uutiset vuosilta 2004-05 <<<
uutiset vuodelta 2003 <<<
uutiset vuodelta 2002
uutiset vuodelta 2001 >>>
uutiset vuodelta 2000 >>>
uutiset vuodelta 1999 >>>




18.12.2002

Trio Niskalaukaus tekee kevään keikkatauostaan huolimatta yhden julkisen esiintymisen alkuvuonna. 20. helmikuuta yhtye huumaa juopuneita opiskelijoita GOOM-risteilyllä.



16.12.2002

Tiernapojat jatkaa viidennellä listaviikolla Suomen sinkkuykkösenä.

Myymälään on tullut jonkin verran lisää tavaraa. 20.-26.12. pitää kauppias joululomaa, joten sinä aikana tilauksia ei käsitellä.



10.12.2002

Tiernapojat-ep nousi kolmannella listaviikollaan sinkkuykköseksi, ja nyt neljännellä viikollaan se pitää asemansa kärjessä.

Syyskiertue loppui lauantaina Kotkaan. Herrat Rautiainen ja Pohjolainen vahvistettuna Jarkko Martikaisella esiintyvät ennen joululomalle lähtöään vielä Tampereen Fragile Art Of Existence -hyväntekeväisyyskonsertissa perjantaina >>>.

Myymälä on kiertueen jäljiltä aikalailla tyhjillään, mutta jotain uuttakin siellä on: kiertueella myytyjä Pahin kaikista -t-paitoja, Logo-t-paitoja ja Kaikki liha tottelee kuria -pitkähihaisia saa nyt myös nettimyymälän kautta. Joulutilaukset on syytä tehdä 16.12. mennessä.



26.11.2002

Tiernapojat jatkaa toisella listaviikollaan top-20 singlelistan kakkosena. Edelle on taas ehättänyt Gimmel...

Myymälän valikoimiin on tulossa Trio Niskalaukaus -heijastin, joita on jo kaupan keikoilla. Huppareita on myyty kiertueen aikana kuin pipoa, ja ne alkavat olla lopussa nettimyymälästä.

Valokuvasivulle on lisätty uunituoreita kuvia klubikiertueen avausnäytöksestä Jyväskylän Lutakosta sekä muutamia otoksia kesän festivaaleilta. Nähtävillä on myös muutamia sekalaisia valokuvia mm. Niskalaukauksen treeneistä.



18.11.2002

Tiernapojat-ep ponkaisi ensimmäisellä myyntiviikollaan maan virallisen singlelistan kakkoseksi.

Myymälä on päivitetty. Valikoimassa on muutamia uutuustuotteita, joita on jo myynnissä keskiviikkona alkavan kiertueen yhteydessä: Pahin kaikista -t-paita, Kaikki liha tottelee kuria -pitkähihainen, bändin keikka-asusteena tuttu logo-t-paita ja Niskalaukaus-sytkäri. Keikoilla on myynnissä myös rajattu erä uutta zipneck-collegea. Nettimyymälän kautta uusia tuotteita voi tilata heti kiertueen päätyttyä.

Paitakauppias lähtee bändin tavoin tien päälle, joten nettimyymälän toimituksissa voi olla viivästyksiä ja jokin tuote saattaa välillä olla loppu. Joululahjaksi tarkoitetut tavarat on syytä tilata 16.12. mennessä, jotta ne ehtivät aatoksi kuusen alle.



13.11.2002

Tulevana perjantaina 15. marraskuuta vierailee Timo MTV3-kanavalla Joonas Hytönen Showssa. Kello on silloin 22.30 tai vähän enemmän.

Keikka Kajaanin kaupunginteatterissa on loppuunmyyty.



10.11.2002

Jalometallia tippuu trion niskaan kiihtyvää tahtia. Perjantaina saavutti Rajaportti platinalevyrajan. Tiernapojat-ep on yltänyt jo ennakkomyynnin perusteella kultalevyrajan paremmalle puolelle.

Syystalven klubikiertueen ensimmäinen keikka Jyväskylän Lutakossa on loppuunmyyty.



