<<< paluu



Kauniin reissun surkea loppu

Onhan se varma, että kun kiertuevaunuun pakataan yhtyeellinen kotimaisia ultrapateettisia sankarihevareita, pateettinen sankarihevitoimittaja ja aivan liian suuri kontillinen keikanjälkeisjuomia, ei jälki voi olla muuta kuin selvää. Tai sitten hyvin, hyvin epäselvää. Otahan, kuule lukija, tukeva asento ja tavaa jos uskallat, helvetti soikoon!

Täysi tanssisali kiehuu; jos lavalla olisi esirippu, se olisi revitty. Odotuksen ankaran piinan voi haistaa. Miehet astuvat lavalle - sali hiljenee ja lasit tyhjenevät. Raskas musiikki täyttää salin joka sopukan miesjoukon runnoessa soittimistaan ulos perkeleellisen patoutuman, sen arkipäivän ainaisen ahdistuksen. Miehet eivät puhu, he tekevät. Sointi tuo mieleen tuulen kantaman niittykukan sudenrautojen päällä. Äänimassa runnoo hien pintaan, ja kauniit sanat muotoilevat terävän palan kurkkuun. Muutama hetki, sana ja takojat ovat poissa. Sitten Hiljaista.

Jae I: Viinaakin on joskus juotu

Heitämme Laukaus-päällikkö Rautiaisen kanssa nauhurin päälle hotellihuoneessamme Joensuussa juuri ennen toista Itku pitkästä ilosta -levyn ilmestymisen jälkeistä keikkaa. Väsymys on yhtyeen kotikaupungissa Jyväskylässä edellisiltana runnotun levynjulkkarin ja parin tunnin yöunien jälkeen perin kova, mutta saamme silti saunottuamme pilsupullot auki ja kielenkannat kosteiksi. Hyvä niin.

Kun tapasin Rautiaisen viime kesänä keskellä Ilosaarirockin helteisiä tunnelmia, kamppaili mies keskellä rankemmanpuoleisen viinalakon kurimusta. Jossakin vaiheessa mehu alkoi jälleen maistua ja säädetystä vuoden määräajasta jäi puuttumaan muutama kuukausi. Pakkohan se on aluksi selvittää, mikä sai kohtuullisen juomaystävällisenä miehenä tunnetun ukon tarttumaan moiseen haasteeseen.

- Koko tempaus liittyi tällaiseen kokonaiskunnon kohottamiskampanjaan, jonka olennaisena osana oli painon pudottaminen ja kaiken turhan energian välttäminen. Tässä iässä esille tulleet terveydelliset seikat ja huoli omasta fysiikasta kai tuon saivat aikaan, mutta toisaalta mukana oli myös tällaisten perusasioiden - kuten esimerkiksi sen, että keikkareissulla pitää juoda viinaa - vastustaminen, Timo kertoo ja jatkaa:

- Varsinkin viime kesän suhteen tämä oli tosi hyvä homma: kun toiset pojat keikkareissulla heräilivät naamat harmaina, meikäläinen oli jo vetäny mahan täyteen hyvää hotelliaamupalaa. Hyvin positiivinen kokemus, ja tietääpähän nyt ainakin sen, että jos jonkin asian suhteen tuo juominen pitää kokonaan lopettaa, niin se onnistuu.

Mitäs tuon lakkoilun lopputuotteena nyt sitten voitaisiin pitää?

- No paino ei ainakaan tippunut, päinvastoin. Jos joku väittää, että alkoholi lihottaa, se on paskapuhetta. Jos tämä asia kiinnostaa, ottakaa yhteys niin voin kertoa enemmän, Timo naurahtaa.

Jos tuo kokeilu kerran oli niin positiivinen kokemus, niin miksi tavoitteena ollut vuosi jäi täyttymättä?

- Alunperinhän juttu meni niin, että laitoin suuruuspäissäni sen vuoden rajaksi, koska vuoden raittius kuulosti niin "kuulilta". Lääkärin kanssa sitten puhuttiin näistä kolesteroliarvoista sun muista, ja hän oli sitä mieltä, että kahdeksan kuukautta on sellainen aika, milloin tilanne nollautuu. Sitten yhdessä koulutustilanteessa kuulin, että kohtuukäyttö alentaa verenpainetta. Ajattelin siinä sitten, että ruvetaanpas alentamaan sitä painetta, heh heh.

