<<< tuotantosivulle
<<< biografiasivulle



kylmä tila


"Jos on myynyt edellisellä levyllään platinaa ja kokee velvollisuudekseen laulaa näkemistään epäkohdista, saa myös varautua paikkaan kansakunnan kaapin päällä istuvana virallisena varajeesuksena. Timo Rautiaisen osaksi se koitui viimeistään siinä vaiheessa, kun Rajaportti-albumin myynti ei ottanut laantuakseen ja mies rupesi kelpaamaan muillekin kuin rockmedialle.

Tämän jälkeen julkinen kuva ei ollut enää omissa käsissä. Niinpä Rautiainen on joillekin messiaaninen hahmo, joka kertoo asiat niin kuin ne kansan syvien rivien mielestä ovat. Yhtä lailla hänestä vähemmän vaikuttuneet kokevat suomalaisen rockmuusikon vastuuksi ottaa kaikki maailman ongelmat ratkaistavakseen. Olisikin hyvä, jos havaittaisiin, että Rautiainen ei ole kymmenen käskynsä kanssa kulkeva Mooses tai sädekehä päänsä päällä hymistelevä YK:n pääsihteeri.

Vähintään yhtä suuri haaste Rautiaiselle ja ensimmäistä kertaa biisimateriaaliaan levylle saakka saaneelle Trio Niskalaukaukselle on myös vastata siihen tarpeeseen, joka Rajaportti-levyn menestyksen myötä tuntui olevan likipitäen jokaista väestöryhmää koskettanut ilmiö. Viimeistään nyt bändi on siinä vaiheessa uraa, että kitaristi Jarkko Petosalmen hellimää ja äänittäjä Tuomo Valtosen toteuttamaa jynkkysoundia on pakko uusia. Rajaportti oli ensimmäinen Niskalaukaus-albumi, jolla tuotannolliset seikat olivat hanskassa, mutta Kylmä tila ottaa ensimmäisen askeleen Niskalaukauksen biisiformaatin muuttamisen suuntaan.

Suurimmat muutokset koskevat sovituksia. Uudella levyllä Rautiaisen arsenaalissa on vaihtelevampia laulumelodioita ja mies pystyy ensimmäistä kertaa pelkällä laulullaan luomaan aiemmin hieman yksitotisten kappaleiden sisälle sävyjä. Koskettimia on niin ikään lisätty ja niiden rooli on muutakin kuin ulista yhtä ääntä taustalla. Kylmä tila ei huokuisi yhtä vakuuttavaa lohduttomuuden tuntua, jos Nils Ursinin soittamat koskettimet levyltä puuttuisivat.

Rajaportti-levyllä muusta materiaalista erottui Marja Mattlarin säveltämä Elinkautinen, joka toki oli koskettava, mutta johon mahtipontinen jousisovitus toi aivan liikaa paatosta. Tällä kertaa Tommi Vikstenin pelkällä akustisella kitaralla säestämä Ajurin ruoska toimii tasapainoittavana tekijänä albumin puolivälissä huomattavasti luontevammin.

Kehitys on ollut bändille elintärkeää, mutta satunnaiselle kuulijalle Niskalaaki lienee kuitenkin yhä tuttu ja turvallinen. Kylmä tila on ehdottoman kitaravetoinen albumi, rivakimmissa vedoissa, kuten Älkää selvittäkö ja Minun oikeus, Suomen kuuluisin ex-erityisopettaja vetää lauluosuutensa kovaa ja korkealta ja ensimmäinen singlelohkaisu Hyvä ihminen on juuri sellainen jynkytys, mitä yhtyeeltä odotettiinkin. Älyttömän tehosoiton puhki kaluamana monien mitta tuli laahaavasta lanauksesta täyteen jo varmasti ennen kuin Kylmä tila oli viimeistä masterointisilausta vaille valmis.

