<<< tuotantosivulle
<<< biografiasivulle



rajaportti


"Kolmisen vuotta sitten ilmestynyt Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen debyytti Lopunajan merkit oli ympäristötuhoa käsittelevine sanoituksineen uraauurtava levy suomalaisen raskaan musiikin historiassa. Tätä ekoheviksi luonnehdittua albumia seurasi Rautiaisen sanoin "hevirokin Hannu Karpo" -levy Itku pitkästä ilosta, jolla paneuduttiin enemmän sosiaalisiin epäkohtiin. Kyseisen levyn ja ahkeran keikkailun ansiosta Timo Rautiaisen pitkä kulttisuosion kausi kääntyi listamenestykseksi. Kuilun partaalla -ep on jo ylittänyt kultasinglerajan ja tuore single Surupuku meni suoraan listakärkeen. Viimeksi Rautiaisen arvostus sai uusia ulottuvuuksia kun hänelle myönnettiin Vuoden valopilkku -kulttuuritunnustus. Onpahan ainakin vanhemmilla nyt tiedossaan yksi heviyhtye, jonka levyjä voi turvallisin mielin ostaa jälkikasvulle lahjaksi.

Rajaportti on luonteva jatko Niskalaukaus-saagaan. Se pitää sisällään edellisten osien parhaat puolet, mutta samalla selkeästi uudistaa konseptia. Tällä kertaa tempoa on laskettu, sekä melodioita lisätty erityisesti lauluun. Jyräämisen sijaan Rajaportti pohdiskelee ja maalailee, sijoittuen siten lähemmäs ensilevyn tunnelmia. Paikoitellen albumi muistuttaa sävykkyydessään jopa Timon edellisen yhtyeen Lyijykomppanian klassista Viimeinen voitelu -levyä. Rajaportti onkin ennen kaikkea edeltäjiään monipuolisempi ja vivahteikkaampi levy. Ilmeisin syy tähän on sen keskelle sijoitettu pelkällä jousikvartetilla säestetty Elinkautinen. Edellisiltä levyiltä tuttuun tapaan laulu on trubaduuri Marjo Mattlarin käsialaa, ja vastaa jälleen kerran yhdestä levyn koskettavimmasta sanoituksesta. Toinen yhtyeen tyylistä edukseen eroava laina on A.P. Sarjannon Kova maa, joka on kuin tehty Niskalaukaus-muottiin sovitettavaksi.

Uudistumista löytyy myös teksteistä. Rajaportilla ei kajota ympäristöaiheisiin, vaan lähinnä tarkastellaan suomalaisen miehen elämän synkimpiä puolia. Levy alkaa lyhyellä Minulla on sanottavaa! -kaahauksella, joka kritisoi niitä, joilla ei ole mitään sanottavaa. Rautiaisen nimiin kreditoitu teksti koostuu satunnaisesti yhteen liitetyistä suomi-popin pahimmista kliseistä tyyliin "poltan viimeisen savukkeen/uskon ihmiseen/olen sekaisin". Hauskinta kappaleessa on se, että todennäköisesti kaikki eivät tajua kyseessä olevan vitsin.

Yksi ohilyönti levylle on valitettavasti päässyt. On tietenkin kunnia päästä tekemään yhteistyötä Vexi Salmen kanssa, mutta ei siitä sentään saisi sokeutua. Vexin tekstittämä Älä enää lyö ei nimittäin istu levylle lainkaan. Perheväkivalta on aiheena koskettava, mutta sen miten sanotaan pitäisi olla vähintään yhtä tärkeää kuin mitä sanotaan. Salmi on tehnyt tekstin omalla tyylillään ottamatta huomioon hänelle poikkeuksellista musiikkigenreä. Teksti on täynnä latteuksia ("sieluun henkinen kipu jää") ja kömpelöitä riimejä ("räjähtää"/"läjähtää"). Harmittavasti tekstille on uhrattu yksi levyn tarttuvimmista sävellyksistä.

Rautiaisen hovisanoittaja Tomi Tuomaala ei ole tällä kertaa mukana lainkaan. Onneksi hänen poissaolonsa näkyy enemmän tyylin, kuin laadun muutoksena. Timo on itse rohkaistunut sanoittamaan kolme kappaletta ja levyn tuottaneen Jarkko Martikaisen nimi löytyy samoin kolmesta biisistä. Rautiainen on selvästi petrannut tekstittäjänä, varsinkin isän itsemurhasta kertova Jäähyväiset on onnistunut päätös levylle. Ylimääräisen latauksen biisiin tuo introna kuultava Timon tyttären lukema runo. Martikainen on onneksi malttanut jättää YUP-maneerit teksteistä pois ja tuloksena on kolme hienoa tarinaa, jotka ovat lisäksi saaneet ylleen levyn parhaat sävellykset. Lumessakahlaajat ja Elegia ovat jylhimpiä Niskalaukaus-esityksiä koskaan, eikä Surupuku juurikaan huonommaksi jää. Juuri tälläisissä pitkissä, hidastempoisissa ja vahvalla melodialla herkuttelevissa kappaleissa yhtye on parhaimmillaan.

Rajaportti on vakuuttava näyttö suomihevin mielenkiintoisimmalta yhtyeeltä, mutta jää kuitenkin noin puolen pisteen päähän siitä, mihin uskon Trio Niskalaukauksen parhaimmillaan pystyvän." (4/5)

Mikko Meriläinen / Soundi



"Ensi lauantaina vietettävien perinteisten pääsiäisjamien täky on tänä vuonna Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus. Uusi pitkäsoitto Rajaportti on albumilistan ykkönen ja single Surupuku kakkonen. Ei huono.

Syy Niskalaukauksen menestykseen on hyvin ymmärrettävää. Se on jylhää, koskettavaa, kaunista ja niin kovin suomalaista.

Rajaportti on edellistä Itku pitkästä ilosta levyä hieman melodisempi ja radioystävällisempi. Mitään turhan radikaalia muutosta ei ole tapahtunut, itse kutsuisin uutukaista hieman "kypsemmäksi".

Rautiaisen hovitekstittäjä toiminut, Keskipohjanmaa -lehdessäkin toimittaja työskennellyt Tomi Tuomaala on astunut Sabbath -vapaalle ja Rajaportin teksteistä vastaavat maestro Rautiainen itse ja levyn tuottaja, YUP-mies Jarkko Martikainen. Älä enää lyö -biisin mielestäni vähintäänkin kornista lyriikasta on vastuussa itse Vexi Salmi.