- Mutta meikäläisellä ne ovat nuo itäsuomalaiset geenit asia, jonka kanssa ei leikitä, varsinkin kun on jo tuota jälkikasvuakin. En ole enää nuori, ja asioita tulee mietittyä siltäkin kannalta - vaikka nyt pidänkin sisälläni tällaista räjähtävää keski-ikäistä energiaa...

Jae II: Taustamusiikkia laskuhumalalle

Puhutaan hetki uudesta Itku pitkästä ilosta -albumista. Jos sitä vertaa aiempaan Lopunajan merkit -kiekkoon, ensimmäisestä Hävetkää! -ep:stä nyt puhumattakaan, huomaa että aiemmin kovasti vallalla ollut ympäristöteema on vaihtunut puhtaaseen huoleen yhteiskunnallisista epäkohdista. Onko tämä suunnan muuttuminen tarkoituksellista vai enemmänkin spontaanisti syntynyttä?

- Ehkä siihen jollain tavalla vaikutti se, että meitä ruvettiin pitämään jonkinlaisena lippulaivana näille ympäristöasioille. Kyllähän minä kaiken allekirjoitan, mitä suustani päästän, mutta jos haluaisi oikeasti yrittää vaikuttaa näihin ekologisiin asioihin, niin onhan se varma, että siihen löytyisi halvempiakin konsteja.

- Yleensäkin asiat, joita Niskalaukauksen levyllä käsitellään ovat sellaisia, jotka pyörivät pitkän aikaa mielessä. Niitä asioita vain on niin paljon, etteivät ne yhdelle levylle mahdu. Pitää nyt sitten katsoa, mihin suuntaan seuraava levy lähtee, Timo miettii.

- Minusta olisi aika hyvä biisin nimi tällainen kuin Taustamusiikkia laskuhumalalle, sitähän se on tämä meidän homma. Siinä vaiheessa, kun alkaa laskuhumalassa miettiä asioita, joissa on epäonnistunut, niin se kyllä virkistää kovasti muistia ja saattaa löytyä jopa useampiakin asioita, joita surkutella.

Yhteistyö Niskalaukauksen hovisanoittaja Tomi Tuomaalan kanssa on myöskin asia, joka on pakko käydä läpi. Annapas Timo jokin hyvä esimerkki siitä, miten homma toimii.

- Tällä uudella levyllä suurin osa biiseistä tehtiin niin, että minä saatoin biisit sellaisen instrumentaalivaiheeseen ja heitin ne sitten teemojen kanssa Tuomaalalle. Mutta teksteihin sävellettyjä kappaleita tällä levyllä ei taida olla yhtään, Timo kertoo.

Miten kaksikon päät muuten alun perin kalahtivat yhteen?

- Tavattiin varmaan ensimmäistä kertaa, kun Tuomaala teki Rumbaan juttua Lyijykomppaniasta Suden hetki -levyn jälkeen. Sitten minä esiinnyin hänen tekemällään Radiopuhelimet -videolla lasten kanssa, kun sellaiseen etsittiin isoa ja rumaa miestä. Sitten tehtiin Lyijykomppania -dokumentti (Viinasta, kuolemasta ja maailmanlopusta -96), jonka jälkeen pyysin herran tekstejä luettavaksi ja siitä se lähti.

Olen antanut itselleni kertoa, ettet ole biisinteon ulkopuolella juuri Tuomaalan kanssa tekemisissä, mikä on kyllä suhteellisen käsittämätöntä. Miten moisia biisejä voi syntyä ilman kunnollista "kaverisuhdetta"?

- Minä olen ilmeisesti niin sopeutuvainen ja ennakkoluuloton, mitä tulee näinkin tylyihin teksteihin, Timo naurahtaa.

Kun Laukauksella nyt on kohtuullisen paljon ulosannissaan tätä sanomaosastoa, niin täytyy kysyä mielipidettäsi musiikilla vaikuttamisesta. Onko tämmöisellä ultrapateettisella sankarihevin jytkeellä mielestäsi vaikutusta asioihin ja maailman tolaan?

