jäsenen, herra Alaluusuan korvanneen basisti Nils Ursinin. Muuten kokoonpano on entinen, eli maestro Timo Rautiaisen lisäksi suomiheviä ryskyttävät Jarkko Petosalmi, kitara, Karri Rämö, kitara ja Seppo Pohjolainen, rummut."

(Juho Hämäläinen / Keskisuomalainen 18.3.)


"Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen pahantuuliset nuoret miehet ja julma bändin nimi ovat täysin itsensä näköisiä. Viiden muusikon sointi murisee kuin saksanpaimenkoira viimeisen pohjoiskarjalalaisen maatilan pihalla. Jyväskyläläisen bändin apokalypsiassa ei ole juuri vaihtoehtoa: elämä on niin pimeää ja raskasta, että pää pamahtaa pulpettiin, auts. Se sattui.
Rajaton rakkaus on isännän musta silmä, joka tuijottaa syksyisiä peltojaan. Pahin kaikista pauhaa siitä, mitä ei anneta anteeksi. Rajatilassa lausutaan, jotta 'jostakin syystä tänään tuntuu pahemmalta kuin eilen, ja eilen tuntui pahemmalta kuin toissapäivänä'. Hiljaista on albumin sykähdyttävin laulu, pienen ihmisen rimpuilua kohtalon väännössä.
On musiikkia, joka vaatii tietyn mielialan miellyttääkseen.
Itku pitkästä ilosta luo sen sijaan mielialan, jonka tehtävä ei ole miellyttää. Tiedetään, että nuoret vihaiset miehet laulavat systeemin mädännäisyydestä, mutta nyt pitäisi katsoa peiliin ja tuntea itseinhoa ihmisenä olemisen puolesta. Sehän pelottaa."

(Risto Löf / Savon Sanomat)


"Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus on ainoa todellinen suomalainen hevibändi. Sen lisäksi että musiikki on oikeaa ja häpeilemätöntä heviä, laulaa mies oikeista, meitä lähellä olevista asioista. Pääasiassa Tomi Tuomaalan käsialaa olevat lyriikat käsittelevät taas kerran uhkaamassa olevaa lopullista häviötä sekä ihmisen loputonta ahneutta ja sen aiheuttamaa paskaista loppua. Levy ei kuitenkaan ole alistunut eikä masentava; sen lopullinen viesti on kuitenkin, että jotain on vielä tehtävissä, jos ihmiskunta vain tulee järkiinsä.
Musiikillisesti bändi on mennyt roiman askeleen eteenpäin. Biisit eivät ole enää kaikkein raskainta Sabbath-junttausta, vaan niihin on tullut vaihtelevuutta ja sävyjä. Kolmella kitaralla soitetaan lyijynraskaiden riffien päälle komeita stemmoja ja loppusoittoja eikä enää taida olla kaukana sekään, että Trio Niskalaukauksen levyllä kuullaan kunnon kitarasoolo.
Itku pitkästä ilosta on musiikkia, jota on pakko pysähtyä kuuntelemaan. Helppoa tämä ei ole, mutta onneksi kaikkea musiikkia ei suunnitellakaan mahdollisimman monia miellyttäväksi. Biisit ovat hyviä, ainoastaan lopetusbiisi, Marja Mattlarin Lintu-kappaleen raskas sovitus, jää minulle vieraaksi.
Tuomo Valtonen on äänittänyt levyn Savonlinnassa tuttuun tyyliinsä. Soundit ovat kolossaaliset." 5/5

(Anssi Mehtälä / Länsi-Savo)


"Jyväskylän miehet kehittävät suomalaista metallia vauhdilla. Yhtye on hionut ilmaisuaan edelliseltä kiekolta selkeämmäksi: nyt kolmen kitaran jyräys on tehostettu huippuunsa. Parasta Niskalaukauksessa on kuitenkin sen realistinen, jopa naturalistinen asenne. Synkät tekstit (pääosin Tomi Tuomaalan kynästä) yhdistettynä mollibiiseihin ja r-a-s-k-a-a-s-e-e-n ilmaisuun tekevät kokonaisuudesta vaikuttavan. Rautiaisen ääni on onneksi hento, joten mitään sankarihevikiljuntaa ei biiseiltä löydy. Moinen ääni yhdistettynä suomalaiskansalliseen inhorealismiin on toimiva yhdistelmä! Levy on hieman puuduttava mollibiisiensä tähden. Mutta eikös puuduttava ankeus kuulu tällaisen musiikin toimenkuvaan? Ja suomalaisuuteen yleensäkin? Loppuun sijoitettu Marja Mattlarin
Lintu-sävelmä on loistava valinta. Lisäksi joistakin kitarariffeistä ja melodioista henkii (yllätys!) Neil Young! Tällä bändillä on tulevaisuutta." 5/5