6.11.2002

Timo Rautiaisen, Jarkko Martikaisen ja Seppo Pohjolaisen muodostama trio tekee harvinaisen esiintymisen 13. joulukuuta Tampereella järjestettävässä Fragile Art Of Existence -hyväntekeväisyyskonsertissa. Lisäinfoa tapahtumasta >>>.

Epäviralliset Trio Niskalaukaus -sivut tarjoavat Nils Ursinin tuoreen haastattelun >>>.

Niskalaukauksen tulevan klubikiertueen esiintymisistä on ainakin yksi jo myyty loppuun. Perjantain 22. päivän Tavastian-keikalle ei ole enää lippuja saatavilla.



27.10.2002

Tiernapojat-ep:n virallinen julkaisupäivä on maanantai 11. marraskuuta. Levyn kansitaidetta on nähtävissä aloitussivulla.

Trio Niskalaukaus esiintyy seuraavan kerran tv:ssä ensi sunnuntaina 3. marraskuuta, jolloin nähdään Raumanmeren Juhannuksessa kesällä nauhoitettu live-esiintyminen.

Myymälä on jälleen avoinna, ja valikoimiin on tullut täysi sarja huppareita, uutuutena myös S-kokoisia. Paitoja tullaan myymään kaikilla syyskiertueen keikoilla.



13.10.2002

Rajaton rakkaus -single ylitti tällä viikolla 5000 myydyn kappaleen kultalevyrajan.

Tiernapojat-näytelmätulkinnan televisiointi tapahtuu tässä kuussa TV1:n studioilla Helsingissä. Näytelmä esitetään televisiossa jouluaattona parhaaseen ruokailuaikaan klo 16.30.

Trio Niskalaukauksen tuoreimpia kuulumisia on luettavissa jälleen Soneraplazalla >>>.



19.9.2002

Rakastan elämää -t-paidat ovat ainakin väliaikaisesti palanneet myymälän valikoimiin. Täydennystä vanhoihin malleihin ja pari kokonaan uutta paitaa myymälään on tulossa loka-marraskuussa.



18.9.2002

Syyskiertueen päivämäärät ja paikkakunnat on lisätty keikkakalenteriin. 21.11. - 7.12. tehtävä turnee tulee sisältämään kaikkiaan 13 keikkaa.

Rajaportille tuli puoli vuotta täyteen top-40-albumilistalla. Sijoitus 26. listaviikolla on 31. Ensimmäisellä listaviikollaan singlelistan kärkeen ponnahtanut Lumessakahlaajat on nyt toisella viikollaan kakkosena.

Uutispalstan historian ensimmäinen seurapiiriuutinen: Niskalaukaus-basisti Nils Ursin purjehti lauantaina avioliiton satamaan kera siippansa Elina Sainion, nykyisen Elina Ursinin. Hääseremonia oli pienimuotoinen, ja sitä olivat todistamassa vain asianosaisten perheet.



11.9.2002

Joulumarkkinoille ilmestyvä ep tulee sisältämään Trio Niskalaukauksen tulkinnan Tiernapojat-joulunäytelmästä. Varttituntisessa esityksessä kuullaan vierailevina solisteina herroja Jarkko Martikainen, Toni Wirtanen ja Ismo Alanko. Näytelmän neljännen roolin laulaa itse Timo. Levyn nauhoitukset tutussa Savonlinnan studiossa on jo saatettu päätökseen, ja tarkka ilmestymispäivä selviää myöhemmin.

Marras-joulukuun vaihteen kiertueella vierailevan kosketinsoittajan henkilöllisyys on varmistunut: Niskalaukausta säestää kosketinvirtuoosi Tuomas Holopainen Nightwish-orkesterista. Lopullinen kiertueohjelma on edelleen auki, mutta eiköhän se syyskuun aikana selviä.



31.8.2002

Tuoreen Lumessakahlaajat-singlen jälkeen seuraava Trio Niskalaukaus -julkaisu tulee olemaan teema-ep, joka ilmestyy joulumarkkinoille. Levyn nauhoitukset ovat parhaillaan käynnissä, ja levyllä mukana on yhtyeen lisäksi myös muutamia nimekkäitä vierailijoita.