Tekstien teossa Rautiainen on jälleen luottanut yhteistyökumppanien tekosiin. Tomi Tuomaala on sanoittanut albumin nimikappaleen, A. P. Sarjannon Ajurin ruoska tuo teemansa puolesta tarvittavaa vaihtelua nyky-yhteiskunnan ongelmista irtautuessaan ja onpa aiemmin yhtyeen fanina tunnettu näyttelijä-kirjailija Reidar Palmgrenkin päässyt tekstittämään yhden kappaleen.

Ajankohtaisiin asioihin puuttuessaan tekstit liippaavat läheltä populismia, esimerkiksi useammassakin kappaleessa esiintyvää ahneutta on tällaisina aikoina liiankin helppo osoitella. Kylmä tila -kappaleessa Tuomaala kuvaa maaseudun autioitumista muutamalla vinon julmalla rivillä kuin Juha Seppälä konsanaan. Mutta eipä tarvitsisi Rautiaisenkaan olla ylikriittinen itseään kohtaan. Maestron tekstittämä Te ette tarvitse minua on tunnelmaltaan levyn arvoinen finaali.

Niin Rautiainen kuin enemmän vastuuta saanut Trionsa ovat onnistuneet kovassa paikassa. Kylmä tila on niin teknisesti kuin tunnelmaltaankin porukan paras levy. Siksi olisi mukavaa, että se jatkossakin panostaisi olennaisuuksiin eikä lähtisi hötkyilemään turhien saksankielisten kokeilujen pariin." (4/5)

Antti Luukkanen / Soundi



"Juhannusiltana 2003 hiostavassa keikkabussissa istui mietteliäs mies. Keskustelu pyöri hiljakseen tulevan levyn ympärillä. Vaienneiden miesten äänitorvi Timo Rautiainen antoi vihiä uudesta levystä harvoin sanoin polviinsa nojaten: 'Tällä formaatilla luu on kaluttu loppuun.' Lause kasvatti uteliaisuutta tulevaa kohtaan. Eikö siis enää Rahat ja henki -tyylistä yhteislaulatusta tai Surupuvun kaltaisia kalpeita metaforia?

Kyllä ja ei. Kylmä tila -levyllä surupuvun sijaan päälle on puettu harmaa morsiuspuku. Yhdeksän kappaleen joukossa on paljon vanhaa, jotain uutta ja tarpeeksi lainattua. Sinisen sukkanauhan tilalla on entistäkin mustempi surunauha.

Jo levyn ensihetkistä käy ilmeiseksi, että tuttuakin Niskalaukausta on luvassa tarpeeksi. Älkää selvittäkö -kappaleen kertosäkeeseen on haettu voimaa Marco Hietalan rääkylaulannasta, joka tekee tehtävänsä. Kappaleessa on tiettyä easy rider -meininkiä. Eteenpäin nojaava kitarakuviointi jatkuu myöhemmin kappaleessa Minun oikeus, joka nouseekin levyn parhaimmistoon. Uho ja vakaumus on aina sopinut Niskalaukauksen pirtaan paremmin kuin äidin helmoissa kyhjöttäminen.

Jyrämeininki ei kuitenkaan nouse levyn korviinpistävimmäksi elementiksi. Parista edellislevystä poiketen kappaleita ei ole täytetty yksinkertaisilla junttakitaroilla, vaan mukana on muutama mainio koukku ja jopa ennenkuulumatonta ilmavuutta ja raikkautta.

Slaavilaista tunnelmaa levylle tuo Eicca Toppisen sello kappaleessa Juoksevan veden aika, jonka tarina on kylmäävä. Biisissä palataan nuoren pojan ullakkohuoneeseen, joka on tuttu paikka jo Lopunajan merkit -levyltä, eri yhteydestä tosin. Tuomas Holopaisen koskettimet yhdessä tummaäänisen sellon kanssa tuovat kappaleeseen lohduttomuuden tuntua.

Levyn tasapaksuinta antia edustaa sinkkubiisi Hyvä ihminen, jonka kertosäe jää tosin pitkäksi aikaa korvaan makaamaan. Yksinkertaisen kertosäkeen sointukulku tuo mieleen lastenlallatuksen, tosin puhelintytöt ja poltetun maan taktiikka eivät liene silkohapsien suille sopivaa sanastoa.