(Jyri-Jussi Rekinen / Rytmi 3/00)

  "Timo Rautiaisen ja yhtyeensä Itku Pitkästä Ilosta on yksi tämän vuoden odotetuimpia suomalaisalbumeja. Ainakin raskaamman musiikin ystävien keskuudessa. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen edellinen Lopunajan Merkit -albumi nimittäin iski kuin Mike Tyson vaikka debyytti-ep ja Lyijykomppania -menneisyys olivatkin toki tiedossa.
Itku Pitkästä Ilosta jatkaa samaan malliin. Bändin raskaan melankolisen melodinen suomenkielinen (heavy)rock jyrää eteenpäin draivilla johon ei yksinkertaisesti voi olla rakastumatta. Ekosysteemin tuhosta ja muista yhtä iloisista aiheista kertovat sanoitukset tukevat tämän viisihenkisen trion panssarivaunuvyörytystä tehokkaasti. Marja Mattlarilta lainattu Lintu päättää albumin haikeisiin tunnelmiin. Tämä bändi ei tee yhtäkään kompromissia. Tutustu jos uskallat!"

(Timo Isoaho / Soneraplaza)


"Mestarillisen Lyijykomppanian perilliseksi syntynyt Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus teki yhden viime vuoden järisyttävimmistä albumeista. Bändi näytti vuosituhannen päätteeksi
Lopunajan merkit ja Itku pitkästä ilosta iskee ensitahdeillaan pöytään raskaan rockin standardin uudelle millenniumille.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen raskaassa rockissa on joka hetki vähintäänkin tosi kyseessä. Niskalaukauksen ultrapainavissa biiseissä ei seikkaile velhoja, ritareita eikä muitakaan heavysanastoon tavallisesti liitettäviä mystis-romanttisia kummallisuuksia.
Itku pitkästä ilosta sanoo ja soittaa tylyt ja ankarat asiansa niin kuin ne ovat ilman mielikuvituksen siivellä usein tulevaa joutavanpäiväistä hörhöilyä. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus kuvaa elämää etenkin silloin, kun se on hädin tuskin elämisen arvoista tai kun siihen ei anneta mahdollisuutta. Ihminen on liian usein ihmiselle susi eivätkä uhkaavat luonnonkatastrofit vähääkään helpota olemisen sietämätöntä raskautta. Itku pitkästä ilosta soi uhkaavana ja massiivisena kuin autioituneen maaseudun ja synkkinä lepäävien ikimetsien vastine saksalaisen teollisuusihmeen musiikilliseksi kuvaksi syntyneelle industriaalimetelille. Niskalaukauksen primitiivisyys vyöryy ajalta, jolloin kuokka ja kirves olivat tärkeämpiä työkaluja kuin internet ja jolloin Nokia tarkoitti korkeintaan kumisaapasta tai kauppalaa Tampereen kupeessa.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen kolmen kitaran voimalla jauhava rock on kaiken muun hyvän lisäksi ekologisesti ja mikä tärkeintä moraalisesti kestävää. Näissä lauluissa paha saa yhä palkkansa vanhaan malliin eikä niin, että se nostettaisiin entistäkin korkeammalle jalustalle. Useimmiten Tomi Tuomaalan tekstejä tulkitessaan Timo Rautiainen on oikeutetusti huolissaan ihmisyydestä ja sekä ihmisen että luonnon tulevaisuudesta. Mistään pirujen seinille maalaamisesta ei kuitenkaan ole kyse, koska ne ovat olleet siellä jo aivan liian pitkään.
Itku pitkästä ilosta albumin nimikappale varoittaa ihmisen toiminnan seurauksena tapahtuvista ilmaston muutoksista tavalla, joka ei kaipaa enempiä selittelyjä. Kun vesi nousee, niin
'ei arkkipaikkaa etukortilla varattua saa'. Pellotkin ovat niin märkiä, etteivät edes lapset kasva. Levynsä päätteeksi Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus jättää jälleen vapauttavan yllätyksen. Marja Mattlarin säveltämä ja sanoittama painavan herkästi tulkittu Lintu puhuu läheisyydestä ja kuolemasta tavalla, joka nostaa palan kurkkuun aivan kuin Häpeän lävistämä Lopunajan merkit -albumin loppukaneettina."
5/5