- No en minä oikein tiiä, Timo huokaa.

- Ehkä se saa ihmiset ajattelemaan, mutta en usko, että tuollakaan musiikilla lopullisesti mitään kovin toiminnallista muutosta aikaansaadaan. Onhan se hyvä heittää muistutuksia, että tällaisiakin asioita elämästä löytyy, kun yleensä rockmusiikki hyvin pitkälti kertoo jostakin seurustelusuhteesta tai muusta kivasta. En minä sitä sano, että kaikkien pitäisi olla tämmöisiä yhtyeitä kuin me, en missään nimessä. Kyllä se yksi riittää tähän hommaan muistuttamaan että joo, vetäkääpäs nyt täydellä mahalla, mutta oottakaapa aamua.

Mutta puhtaasti yksilötasollahan nämä teidänkin jutut voivat saada pirunmoista vaikutusta aikaan, tämän voin kertoa omasta kokemuksesta...

- Joo, kyllä minä oon sen havainnu kanssa. Semmoisille ihmisille, joilla on kokemuksia tällaisista elämän huonommista puolista, ne saattavat auttaa viemään sitä prosessia eteenpäin, kyllä minä sellaista palautetta olen saanut.

Kuinka paljon sinä ylipäänsä saat vakavampaa "fanipalautetta"? En nyt tarkoita sellaista, kun joku tulee helvetinmoisessa tuubassa keikkapaikalla huutamaan, kuinka mahtava ukko sinä olet.

- Kyllä sitä kohtuullisen paljon tulee, varsinkin siihen nähden, että me ei nyt varsinaisesti niitä ulospäin suuntautuneimpia yhtyeitä olla.

Jae III: Vanhan liiton miehiä

Käsitelläänpä hetki herra Rautiaisen olemusta. Se kontrasti, että ukko on osapuilleen rockpiirien joviaalein ja vieläpä mitä perheellisin mies ja soittaa samalla rockmaailman tylyintä musiikkia, on melkoinen (mikä pätee myös koko miehistöön, voin nimittäin muutaman päivän herrain kanssa reissulla ryvettyäni kertoa, että harvoinpa on yhdessä pakettiautossa oleillut yhtä monta lupsakkaa tyyppiä).

- Minä olen muuten ennen kaikkea saatanan hyvän näköinen, heh. Mutta joo, en minä tiedä, onko se kontrasti loppujen lopuksi niin suuri. Meidän musiikkihan on enemmänkin surumielistä kuin synkkää.

Mutta silti helvetin tylyä...

- Kyllä, sellaista vanhan liiton heviähän se on. Ehkä se sellainen on homma, että kun jotkut muut käy punttisalilla tai pelaa sählyä ja sitä kautta purkaa niitä aggressiivisia tunteita, niin minulla se on tämmöstä se purku...

Tylyydestä vielä. Esimerkiksi Lyijykomppanian (joka on, jos ei joku nyt satu tietämään, Rautiaisen entinen, "kohtuullisen" rankka yhtye) aikoina en olisi ikinä uskaltanut tulla juttelemaan yhtyeelle tai sinulle. Mitäpäs sanot siihen?

- Sehän oli enemmänkin tarkoituksella tehtyä se, mutta aikansa kutakin. Komppania oli tarkoituksella sellainen ryhmähenkijuttu, mutta Niskalaukauksessa jokainen saa olla sellainen persoona kuin haluaa.

Entäs tämä kontrasti, kun minulle oli aikoinaan suuri yllätys, että olet siviilipalvelusmies. Noissa Niskalaukauksen jutuissa kun nyt on mukana tuota militaarihommaakin...

- No se militaarihommahan oli suureksi osaksi entisen basistimme Alaluusuan tuomaa ja suustaan päästämää. Ja mitä tuohon yhtyeen nimeen tulee, niin eihän se mikään myyvä nimi tuollainen ole, mutta jääpä ainakin mieleen.

Minkä vuoksi sinä muuten aikoinasi valitsit siviilipalveluksen?