Tutuinta Niskalaukausta rujon kitarariffinsä ansiosta on Tomi Tuomaalan sanoittama nimibiisi Kylmä tila. Tämä kappale jos mikä sopii festarilavalle tutun kitaranheilutuskoreografian taustaksi. Samaa linjaa jatkaa Reidar Palmgrenin sanoittama Taakka, jonka koston kierre -tematiikka on tuttua Niskalaukausta.

Slaavilaistunnelma jatkuu akustisessa Ajurin ruoskassa. A.P.Sarjannon kappaleen balladimaisuus on yllättävää, mutta tässä yksinkertaisen riisutussa muodossa Rautiaisen ääni toimii hyvin. Kappale on keski-ikäisen miehen itsesäälin soundtrack, jota kuunnellaan pöhnäpäissään, tippa linssissä ja lasissa, heti Vesa-Matti Loirin levyn jälkeen. Tässä biisissä Trio Niskalaukauksen pohjaton vakavuus ja pateettisuus tiivistyy tavalla, joka ei enää useamman kuuntelukerran jälkeen jaksa viehättää.

Rautiaisen ääni kantaa paremmin kuin aikaisemmin, tosin massiiviseksi sitä ei koskaan ole voinut kuvailla. Rekisteri on yhä hieman kapea, ja korkeimmat kohdat vedetään jälleen volyymin kustannuksella. Julistavuuden tilalla on aiempaa useammin katkera tyytyminen asiaintilaan.

Kylmä tila on kuuntelulevy, jolta lienee aiempaa vaikeampi poimia kappaleita huppelisen festivaalikansan viihdykkeeksi. Ikuisesti iloisille radiokanaville lasten hautaamiset ja mielisairaudet saattavat olla liikaa. Tämä lienee ollut yhtenä tarkoitusperänä levyn loskanharmaata maisemaa maalatessa.

Levyn harmaalla maalaileva sävy on paluuta seitsemän vuoden takaiselle Hävetkää-levylle, joka on yhtäläinen yhdistelmä kirkkaita, toistuvia kitarariffejä ja rauhallisia välikohtia. Onneksi sanoitukset ovat muuttuneet vähemmän korniin suuntaan.

Koko levyltä kuultaa läpi tietynlainen haikeus ja luopumisen tuntu. Niskalaukaukselle ominaiset teemat, kuten yhteiskuntakriittisyys ja pienen ihmisen nujertuminen ovat läsnä tälläkin levyllä. Riittämättömyys ihmisenä tiivistyy murheelliseen kappaleeseen Te ette tarvitse minua, joka on kaunis, mutta ei kovin mieleenjäävä lopetus levylle. Kuulija jää viimeisen kappaleen jälkeen odottamaan vielä jotain.

Uudistuminen ei ainakaan tämän levyn perusteella ole tuonut tarpeeksi tuoreutta Niskalaukauksen sohjoiseen maailmaan. Näiltä miehiltä on lupa odottaa enemmän. (3/5)

Mia Ylönen / Rumba



"Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Rajaportti-albumi nosti Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen lopullisesti suosituimpien kotimaisten rockyhtyeiden joukkoon. Samalla levy vei äärimmilleen jo aiemmilla levyillä tutuksi tulleen tyylin, jota leimasivat raskaasti nakuttavat kitarat, vanhaa heavya mukailevat melankoliset melodiat ja totisen pohdiskelevat tekstit. Uudella levyllä Rautiainen on irrottautunut vanhasta levy-yhtiöstä, ja musiikin sointiin on haettu viisaasti uutta ilmettä.

Yksitoikkoiseksi käyneen mollijynkytyksen lomassa on nyt mausteita modernimmasta metallista ja vähän goottirockistakin. Levyn nimikappaleessa kaikukitarat tuovat raskaaseen vääntöön ilkikurista rentoutta. Akustisesti sovitetussa Ajurin ruoskassa paljastuu, että pistävän kiukkuiseksi hevitenoriksi leimautunut Rautiaisen ääni pääsee hiljaisella volyymilla oikeuksiinsa. Musiikin osalta Kylmä tila onkin Rajaporttia sävykkäämpi.

