<<< tuotantosivulle
<<< biografiasivulle



lopunajan merkit


"Timo Rautiaisen karhumaisella hellyydellä isännöimän jyväskyläläispoppoon metallisen raskas rock ja syvältä sisimmästä kumpuavat tekstit vetoavat tunteisiin aivan toisella tasolla kuin yhdenkään kotimaisen tai ulkomaisen orkesterin aikaansaannokset miesmuistiin.

Mikään konseptin osatekijöistä ei yksittäisenä ole uusi auringon alla - olivathan samat peruselementit läsnä myös miesten aiemmassa orkesterissa Lyijykomppaniassa - mutta näin aidosti ja jouheasti eivät miekkoset vielä silloin osanneet yhdistää suomirockia, kansanmusiikkia ja väliin jopa iskelmän tanssittavaa keinuvuutta vallimaiseen taustajykevyyteensä. Ja kun musiikin toimivuuteen lisätään T. Rautiaisen voimallisesti tulkitsemat omat ja Tomi Tuomaalan ekologista tuhoa ja ihmisen yleistä välinpitämättömyyttä käsittelevät ahdistavan todelliset profetiat, niin lopputulos on ainutlaatuisen upea. Ellei kuulija muuten tämän edessä ymmärrä nöyrtyä, niin viimeistään loppuun näppäilty 'kehtolaulu' Häpeän Lävistämä vetää kovimmankin jätkän hiljaiseksi."

Volle Pylkkänen / Soundi 4/99



"Thomas Hobbes keksi jo 1600-luvulla mainoslauseen Timo Rautiaiselle & Trio Niskalaukaukselle: elämä on ilkeä, raaka ja lyhyt kokemus. Lopunajan merkit kiteyttää tuon legendaarisen lauseen paremmin kuin mikään muu levy pitkään aikaan.

TR&TN ei kuitenkaan ole lohdutonta huutoa ilman värinöitä. Ryhmän musiikki on on melodista sekä määrätietoista ja Rautiaisen laulussa on samantyyppistä pakahdutettua huonoryhtisyyttä kuin Kollaan Kai Kiven laulussa aikoinaan. Jyrkän massiivinen kitaravalli hengittää näin ilman saastumisesta huolimatta ja yhtyeen musiikki saavuttaa ajoittain henkeäsalpaavan komeita huippuja. Kelpaa kuvitella Thin Lizzyä ja Neil Youngia ja Metallicaa keskisuomalaisessa kompostissa hiljalleen maatumassa tätä kuunnellessaan. Ja silti mukaan mahtuu myös tähtikappale Venäjän orvot, joka hetken kuulostaa Hurriganesilta ja Ronski & Exoticilta ja syrjäseutudraama Lajinsa viimeiset puhumattakaan akustisesta Häpeän lävistämästä.

Biisien sanat ovat linkolalaisen typerryttäviä: 'Olisi hauska mennä kotiin / pitkästä aikaa / kolmentoista vuoden jälkeen nähdä omat lapset / ja vaimon uusi mies / mutta valkoisia läikkiä ei enää ole / kartalla / et voi katsoa maata tarpeeksi kaukaa / lastiasi et karkuun pääse' (Rekkamies). Toisinaan apokalypsi on kaunis: 'Tänään on hyvä päivä / päivä älyn, ymmärryksen / tänään on hyvä päivä / viedä loppuun työ /...tänään kaunis aurinko / polttaa valehtelijat / tänään on hyvä päivä / vihonviimeinen'."

Markku Roinila / Rumba 5/99



"Niskalaukaus on osuva on nimi tälle orkesterille. Lopunajan merkit ei missään tapauksessa ole kevyttä kuunneltavaa. Kokemus on raskas, sekä hyvässä että pahassa. Niskalaukauksen teksteissä on ideaa, jopa nerokkuutta, mikä tekeekin sen kappaleista kiinnostavia. Tarinat ovat kaukana iloisesta, mutta huumoria niissä on. Musiikkipuoli sen sijaan on uuvuttavalla tavalla raskasta. Tekstit eivät aina oikein istu melodioihin, ns. svengaa, vaan Rautiainen joutuu aivan liian usein turvautumaan venyttäviin artikulaatioihin laulutulkinnoissaan. Monet kappaleet ovat sinällään aivan järkeviä tapauksia, mutta koko albumin mittaisen matkan varrella kuulija kyllä kaipaisi vähän virkistystä, sillä turhan moni biisi asettuu saman vanhakantaiseen ja vanhanaikaiseenkin hardrock-putkeen. Aistittavissa kuitenkin on, että Niskalaukauksessa on aineksia monipuolisempaankin ilmaisuun. Tällä kertaa kuitenkin tulos alkaa melko pian kuulostaa peräti Yöltä, mitä on vaikea hyvänä asiana pitää."

