<<< paluu



Itkettää enemmän

Suomalainen rocklehti Sue on ollut jo pitkään Niskalaukauksen tarpeessa. Kun karun kaljupään johtama partio saapui palauttamaan Ruisrock-yleisön maan pinnalle muutamalla hyvin valitulla totuuden sanalla, oli aika korjata tilanne napauttamalla nauhuri päälle Timo Rautiaisen nenän edessä. Kuten sopi olettaakin, Niskalaukauksen nokkamies osoittautui musiikkiaan huomattavasti nauravaisemmaksi herraksi. Kivennäisveden ja oluen siivin lauantaiaamuisesta juttutuokiosta muodostuikin kohtuullisen lupsakka tilaisuus, noin niinkuin olosuhteisiin nähden.

Mitä Niskalaukaukselle kuuluu?

- Oikein hyvää. Viimeisimmän levyn jälkeen on ollut aika kiireistä. Menneen talven hedelmiähän tässä on oikeastaan tullut nautittua viime aikoina. Ja hyvältä ne ovat maistuneetkin.

Vaikka Niskalaukauksen tyyppisen tunnelmanluojan ei uskoisi olevan ihan kotonaan Suomen valoisassa festivaalisuvessa, pitää Rautiainen festarikeikkoja varsin asiallisina tapahtumina.

- Luonteeltaanhan ne ovat aika erilaisia keikkoja muihin keikkoihin nähden. Valaisupuolihan on tietenkin ihan erilainen. Mutta eipä sillä niin suurta merkitystä ole, koska tilanne on kaikille bändeille sama. Klubikeikoille tulevat ne ihmiset, jotka haluavat nähdä nimenomaan Niskalaukauksen. Festarikeikoilla taas bändillä on mahdollisuus saada uusia kuulijoita, jotka eivät välttämättä muuten bändiä löytäisi.

Monet ovatkin kuluvan vuoden aikana päässeet sisään yhtyeen murheiden alhoon. Tuorein pitkäsoitto Itku pitkästä ilosta pärjäsi loistavasti jopa Suomen virallisella albumilistalla. Rautiainen myöntää olevansa hiukkasen häkeltynyt yhtyeensä menestyksestä.

- Tietyllä tavalla se kyllä yllätti. Se, että levy nousi listalle, on tietenkin aina ollut toiveissa ja haaveissa. Mutta tuo kun vielä pysyttelikin siellä kahdenkympin kieppeillä jonkun aikaa... Minusta tuntuu, että bändille levyn hyvä menekki oli suurempi yllätys kuin levy-yhtiölle. Mutta niinhän se on, että omille tekemisilleen on aina sokea.

Trio Niskalaukaus on siinä mielessä harvinaisessa asemassa, että siitä pidetään ostavan yleisön lisäksi myös kriitikoiden keskuudessa. Rautiainen myöntää molempien osapuolten hyväksynnän olevan omalla tavallaan merkityksellistä.

- Jos sanoisin, ettei arvosteluilla ole mitään merkitystä, niin paskaahan minä puhuisin. Perusteltu kritiikki on minusta aina paikallaan, oli se sitten positiivista tai negatiivista. Lähtökohta on kuitenkin se, että musiikin pitää miellyttää tekijäänsä. Mutta sehän on hirvittävän hieno asia, jos joku muukin ihminen löytää meidän musiikkiamme ja saa siitä hyviä fiiliksiä. Meidän biisien aihepiirithän ovat sellaisia, että ne eivät välttämättä pure siihen kaksikymppisten erotiikannälkäisten naisten kuulijaryhmään. Sen sijaan ne saavat usein ihmiset ajattelemaan ja käymään läpi omaa tunneskaalaansa, mikä taas johtaa hyvin usein henkilökohtaisiin yhteydenottoihin. Ihmisten kanssa onkin mukava keskustella. Kyllä musiikki on siis olemassa lähinnä ihmisiä varten.

Mistä luulet Itku pitkästä ilosta -levyn suosion johtuvan?

- Rehellisyydestä. Levy on hyvin paljas, ja siinä on laitettu paljon henkilökohtaisia ja persoonallisia asioita peliin. Albumia kasatessani jopa mietin, että tulikohan siihen laitettua liikaakin henkilökohtaisuuksia. Mutta minä nyt kuitenkin olen sellainen ihminen, että ainahan minä omat asiani tuolla kylillä huutelen, Timo nauraa.

Sanojensa takana

Pääpiirteissään Niskalaukauksen sanoitukset ovat siirtyneet luontoarvojen painottamisesta yleisempiin sosiaalisiin epäkohtiin. Tulevia teemoja ei Rautiaisen mukaan ole tarkoituskaan keksiä etukäteen.