Kaikki levyn tekstittäjät ovat omaksuneet vaivattomasti Rautiaisen äänenpainon. Aiemmilta levyiltä tuttuja moraalisia ja eettisiä teemoja käsitellään nyt myös ajankohtaisessa ympäristössä: avauskappale Älkää selvittäkö käsittelee joukkoirtisanomisia. Te ette tarvitse minua -raidalla Rautiainen kuvaa itsemurhaa hautovaa perheenisää ja tasapainoilee patetian syvän kuilun partaalla. Siitä suomalaisemmaksi ei rock voi mennä." (3/5)

Ilkka Mattila / Helsingin Sanomien NYT-liite



"Tuleva kansaninstituutio laajentaa uudella levyllään musiikillista ilmaisuaan melodisempaan suuntaan. Tymäkät kitarasoundit on puunattu entistä kiiltävämmiksi, mutta mistään radikaalista irtiotosta ei ole kyse. Mies huutaa yhä tuskaansa routaisella pellolla, Gibson-kitara kaulassaan.

Levyn avaa populistisessa sopassa keitetty ja uusherravihaa huokuva irtisanomissaaga Älkää selvittäkö. Sitä seuraa vivahteikkaampi, hulluutta, kevättä ja kyräilyä käsittelevä, hienolla jousisovituksella maustettu Juoksevan veden aika. Tämä biisi on ehdottomasti levyn huippukohta. Riipaisevan ja yksinkertaisen melodian siivittämä, maailmantuskaa huokuva Hyvä ihminen piirtää kiusallisen karikatyyrisen kuvan vallan kahvassa roikkuvasta huoripukista, jonka elämässä - kuin jossain myyttisessä louhimiesmaailmassa - mikään ei enää tunnu miltään. Harmi sinänsä, koska tehokas melodia on stadionin kokoinen. Kylmä tila käsittelee yhden henkilön henkiseen tuhoon ajanutta nimeämätöntä Harmageddonia. Keskushenkilö on jälleen kerran vallan ja rahan juovuttama. Ehkä hän irtisanoi porukkaa ekassa biisissä? Ja sitä rataa.

Lyyrinen ote on välillä moralistinen, melkein hannukarpomainen, varsinkin kappaleissa, jotka sivuavat rahaa sekä työvoiman ja pääoman mutkikasta suhdetta. Asiaa on tyydytty käsittelemään puoluelehden pilapiirtäjän hienovaraisuudella ja työtä tekevän väestön alistajia isketään silmämunaan kynällä, joka tappaa moraalisia relativisteja. Se on hiukan piinaavaa pidemmän päälle. Huomattavasti paremmin toimivat omakohtaisempaan itsesääliin tai pohjattomaan pessimismiin nojaavat viisut kuten hieno akustinen Ajurin ruoska tai keski-ikäistä ja kotipolttoista marttyyriutta valaiseva Taakka." (3/6)

Arttu Tolonen / Nöjesguiden



"Valopilkku Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen uusi pitkäsoitto Kylmä tila lukeutuu takuuvarmasti kevään odotetuimpiin kotimaisiin albumeihin. Odotus palkitaan, sillä Rajaportin (2002) menestys saa verevää jatkoa. Kylmä tila on tasaisen vahvaa, kiukaalla karkaistua suomimetallia, jonka sanoma kumpuaa pohjoisen miehen takaraivosta, siis sieltä suo, kuokka ja jussi -aivoviipaleesta.

Mustavalkoisilta perusväreiltään Niskalaukaus on entisellään, mutta aiempaa ilmavampi ote tekee soittoon tuoretta sävykkyyttä. Kosketin- ja kitarakuviot polveilevat rennommin ja vapaammin. Parhaasta päästä Juoksevan veden aika jyskyttää sinfonisen mollin saattelemana raskaalla sykkeellä ja kalmaisella luontomystiikalla. Juhlavan biisin luulisi vetävän kovimmankin kukon ihon kananlihalle. Biiseihin on loihdittu kaikkineen niin järeät soundit, että ne antavat arjen karulle sanomalle suorastaan pelottavan ylevät raamit.