Martikainen kylläkin onnistuu tehtävässään huomattavasti paremmin. Surupuku ja Elegia ovat hienoja biisejä, myös teksteiltään. Etenkin Elegian tarina alkoholisoituneesta peräkammarinpojasta on koskettava.

Viina vie miehen ja lopulta henkikin pakenee. Äiti vierestä katselee kun poika kuolee, mitään sanottavaa ei tietenkään ole. Verhot kiinni, palttoo päälle ja naapurilta soittamaan kirkolle kun poika kuoli. Uh, huh. Synkkää tavaraa. Perisuomalaista hypermelankoliaa parhaimmillaan.

Biisi on kuin musiikiksi muutettu Maa on syntinen laulu.

Rajaportin hengähdystauon tarjoaa hieno akustinen versio Marja Mattlarin biisistä Elinkautinen. Myös Timo Rautiaisen tyttären Oonan isälleen tekemä runo, jonka Oona myös itse levyllä lausuu saat kyynelkanaviin ihan uutta tehoa kovemmallekin karpaasille.

Myös levyn tylyt saunomiskuvat kansissa ovat hyvin kuvaavia. Tyylikkäitä.

Biisit ovat kauttaaltaan hyviä. Muutama napakymppi, pari melkein täysosumaa. Ainoastaan A.P. Sarjannon säveltämä ja sanoittama Kova Maa joutuu meikäläisen punakynän alle.

Rajaportti on hyvä levy, ei loistava, mutta vähintäänkin erinomainen."

Jukka Melametsä / Keskipohjanmaa



"Maansiirtoliike Trio Niskalaukauksella on sanottavaa. Sitähän riittää tällä kolmannella täysimittaisella levyllä. Tekisi mieli sanoa, että taattua tavaraa, vaan enpä sano. Sanon tämän olevan parempaa. Ensimmäisellä kerralla en jaksanut hyperaktiivisuuden puuskassa kuunnella levyä loppuun. Toisella kerralla alkoivat kappaleetkin sointua korvaan toisella tavalla ja levykin soi loppuun asti. Kolmannella kerran jälkeen olin koukussa... Kymmenennen kerran jälkeen olin haltioissani (in my elves. ...Anteeksi.) ja n:nnen kerran kuluessa olisin halunnut lopettaa kuuntelemisen, mutta en enää kyennyt. Maansiirtoliike Niskalaukaus oli vienyt minut mennessään. Nyt Niskalaukaus-pitoisuudeltaan korkean viikonlopun jälkeen (n.30 soittoa läpi ynnä yksittäisten kappaleiden luukutus ad infinitum) minulla ei enää ole pakottavaa tarvetta kuunnella "Rajaporttia" yhä uudelleen ja uudelleen... ja uudelleen.

Väitän tämän olevan Niskalaukauksen vahvin, sillä vaikka aiemmat levyt olivat mielestäni hyviä, en kuunnellut niitä alusta loppuun usein vaan ainoastaan ne "parhaat palat". Joillekin nämä palat olivat koko levy, mutta palatakseni mielipiteeseeni: tällä levyllä ei ole huonoja kappaleita. Ainoa mitä en jaksa aina kuunnella on jousisoittimin toteutettu Marja Mattlarin kappale "Elinkautinen", mutta se ei silti ole huono.

Tästä pääsenkin loistavalla aasinsillalla levyn sanoituksiin. Vaikkakin tällä levyllä on toiminut yhteensä viisi sanoittajaa en olisi ilman taustatietoja tiennyt minkä lyyrisen ulosannin olleen kenenkin tuotos. Kaikki kuulostavat Niskalaukaukselta ja se on tärkeintä. En aio pureutua sanoituksiin sen enempää tässä kuin, että levyn päättää jälleen tunnelmaltaan ja sanoituksiltaan haikea (surumielinenkin jopa) kappale "Jäähyväiset", jossa soi myös Paroni Paakkunaisen mellotron. Surumielisiin säveliin päättyy siis tämä levy. Minä henkilökohtaisesti kiitän tästä loistavasta levystä, jonka näinkin aikaisessa vaiheessa väitän kuuluvan vuoden kärkikastiin. Täten annan tälle levylle peruskoulun arvioasteikolla arvosanaksi: 9,5/10 (Kiitettävä)."

Lauri "Lävistys" Livistö. / Suomi-Finland Perkele



"Minulla on sanottavaa! Kerrankin kappaleen otsikossa on totuuden siemen. Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen kolmas ja tuorein levy, listaykköseksi asti noussut Rajaportti, alkaa tämän nimisellä, tekstiltään tosin sarkastisella kappaleella. "Hukun katseeseen, poltan viimeisen savukkeen, uskon ihmiseen, olen sekaisin", Rautiainen laulaa kuin viimeistä päivää ja onnistuu kasaamaan suomalaisen rocklyriikan suurimmat kliseet samaan tekstiin. Tätä lisää.

Loppulevy on kuitenkin lyriikoiltaan enemmän Rautiaisen kombon perinteisellä linjalla, mikä tarkoittaa surullisia tarinoita suomalaisista elämänkohtaloista, kuolemasta ja viinasta, mutta ympäristöteemat ovat jääneet kokonaan pois. Levyllä ei ole yhtään bändin aikaisemman hovisanoittajan Tomi Tuomaalan kirjoittamaa tekstiä, mikä on sääli, sillä ne sopivat Rautiaisen suuhun paremmin kuin esimerkiksi Jarkko Martikaisen sinänsä oivalliset lyriikat, joita on kolme kappaletta. Bändin olisi myös kannattanut harkita useammankin kerran Vexi Salmen rustaaman, lähes luokattoman Älä enää lyö -kappaleen ottamista levylle. Ei ole mitään niin nolostuttavaa kuin väkinäisesti riimittelevä suomalainen mies, jollaista Vexi pahimmillaan edustaa. Ehkä hänen kannattaisi käyttää yhteen kappaleeseen enemmän aikaa kuin se puoli tuntia. Rautiainen itse todistaa omat lyyrikonkykynsä päätösbiisissä Jäähyväiset, mikä pistää ihmettelemään, että miksei mies ole kirjoittanut useampaankin kappaleeseen tekstiä, kun se kerran mainiosti luonnistuisi.