Petri Heikkinen / Jyväskylän ylioppilaslehti 4.2.1999



"Puuduttavaa keskitempoa, tylsiä rakenteita, kierrätettyjä heviriffejä, särmätöntä surinaa, huonoja melodioita, väriton laulaja. Siinähän sitä eväitä levyn tekoon!

Rautiaisen ja Niskalaukauksen tarkoitus on kai tuoda lopunajan merkit liki ja kuulostaa painostavalta. Valitettavasti musiikki painostaa lähinnä vain jankkaavuutensa vuoksi, kuin Sanaa julistavalla gospelbändillä.

Kyseessä on varmastikin musiikillinen vitsi, joka ei vain mene heti jakeluun. Ristiriitaisuutta lisäävät mielenkiintoiset tekstit, joista saa Rautiaisen kiltin ääntämyksen vuoksi liiankin(?) hyvin selvää. Esimerkiksi Tomi Tuomaalan riveillään piirtämät pahan olon syrjäiset kuvat ovat tarkkoja ja paljastavia."

Terho Vuorinen / Keskisuomalainen 14.2.1999

"Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen debyytti Lopunajan merkit ei taatusti jätä ketään kylmäksi. Tästä joko pitää tai sitten ei, välimuotoa tuskin on.

Lopunajan merkit on äärimmäisen raskas levy bändiltä, jolla on nykyisyys huomioiden enemmän kuin arveluttava nimi. Eikä bändi ole edes millä tavalla tahansa ynnättynä trio, vaan kolmen rankan kitaristin, Lemmylle kiitoksia lähettävän basistin ja rumpalin muodostama viisikko.

Lopunajan merkit on kitaristi-laulaja Timo Rautiaisen yhdeksän sävellyksen raskas äänikollaasi. Massiivinen hitaan harkittu ja 'harras' kitaravyörytys yhdistettynä lohduttomiin lopunajan osin apokalyptisiin teksteihin on vaikuttavaa kuultavaa.

Levyn avaava naapurin nykytilaa kuvaava Venäjän orvot on yksi ylväimmistä esityksistä. Akustinen Häpeän lävistämä soi päätöksenä omalla tavallaan samalla rajuudella.

Lopunajan merkit on majesteetillinen levy, jonka tekijät ovat täysillä mukana alusta loppuun. Yksi vuoden parhaista kotimaisista levyistä jo nyt."

Veli-Matti Henttonen / Salon Seudun Sanomat



"Entiset Lyijykomppania-miehet Jyväskylän seudulta ovat synnyttäneet uuden yhtyeen, joka kantaa raflaavaa nimeä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus. Samaa hätkähdyttävyyttä löytyy orkesterin laulujen teksteistä. Lopunajan merkit on pitkästä aikaa levy, joka pysähdyttää. Sitä on pakko kuunnella. Siis todella kuunnella! Biisien taustat ovat raskasta, metallista rockia, lähes heviä, mutta melodista sellaista. Melankolia pursuaa jokaisesta saumasta, mutta missään vaiheessa ei sorruta paatoksellisen saarnaamisen sivupoluille. Kuuntele Venäjän orvot, Talvi-illan tarina, Alavilla mailla tai kaikessa koskettavuudessaan järkyttävä Häpeän lävistämä niin tiedät miltä yksi alkuvuoden vaikuttavimmista kotimaisista rocklevyistä kuulostaa. Tämä on perinteisellä tavalla hyvä levy."