- Puhtaasti sen takia, etten tajunnut lukion jälkeen mennä sinne inttiin vaan läksin opiskelemaan. Siinä vaiheessa kun oli vaimo ja lapset ja keskeneräiset opinnot, oli enää turha yrittääkään mennä armeijaan.

- Tähän liittyy muuten sekin asia, että varmasti olen Suomen isänmaallisin siviilipalvelusmies, ja lapuissahan lukee, että vapautettu rauhanajan palveluksesta. Jos se sota joskus syttyy, niin eiköhän se meikäläinenkin pysty sitä liipaisinta painamaan. En ymmärrä näissä asioissa vouhotusta suuntaan enkä toiseen.

Kuinka tärkeää suomalaisuus on sinulle?

- Jaa, että onko se tärkeämpää kuin ruotsalaisuus, niinkö? Ei vaan, oikeasti olen sitä mieltä, että suomalaisen kulttuurin piirteitä tulisi arvostaa huomattavasti enemmän. Musta se on jotenkin säälittävää vaikkapa rokin saralla, että se on mahtavaa kun kuulostaa joltain muulta kuin suomalaiselta. Että se on niinku suurimpia kriteerejä musiikin suhteen. Minkä saatanan takia sitä ei voi esittää olevansa suomalainen?

No mitä se suomalaisuus mielestäsi sitten on?

- En minä tiedä. Kai se on ahistusta ja masennusta, surumielisyyttä, viinaa ja tämmöstä. Niin kuin kaikista asioista, sieltä löytyy sekä hyvää että pahaa.

Jae IV: Suomirokin tilasta

Kun rokkilehteen kirjoitetaan, täytyy selvittää, miltä Rautiaisesta vaikuttaa Suomirokin nykytila. Olen joskus kuullut, ettet ole aivan tyytyväinen joka artistiin ollut...

- Pate Mustajärvihän se oli jossain haastattelussa sitä mieltä, että Suomirokin tulevaisuus on Sanna ja lapset -yhtye...voi jumalauta. Onhan tuo hommeli mennyt hyvin mielenkiintoiseen suuntaan siitä mitä se 70-luvulla oli, minun mielestä tämä uusi aalto seitkytluvun lopulla oli sitä parasta aikaa. Mutta onhan tuohon kysymykseen vaikea suoralta kädeltä vastata.

Löytyykö hyllystäsi kovasti tuoreiden suomalaisartistien levyjä? Jos nyt puhutaan vaikka tästä kotimaisella vetävästä osastosta.

- Hirmu vaikea nimetä niitä hyviä bändejä, mutta niitä huonoja löytyisi vaikka sata. Eihän minulla ole mitään oikeutta ruveta toisten tekemisiä arvostelemaan. Kyllä minä paljon suomalaisia levyjä olen hommannut, mutta ne hyvät jutut ovat loppujen lopuksi sellaisia osasia. No, Viikatehan nyt tietysti on mielenkiintoinen orkesteri...jopa hyväkin orkesteri. Mutta en minä hulluna mihinkään ole ollut, Timo sanoo.

No nyt kun tuohon Viikatteeseen päästiin niin kerro Timo, miltä tuntuu kun joku vetää tavallaan tribuuttia sinulle?

- Tähän pitää sisähuumorilla sanoa, että haista sinä Kalle...! Ei mutta alun perin kun ei tuntenut tekijää, niin sehän vaikutti ihan mielettömältä kunnianosoitukselta. Hienoltahan se tietysti tuntuu vieläkin.

Miltäs se ajatus yhteistyöstä Viikate-Kallen kanssa tuntuisi?

- Voisihan tällainen lyhytmittainen projekti - joka saattaisi muuten olla vähän kosteammanpuoleinen - olla kehittämisen arvoinen juttu. Pääsis vaikka Viikatteeseen komppikitaristiksi, heh. Katotaan nyt.

Itsensä Lyijykomppanian saattaminen taitaisi olla aika mahdoton ajatus...?

- Sellainen keikka, jossa herra Moilanen soittaisi rumpuja on kyllä täysin mahdoton ajatus jo pelkästään fyysisistä syistä, enkä minä rehellisesti sanottuna näe ainuttakaan syytä sellaisen toteuttamiseen muutenkaan. Se nyt kuitenkin taas kerran oli sitä vanhan liiton aikaa.