Musiikillisesti levy on varsin onnistunut reviirin laajennus bändiltä, jota usein on yksitoikkoiseksikin haukuttu. Bändin historian kolmas Marja Mattlar -cover Elinkautinen herkistellään läpi pelkkien jousisoitinten pauhatessa taustalla, ja liki runebergiläiseen paatokseen yltävä, A.P. Sarjannon alunperin tekemä Kova maa ilahduttaa kalevalamaisilla riffeillään. Koko levyn idean tiivistää hyvin tämä kappaleesta napattu rivi: "Karu kansa ja kova maa, mun oma maa. Kuunnelkaa kun se laulaa", jonka jälkeen kova maa alkaa laulaa karuna heviriffinä. Tähän lauluun voi katsoa melkein koko Rautiaisen tuotannon perustuvan. Mikäänhän ei tunnetusti kuvaa kansamme tuntoja paremmin kuin jylhä heavymusiikki.

Kaikesta huolimatta levyä kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, että jotain puuttuu. Rajaportilla ei ole yhtään Alavilla mailla tai Rajaton rakkaus - tasoista viisua, ja myös kokonaisuutena - kaikista uudistumishaluista huolimatta - kyseessä on tasapaksumpi levy kuin kumpikaan kunniakkaista edeltäjistään. Keikkatilanteessa kappaleet kuten Hämmennys ja viha tai jopa Älä enää lyö varmasti toimivat totutun tehokkaasti, mutta levyllä ne tuntuvat täytemateriaalilta, joka on sinne hätäisesti viskattu, kun parempaakaan ei ehditty tehdä. Levy on kuitenkin hyvä, mikä on aina saavutus tässä karaokebaarien luvatussa maassa." (3½/5)

Vesa Rantama / Rockmusica Fennica



"Viime vuonna kokopaiväiseksi rockmuusikoksi ryhtynyt Timo Rautiainen ei tunnetusti läpiään puhele, eikä tehnyt myöskään näin todetessaan Mestan haastattaelussa, että yhtye on mennyt Rajaportilla jokaisella osa-alueella eteenpäin. Niskalaukauksen ominaiset tunnusmerkit ovat kuitenkin tallella: raskaat kitarat vyöryävät ja lyriikat liikuttavat edelleen raavaimmankin karjun mieltä.

Tällä kertaa sovitus- ja tuotantopuoli on paremmin hanskassa. Levy on aiempia Niskalaukaus-tuoksia monivivahteisempi. Esimerkkinä erittäin herkkä, Marja Mattlarin käsialaa oleva Elinkautinen, joka tasapainottaa riffivoittoisen albumin kokonaisilmettä. Jarkko Martikaisen istuminen tuottajan pallille on tuonut mukanaan, juuri sen kaivatun uuden tuulahduksen, jolla kolmas Niskalaukaus-albumi erottuu kahdesta aiemmasta.

Rajaportti on hyvin tunnepitoinen koko kestonsa ajan. Sen koskettavia lyriikoita kuunnellessa tulee väistämättä miettineeksi, kuinka vähän loppujen lopuksi nykypäivän rock-sanoitukset riipaisevat pintaa syvemmältä. Albumin useista tarinoista jää parhaiten mieleen Martikaisen sanoittama, juoposta vanhastapojasta kertova Elegia, sekä Rautiaisen tekemä, läheisen poislähdön viime hetkiä käsittelevä Jäähyväiset."

Jouni Hirn / mesta.net



"Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tarjoaa jälleen raskaita sähkökitaroita ja alakuloisia sanoituksia uudella albumillaan Rajaportti. Albumi on YUP:n Jarkko Martikaisen tuottama ja hän on myös sanoittanut kolme kappaletta. Rautiainen itse on osallistunut kolmen biisin sanoituksiin ja sävellykset ovat hänen käsialaansa Elinkautista lukuun ottamatta. Mielenkiintoinen seikka levyssä on, että Älä enää lyö -biisin sanoituksesta vastaa itse Vexi Salmi.

Surupuku, Älä enää lyö ja Hämmennys ja viha edustavat Rajaportin parasta antia. Mukana on rankkoja sähkökitarariffeja, mutta Rautiaisen laulutyyli rauhoittaa biisejä ja tuloksena on mukava yhdistelmä. Albumi sisältää rankkoja ja hieman rauhallisempia kappaleita, mutta Elinkautinen eroaa jyrkästi albumin linjasta. Musiikkitausta on täysin klassinen, mutta Timon laulu sopii hyvin myös tällaiseen taustaan. Jäähyväiset alkaa ilmeisesti Timon tyttären Oonan runolla ja itse laulu kertoo pojan näkökulmasta, kun isä on kuollut kolarissa. Jäähyväiset on hyvä esimerkki albumin sanoituksellisesta annista, joka on selkeästi keskiarvoista levyä parempi. Rajaportti on kaikin puolin onnistunut levy. Se olisi voinut sisältää tietenkin enemmän biisejä, mutta näinkin kokonaisuus on varsin hyvä ja ryhmä varmasti vakiinnuuttaa tällä albumilla paikkansa vielä vankemmin suomalaisen rokin kärkijoukossa." (8/10)

Antti Niemelä / Findance



"Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on viimeisen vuoden aikana noussut suureen suosioon, joka näkyy huimana levymyyntinä ja listahitteinä. Vasta vuoden kokopäiväisenä muusikkona toiminut Rautiainen osaa tehdä hienoja kappaleita.

Niskalaukauksen kolmas albumi Rajaportti on hieman kehittyneempi versio kahdesta aiemmasta levystä. Rautiainen ja kumppanit ovat huomanneet, että on olemassa muitakin sävyjä kuin vain musta ja valkoinen. Kuitenkin ne tunnusmerkit, jotka tekevät Niskalaukauksesta Niskalaukauksen, ovat edelleen tallella. Musiikki vyöryy kuin muurinmurtaja ja Rautiaisen ääni on edelleen komea.

Kuitenkin jotain on muuttunut. YUP:n Jarkko Martikaisen palkkaaminen tuottajanpallille on osoittautunut piristäväksi tuulahdukseksi. Täytyy myös sanoa, että Rautiaisen sanoitukset ovat aivan omaa luokkaansa. Suomalaisella musiikilla on onneksi tulevaisuutta."

