<<< paluu



Surullisia suomalaisia tarinoita

Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen kolmas albumi Rajaportti on yhtyeen ensimmäinen levy, jolla ei ole yhtään ekokatastrofia käsittelevää laulua. Niskalaukaus-yhtyeen nokkamies on kuitenkin yhä huolissaan sekä biologisesta että psykologisesta ympäristöstään. "Individualismi kasvaa vastuun kustannuksella", hän ärähtää. Rautiainen tietää mistä puhuu. Entisenä erityisopettajana hänellä on kokemusta esimerkiksi rockmusiikin oppimismotivaatiota kohottavasta vaikutuksesta.

Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus voitti tammikuussa vuosittain jaettavan Valopilkku-palkinnon. Palkitsemisen perusteluissa yhtyettä kiitettiin muun muassa "omaehtoisen ajattelun tuomisesta metallimusiikkiin". Rockmaailman sisällä vuosikausia eläneestä ihmisestä tämänkaltaiset huomionosoitukset niin sanotun "perinteisen korkeakulttuurin" taholta tuntuvat usein hieman hölmöiltä. Vaikka rockpiirejä on silloin tällöin aiheestakin parjattu liiasta sisäsiittoisuudesta ja kyvyttömyydestä yhteistyöhön muiden taiteenlajien kanssa, ei kädenojennus "ulkopuolelta" voinut olla herättämättä Rautiaisessakaan pelkästään yhdenmukaisia tuntemuksia.

- Tässä tapauksessa tällainen palkitseminen tarkoittanee sitä, että nyt ne myöntää, että tällaisesta musiikista voi sanoa ääneen pitävänsä. Se on hyvä, koska se saattaa madaltaa monille kynnystä ylipäätään tutustua meidän kaltaiseen bändiin, Timo aprikoi.

- Metallimusiikki on selvästi uusi aluevaltaus näille niin sanotuille oikeille kulttuuripiireille, sellainen "rajumpi veto". Vaikka en minä miellä meita metalliksi. Enemmän tämä on vanhan liiton heavyrockia. Enemmän tässä liikutaan samoilla taajuuksilla Black Sabbathin kuin vaikka näiden uusien pomppumetallibändien kanssa. Jos ajatellaan asioita puhtaasti soittamisen kannalta, en koe, että minulla on mitään tekemistä uuden polven metalliyhtyeiden kanssa.

Kulttuurikelpoiseksi kasvamisen lisäksi Niskalaukaus on ehtinyt viime keväänä ilmestyneen saksankielisen In frostigen tälern -albumin jälkeen uusia miehistöään. Bändissä alusta asti soittanut toinen kitaristi Karri Rämö jätti Niskalaukauksen viime marraskuussa. Ero sujui sovussa. Itse asiassa Karrin lähtöä aikaistettiin, koska uuden albumin nauhoitusten aloittamista pidettiin sopivana vedenjakajana. Näin Karrikin pääsi keskittymään nopeammin kohta vuosikymmenen kasassa olleeseen Psyche Del Buzz -projektiinsa.

- Karrin lähtö oli tiedossa jo pitkään. Psyche Del Buzz on Karrille sydämen asia, mutta Niskalaukauksen takia hänellä ei riittänyt siihen aikaa.



Satiirikon saunaretki

Niskalaukauksen maaliskuussa ilmestyvän kolmannen suomenkielisen albumin nimi on Rajaportti. Innokkaimmat tuomiopäivän profeetat ovat varmasti ehtineet analysoida levyn tittelin jo poikki ja pinoon. Mutta ei. Kyseessä ei ole helvetin esikartanoon johtava portti tai elämän ja kuoleman välitilaa symboloiva portti tai oikeastaan mikään muukaan portti. Jos ihan tarkkoja ollaan, nimessä ei ole symboliikan häivääkään. Rajaportti on Tampereen Pispalassa sijaitseva Suomen vanhin edelleen käytössä oleva yleinen sauna. Toimittaja ja haastateltava intoutuvat ylistämään yhteen ääneen paikan ainutlaatuista tunnelmaa. Rajaportissa kävi saunomassa jo aikoinaan allekirjoittaneen isoisä. Kesäisenä viikonloppuna tuossa yhdessä puutalokorttelissa on mahdollista aistia kuinka aika pysähtyy hetkeksi.