- Ei sitä ole tähänkään asti päätetty, että tehäänpäs nyt vaikka tämmöistä. Biisit on tehty niistä asioista, joita on kulloinkin pyörinyt mielessä. Voi olla, että se painottuu edelleenkin sinne, heh, sosiaalipolitiikan puolelle. Ihmisen elämäähän niissä käydään läpi.

Rautiaiselle musiikki on yksi vaikuttamiskeino muiden joukossa. Musiikki voi olla alullepaneva voima, tapa saada asioita liikkeelle, vaikka varsinaisiin konkreettisiin muutoksiin tarvutaankin suurten ihmismassojen voimaa ja tahtoa.

- Varmasti esimerkiksi yleisönosastokirjoituksilla olisi ihan yhtä paljon vaikutusta asioihin kuin musiikillakin. Onhan se tietenkin hirvittävän hyvä juttu, jos pystyy vaikuttamaan. Vaikka toisin on väitettykin, niin ei meidän teksteissä koskaan käsketä ihmisiä tekemään sitä tai tätä. Lähtökohta on nimittäin se, että musiikissa täytyy olla sanat. Ja koska ollaan Suomessa, sanojen pitää olla suomenkieliset. Minun suuhuni ei oikein sovi mikään seksituotaksivie-sanoitus. Se ei olisi oikein katu-uskottavaa, pitäähän minun sentään pystyä seisomaan sanojeni takana. Minun roolini on avata sanoituksilla keskustelua. Härnätä vähän ihmisten omatuntoja.

Suomenkielisen raskaan rockin saralla ei ennen Niskalaukaus-porukkaa ole ollut kovinkaan vakavasti otettavia yhtyeitä. Rautiaisen mukaan kielivalinnan juuret idätettiin herran edellisen Lyijykomppania-yhtyeen palattua telakalta 90-luvun alussa.

- Englanninkielisillä coverbiiseillä se alkoi, mutta sitten homma vain meni suomenkieliseksi. Luontevaahan se vain on, Suomessa pitää laulaa maan omalla kielellä. Mutta toki minä tajusin jo aloittaessani, että tällaista juttua eivät muut tee. Se oli vain hyvä ja toimiva ajatus, ei sillä todellakaan mitään läpilyöntipaikkaa lähdetty tavoittelemaan.

Niskalaukauksen kappaleet peilailevat lähes poikkeuksetta tekijänsä omakohtaisia kokemuksia, ja siksi Rautiainen pitääkin musiikkiaan hyvin merkittävänä tekijänä elämässään.

- Kyllä omat biisit palauttavat jatkuvasti mieleen tiettyjä hetkiä ja tunteita. Oma musiikki vaikuttaa minuun enimmäkseen niin, että se pitää tietyt asiat mielessä. Joskus tuntuukin, että levyjen myyminen on vähän sellaista omastaan pois antamista. Kun levy lähti myymään, tuli oikein hätä siitä, että ei tiedä minkälaisiin koteihin meidän musiikkia viedään. Semmoinen olisikin hirvittävän hyvä käytäntö, että olisi olemassa ostolupakaavakkeita meidän levyjä varten. Kiinnostuneet voisivat täyttää ne, ja me päättäisimme sitten, että voiko tälle ihmiselle myydä Niskalaukauksen levyn vai ei. Sillä tavalla jokaiselle levylle saataisiin hyvä koti.

Rautiainen uskoo Niskalaukauksen jatkavan edelleenkin yhteistyötä sanoittaja Tomi Tuomaalan kanssa. Homma on sujunut vaivattomasti keskinäisen kunnioituksen merkeissä.

- Yleensä minä teen biisistä instrumentaaliversion ja pyydän Tomia tekemään siihen tekstin jostakin tietystä aiheesta. Se sanoituksen henki on siis tavallaan olemassa jo etukäteen musiikissa. Hyvä päivä -kappale taitaa olla niitä ainoita ja harvoja, joissa biisi tehtiin tekstin pohjalle. Mutta se on vaikeampi tapa tehdä biisejä. Musiikin pohjalle kun rakentaa, niin on helpompi miettiä, että mitähän tähän laittaisi että se itkettäisi vielä enemmän.

- Ymmärtääkseni Tomi on edelleenkin halukas jatkamaan meidän kanssa, mutta mitään ei ole kuitenkaan lyöty vielä lukkoon. Mutta jos ja kun seuraava levy joskus ilmestyy, mukaan otetaan todennäköisesti sanoituksia myös ihan rockin nimimiehiltä. Mutta tästäpä en haluakaan puhua vielä tämän enempää, Rautiainen päättää salaperäisen näköisenä.