Perinteistä Niskalaukaus-kaavaa mukailevien metallirunojen (Hyvä ihminen, Pitkä odotus) keskeltä esiin pomppaa kummajainen, Ajurin ruoska, joka tunnelmoi pelkistetysti laulun ja akustisen kitaran duona. Metallimiehillä on siis virallinen lupa herkistellä. Päivän yhteiskunnallisen kannanoton piiskaa tiskiin Älkää selvittäkö. Terkkuja vaan Elisan johdolle!

Kylmän tilan taustavoimana on häärinyt tuottaja-sovittaja Jarkko Martikainen. Uuden Niskalaukauksen soitosta haistaakin koukkuja Martikaisen emobändin YUP:n tapaan. Myös miehen kynän jäljen tunnistaa useilta raidoilta. Martikaisen ja Rautiaisen ohella lyriikoista ovat vastanneet Reidar Palmgren, Tomi Tuomaala ja A.P. Sarjanto. Homma on tiukasti hanskassa, niin sanoja kuin säveliä myöten." (4/5)

Risto Löf / Keskisuomalainen/Savon Sanomat



"Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen edellinen albumi "Rajaportti" oli suurmenestys ja sen jälkeen tämä kovaa sähkökitaroilla soittava sekä hyviä sanoituksia, jopa ankeankuloisia suomi-iskelmiä uudelleen sovittava yhtye on nauttinut suurta suosiota kaikkialla - niin radiosoiton, livekeikkojen kuin albumimyynnin alueilla.

Tämän uuden albumin perusteemoja ovat mielenterveyden lisäksi tällä kertaa jälleen kerran suomalaisen miehen alakulo, elämän perusangstin rujous sekä kaikenlainen synkkyys. Monen kappaleen tekstillinen sanoma on todella tyly, mutta ne on hienosti positiivisella tavalla tehty nykyrunouden muotoon. Positiivisena seikkana voidaan mainita myös se tosiasia, että kappaleiden sanat löytyvät tällä kertaa kansivihkosesta. Albumin pituus on todella lyhyt, joten tämän albumin voi hyvin kuunnella jopa kolme tai useammankin kerran yhteen menoon läpi. Kolmen sähkökitaran valli kuulostaa hyvältä niin livenä kuin uudelta studiolevyltäkin.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtye on koko uransa etsinyt "sitä toista kappaletta", mutta tällä kertaa he ovat lähempänä sen löytämistä kuin koskaan ennen. Ja vaikka tälläinen kappaleiden hieman monotominen samankaltaisuus alkaakin joidenkin mielestä loppupeleissä kuulostamaan itsensä toistolta, niin ei se ainakaan minua haittaa yhtään. Hyvin tämä toimii näinkin. Kappalaiden tekstit ovat kuitenkin onnistuneita, niistä hyvinä esimerkkeinä voidaan mainita esimerkiksi: Jarkko Martikaisen kynäilemät "Hyvä ihminen" ja "Juoksevan veden aika" sekä A.P. Sarjannon runoon perustuva "Ajurin ruoska". Hyvä suomimetallilevy, joka tulee soimaan vielä paljon Vuosaaressa. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus aikoo julkaista vuonna 2004 myös toisen albumin - jatkoa pari vuotta sitten julkaistulle saksankieliselle albumilleen." (4/5)

Jan M. Ekblad / Cinema SF



"Lähellä koko kansan suosiota viilettävä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus niputti yhdeksän biisin tiiviin paketin Kylmä tila, joka on yhtyeen viides albumi. Edellinen Rajaportti-albumi myi platinaa ja suosio jatkunee vahvana myös tällä tällä albumilla. Voimakkaat kitarariffit ovat edelleen mukana ja Timo Rautiainen laulaa uljaasti. Rautiaisen ja Jarkko Martikaisen lisäksi sanoituspuolesta vastaavat Tomi Tuomaala, A.P. Sarjanto ja Reidar Palmgren.