? / dna Internet



"Aamunkoitossa, kukon kiekuessa kolmannen kerran, saavat kieltäjät luikkia häpeissään tiehensä. Trio Niskalaukaus tulee, näkee ja saunoo! Murhaavan matalalla murisevat kitarat luovat jälleen vahvaa pohjaa ja kontrastia yhä melodisemmalle ja melankolisemmalle musiikille, jonka yllä Rautiaisen vahva ääni kaikuu yhä kuulaampana, voimakkaampana ja selkeämpänä. Paitsi että Rautiainen on loistava säveltäjä ja sanoittaja, hän myöskin kepittää mennen tullen kaikki lehtien palstoilla päivää paistattelevat iskelmä- ja tangoaateliset. Tämän kylmän ja kovan maan asukeille nousee pala kurkkuun ja tippa silmään, niin vahva on albumin tunnelataus. Erityisen herkkä on viulujen ja sellon säestämänä laulettu Marja Mattlarin kappale Elinkautinen, joka sopii täydellisesti levyn keskelle. YUP:n Jarkko Martikaisen tuotanto ja sanoitukset kolmeen lauluun ylittävät kaikki odotukset, ja onpa itse Vexi Salmikin sanoittanut yhden laulun. Ugrilaisuudessaan loisteliaissa sanoituksissa on siirrytty ympäristökatastrofeista enemmän yksilötason tuntoihin, ja oiva versio A. P. Sarjannon Kovasta maasta täydentää tunnelmaa entisestään. Kerta kerralta aina vain paremmalta kuulostava albumi pitää otteessaan täyslaidallisen ampuvasta avauksesta (Minulla On Sanottavaa!) aina hitaan haikeisiin Jäähyväisiin asti (jonka alussa Timon tytär Oona lausuu täyden kympin arvoisesti runon). Rajaportissa kiteytyy suomalaisuuden ydin." (10/10)

Jussi Lahtonen / SUE



"Surupuku-singlen menestys ja Rautiaisen taannoinen Valopilkku-palkinto luovat paljon odotuksia tälle levylle. Kolmannella levyllä on myös pyritty uudistamaan tuttuja kuvioita.

Uudistumispyrkimykset kuuluvat niin hyvässä kuin pahassa. Kappaleissa, varsinkin Surupuvussa, on kuultavissa hittihakuisuutta. Samalla aiempien levyjen ehdottomuus on vähentynyt. Pahimmillaan uudistuminen näkyy silkkana falskiutena, erityisesti Vexi Salmelta tilattu sanoitus Älä enää lyö edustaa suoranaista lyyristä ripulia. Missä on ollut Rautiaisen yleensä vahva itsekritiikki pateettista perheväkivaltakuvausta levytettäessä? Timon Oona-tyttären lukema runo Jäähyväiset-kappaleen alussa edustaa lahjakasta runoutta verrattuna herra Salmen riimihelvettiin.

Jäähyväisten tyylikäs mellotronin käyttö ja rohkeasti paisuteltu sävellys saa yksin jääneen pojan muistot rekan alle menneestä isästä elämään. A.P.Sarjannon sävellys ja sanoitus Kova maa onnistuu hyödyntämään kansanmusiikkipoljentoa. Marja Mattlarin Elinkautinen saa sekin arvoisensa kohtelun tyylikkäänä jousisovituksena.

Kolmas levy vanhoilla linjoilla olisi ollut aikamoinen pettymys, joten sikäli uudistuminen oli aiheellista. Sanat ja sävelet ovat edelleen pääasiassa vahvoja ja herkkiäkin, mutta toteutus hapuilee hieman." (4/5)

Mikko Huikkonen / Etelä-Suomen Sanomat



"HIM kehitti menestysreseptinsä lisäämällä raskaaseen rockiin ripauksen Suomi-iskelmän melankoliaa. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tekee periaatteessa samaa, tosin rock on pari astetta raskaampaa ja suomalainen ainesosa pikemminkin itkuvirttä kuin iskelmää.

Yhtyeen kolmannen albumin on tuottanut YUP:n Jarkko Martikainen. Lienee hänen ansiotaan, että levyllä soivat särökitaroiden lisäksi myös jousikvartetti ja tyylikkäästi hyödynnetty mellotron. Biisit eivät myöskään mene yhtä säännöllisesti d-mollissa kuin ennen, mutta on vaikea kuvitella, että yhtye koskaan soittaisi duurissa.

Musiikillisen spektrin laajentaminen on tehnyt Niskalaukaukselle hyvää, sillä alkuperäinen linja olisi johtanut pian umpikujaan. Rautiainen säveltää edelleen erinomaisia rockriffejä, ja hänen äänessään on tuiki harvinaista auktoriteettia. Laulutekniikka voi olla vajavainen, mutta vahva lataus korvaa puutteet.

Tekstien teemat ovat yhtä lohduttomia kuin aiemmin. Nimet kertovat paljon: Surupuku, Älä enää lyö, Hämmennys ja viha. Viimeksi mainittu kertoo lapsesta, joka lukee sanomalehdestä kuolinilmoitukset sarjakuvien sijaan. Tarinoista paras on Martikaisen sanoittama Elegia, joka kuvaa peräkammarin juoppopoikaa ja hänen äitiään.

Yhtye ymmärtää välttää hevin tarpeettomimpia puolia, muun muassa kitarasooloja ja kaikenlaista kukkoilua. Väittäisin silti, että sovituksissa ja etenkin soitossa on parantamisen varaa. Jos Niskalaukaus pystyy vielä nostamaan tasoaan, siitä tulee alallaan lyömätön." (4/5)

Tero Valkonen / Helsingin Sanomat / NYT



"Rajaportti kilahti postiluukustani ja aamulla puolihereillä lykkäsin levyn soimaan kertoen samalla paremmalle puoliskolleni, kuinka tämä Hra Rautiainen ei ole ikinä minua sytyttänyt. Kuinka väärässä sitä voi ihminen ollakaan. Levy on nimittäin silkkaa murhaa (niinkuin murha nyt voi hyvällä tavalla olla positiivista).

Levyllä on panostettu edeltäjäänsä enemmän melodisuuteen, mutta siltikin edelleen niin yksinkertaiset ja kauniit melodiat hivelevät korvaa. YUP-mies Jarkko Martikainen on tuottajan roolissa piiskannut pellolle sellaista tavaraa, että oksat pois. Martikainen, kuten Rautiainenkin ovat sanoittaneet suurimman osan kappaleista, mutta myös Vexi Salmen hengentuote, Älä Enää Lyö, on päätynyt levylle. Marja Mattlar ja A.P.Sarjanto ovat päätyneet coveroinnin kohteeksi kappaleillaan Elinkautinen (josta on tehty jousisovitus) ja Kova Maa. Ja sanoituspuolihan on hallussa. Kauniiden melodioiden kanssa ne muodostavat sellaisen tunnelatauksen, jota ei kotimaisen melankoliametallin saralla ole aikoihin koettu. Varsinkin Elegia on kappale, jossa alkaa kyynel tiristä silmäkulmasta juroimmallakin punaniskalla. Vuoden kotimainen, perkele." (10/10)

Timo Kettunen / Walli Rocks

"Timpan uusin uhkuu suomalaisromanttista ja isänmaallista uhoa heti alkumetreiltä lähtien. Timo laulaa muutaman kappaleen hivenen korkeammalta kuin ennen ja lisäksi mukana on hidas kappale, kappale jossa on jousisoittimia taustalla ja lisäksi muutama ulkopuolisen tekemä kappale, lähinnä Vexi Salmen 'Älä enää lyö' -kappale erottuu joukosta.