Uusimmalla Niskalaukaus-albumilla Rautiaisen biisien joukkoon ujutettu lainapala osoittaa bändin löytäneen ihan oikean hengenheimolaisen suomalaisten lauluntekijöiden joukosta. Niskalaukauksen versio Marja Mattlarin Lintu-kappaleesta juontaa juurensa vuoteen 1995, jolloin Rautiainen kuuli biisin alkuperäisesittäjän suusta jyväskyläläisillä erityisopettajien kesäpäivillä. Sanoitus ja melodia kolahtivat Niskalaukauksen keulahahmoon sikäli lujaa, että Rautiainen päätyi ostamaan Mattlarin äänitteen heti paikan päältä.

- Itse asiassa Marja tuli itse kyselemään, että soitanko minä Lyijykomppaniassa. Hän tiesi bändin poikansa kautta. Nykyäänhän Marjan poika on meidän kanssa tekemisissä paljonkin, koska hän on sekä ystäväni että Niskalaukauksen nettisivujen ylläpitäjä. No, pari päivää tapaamisen jälkeen kuuntelin biisin uudelleen kotona ja kankkusessa. Silloin minä itkin ja päätin, että kunhan saan sopivan ryhmän kasaan, teen biisistä oman versioni.

Oliko biisi tuttu muille Niskalaukaus-miehille?

- No jaa, olin soittanut alkuperäisen Jarkolle ja Nipalle aikaisemmin ihan sillä periaatteella, että kuunnelkaapas kun on hyvä biisi. Pojat katselivat toisiaan vähän sen näköisinä, että päätin olla puhumatta asiasta sen enempää vielä siinä vaiheessa. Sitten tein biisistä oman kasiraitaversion, että muutkin tajuaisivat, mitä minä ajan takaa. Kun bändi kuuli minun näkemykseni Linnusta, niin asiahan oli sillä selvä.

Mattlarin ja oman laajennetun trionsa väliset yhtymäkohdat löytyvät Rautiaisen mukaan lähinnä ihmisläheisistä sanoituksista.

- Kyllä niissä on samanlaista paljastavaa herkkyyttä kuin meilläkin. Minä tietenkin tunnen Marjan surumielisemmät tekstit itselleni läheisemmiksi. Olen nimittäin aina sanonut, että duuribiisit ovat silkkaa fantasiaa, mutta mollibiisit realismia.

Vaikutteita antamassa

Niskalaukauksen seuraavalle albumille ei ole vielä olemassa valmiita biisejä. Kesän jälkeen yhtye aikookin seisahtua hetkeksi suunnittelemaan tulevaisuuttaan. Timo Rautiaisen mukaan kaikenlaisia ideoita on kytemässä.

- Meillä ei tällä hetkellä ole kiire eikä pakko tehdä mitään. Tämän toisen levyn me halusimme tehdä nopeasti ensimmäisen jälkeen, mutta seuraavaan levyyn menee enemmän aikaa. Ensi keväänä levyä ei ainakaan tule, mutta seuraavana keväänä saattaisi jo onnistuakin.

Vaikka pitkäsoitto antaakin odottaa itseään vielä kotvan, pyörii Niskalaukaus-ukkojen mielissä monenlaista.

- Joululevy olisi haaveissa. Minä olen nimittäin jo kauan halunnut tehdä Tiernapoika-kappaleesta raskaamman version. Sitä pitäisi vain olla jo tekemässä. Nyt sen tielle kyllä tuli yksi toinen projekti, josta en tahtoisi vielä lähteä puhumaan. Mutta kyllä se tässä lähiaikoina muillekin selviää.

Miten Niskalaukauksen levyt eroavat toisistaan?

- Minä olen vähentänyt soittamista levy levyltä, vaikka biisit teenkin. Ensimmäinen Hävetkää!-EP tehtiin basisti Alaluusuan ja rumpali Sepon kanssa niin, että ennen levytystä treenattiin biisit ihan bändimuodossa valmiiksi. Lopunajan merkit -albumin kanssa oli taas sellaista, että kaikki kävivät yksitellen studiossa. Bändi soitti ensimmäistä kertaa yhdessä vasta puoli vuotta ensimmäisen levyn ilmestymisen jälkeen. Itku pitkästä ilosta -levyä tehtäessä meillä oli jo ihan toimiva ja keikkaileva bändi kasassa.

Niskalaukauksen jäsenet rationalisoivat ajankäyttöään treenaamalla kukin tahollaan. Rautiainen toimittaa miehistölleen demonauhoja, jotka nämä opettelevat omaan tahtiinsa.

