<<< paluu



Tiedostavaa mättöä

Jyväskyläläinen heavy-yhtye Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus yhdistää raskaaseen ilmaisuunsa ekologisen sanoman. Vastailmestynyt ensimmäinen täyspitkä albumi katselee tulevaisuutta synkin silmin. Rankat jätkät puhuvat rankkaa kieltä - mutta rankka on asiakin.

Lopunajan merkit. Levyn nimi kertoo selvästi, mistä on kyse. Teemana on ihmisen aiheuttama ympäristön tuhoutuminen. Rekkamies ei ole 13 vuoteen nähnyt kotiaan, koska kuskaa ydinjätettä ympäri maata ilman tietoa loppusijoituspaikasta. Lajinsa viimeiset "poimivat joestaan lintuja / suoja-asuissaan hikoavat". Talvi-illan tarina kerrotaan ydintalvena.

Aloitan kysymyksen: "Levyllä kuvataan tulevaisuutta hyvin pessimistiseen sävyyn-"

"Realistiseen sävyyn", korjaa Rautiainen. Hänelle on itsestäänselvää, että nykyinen meno johtaa tuhoon.

"Ympäristöongelmat ovat hyvin selkeitä asioita. Tilastoista voimme nähdä, miten paljon viimeisten 25:n vuoden aikana on haaskattu luonnonvaroja."

Rautiainen ei kuitenkaan sovi klassiseen humanisti-luonnonsuojelija-malliin. Haastatteluissa hän on todennut, että ihmiskunnan jäsenyyttä on syytä hävetä. Niskalaukauksen 1997 ilmestyneen mini-cd:n nimi olikin Hävetkää!

Miten on, onko Rautiainen koskaan tavannut ketään hyvää ihmistä?

"Varmasti olen, ja sellaisia ihmisiä, joita arvostan. Pyyteettömiä ihmisiä on olemassa. Tuo pyyteettömyys on sellainen asia, joka on paljolti kadonnut, mutta on niitä."

"Oman edun tavoittelu on sellainen asia, joka minua suunnattomasti ärsyttää. Täydellä mahalla on helvetin helppoa olla avokätinen, ainakin jos saa nimensä lehteen."

Entä yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet? Voiko yksilö vaikuttaa?

"Kyllä voi", vastaa Rautiainen. "Varsinkin jos saa ajatuksiaan julki. Esimerkiksi joku Pentti Linkola - itse en pystyisi sellaiseen elämään, mutta arvostan häntä kyllä."

Rautiaista itseään on soimattu mm. kaupunkiautoilusta ja McDonald'sissa käymisestä. Miksi hän sitten sortuu moiseen, jos on niin ahdistunut asioiden laidasta?

"Vaikka eläisi itse vallitsevan menon mukana, onko se lupa olla ajattelematta asioita?"

Ei, mutta eihän tässä siitä ole kyse, intän. On vain huolestuttavaa, jos ongelmat tiedostava ja niitä ajatteleva ihminen ei omalla kohdallaan pyri muutokseen.

"Ensimmäinen vaihe on asioiden tiedostaminen. Siitä seuraa se, että tekee asioille jotakin. Minä olen ilmeisesti ensimmäisessä vaiheessa. Toivottavasti pääsen joskus toiseen."

Lopulta kitaristi Jarkko Petosalmi sanoo sen, mitä olen peläten odottanut: "Tässä on kuitenkin kyse vain rockista. Tietenkin teksteissä on pointtia, mutta..."

"Niin, kyllä tässä teksti palvelee musiikkia, eikä musiikki tekstiä", vahvistaa Rautiainen.

Jankkaan vastaan. Juuri tekstiensä takia, ei musiikkinsa, Niskalaukaus on kiinnostava orkesteri. Jos samojen musiikkitaustojen päälle laulettaisiin tarinoita pedosta, panemisesta tai prätkäilystä, en olisi koskaan nähnyt aiheelliseksi tehdä tätä haastattelua.

Rautiainen toteaa: "Tämä on ensisijaisesti rockbändi. Mutta kun biiseissä pitää olla sanat, niin mieluummin niissä sitten saa jotain ideaa olla."

Rumpali Seppo Pohjolainen huomauttaa, että musiikin tekeminen on yksi tapa vaikuttaa. "Ja minä teen sen mieluummin tällä tavalla kuin lähtemällä mukaan politiikkaan."