Levy on mielestäni mielenkiintoinen vielä siitäkin syystä että levyssä on useita kerroksia jotka tuntuvat avautuvan eri tavalla joka kuuntelukerralla. Aluksi levy tuntuu tasaiselta paahtamiselta jossa on muutama selkeä hittikappale, mutta noin 5-10 kuuntelukerran jälkeen täysin eri kappaleet tuntuvat varastaneen shown. Muutama kerta vielä lisää ja taas eri kappaleet ovat niitä jota yrittää kuunnella vieläkin tarkemmin. Hämmästyttävää...

Kyllä, minä pidin lätystä, oikeastaan tätä voisi kuvailla heidän mainoksensa sanoin: 'Kiuaskiveä kovempi kolmoslevy'."

Jussi Josefsson / nominaali.net



"Niskalaukaus jynkyttelee eteenpäin valitsemallaan tiellä. Muutama Rajaportin uusi säätö - yksi jousiballadi, yksi Vexi Salmelta saatu lyriikka, YUP:n Jarkko Martikainen tuottajana ja avustavana tekstittäjänä Tomi Tuomaalan sijaan, Jarkko Petosalmi yksin kitaravallien pääarkkitehtinä - ei merkitse isompaa riuhtaisua entisajoista.

Surupuku oli hymnimäinen singlelohkaisu. Kelpo Rautiainen-Martikainen-materiaalia on myös Elegia, joka asettuu maan murheellisten ryyppäyslaulujen jatkoksi.

Tavaksi tullut lauluntekijä Marja Mattlarilta lainattu cover on jälleen mukana, Elinkautinen. Hämeenlinnalaisen trubaduuri A. P. Sarjannon niukasta mutta laadukkaasta tuotannosta poimittu Kova maa on myös hyvä valinta ja soitetaan yllättävänkin kevyesti, jopa lievässä Big Country -hengessä.

Suomalaisen rockin ryhtiliikkeessä, siis asialinjalla olevien poppari-ernopaasilinnojen joukossa, Timo Rautiainen on ottanut suvereenisti haltuun metalliosaston."

Suonna Kononen / Karjalainen



"Herra Rautiainen Niskalaukauksineen on saanut ulos kolmannen pitkäsoittonsa ja vakiinnuttaa asemansa suomalaisen rankan rockin kärjessä. Suosion suo yhtyeelle mielellään, etenkin kun kyse ei ole enää poikasista. Kypsyys kuuluu nyt myös musiikista yhä paremmin.

Bändin ominaissointi on ennallaan, mutta Jarkko Martikaisen (YUP) hiottu tuotanto tavoittaa varmasti yhä uusia kuulijoita. Varsinkin Rautiaisen erinomainen laulu on miksattu vähemmän raflaavasti.

Kappaleet ovat kummemmin erittelemättä kerta kaikkiaan hienoja läpi albumin, ja korkea listasijoitus hyvin ansaittu. Sävellys- ja sanoitustöissä on häärinyt useita henkilöitä, Rautiaisen lisäksi mm. Jarkko Martikainen ja Vexi Salmi."

Marko Pyhähuhta / Oulun ylioppilaslehti



"Harvoin musiikkia kuunnellessa tulee ajatelleeksi sukupuoltaan, mutta Rajaportti on täynnä miehistä angstia, jota naisten on hankala ymmärtää. Niskalaukaus on ollut pienempien piirien suosiossa pitkään, mutta nyt haetaan selvästi suurempaa yleisöä. Parhaimmillaan Rajaportti on mutkatonta metallirockia, huonommillaan taas raskaspoljentoista jankutusta.

Taustalla hyörii YUP:sta tuttu Jarkko Martikainen, joka on sekä tuottanut levyn että kirjoittanut sanat listojen kärkiin kiivenneeseen Surupukuun. Lyriikoista vastaa useampi henkilö Rautiaisen ohella. Ne ovat ahdistaviin kappaleisiin sopivia mutta teksteinä liian tuskaisia. Olen vaikea taiteilija -tyyppisiä ylilyöntejä on hankala kuunnella vaivaantumatta. Jostain synkkien äänimaisemien välistä voi kuulla tarinoita isistä ja pojista, juurista ja itsemurhista.

Bonusraitana on Rautiaisen tyttären lausuma runo, jonka onneksi voi skipata. Rajaportti ei aukea ensimmäisellä kuuntelukerralla ja toisellakin joutuu miettimään, että mitä orkesterille on oikein tapahtunut. On kokeiltu surullisia viuluja ja jätetty melodialle enemmän tilaa, joka olisi erittäin toimiva ratkaisu, jos tekstit olisivat sen arvoisia. Lähimmäksi entistä 'musta paita päällä rokkaajaa' on päästy kappaleessa Hämmennys ja viha, joka on suut viivana soitettua räimettä konstailematta. Goottimelodiakokeilut olisi hyvä jättää treenikämpälle."

Johanna Niemi / Savon Sanomat



"Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on saapunut vedenjakajalle. Bändi on onnistunut aikaisemmilla julkaisuillaan luomaan oman, vakuuttavan ja erehtymättömän soundin. Kolmannella täyspitkällä suomenkielisellä levyllään Niskalaukaus ottaa askeleen eteenpäin. Rajaportti on huomattavasti monipuolisempi kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Ennen kuin virta vie yhtyeen kartoittamattomille ulapoille, lienee syytä laskea ankkuri hetkeksi, todeta ryhmän tämänhetkinen tola ja tiirailla taaksejääneitä maamerkkejä.