- Tässä tapauksessa tuo järjestely toimii, koska me emme tee biisejä treenikämpällä. Minä tusailen biisit yöaikaan kotosalla. Pojat hyväksyvät tämän järjestelyn, ja minä puolestani yritän palkita heitä aika ajoin. Esimerkiksi alkoholilla.

Niskalaukauksen osaksi langenneella laajalla huomiolla täytyy olla seurauksensa. Toimittaja onkin valmis lyömään vetoa siitä, että piakkoin kellarit kuhisevat niskalaukaus-paitaisia pikkujätkiä, jotka ammentavat innoituksensa Rautiaisen surusävelmistä.

- Joo, kyllä minäkin uskon, että meiltä vaikutteita saaneita rupeaa kohta tulemaan, Rautiainen myöntää.

- Nytkin jo tulee jonkin verran sähköpostia, että "soitamme samanlaista musiikkia, pääsiskö lämppäriksi". Onhan meillä jo tuo Viikate, vaikka niiden kanssa ollaankin kavereita. Se on meillä semmoista leikkimielistä kisailua, että levy levyltä yritetään pistää vähän toista paremmaksi. Nythän me voidaankin alkaa Kallen kanssa kyräilemään toisiamme, kun ollaan saman yhtiön miehiä. Spinefarm nimittäin otti ja kiinnitti Viikatteenkin.

Kani huonolla tuulella

Rautiaisen mukaan Niskalaukaus on erittäin suuri osa hänen elämäänsä. Itse asiassa perheellisen miehen näkökulmasta vähän liiankin suuri.

- Onneksi kotiväki on kannustanut kaikin tavoin tässä hommassa. En minä ilman puolisoni tukea voisi tämmöistä tehdäkään. Toivottavasti pääsen tekemään joskus hänelle vastapalveluksen. Sitten kun vaimo jostakin asiasta oikein innostuu, niin minä saan avata ulko-oven, että annapa mennä. Jos pakolliset terveys ja perhe jätetään laskuista, niin kyllähän musiikki on se maailman tärkein asia. On muuten hyvä, että suosio tulee näinkin myöhään. Parikymppisenä minä olisin melko varmasti sotkenut elämäni ja pilannut tulevaisuuteni, jos olisin tällaiseen tilanteeseen joutunut.

Lapset ja perhe ovat vaikuttaneet Rautiaisen musiikkiinkin. Mies myöntää biiseissä käsiteltävien elämän ja kuoleman kysymysten sekä lähimmäisenrakkauden pohdiskelun nousevan nimenomaan perhepiirin tapahtumista ja eletystä yhteisestä elämästä.

- Meidän musiikki onkin perheheviä tai elämänvalttikorttimetallia. Lapsenihan ovat olleet mukana meidän videoillammekin. En voisi kuvitellakaan, että minulla ei olisi perhettä. Lapset ovat iältään yhdentoista, kahdeksan ja kolmen vanhoja, ja juuri nyt minulla pitäisi olla enemmän aikaa heille. Mutta periodiluonteista hommaahan tämä loppujen lopuksi on.

Mitä Niskalaukaus antaa sinulle henkilökohtaisesti?

- Tämä bändihomma on pitkälti jonkun tarpeen tyydyttämistä. Tiettyjen huippuhetkien edestä jaksaa tehdä sitä paskaakin vaikka monta kuukautta. Välillä sitä tuolla räntäsateessa miettii, että minkähän helevetin takia tätä tekee. Mutta ne hyvät hetket ovat minulle hirvittävän tärkeitä. Ja onhan se perheenkin kannalta hyvä, että isi pysyy hyvällä tuulella. Tyttäreni Oona vertasikin minua Nalle Puhin Kaniin, joka on aina pahalla päällä. Sitten hän piirsi kerran perheestä kuvan ja jätti minut pois: "ei isi oo kotona, kun se on reissussa". Ja Matti-poikakin kysyi viime viikolla, että "isi, mitä sinä täällä teet?" Mutta kyllä minä uskon, että lapset ymmärtävät ja arvostavatkin, etenkin kun luokkakaverit ovat innoissaan bändistä. Mutta eivät he Niskalaukausta omatoimisesti kuuntele. Jaakko, joka muuten piirsi meidän edellisen levyn kannen, sanoi viime jouluna, että "sovittaisko isi että et nyt kuuntelisi niitä levyjäs, että olisi vähän jouluisempaa". Meillä on tuo homma vissiin vähän päälaellaan. Mutta kyllä Jaakkokin tykkäsi, kun Jere Lehtinen lähetti hänelle nimikirjoituksen kiitokseksi saamastaan Niskalaukaus-paidasta.



Ari Väntänen / Sue 4/00