Myös Rautiainen toteaa tämän olevan hänen tapansa ottaa kantaa asioihin. "En ole semmoinen, että pystyisin politiikassa vaikuttamaan. Enkä varmasti menisi esimerkiksi Ajankohtaisen Kakkosen ekovarttiin keskustelemaan näistä asioista."

Basisti Alaluusua tuo yhden ainutlaatuisen särmän lisää Niskalaukaukseen. Hän on ammatiltaan sotilas, ja hänet mainitaan äärioikeistolaiseksi, toisinaan jopa natsiksi.

"Sotahistoriaa tutkiskeltuani tunnen tiettyjä sympatioita saksalaisia taistelijoita kohtaan: Mutta nykyajan vouhotuksilla - teini-skineillä - ei ole mitään tekemistä historiallisten tosiasioiden kanssa."

Yritän provosoida fasistibasistia mainitsemalla, että olen sivari. Hän ei provosoidu.

"Se on jokaisen oma asia. Ja jos sen valinnan tekee oman periaatteen pohjalta, eikä laumahengen vuoksi tai sen takia, ettei viitsi leikata tukkaansa, niin OK. Yhtä lailla 90 prosenttia asepalvelusta suorittavista ei ole siellä periaatteen vuoksi. Ja pyrin kyllä työssäni kannustamaan niitä nuoria menemään sivariin, jotka eivät kerta kaikkiaan sovellu sotaväkeen."

Rautiainen muistaa natsiviittausten heränneen Lyijykomppania-aikoina, kun hän itse esiintyi keikalla armeijan vaatteissa. Yleisö ei tiennyt, että hän oli saanut vaatteet, koska suoritti siviilipalvelusta!

Alaluusuallekin luonto on tärkeä, mutta hän on vielä kauempana urbaaneista punavihreistä kuin Rautiainen. Perinteisesti pehmeinä arvoina pidetyt ympäristöasiat yhdistyvät Alaluusuan kovaan ja ehdottomaan maailmankatsomukseen.

"Olisi parempi, jos kaikki kaupungit poltettaisiin ja ihmiset asuisi metsissä, ja palattaisiin kunnon klaanimeininkiin. Sen verran mehtäläinen minä olen."

"Harrastan metsästystä ja kalastusta, ja sitä kautta olen oppinut arvostamaan luontoa. Turkistarhaiskujen ja vastaavien ongelmana on, että se on nuorten ja innokkaiden ihmisten toimintaa, muttei tavoita yli kolmekymppisten ajatuksia, vaan vahvistaa vain itselleen kielteisiä mielipiteitä. Itsekin kyllä pidän eläimistä ryhmänä enemmän kuin ihmisistä."

Levyn yhdeksästä kappaleesta viiteen on sanoitukset tehnyt jyväskyläläinen rock-vaikuttaja ja toimittaja Tomi Tuomaala.

"Olen tuntenut Tuomaalan jo pidempään. Joskus kävi ilmi, että hän on kirjoittanut runomittaisia tekstejä. Tiesin Tuomaalan miettivän ympäristöasioita, synkimmillään jotensakin linkolalais-ekofasistisesti. Ja kun hän työkseen kirjoittaa, niin pyysin tekemään sanoja. Aiheet minulla oli jo mietittynä", Rautiainen kertoo yhteistyön taustasta.

Tuomaala puolestaan sanoo keskustelleensa Rautiaisen kanssa usein "maailman tila -tyyppisistä asioista" ja lisää, että "Molemmat olemme synkistelyyn ja jollotteluun taipuvaisia".

Keskisuomalaisen nuorisoliitettä toimittavan Tuomaalan lehtiteksteissä angstiseen suuttumukseen yhdistyy usein pikkuvittumainen huumori. Miten on, ulottuuko huumoriakseli myös lauluteksteihin?

"Ehkä näissäkin jonkinlaista huumoria on", Tuomaala aprikoi, mutta silmäiltyään omia tekstejään parahtaa: "Vaan eihän olekaan! Nämähän ovat kuin kuolemansairaan ihmisen henkinen oksennus paperilla...jaa, no onhan tuossa Rekkamiehessä yksi huumoriksi luettava kohta..."



Juha Mäkinen / Jyväskylän ylioppilaslehti 4.2.1999