Hävetkää! -mini-cd, Lopunajan merkit, Itku pitkästä ilosta ja saksankielinen In Frostigen Tälern -albumit, Kuilun partaalla -ep sekä vakuuttavat keikat ovat saaneet osakseen pääosin vain positiivista palautetta. Rajaportin maistiaisena julkaistu Surupuku-single on kuitenkin joutunut kohtaamaan rankkaakin kritiikkiä varsinkin bändin vanhimmilta faneilta. Tämä sinkkubiisi on saanut aikaan hämmentäviä vertauksia. Eri puolilta on saanut lukea ja kuulla siitä, miten uusi Niskalaukaus kuulostaa SIGiltä, Eppu Normaalilta, Dingolta tai Anssi Kelalta. Höpöhöpö, sanon minä. Onhan Surupuku melodinen ja tarttuva kappale, mutta kitarat soivat edelleen tutun matalalta ja raskaasti. Hieno biisi, jonka yhteiskuntakritiikin Martikainen on pukenut sanoiksi vakuuttavalla tavalla.

Rajaportilla Niskalaukaus todellakin uudistaa sointiaan. Vanha soundi on toki vielä tallella, mutta kuten tiedetään, musta pitää sisällään kaikista muista väreistä. Näitä nyansseja on nyt kaivettu esiin hakuin ja lapioin, apulaisrakennusmestari Jarkko Martikaisen suosiollisella avustuksella. Tuottajana toimineen YUP-miehen rooli Rajaportin entistä monipuolisemmassa soinnissa onkin ollut ilmeisen suuri. Rautiainen on kertonut, että Martikainen on soundien lisäksi vaikuttanut varsinkin hänen omiin tekemisiinsä. Timon laulussa onkin havaittavissa aivan uudella tavalla tunnetta. Ison miehen ääni on aina ollut jollakin tavalla uhkaava ja vahva, mutta samalla erityisen kuulas ja herkkä. Tuntuu kuitenkin siltä, että vasta nyt Rautiainen saa ainutlaatuisesta lauluäänestään kaiken irti.

Rautiaisen sanoittamat kolme biisiä ovat Rajaportin ehdottomia helmiä. Avausraita Minulla on sanottavaa! on lyyrinen kliseiden kokoontumisajo, jolla Timo piikittelee diibadaaba-tekstittäjiä. Se on energisessä rullaavuudessaan myös mainio musiikillinen avaus levylle. Hämmennys ja viha edustaa myös Rajaportin aggressiivisempaa osastoa. Tapio Wilskan murahtelulla ryyditetty biisi kutsuu kuulijan kurkistamaan Rautiaisen sielun synkimpiin syövereihin. Rajaportin riipaiseva finaali on nimeltään Jäähyväiset. Rautiaisen henkilökohtaiseen tragediaan perustuva tuotos alkaa Timon tyttären isänpäivärunolla. Tämä huikea synkistely vetää hiljaiseksi, kostuttaa silmäkulmat ja nostattaa ihon kananlihalle. Suurta musiikkia.

Martikaisen sanoittamat biisit täydentävät Rajaportin tärkeimpien kappaleiden kuusikon. Surupuvun lisäksi Martikaisen tekstit säväyttävät mystisen tyyntä Elegiaa ja loppua kohti nautinnolliseksi melodiaryöpyksi kasvavaa Lumessakahlaajat-veisua, joka perustuu Niskalaukauksen ex-basisti Arto Alaluusuan muinoin kynäilemään kuningasriffiin. Rajaportin kokeellisimmat vedot ovat kokonaisuudessaan lainabiisejä. A.P.Sarjannon kansanmusiikista ammentava Kova maa sekä jousikvartetille ja Rautiaisen laululle sovitettu Marja Mattlarin Elinkautinen avaavat monia suita, mutta kuuntelun myötä myös tukkivat ne nopeasti vakuuttavuudellaan. Vexi Salmen kirjoittama Älä enää lyö eroaa tekstin tyyliltään selkeimmin levyn linjasta, ja biisi oli ainakin itselleni se kaikkein vaikein. Kärsivällisyydellä sekin kuitenkin avautui ja muotoutui luonnolliseksi osaksi kokonaisuutta.

Rajaportti on ehta klassikko. Eihän tätä uudistumista ja soinnin monipuolistamista aluksi ollut helppo ottaa vastaan, mutta Rajaporttia kuunnellessa tämä kääntyi nopeasti todella positiiviseksi asiaksi. Ja ovathan ne vanhatkin levyt edelleen olemassa." (5/5)

Mikko Kuitunen / Rumba



"Trio Niskalaukauksen kolmas albumi Rajaportti ponkaisi Top 40 -listan kärkeen heti ilmestyttyään, joten kysymys on bändin lopullisesta läpilyönnistä. Kevään loppuunmyydyt keikat puhuvat omaa kieltään orkesterin nykyisestä suosiosta.

Osan menestyksestä voi selittää Niskalaukauksen suomalaiskansallisella perusvireellä, joka heijastuu niin mollisävelistä kuin synkeistä sanoituksista. Kun tämä Suomi-poikaan ja -tyttöön tenhoava paketti vielä kuorrutetaan raskaalla kitaramatolla ja Rautiaisen jykevän miehekkäällä laululla, niin menestysresepti on valmis.

Sanoitusten yleismaailmalliset kuvaukset lopunajoista ovat nyt vaihtuneet henkilökohtaisella tasolla liikkuviksi, mikä tuntuu onnistuneelta linjanvedolta. Puheet uudistuneesta Niskalaukauksesta ovat kuitenkin liioiteltuja. Vanhat elementit - matalalta soivat kitarat ja tekstien lohduttomuus - ovat edelleen tallella. Toki Rajaportilla on mukana uusiakin elementtejä, kuten sanoitusvastaavan vaihtuminen ja laajentunut soundimaailma.

YUP:n laulava kitaristi Jarkko Martikainen on sisäistänyt loistavasti Trio Niskalaukauksen maailmankuvan kirjoittaessaan tekstejä Rajaportille. Pidin kovasti Trion edellisen hovisanoittajan Tomi Tuomaalan teksteistä, mutta Martikaisen tekstejä kuunnellessa ikävöin yllättävän vähän hänen sanoitustensa perään. Varsinaisia mestariluomuksia ovat etenkin Elegia ja Lumessakahlaajat, joista viimeksi mainitun kuningasriffi on Niskalaukauksen historian jylhimpiä.

Maestro Rautiainen on sanoittanut levyn yhdeksästä biisistä kolme, joten miehen lopullinen läpilyönti myös sanoittajana on vain ajan kysymys. Levyn päättävä Jäähyväiset perustuu tositapahtumiin ja on Rautiaisen sanoituksista vaikuttavin. Vain kappaleen liian pitkä kesto syö surulliselta tekstiltä hieman tehoa.