(Pertti Ojala / Soundi 4/00)


"Hieman pelonsekaisella jännityksellä (ja kunnioituksella) tätä Niskalaukauksen toista pitkälevyä ehti useamman kuukauden ajan odotella, sillä reilu vuosi sitten ilmestynyt
Lopunajan merkit oli tinkimättömässä karuudessaan ja herkkyydessäänkin rankattava viime vuoden vaikuttavimmaksi ja hienoimmaksi levyjulkaisuksi Suomen ja koko maailmankin mittakaavassa tarkasteltuna. Eikä helmikuussa ilmestynyt ennakkomaistiainen Rajaton Rakkaus cd-sinkku kera melkoisen erikoisen cover-version (bläkkisbändi Barathrumin Last Day In Heaven suomeksi käännettynä ja uusiosovitettuna!) oikein vakuuttanut, mutta kun tämän (valitettavasti vain) 8 biisin kiekon lataa soimaan, niin jotenkin palaset vain loksahtavat kohdalleen. Ja 1. viisuna esitettävä Rajaton rakkaus toimii nyt sekin upeasti viimeistään siinä vaiheessa (n. 20 sekuntia alusta) kun Rautiaisen isännöimänä tavaramerkiksi jo muodostunut helvetin/jumalaisen kaunis kitaramelodiavalli 16 tonnin painollaan läjähtää vasten kasvoja. Vaikkei Niskalaukaus aiemmillakaan julkaisulla ole ollut mitään kevyesti keskellä kesäpäivää -pullanössöilyä, niin nyt on painoarvonsa siinäkin mielessä vain kasvanut entisestään. Mutta kuten tähän tämän - tai minkä tahansa muun - hetken ehdottomasti hienoimpaan kotimaiseen ryhmittymään jo tutustuneet (mikset sinäkin, Brutukseni?...) tietävät, niin Niskalaukauksen musiikki ei ole rakennettu pelkistä rautakuorista vaan niiden sisältä löytyy lämpimästi sykkivä sydän lähes hevi-iskelmällisistä keinuntavaiheista, Timon hienosti miehen syvimpiä tuntoja pelkällä äänenvärin vaihdoilla ilmaisevasta vokaalitulkinnasta sekä hänen että 'hovisanoittajansa' Tomi Tuomaalan sykähdyttävistä riimeistä. Lisäksi tällä kertaa sanoitusten arkkuun viimeisen naulan lyö vieraileva tähti runoilija Marja Mattlarin hauraan kauniilla Linnulla eikä mieskaksikon lyriikasta varsinkaan ympäristöteemaa jatkavat nimibiisi ja Rajatila paljoa ns. leiki. Viimeksi mainittu on nostettava esiin myös jyhkeistä musiikillista ansioistaan ja samaan A+ sarjaan saa pistää aivan loistavan perusriffin ja alkaneen vuosituhannen vaikuttavimman kuorohokeman sisältävän Kuusikymmentäkahden. Vaikka pari sävelteoksista (lähinnä Pahin kaikista ja Hiljaista) onkin ylimaallisella Niskalaukaus-asteikolla mitattuna hieman keskinkertaisia vuodatuksia, niin yleisotteensa takuuvarman pitämisen ja muutamien todellisten helmien ansiosta on levylle annettava maksimipisteet. Että semmosta."
10/10

(Volle Pylkkänen / SUE)


"Entinen Lyijykomppania-mies Rautiainen ei bändeineen ole totisesti jahtaamassa hymypoikapatsaita.
Itku pitkästä ilosta on tummavireisintä ja tylyintä rockia, mitä kuvitella saattaa. Albumi on musiikiksi puettu Kahdeksan surmanluotia: koko ajan on ankea meininki, elämä on hädin tuskin elämisen väärttiä ja kohta puhuukin kivääri. Tai hamppuköyden vetovoima käy ylivoimaiseksi.
Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen toinen albumi on järeää, raskasta ja komeaa metallia, jossa kitarat mylläävät. Myös rocktoimittajana tunnetun Tomi Tuomaalan tekstit puhuvat karua kieltään.
Itku pitkästä ilosta tulee epäilemättä olemaan yksi vuoden tärkeimmistä kotimaisista rockalbumeista." 5/5

(Marko Sirviö / Kaleva)