Älkää selvittäkö pureutuu Suomessa usein tapahtuviin irtisanomisiin. Sanoitukset ovat täynnä asiaa ja erityisesti kertosäe kolahtaa kovasti. Kunniamaininta pitää antaa Marco Hietalalle, joka rääkyy onnistuneesti taustavokaaleja. Juoksevan veden aika pyrkii tunnelmallisuuteen Eicca Toppisen sellolla. Biisi yhdistääkin onnistuneesti jousta ja rankkoja kitarariffejä. Singlenä julkaistu Hyvä ihminen on varmasti yksi albumin tarttuvimmista biiseistä. Erityisesti kertosäkeessä on kovasti potkua.

Albumin nimikkokappale Kylmä tila on varsin onnistunut sähkökitaroidensa osalta ja Tuomas Holopaisen kosketinsoitin on vielä tuomassa hillittyä väriä. Taakka on taas kertosäkeeltään erittäin vahva ja muutenkin homma tuntuu erittäin varmalta. Ajurin ruoska erottuu albumista akustisella otteellaan. Biisi on erittäin rauhallinen ja tunnelmaa saadaan luotua kohtuullisen tehokkaasti akustisella kitaralla. Minun oikeus on taas lennokasta materiaalia ja Rautiaisen persoonalliset vokaalit ovat täyttä rautaa. Pitkä odotus ja Te ette tarvitse minua lopettavat albumin ja erityisesti jälkimmäisen biisin hieman rauhallisempi ote miellyttää.

Kylmä tila on erittäin tasainen albumi, josta on vaikea irrottaa yksittäisiä huippukohtia. Älkää selvittäkö on ehkä se kaikkein vetävin biisi, mutta kaikissa muissakin on kovasti ideaa ja erityisesti kertosäkeissä päästään kerta toisensa jälkeen kovaan vauhtiin. Albumi olisi kuitenkin ehkä vaatinut vielä pari todellista huippukohtaa, että julistaisin tämän ryhmän parhaaksi levyksi. Erittäin suositeltava levy raskaamman kotimaisen musiikin ystäville, joita tuntuu tällä hetkellä riittävän kiitettävästi." (8/10)

Antti Niemelä / Findance.com



"Jyväskylän Trio Niskalaukauksen viides pitkäsoitto lienee alkuvuoden odotetuin kotimainen julkaisu. Parin vuoden takainen läpimurtolevy Rajaportti kelpasi 44 000:een kotiin ja sai kaappihevaritkin jalkautumaan keikoille ja levypuoteihin. Hetkisen koko Suomi vaelsi Surupuvun tahtiin ja Timo Rautiaisen jykevä hahmo tunnistettiin Prismankin käytävällä.

Rajaportin karaisevasta saunasta on siirrytty ilmavamman löylytilan puolelle. Sekä kitarakuviot että Rautiaisen vokaalit irtoavat rennommin ja perusjynkytystä on vähemmän. Mutta selkään annetaan taas kyyryyn saakka ja sävy on edelleen taattua korpinmustaa. Myös Rajaporttia tuottaneen Jarkko Martikaisen oivalluksia on selkeämmin tunnistettavissa. Erityylisiä kappaleista edustaa parhaiten Juoksevan veden aika, jossa Niskalaukaus kuulostaa pelottavammalta kuin koskaan. Tuomas Holopaisen syntikat ja Eicca Toppisen sello antavat biisille hyytävän silauksen. A.P. Sarjannon tekstiä hyödyntävä Ajurin ruoska tunnelmoi pelkistetysti akustisen kitaran voimin.

Teksteissä on paljon suomalaisen miehen perustilitystä, mutta niistä löytyy myös ajan henkeen osuvia aiheita. Erityisen painavaa asiaa pudotellaan avausbiisissä Älkää selvittäkö, josta tulevat mieleen niin Elisan viime aikojen henkilöstösaneeraukset kuin siivoojien joukkopotkuista kertova Eila -elokuva. Että terveisiä vaan yrityspampuille!