Kitarariffeillään paikkaa aateliskerhossa tavoittelee Älä enää lyö, joka on Vexi Salmen sanoittama perheväkivaltakuvaus. Rock-lehdistössä kritiikkiä saanut teksti poikkeaa niin teknisesti kuin temaattisesti Niskalaukaus-metodista. Vahvasti riimittelyyn pohjaava teksti on hyvin erilaisista lähtökohdista tehty, ja muutamat riimiparit (huomiseen-juomiseen, aukeaa-laukeaa) kuulostavat liian itsestäänselviltä ratkaisuilta. Salmen puolustukseksi on sanottava, ettei hän ollut aikaisemmin tutustunut Niskalaukauksen musiikkiin.

Trio Niskalaukaus versioi tavoilleen jo uskollisena myös Rajaportilla Marja Mattlarin tuotantoa, tällä kertaa levyttämätöntä sellaista. Elinkautinen on sijoitettu sopivasti keskelle levyä pieneksi hengähdystauoksi. Harras kuvannee parhaiten sitä tunnelmaa, jonka Elinkautinen saa kuulijassa aikaan. Sellolla ja viuluilla säestetty biisi pysähdyttää puhuttelevalla tekstillään.

Levyn toinen lainapala on A.P.Sarjannon tuotantoa oleva Kova maa, jonka kansanmusiikkiin pohjautuva poljento on puettu Niskalaukaukselle ominaisempaan muotoon. Originaalia kuulemattomana en pysty sanomaan, onko biisin tunnelma onnistuttu säilyttämään raskaasta ulkoasustaan huolimatta. Sanoitus istuu Niskalaukauksen linjaan yllättävän hyvin.

Singlenä julkaistu ja Radio Mafian soittolistalle kivunnut Surupuku on suuren suosionsa ansainnut. En ole siitä lainkaan pahoillani, vaikka yleensä Mafian soittolista tappaa tehosoitollaan hyvätkin biisit. Myönnettävä kyllä on, että kun olen kuunnellut Rajaporttia viime aikoina, olen hypännyt Surupuvun yli. Pienestä yliannostuksesta taitaa olla kysymys.

Parempaa suomalaisten tunteiden tulkitsijaa kuin jyväskyläläiskvintetti on vaikea nykyiseltä musiikkikentältä nimetä. Se on minun kirjoissani sellainen saavutus, joka ohittaa arvoasteikolla myytyjen levyjen ja tehtyjen keikkojen määrän. Suomenkielinen raskas rock elää ja voi hyvin juuri nyt."

Jokke Lehtinen / Itä-Häme



"On se hienoa, kun tänä päivänä mies voi olla yhtä aikaa brutaali ja herkkä, eikä edes kaverit naura. Timo Rautiaisen inhimillinen uho on sen sortin julistusta, jota tämä henkisesti rutikuiva maa on kaivannut jo liian monta vuotta.

Jos jollekin tässä valtakunnassa on Timo Rautiainen Trio Niskalaukauksineen vielä tuntematon orkesteri, niin tuotakoon tässä julki, että äijät soittavat raskaan kaavan suomimetallia. Suoraviivaista, joskin huikean melodista. Laulua tässä joukossa duunaa herra Rautiainen korkealta ja kovaa lauletulla tenorillaan.

Niskalaukauksen rujon kauniit lyriikat ja terävien kontrastien musiikki on uponnut Suomen nuorisoon kuin puukko mummoon, enkä ymmärrä, miksi Rajaportti olisi poikkeus. Perinteisillä linjoilla toki mennään, vaikka tuoreelle lätylle on etsitty uusiakin kikkoja, merkittävimpänä ehkä levyn tuottajaksi ja sovitusavuksi kiinnitetty YUP-veijari Jarkko Martikainen.

Liekö Martikaisen vaikutusta vai luonnollista aaltoliikettä, levyn havaittavin muutos lienee sen tunnelman herkkyys. Minulla on sanottavaa! heittää alkuun tylyä pätkettä, mutta jo seuraava kappale Surupuku laskeutuu kaiuttimista pehmeästi kuin ensilumi.

Vaikka Niskalaukauksen musiikista ei juuri moitteen sijaa löydy, on orkesterin ehdoton vahvuus lyriikoissa. Rajaportilta löytyy niin hienoja tekstejä, että selkäpiitä karmii. Rautiaisen kirjoittajanlahjoja väheksymättä, ovat levylle riimejään raapustaneet myös sen verran rautaiset kynäilijät kuten tuottaja Martikainen sekä Vexi Salmi. Jos ei tästä suomen kielen arvostus nouse niin jo on juuttaan perskeles häpeä!"

Petja Savoila / Keskisuomalainen / Syke



"Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on kolmannella levyllään uransa taitekohdassa. Ellei musiikista tiputeta säröä tyystin ja siirrytä poppirokin pariin, suosio voi tuskin enää kasvaa. Rajaportista sopii siis nauttia, varsinkin kun se on tiiviydessään ja puhuttelevuudessaan vähintään yhtä tanakkaa tavaraa kuin aiemmatkin levyt.

Itku Pitkästä Ilosta vei loppuun yhden tien, joten tälle levylle on ollut pakko uudistua. Martikaisen panos tuotannossa kuuluu hieman ystävällisempänä sointina. Soundi ei ole yhtä paksu kuin ennen, mutta kyllä tämä edelleen perkeleellisen tuhdisti jytisee. Samaten miehen muutamat lyriikat - joita en tässä yleensäkään enempää käsittele, koska Timo itse on ne useaan otteeseen eri yhteyksissä läpikäynyt - ovat koskettavan tehokkaita ja kuin luotuja Niskalaukauksen ohjelmistoon. Myös Rautiaisen omat sanoitukset ovat kehittyneet, ja siksi pidänkin Vexi Salmen sanoittamaa kappaletta Älä Enää Lyö lievänä tyylirikkona. Kappale on hyvä, mutta sanoituksiltaan kornihko. Uskon että Martikainen tai Rautiainen olisivat saaneet aiheesta enemmän irti.

Sävellykset ovat kautta linjan saaneet enemmän sävyjä. Junttaus on edelleen ehdotonta, mutta esim. Elegia edustaa melodioineen raskauden ja melodisuuden liki täydellistä ristisiitosta. Lumessakahlaajien kertosäe on häpeämättömän tarttuva ja levyn päättävä Jäähyväiset on täydellinen lopetuskappale. Covereita on tällä kertaa kaksi. Tämä on ehkä liikaa sillä Rautiaisen omia sävellyksiä kuulisi mielellään enemmän. Yksikin olisi riittänyt, varsinkin kun levy ei ole kovin pitkä. A.P. Sarjannon Kova Maa ja Marja Mattlarin Elinkautinen toimivat vedenjakajina ja erottuvat musiikillisesti muusta levystä. Elinkautinen tasapainoilee reunalla erikoisen viuluvetoisen toteutuksensa kanssa, mutta pysyy uskottavana.

