<<< paluu uutissivulle



NISKALAUKAUKSELLE HOPEAA ROCK-CURLINGISSA


Lauantaiaamuna lähdimme minä, Jari, Jarkko ja vaimoni Elina ajamaan yhdeksän aikaan kohti Helsinkiä. Päämääränä oli Myyrmannin jäähalli ja ensimmäisen Rock-curlingin voitto. Seppo-raukka ei mahtunut kyytiin, joten junanakki napsahti tällä kertaa hänelle.

Heinolan kohdalla vaihdettiin kuskia, minua kun väsytti aika radikaalisti. Kehä III, tuo Jyväskyläläisten rocktollojen kauhu, tuotti ongelmia, mutta tiukka yhteistyö Jarin ja Tommi Hätin kanssa puhelinkeskusteluineen tuotti noin tunnin seikkailun jälkeen tulosta, ja vihdoin pääsimme perille.

Tommi Häti (Suomen curling-maajoukkueesta) briiffasi lyhyesti porukan, joka koostui Niskalaukauksesta, HIMistä, Torpedosta ja Käsityöläisistä, pelin saloihin. Olimme valmiita pelaamaan. Uho oli käsinkosketeltava. Olihan nyt kysymys ensimmäisestä Rock-curling-turnauksesta.

Pelit menivät järjestyksessä Torpedo-Käsityöläiset, HIM-Niskalaukaus, HIM-Torpedo, Niskalaukaus-Käsityöläiset. Finaaliin selvisivät Niskalaukaus ja Torpedo. Ikävä kyllä emme venyneet ihan kullan arvoiseen suoritukseen. Emme saaneet siis pääpalkintoa reenikämppämme koristeeksi. Ehkä V.S.O.P.-curling-kitara ensi vuonna on turnauksen päätyttyä matkalla Jyväskylään, mene ja tiedä.

Itse en ollut railakkaassa illanvietossa mukana, joten siitä en osaa sanoa mitään. Kuulemani mukaan kaikilla oli niin muukaavaa, oi jospa oisin voinut olla muukaana. Kiitokset kaikille vastapelureille, HIM:lle, Torpedolle ja Käsityöläisille. Kenties ja toivottavasti ensi vuonna sama juttu jatkuu. Kiitos myös Tommille ja kaikille muille, jotka tätä tapahtumaa olivat järjestämässä.

Niskalaukaus kiittää!!!!


-NIPA-