Pätevä 37-minuuttinen pakkasen karaisemaa härmämetallia päättyy kappaleeseen Te ette tarvitse minua. Voiko surusävelissä rypeminen olla näin ihanaa?" (4/5)

Jouni Hirn / Mesta.net



"Timo Rautianen & Trio Niskalaukaus oli varmasti tätä levyä tehdessään tietynlaisen paineen alla. Rajaportissa saunomiset oli saunottu, todelliset menestyksen avaimet saatu ja kansahan vaatii aina lisää. Yhtyeen luovuus oli ajautunut pieneen kriisiin, sillä itse yhtyekin vaikutti saaneen tarpeekseen Niskalaukauksen perinteeksi muodostuneesta jynkky-tyylistä. Uutta ilmaisua haluttiin kehittää, joten Rajaportilta alkanutta evoluutiota päätettiin viedä tällä levyllä vielä eteenpäin. Ensimmäinen uudistus on koko yhtyeen osallistuminen kappaleiden rakentamiseen, minkä toivottiin tuovan vierailevien sanoittajien kera osaksi uutta ilmettä uudelle albumille. Tähän soppaan lisättiin vielä muutamia vierailijoita aina Marco Hietalasta, Tuomas Holopaisen kautta Apocalyptican Eiccaan. Mahdetaanko uudella levyllä jaella enää niskalaukauksia lainkaan, vai onko yhtye kesyyntynyt?

Kymmenien kuunteluiden jälkeen voin vain todeta uuden kappalemateriaalin iskevän erinomaisen hyvin. Uusia elementtejä on mukana, mutta ennen kaikkea levyn kokonaisuus ja yleisilmapiiri on aiempaa toimivampi. Uudenlaisia kitaratekniikoita käytetään heti aloittavasta julistuksesta "Älkää Selvittäkö" lähtien. Ennen kaikkea kertosäkeeltään ja kitaroiltaan tarttuva kappale yllätti ensimmäisellä kuulemalla, mutta niin tekivät myös muut levyn kappaleet. Perinteistä Niskalaukausta esittelee "Taakka", joka pitää sisällään yhdet levyn parhaista lyriikoista. Uutuuden viehätystä tarjoilevat puolestaan jousin maustettu "Juoksevan Veden Aika", hienosti toteutettu akustinen "Ajurin Ruoska", YUP-tyylinen singlekappale "Hyvä Ihminen", sekä levyn parhaimmistoon kuuluva nimikappale "Kylmä Tila". Merkittävää on myös se, että allekirjoittaneen kuulijan korvaan ailahtelevimmalta kappaleelta vaikuttava "Minun Oikeus" ei ole sekään erityisen huono. Levyn päättävä "Te Ette Tarvitse Minua" ei ole ehkä samalla tavalla koskettava kuin aiempien levyjen päätöskappaleet, mutta sen arkinen tunnelma on silti ehdottomasti oikeanlainen lopetus levylle Kylmä Tila.

Arkinen tunnelma on nimittäin paikallaan varsinkin sanoituksissa koko levyn ajan. Teemat, kuten irtosanomiset, maalta muuttaminen, itsetunnon ongelmat ja murheiden ikuinen mukanaan kantaminen ovat varmasti tarttuvia ja puhuttelevia monille suomalaisille, mikä takaa omalta osaltaan tämänkin levyn menestymisen. Sanoituksissa liikutaan aivan eri tavalla tummissa ulottuvuuksissa aiempiin levyihin nähden, mutta lyriikat eivät kuitenkaan mene huonon ilmaisun puolelle monenkaan kappaleen tapauksessa, vaikka huomioon tuleekin ottaa kuulijoiden väliset mielipiteiden eroavaisuudet. Tunnelman ollessa sanoituksiltaan arkinen, ei se soitannaltaan ole todellakaan Niskalaukaus-arkea. Kitaroihin on löydetty aivan uudenlaista lähestymistapaa ja vaikka se jynkky-meininki onkin edelleen läsnä, ei se varmasti häiritse yhtyeen musiikin ystäviä. Timo Rautiainen laulaa tällä levyllä paremmin kuin koskaan aiemmin ja kun kokonaisuutta kuorruttavat vielä erinomaiset soundit, ei Niskalaukaus-fani varmasti pety.