Seuraavan kerran Niskalaukaus on nähtävissä livenä marras-joulukuun vaihteessa tehtävällä klubikiertueella. Kiertue tulee olemaan siinä mielessä erityinen, että bändiä vahvistaa vieraileva kosketinsoittaja. Livesettiin tulee kuulumaan aiemmin keikoilla soittamattomia biisejä, kuten Lintu ja Jäähyväiset. Kiertueen keikkapaikat ja -päivämäärät varmistuvat syyskuun aikana.

Timon seuraava tv-esiintyminen tapahtuu keskiviikkona 4. syyskuuta, jolloin mies nähdään tähtivieraana MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa klo 20.00.

Trio Niskalaukauksen tulkinta Sakari Kuosmasen kappaleesta Tie löytyy tuoreen kotimaisen Menolippu Mombasaan -elokuvan soundtrack-levyltä. Levyn pitäisi jo olla saatavilla kaupoista.

Timo Rautiainen on mukana syksyllä ilmestyvällä kokoelmalevyllä Takorautaa - Kauneimmat suomalaiset rakkauslaulut, jolla joukko kotimaisia rock-ihmisiä versioi ikivihreitä rakkauslauluja. Timo tulkitsee levyllä Akselin ja Elinan häävalssin.

Rappeutumaan päässyt miehistösivu on uusittu. Sivulta löytyy nyt uudet potretit pojista sekä vastaukset uusittuihin kysymyksiin.

Myymälä on suljettu 25.9 - 15.10. paitakauppiaan matkan vuoksi.



15.8.2002

Timo on taas telkkarissa. Tällä kertaa esiintymisareenana on MTV3:n Huomenta Suomi, jossa Timo puhuu viisaita huomenna perjantaina 16.8. n. klo 7.50.

Lumessakahlaajat-singlen ilmestymispäiväksi on varmistunut 2. syyskuuta. Nimikkokappaleen lisäksi singlelle on valittu Jarkko Martikaisen kanssa esitetty liveversio Kova maa -biisistä sekä Niskalaukauksen raskas sovitus Sakari Kuosmasen alunperin esittämästä kappaleesta Tie.

Vielä pidemmän tähtäimen suunnitelmista - seuraavasta pitkäsoitosta ja jouluksi ilmestyvästä ep:stä - kertoo Soneraplaza >>>. Samassa paikassa nähtävillä myös Tammerfest-videospesiaali, joka sisältää muun muassa Trio Niskalaukauksen haastattelun ja livemateriaalia >>>.



1.8.2002

Myymälään on vihdoin lisätty kuvat niistäkin fanituotteista, joista ne aiemmin puuttuivat. Samalla valikoima on päivitetty. Lähes kaikkia paitoja on nyt saatavilla, ja uutuutena myymälästä löytyy S-koko Kaikki liha tottelee kuria -paidasta.

Valokuvasivulle on lisätty muutama otos heinäkuun festivaalikeikoilta.

Trio Niskalaukaus -aiheiselle keskustelulle on olemassa oma irc-kanava. Se löytyy IRCnetistä nimellä #trioniskalaukaus.

Rajaportti on roikkunut viime viikot top-10:n tuntumassa Suomen virallisella albumilistalla. Nyt takana on 19 listaviikkoa, ja sijoitus tuoreimmassa tilastossa 11.



12.7.2002

Myymälää on täydennetty, ja useimpia paitamalleja on taas saatavana. Uutuutena valikoimassa on S-koko Niskalaukauksen hittituotteesta, Minulle ei vittuilla! -t-paidasta.

Valokuvasivulle on lisätty nippu kuvia kesän festivaalikeikoilta ja pari mustavalkoista muistoa kevään klubikiertueelta.



9.7.2002

Tämän viikon torstaina 11. heinäkuuta kuullaan Radiomafia Livessä Trio Niskalaukauksen Provinssirockin keikka. Kanava on siis Mafia ja kellonaika 20.10.