Jae V: Trio Listalaukaus

Kyseisellä haastatteluhetkellä on tavattoman luonteva kysyä suosion mitasta ja siitä, mikä Niskalaukaukselle riittää. Olemme nimittäin juuri vastaanottaneet tiedon Itku pitkästä ilosta -levyn debytoimisesta Suomen virallisen albumilistan sijalla 38, ja juroista ukkeleista on tullut juroja nuorisojulkkiksia.

- Jaa että mikä riittää...? Tämä listahomma on kyllä niin hieno juttu, kun tietää, että tähän on päästy tekemättä ainuttakaan kompromissia. Sillä, onko levy kakkosena vai neljäntenäkymmenentenä ei ole mitään väliä - se ykkössija on sitten tietysti eri juttu. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, etten siihen ykköstilaan millään tavalla pyri tai kuvittele sellaisen olevan mahdollistakaan. Kertoisi nimittäin jotain kansakunnan henkisestä tilasta, jos Trio Niskalaukaus olisi maan levylistan ykkösenä.

- En voi sanoa, ettei se suurempikin suosio maistuisi, mutta haluan jollakin tavalla säilyttää ihmisiin sen henkilökohtaisen kontaktin. Onhan tämä enemmän kuin pelkkä harrastus, mutta en minä tiiä...

Entä orkesterin tulevaisuus, mihin suuntaan yhtye on matkalla?

- Niin kuin muille orkesterin pojille [jotka muuten ovat Nils "verkkariperse" Ursin - basso, Karri "shaattana" Rämö - kitara, Jarkko "peto" Petosalmi - toinen kitara ja Seppo "Mambo" Pohjolainen - rummut] olen sanonut, että homman nimi on päivä kerrallaan. Minä olen kuitenkin perheellinen ihminen ja se on se päätekijä. Jos tämän musiikkihomman ja perheen yhteensovittaminen ei onnistu, niin sitten lyödään jarru pohjaan. Jos tähän maailmaan on kerran lapsia tehnyt, niin kyllä niistä pitää huolehtia. Lapset ovat hyvin vähän aikaa pieniä, ja se pitää aina muistaa.

- Muutenkin musiikin tekeminen on minulle se pääasia. En sano, että tuo keikkapuolikaan on ihan pakon edessä hommaa, mutta asiat täytyy priorisoida. Se, että lähteekö keskellä viikkoa esiintymään kahdellekymmenelle lahtelaiselle humalaiselle, on sitten jo eri juttu.

- Jos siitä musiikillisesta puolesta puhutaan, niin ideoita löytyy, mutta ne ovat vielä niin suunnitteluasteella, ettei niistä kannata puhua. Tylyydestä ei kuitenkaan tulla luopumaan. En tiedä, jos laitettaisiin seuraavalla levyllä vaikka kolmas väri kanteen...

- Yleensä minulla on sellainen ajatus tästä koko musiikintekohommasta, että musiikin keinoin tuodaan esille minkäikäinen ihminen on kyseessä ja mitä sukupuolta hän edustaa, ettei tarvi erikseen sanoa, että tässä on mies eikä poika enää. Toisekseen olen jo siinä iässä, että anteeksi ei enää pyydellä. Jos on jotain sanomista, se sanotaan - ja suoraan.

Auvoisan juttelun lopuksi ratkaiseva kysymys. Jos Rautiainen saisi jakaa jollekin joko henkisen tai fyysisemmän niskalaukauksen, mihin osoitteeseen moinen surahtaisi?

- Minä kieltäydyn siitä ensi-iskusta, tietyssä tilanteissa kostaminen on sitten eri meininkiä. Nykyisen vallitsevan yhteiskuntamuodon ja lainsäädännön puolelta minulla ei ole oikeutta tuollaiseen, ja toisekseen minusta ei ole sellaisen suorittamiseen - oli sitten kyseessä henkinen tai fyysinen laukaus. Voin sanoa olevani kaikin tavoin elämän säilyttämisen kannalla.



Matti Riekki / Rumba 6/00