- Kävin toissavuoden Musiikki & Media -tapahtuman yhteydessä toimittajien Isoahon ja Riekin kanssa Rajaportissa saunomassa. Käydessäni Rajaportissa ensi kerran hiellä tiesin heti, että seuraavan levyn kansivihko kuvataan siellä. Levyn nimi valkeni kuvauksien aikana. Se on hämmästyttävä paikka. Pitäisi päästä pian uudestaan.

- Totta puhuen en ole mikään kauhean kova saunamies. Siinä kestävyyskilpailussa en lähde kokeilemaan. Mutta muuten saunomiseen liittyvät perinteet ovat rakkaita. Keräilen saunan lämpömittareita, joita on saunan seinälle kertynyt 27 kappaletta.

Rajaportti ei ole kuitenkaan mikään saunateemalevy. Asia on yhtä painavaa kuin aina aikaisemminkin ja nyt se on sitä entistä enemmän Timon omasta kynästä, sillä mies on kirjoittanut peräti kolme albumin teksteistä. Muita tekstittäjiä ovat olleet myös levyn tuottajana toiminut YUP-solisti Jarkko Martikainen sekä sellainenkin legenda kuin Vexi Salmi. Sen sijaan Niskalaukauksen alkuaikojen ympäristöaiheisista murjaisuista vastannut Rumba-lehden entinen avustaja Tomi Tuomaala ei kirjoittanut uudelle levylle yhtään tekstiä. Timo myöntää, että keväällä julkaistulta Kuilun partaalla -ep:ltä pieneksi klassikoksi noussut Nyt on mies! antoi uskoa omiin kykyihin myös sanoittamisen saralla.

- Tarkoitus on ollut koko ajan alkaa kirjoittaa itse enemmän. On vain tuo rima niin korkealla. Tähän asti olen pyytänyt muita tekemään, mutta määritellyt kirjoittajille viitekehyksen todella tarkasti.

Martikainen ajautui mukaan levyntekoon sattumalta. Timo ja Jarkko ovat olleet kavereita jo vuosia. Yhteistyö Niskalaukauksen ensimmäisen albumin Lopunajan merkit valmistumisen jälkilöylyissä.

Jarkko analysoi levyn biisi biisiltä, pääasiassa kehui, mutta antoi myös kritiikkiä.

Samaan syssyyn mies tarjosi Elegia-kappaleen sanoitusta, joka ei aihepiirinsä puolesta sopinut YUP:lle. Synkkä tarina, jonka lopussa kuollaan. Niin kuin meidän tarinoissa aina kuollaan. Eli täydellinen tarina Niskalaukaukselle. Jarkon panos oli myös musiikillinen. Niskalaukauksen levyillä ei ole koskaan aikaisemmin ollut varsinaista tuottajaa. Nyt tuottajan ohjaksiin astui mies, joka ei myös ollut koskaan ennen tuottanut. Epätavallinen ja uskalias lähtöasetelma tuotti Rautiaisen mukaan toivotunlaista jälkeä.

- Tabula Rasa -pohjalta lähdettiin. Me olemme vedenjakajalla tämän levyn kanssa. Tähän asti on voitu brassailla menemään kaikessa rauhassa aika hyvällä meiningillä. Nyt on tullut sitten se hetki, jolloin odotetaan sitä niin sanottua "uudistumista". Saman kolikon kääntöpuolella odottaa sitten se, että jos uudistuu, osa vanhoista faneista hylkää kelkan.

Rautiainen sanoo, että uuden levyn kohdalla uudistuminen tarkoittaa musiikillista jalostumista. Aikatauluteknisistä syistä johtuen toimittaja ei ollut tätä kirjoitettaessa kuullut Rajaportilta vielä yhtään ääninäytettä.

- Ihan tietoisesti haluttiin hakea uusia sävyjä siihen perusmasennukseen. Niiden sävyjen löytämisessä Jarkon panos oli paikallaan, mies kun tekee itse niin erilaista musiikkia kuin me. Siellä on esimerkiksi yksi biisi, missä on pelkkä jousikvartetti ja mun laulu. Se on aika kaukana siitä mitä Niskalaukaukselta on totuttu kuulemaan.