Miikka Tikka / Kouvolan Sanomat 2.4.1999



"Maailmanloppu on erään lähteen mukaan luvattu tulevaksi 19.9.1999. Siihen liittyen tai liittymättä joillakin on tapana pitää listaa autiolle saarelle mukaansa otettavista levyistä. Tämä voisi minulle olla sellainen. Ei sillä, että maailmanlopun tultua ja selvittyäni autiolle saarelle sinne mistään sähköä saisin levyä kuunnellakseni. Ei, mutta kansissa riittäisi lukemista ja katsomista ydintalven kelmeässä valossa. Siinä sitten ihmettelisin paratiisisaarella, että osuivatpas ennustajat oikeaan.

Tätä ennen olenkin pyrkinyt kuuntelemaan Lopunajan merkkejä niin paljon kuin sielu ja ympäristö sietävät. Ei sitten katastrofin jälkimainingeissa niin hatuta, on tämä jo siihen mennessä opittu ulkoa.

Sitähän tämä on mitä pitikin: konstailematonta, henkeäsalpaavaa ja käy päälle. Ensikuunteluilla löi kappaleista ensinnä turpaan Rekkamies. Siellä autiolla saarella tämän tekstin lukeminen saattaisi merkitä lopullista ratkaisua henkilökohtaiseen tilanteeseen. Tyyni pakottaa Juha Watt Vainion kirjoittamaan sen nestorimiikkulais-biisinsä vielä haudankin takaa uudelleen ja En katso taakse sai tässä hiljan pakkasherran riehuessa aikaan tukoksia erinäisiin nesteitä valuttaviin tiehyeisiin. Pelottavaa. Kuuntelukertojen karttuessa on lähes jokainen kappale noussut vuorollaan esiin, mutta joka kerralla sen tempun tekee levyn lopetus, Häpeän lävistämä. Akustinen biisi pääsee kerta kaikkiaan yllättämään. Pelottavin teos sekä levyllä että livenä on kuitenkin Alavilla mailla: "Täällä pahat teot tiivistyvät kumpareiksi / vasemmalla voitte nähdä pettymysten laakion ... joka yö joku siirtää kaikkia kelloja eteenpäin / aurinko laskee aina ylösnousun aikaan." Tukos kyynelkanavista siirtyy kurkkuun.

Viisi kappaletta yhdeksästä on sanoittanut Tomi Tuomaala. Jälki on upeaa. Näiden sanoitusten perusteella mies on tämän viisimiehisen (levyllä hetkittäin kuusimiehisen) trion kuudes jäsen. Eiväthän tuon luokan tekstit millekään Egotripille oikein sopisi.

Sitten kun tämä levy myy kultaa, olisi Ranka Recordingsin syytä julkaista juhlakantinen erikoispainos, jotta herrojen Revonkorpi, Tuomaala ja Rautiainen valokuvitus pääsisi oikeuksiinsa.

Niin, reilu puoli vuotta aikaa kokea tämä levy."

Tero Lehto / Toinen Vaihtoehto 1 / 99



"Tämä levy on pyörinyt viime viikot melkoisen ahkerasti cd-soittimessa. Ex-Lyijykomppania -miehet Timo Rautiainen (laulu ja kitara) ja Alaluusua (basso) antoivat ensimmäisen myrskyvaroituksen reilu vuosi sitten ilmestyneellä viiden biisin mini-cd:llä Hävetkää!. Spinefarmin alamerkin Ranka Recordingsin julkaisema Lopunajan merkit putsaa pöydän lopullisesti: tumma kolmen kitaran voimalla rytkytetty kitaravyörytys, synkkääkin synkemmät ekokatastrofista varoittelevat ja maailmanlopun visioita maalailevat tekstit sekä hienot biisit vetävät suun pakostakin messingille. Perkele, tämä on heviä, jos mikä!

Jykevästä mätkeestä Rautiaisen ja Alaluusuan rinnalla huolehtivat Paraxismista, Psyche Del Buzzista ja Aku Ankkulista tutut soittajat. Tanssisali Lutakossa viime viikonloppuna levynjulkaisukeikan heittänyt kokoonpano keikkailee erittäin säästeliäästi, joten jos tilaisuus sattuu kohdalle, kannattaa bändi ehdottomasti käydä tsekkaamassa."

Juho Hämäläinen / Keskisuomalaisen Syke-liite 6.2.1999