Kokonaisuutena levy on sekä sanoituksiltaan että sävellyksiltään melkein pirtun vahvuista tavaraa. Mielenkiintoista onkin nähdä, mihin suuntaan tästä jatketaan." (9/10)

Kari Koskinen / Inferno Magazine



"Timo Rautiainen ja yhtyyensä Trio Niskalaukaus (kyseinen Rautiainen + neljä muuta) on saanut ulos Tamperelaisen yleisen saunan mukaan nimetyn albuminsa. Aikanaan Rautiaisen musikkiin tuli tutustuttua Lyijykomppania nimisen poppoon levyillä. Sen jälkeen tietoisuus Trio Niskalaukauksesta on haahuillut takaraivossa mutta yhtään levyä en ole saanut hankittua. Radiosta kiitettävästi soitettava 'Surupuku' oli sitten se viimeinen pisara, oli otettava selvää mitä Rautiainen oli saanut aikaan "eromme" aikana...

Hain levyn Loimaan Musiikista ja eikun kämpille korkkaamaan. Alkuun huomio kiinnittyi jo tyylikkääseen, mustaan kanteeen jota komistaa nätihkö valoteos (se on nähtävä, ei sitä voi kuvailla). Levy sisään ja Pläytä kehiin. Tuloksena yksi persauksilleen lentänyt arvostelija. Oli jäänyt se volyymi vähän piukalla edellisen, hippasen kevyemmän musiikin edustajan jäljiltä. Kuuntelin ½ levyä siltä istumalta ja vasta takamuksen puutuminen pakotti siirtymään sohvalle. Naaburin hillitön elämöinti pakotti hiljentämään sitä volyymiä, onneksi vasta toisella kuuntelukerralla. Outoa nipottamista, tarjoileehan sama otus välillä europoppia viikonloppuisin, öisin. Ja Volyymiä säästelemättä. Terveiset vaan naaburille...

Heittämällä kuunneltuna levy on hieno, viidennellä kerralla paranee ja parinkymmenen kuuntelukerran jälkeen olen jo vakaasti päättänyt että levy saa paikan "Eiffelistä", kasasta levyjä jotka eivät koskaan (paitsi kerran vuosikymmenessä, erehtyessäni siivoamaan) näe levyhyllyä vaan ovat asemissa soittimen vieressä. Tulipas pitkä lause mutta kyllä tätä voi kehua pitempäänkin. Ei tule pitkä sylki mieleen kuten monasti tusinapoppia kuunnellessa.

Timo Rautiaisen ulosanti on kyllä miellyttävää. En erityisemmin ole ihastunut eräisiin hevin perusilmiöihin, mieletön murina näistä ensimmäisinä mieleen nouseva ominaisuus. Ei siinä mitään, osa murisee ihan antaumuksella mutta naapurin Pena (4 v., Saksanpaimenkoira) tekee sen silti paremmin.

Levyllä vierailee sanoittajia Vexi Salmesta levyn tuottajana toimineeseen Jarkko Martikaiseen (YUP) sekä itse Rautiainen. Sanoittajien määrä ei silti näy rosoina vaan levy on melko yhtenäinen pakkaus. Korvaan hieman särähtää tosin Salmen sanoittama 'Älä enää lyö', liekö Niskalaukauksen tyyli poikennut liikaa sitten Salmen tutusta ympäristöstä vai mikä mutta komean sävellyksen kanssa teksti jää hieman takkuamaan.

'Minulla on sanottavaa'-kappaleen voi tulkita jonkinlaiseksi huumoriksi niin sitkeistä kliseistä pop-kappaleissa. Ihan hauska, ei siinä mitään. (tai sitten tulkitsen taas omiani. Eipä olisi ensimmäinen kerta.....). 'Elegia', 'Elinkautinen' (Rautiainen laulaa jousien säestäessä) ja erityisesti 'Lumessakahlaajat' ovat sitä tasoa että hetken pitää miettiä otanko vielä kerran kys. kappaleen vai annanko soitonnon jatkua normaalilla tavalla.

Rajaportti on kaikin puolin hienoa Suomirokkia. Hieman synkää ehkä mutta tanakkaa ja asiallista menoa. Kerrankin levy johon uhratut pennoset eivät kaduta tippaakaan. Tämän trion toimia kannattaa kyllä seurata." (4/5)

Mikko Kurppa / Loimaan Lehti



"Objektiivisesti: Vahvasti suomalaista ja rankkaa aikuisen miehen tunnemaailmaa välittävä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on luovinut tiensä moneen sydämeen, ja Rajaporttia lienee monella taholla odotettu kovasti. Rautiainen on työstänyt levyä mielenkiintoisen joukon kanssa. Levyltä löytyy muun muassa Vexi Salmen sanoittama perheväkivalta-aiheinen kappale Älä enää lyö, jota ei kyllä parhaalla tahdollakaan voi sanoa levyn vahvimmaksi kappaleeksi. Rajaportin ulkopuolinen avainhahmo on kuitenkin Jarkko Martikainen, jonka vaikutuksen vähemmänkin tarkka korva nappaa kitaramätön ja sanoitusrivien seasta. Vaikka tunnelmaan virittävä avausraita Minulla on sanottavaa! on Rautiaisen itsensä sävellys, kuulostaa kappaleen läpi juokseva riffi YUP:n lyijyllä ladatulta serkulta.

Subjektiivisesti: Ensimmäiseksi yllätyin, kun huomasin levyllä ex-paikallislehtikollegani A.P.Sarjannon säveltämän ja sanoittaman kappaleen Kova maa. Vaan oivastihan tuo Rautiaiselle istui. Lisäksi tuo pelottavan kokoinen mies osoittaa levyn hiljaisilla kappaleilla osaavansa oikeasti laulaa. Aivan parhaimmillaan Niskalaukaus on kuitenkin aggressiivisimmissa paloissa kuten Hämmennys ja viha, jonka nimeäisin myös albumin mielenkiintoisimmaksi kappaleeksi lapaluun vieressä killuvine heijastimineen. Enhän minä tällaisesta ryminästä varmastikaan paljoa ymmärrä ja jotain jäin vielä odottamaan, mutta jostain syystä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on yhtye, jonka ykkössijoituksista on heidän puolestaan iloinen." (3/5)

Laura Friman / Cult