- Uskon, että nyt tulee katto vastaan ja eräänlainen lakipiste on saavutettu. Ne, jotka tästä bändistä ovat kiinnostuneita, odottavat Rajaporttia varmasti varsin suurella mielenkiinnolla. Olemme nyt tähänastisen suosion huipulla. Ei tämä tule olemaan enää samaa kuin ennen. Mutta en mä toisaalta jaksa enää tehdäkään sitä ihan samaa.

- Samalle jatkumolle tämä silti asettuu aikaisempien levyjen kanssa. Vaikka ympäristöaiheisia tekstejä ei ole tällä kertaa mukana, ovat kantavina rakennusaineina edelleen surulliset suomalaiset tarinat ja ihmiselon draama.

Yksi Rajaportin tekstittäjistä on Irwinin hovisanoittajana ja holhoajana uransa aloittanut Vexi Salmi. Timo kertoo ettei ole vieläkään tavannut idoliaan ja hengenheimolaistaan luonnossa. Yhteistyön välikätenä toimi Jarkko Martikainen. Jarkko vei Vexille Timon ohjeistuksen laulun tematiikasta ja kasan Niskalaukauksen levyjä. Paluupostissa tuli takaisin teksti, joka sopi sellaisenaan Rautiaiselle ja terveiset, että kansantaiteilijan puolesta yhteistyötä voidaan tarvittaessa jatkaa.

- Vexi on ollut lauluntekijänä ensimmäisen polven satiirikkoja ja yhteiskuntakriitikkoja suomalaisessa yhteiskunnassa. Ja koska koen itsekin olevani tässä metalliskenessä myös jonkin sortin satiirikko, halusin katsoa nämä kortit. Että mitä siitä syntyy, kun kaksi täysin eri sukupolven edustajaa ryhtyy yhteistyöhön.

- Vexillä on laaja tuotanto. Lasken hänet samaan porukkaan kuin Vainiot ja Helismaat. Alkuaikojen Irwin-diggarina tilaisuus työskennellä hänen kanssaan on minulle kunnia-asia.



Individualismia vastuun kustannuksella

Viime aikoina suomalaisessa kulttuurikeskustelussa taas tapetilla olleiden Irwinin, Junnu Vainion ja Vexi Salmen töistä tykkääminen ei ole Rautiaisen tapauksessa kosmeettinen trenditahra. Niskalaukauksen äärimmäisen masentuneessa mätössä ja kansansanoittajiemme tragikoomisissa tarinoissa on hyvin samankaltainen, voimakkaan surullinen pohjavire. Kun asiaa tarkemmin ajattelee, juolahtaa mieleen, että mikäli Vainio ja kumppanit olisivat aloittaneet uransa vasta tämän vuosituhannen puolella, heidän tekstiensä taustalla voisi aivan hyvin velloa samanlainen melankolinen metallimatto kuin Rautiaisenkin tarinoiden taustalla.

Timo Rautiainen voi olla asemastaan ylpeä. Hänen yhtyeensä on saavuttanut tilan, jossa se ei ole enää millään tavoin riippuvainen "ulkopuolisen" maailman heilahduksista tai siitä mikä on milläkin hetkellä muodikasta ja mikä ei. Rautiainen tietää, että niin kauan kuin hän on uskollinen itselleen ja omalle visiolleen, löytyy aina yleisö, joka on uskollinen samoille asioille.

Rautiainen ei myönnä, että Niskalaukaus-yhtye olisi tietoinen antiteesi suomalaisen rockbisneksen ja yleisesti ottaen koko kansakunnan nykyistä "kansainvälistymisprosessia" kohtaan. Häntä itseään moinen ei kuitenkaan kiinnosta.

- Meininki tuntuu nykyään olevan se, että kaikenlainen ominais- ja alkuperäiskulttuuri hävitetään. Tai ainakin se halutaan valjastaa vain ja ainoastaan markkinatalouden palvelukseen.