Tässä vaiheessa levyn kuuntelua uskallan väittää, että tässä on kyseessä Trio Niskalaukausen paras albumikokonaisuus. Aiempien levyjen virheistä on opittu ja soundiin on saatu vangittua aivan uudenlaista raikasta tuoreutta, joka tuo varmasti paljon elinikää yhtyeelle. "Jotain vanhaa, jotain uutta"-resepti toimii melko usein tällaisen musiikin tapauksessa, joten se toimii tälläkin kertaa Niskalaukausen uuden albumin suhteen. Levy ei ole liian suuri harppaus uutta ulosantia kohti, mutta uusia elementtejä on saatu ujutettua totutun Niskalaukaus-meiningin sisälle kiitettävän hienosti. Kappalemateriaalista en osaa sanoa juurikaan pahaa sanaa, sillä itse pidin myös "Hyvä Ihminen"-singlestä ensimmäisestä kuulemasta lähtien. Valitettavasti Kylmä Tila on jälleen hieman lyhyt albumikokonaisuus, joten itku lyhyestä ilosta saattaa kohdata muutamia kuulijoita matkan varrella. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on onnistunut luomaan tyylilleen uskollisen tuoreelta maistuvan albumin, joka sopii niin vanhoille kuin uusille musiikin ystäville. Aika näyttää, tuleeko tästä yhtyeen paras albumi. Tällä hetkellä minun korviini vaikuttaisi hyvinkin siltä." (4/5)

Aki Nuopponen / Sonos Metallicos



"Rokkipoppoo Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus joutui kiusalliseen asemaan hurjaan menestykseen nousseen Rajaportti-levyn myötä.

Monet yhtyeen vanhat fanit alkoivat saada tarpeekseen poppoosta, joka oli usean mielestä 'myynyt itsensä'. Tähän varmasti vaikutti eniten se, että yhtye sai ensimmäisen hittinsä suorastaan puhki soitetun Surupuku -biisin myötä.

Asetelmat neljännelle levylle ovat siis mielenkiintoiset: uudistuako vai jatkaako samoilla linjoilla?

Kylmä tila alkaa räväkästi Rautiaisen ja levyn tuottaneen Jarkko Martikaisen sanoittamalla Älkää selvittäkö -biisillä, joka ruotii tylysti työpaikaltaan irtisanotun tuntoja. Piinaava Juoksevan veden aika hyödyntää Nightwishista tutun Tuomas Holopaisen koskettimia ja ensimmäisenä singlenä julkaistu Hyvä ihminen kyseenalaistaa nykyaikaisen homo sapiensin motiivit.

Sopivasti tuttua, mutta onneksi myös jonkin verran uutta: sovituksia on selkeästi lähdetty tekemään uudelta kantilta, eikä iänikuista kahdeksasosanylkytystä kuulla niin usein kuin aiemmin. Kauimmas tästä mennään laulussa Ajurin ruoska, jossa Rautiaisen laulun lisäksi kuullaan ainoastaan Tommi Vikstenin akustista kitaraa.

Levyltä kuulee, että yhtyettä on jäänyt selvästi vaivaamaan edellisen levyn hitikkyys. Ehkäpä siksi sävellysosastolla on jätetty tilaa myös muille soittajille: epäilen kitaristien Petosalmi ja Huttunen olleen vaikuttamassa siihen, että monista biiseistä löytyy enemmän soitannollista koukkua kuin aiemmin.

Rajaportti oli ehjempi kokonaisuus ja sen lauluissa enemmän tehoa - en usko, että tältä levyltä nousee radiosoittoon Hyvän ihmisen lisäksi muuta laulua. Minun oikeus -kappaletta kailotetaan varmasti kuorossa useammallakin kesäfestivaalilla. Kylmä tila on hyvä suoritus yhtyeeltä, jolla varmasti on ollut melkoiset paineet uudistua." (2/3)

Pekka Ruissalo / Turun Ylioppilaslehti