"Trio Niskalaukauksen tuore pitkäsoitto jatkaa edeltävien levyjen viitoittamalla tiellä. Selkärankaista ja suomalaista moraalia, karua kerrontaa ja jylhää musisointia: melodisia nykyajan arkiviisuja.
Kokonaisuus on tiukka ja harkittu. Vanhat herrat Rautiainen, Pohjolainen ja Rämö hyödyntävät oivallisella tavalla nuorempien herrojen Ursin & Petosalmi tuoretta metallinäkemystä.
Niskalaukauksen laadukkaan lopputyön takana on tietenkin laadukas tuottaminen, äänittäminen ja miksaaminen. Tuomo Valtonen on tehnyt miehen työn Trio Niskalaukauksen taustahahmona.
Levyllä ei ole yhtään ohilaukausta. Piippu on tiiviisti kuuntelijan niskassa jokaisen biisin ajan. Levyn sykähdyttävimmät hetket kuuntelija kokee kahden viimeisen kappaleen aikana. Minkä tahansa päivän epistolasta käy hyvin
Hiljaista-siivu, joka koskettaa karskimpaakin kuulijaa. Levyn lopettava Marja Mattlarin säveltämä ja sanoittama Lintu on komea laulu täältä lähtemisestä ja sen vaikeudesta. Loppukevennyksiä ei Trio Niskalaukaus tarjoa.
Viimeistään
Itku pitkästä ilosta -levyllä Niskalaukaus lunastanee kaikki perittävissä olevat manttelit ja asettaa itsensä kiistatta suomalaisen metallin raskaimpaan sarjaan ylimmälle orrelle. Tämä on se levy, jolla nämä Jyväskylän tummanpuhuvat miehet laukaisevat itsensä kuulijoidensa kalloon."

(Jari Ruotsalainen & Jussi Virratvuori / Karjalainen)


"Taannoin Jyrockissa hienon keikan heittänyt herraseurue heiluu toisella levyllään ensimmäiseltä tutuissa tunnelmissa: taivaalta sataa rautaa kuuntelijan niskaan. Hyvä niin.
Sanoituksissa eletään tyylilajiin kuuluvasti maailmanlopun meiningissä, mutta tälläkin saralla herrat ovat tietoisia itsestään. He eivät edelleenkään harrasta mitään esipuberteettista ruikutusta - ruma sana sanotaan niin kuin se on. Niin pitääkin.
Levyn viimeinen raita on ylitse muiden; se on vierailevan sanoittajan, trubaduurina tunnetun hartolalaisen Marja Mattlarin käsialaa.
Rehellisyys viehättää, sanoi Jarkko Martikainen bändistä. Niin viehättääkin."

(Riitta Koikkalainen / Jyväskylän Ylioppilaslehti)


"Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen uusin levy todistaa sen, mikä nähtiin jo ensimmäisen levyn ilmestyttyä: suomeksi laulettu raskasmetalli toimii hienosti. Bändihän siis soittaa erittäin raskaalla kädellä väännettyä metallia suomenkielisin lauluin, varsin painavilla sanoituksilla varustettuna. Trio Niskalaukauksen biisit muodostavat lyyrisesti ja musiikillisesti ehjän kokonaisuuden joka ei jätä ketään ainakaan ilman mielipidettä. Verrattuna aikaisempaan tuotantoon Itku pitkästä ilosta on astetta raskaampi, ja kahta hitaampi. Jäljellä on armoton junttaus sekä vielä entisestään kantaaottavammat sanoitukset. Albumin kappaleita on turha alkaa sen kummemmin erittelemään tai analysoimaan, sillä nyt on hyvä päivä. Varsinkin kun levyn soundit on saatu väännettyä parempien resurssien myötä todella toimiviksi, ja musiikillisesti rankempien biisien seasta löytyy myös rauhallisempia ja matalammalta kulkevia biisejä kuten Hiljaista ja Lintu. Tässä vaiheessa löytyykin levyn ainoa kritiikin kohde: Timon ääni ei mielestäni toimi alhaalta yhtä hyvin kuin korkealta. Varsinkin Lintu-kappaleen Fiona Apple-tyyliset hengitykset ärsyttävät ensikuulemalta. Mutta kun levyä kuuntelee useammin moiset seikat jäävät toisarvoisiksi, koska kokonaisuus on erinomainen. Itku pitkästä ilosta on musta monumentti ihmisen itsekkyydelle, viimeisen lapsen huuto ennen vedenpaisumusta: tiesit kaiken koko ajan silti koskaan et tehnyt mitään, et ikinä sinä tehnyt mitään."
9,5/10

(Soikki / Suomi Finland Perkele)