- Älkää käsittäkö väärin. On helvetin hienoa, että suomalaiset yhtyeet viimeinkin pärjäävät maailmalla. Mutta hienoa ei ole se, että sen seurauksena kaikkien bändien halutaan kuulostavan siltä kuin ne eivät olisi kotoisin mistään päin maailmaa. Menestys laukaisee vääränlaisen yhdenmukaistamisen. Kansa, joka ei osaa arvostaa omia perinteitään, ei ole enää kansa.

- Kolmen lapsen isänä on tullut mietittyä, että minkälaiseen maailmaan nämä lapset kasvavat. Tämä on maailma, jossa liikennesäännöt ovat muuttuneet ihmisten mielissä lähinnä ajovinkeiksi. Individualismi kasvaa vastuun kustannuksella. Lähtökohta on se, että kaikki on sallittua. Mitä hurjempaa ja isompaa, niin sitä suurempi media-arvo asioilla on. Muita arvoja ei kai sitten enää tarvitakaan.

- Ihmettelen niitä, jotka ihmettelevät lasten tekemiä veritekoja. Ihmisen arvoinen elämä tarvitsee onnistuakseen raamit, mutta jos lähtökohta on se että kaikki muu on paskaa paitsi yksilöllisyys ja henkilökohtainen hyvä, ollaan aika hukassa.

Rajaportin ilmestyminen osuu hetkeen, jolloin Suomesta häviää viimeinen jokaisen kansalaisen elämässä mukana ollut kansallisen identiteetin ilmentymä eli oma raha.

- Minua se ei haittaa. Mutta sanotaan, että Niskalaukaus on suomalainen bändi, joka haluaa myös kuulostaa suomalaiselta. Ja painotettakoon, että suomalaisuus tarkoittaa tässä täysin eri asiaa kuin isänmaallisuus.

Timo Rautiainen on koulutukseltaan erityisopettaja. Viime vuonna Rautiainen päätti jättää päivätyöt ongelmanuorten parissa ja keskittyä pelkästään raskaan rockin soittamiseen ja säveltämiseen. Vaimo ja lapset tukivat vaikeaa päätöstä. Taakse jäi muun muassa puolitoista vuotta kestänyt rupeama Youth Against Drugs -projektissa. Ennen ammattilaiseksi heittäytymistä Rautiainen ehti tehdä uran Niskalaukausta edeltäneen Lyijykomppania-yhtyeen kanssa ja pari levyä Niskalaukauksenkin kanssa.

- Rockin soittamisesta sivutyönä oli hyötyä varsinkin poikien kanssa. Pääasiassa olen opettanut yläasteikäisiä, muun muassa keskittymisvaikeuksista kärsiviä ja sosiaalisesti sopeutumattomia nuoria. Niissä kuvioissa sun katu-uskottavuus nousee heti, jos soitat rockia, nostat rautaa tai ajat Amerikan autolla. Kun löysi oppilaiden kanssa edes yhden yhteisen mielenkiinnon kohteen, sillä sai paljon hyvää aikaan.

- Muistan yhden oppilaan, jonka sain tunnin ajaksi opiskelemaan matematiikkaa, kun lupasin opettaa hänelle Shitter Limitedin biisin Anna pillua, Helena Pesola. Tosin opetin sen sillä ehdolla, että se kundi ei rupea laulamaan sitä biisiä koulussa.

Rautiainen on lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä. Se ei ole ihan kaikkein tavallisin ikä nousta rocktähdeksi. Mies hymähtää, kun hänelle mainitsee asiasta. Aina asiat eivät tapahdu sen perinteisen kaavan mukaan.

- Jos olisin 22-vuotias ja tässä tilanteessa, jättäisin todennäköisesti opinnot kesken ja kuvittelisin olevani iso tähti. Kun on noita oikeitakin töitä tullut tehtyä, tähän bändihommaan osaa suhtautua kuin mihin tahansa työhön. Silloin se menee. Mulla tämä kuvio meni ihan päinvastoin kuin varmasti suurimmalla osalla muista. Kun Lyijykomppanian ensimmäinen levy ilmestyi, mun ensimmäinen lapsi oli jo syntynyt.



Mikko Aaltonen / Rumba 3/2002