Uusi Lumessakahlaajat-video on nähtävillä Soneraplazan sivuilla. Samasta osoitteesta löytyy nyt täälläkin julkaistu päiväkirja >>>.

Rajaportin listasijoitus 16. listaviikolla oli 16.



1.7.2002

Trio Niskalaukauksen seuraava äänite tulee olemaan Lumessakahlaajat-single. Syksyllä ilmestyvälle levylle tulee Rajaportilta tutun nimikappaleen lisäksi kaksi muuta biisiä.

TV2 taltioi Niskiksen Raumanmeren Juhannuksessa soittaman keikan ja tulee lähettämään sen syksyllä sarjassa, jossa kuullaan muitakin festivaalilla soitettuja keikkoja.

Niskalaukauksen basisti-ihme Nils Ursin loihti iloksemme päiväkirjan, jossa käydään läpi bändin toukokuisen Kosovon matkan vaiheet >>>.

Rajaportti sinnittelee edelleen maan 20 myydyimmän levyn joukossa. Listaviikkoja on nyt kasassa 15 ja tuoreimmat sijoitukset ovat 14. ja 15. Elegia sen sijaan on jo ehtinyt pudota sinkkujen top-20:stä.

Myymälän paitavarasto myytiin juhannusfestivaaleilla lähes loppuun, mutta Surupuku-kauluspaitoja on sentään taas saatavilla.



20.6.2002

Provinssirockin keikan aikana lavalle ilmestynyt pienemmän ja kiltimmän näköinen mies ei ollut harhanäky. Hän oli Jarkko Martikainen, joka esitti Trion kanssa kappaleen Kova maa. Esitys taltioitiin, ja sen myöhemmästä julkaisustakin on jo alustavasti puhuttu.

Viime sunnuntain lista rankkaa Niskalaukaus-tallenteet sijoille 17. (Rajaportti) ja 12. (Elegia).

Valokuvagalleriaan on lisätty ensimmäiset kuvat kesän festivaaliturneelta. Myymäläkin on päivitetty.



10.6.2002

Tuoreimmat listasijoitukset: Rajaportti 15., Elegia 8.

Myymäläsivu on päivitetty. Festivaalikaudella myymälä jalkautuu kansan pariin, eli paitamyyntiä on kesän aikana luvassa ainakin seuraavilla festivaaleilla: Provinssirock, Raumanmeren Juhannus, Himos Festival, Nummirock, Ruisrock, Tuska Metal Festival, Tammerfest, Koria Roll ja Ankkarock.

Mainituilla festivaaleilla on myynnissä myös uutta Niskis-paitaa "Kovat miehet, kova maa". Nettikauppa voi festivaalimyynnistä hieman kärsiä, eli varautukaa pitkiin toimitusaikoihin ja tavaran loppumiseen. Kaikkiin tilauksiin kuitenkin vastataan viikon sisällä.

Valokuvasivulle on lisätty muutama kuva kevätkiertueelta.



7.6.2002

Radiomafia lähettää suorana Niskalaukauksen huomisen esiintymisen Kaisaniemi Popissa. Festivaalin alkuperäisen aikataulun mukaan Trio astuu lavalle klo 16.45, joten niihin aikoihin varmaan kannattaa radion äärelle virittäytyä.

Helsingin Sanomat kirjoittaa lyhyesti Niskalaukauksen keikkasuosiosta >>>.

Muutama kuva Niskalaukauksen huhtikuiselta Äänekosken keikalta puolestaan löytyy keikkapaikka Klub Elviksen kotisivuilta kohdasta "gallery" >>>.



3.6.2002

Niskalaukauksen Kosovon matka sujui ongelmitta. Paikan päällä soitettiin viisi keikkaa, kolme suomalaisille rauhanturvaajille ja kaksi kansainvälisemmälle joukolle. Videomateriaalin keruukin onnistui hyvin.

Uusimmat listasijoitukset: Rajaportti 10., Elegia 5. Surupuku tipahti top-20:sta, joten listaviikkoja se ehti kerätä 15.

Vasta avatut, epäviralliset Trio Niskalaukaus -sivut löytyvät täältä >>>. Rajatila-nimisellä sivustolla on myös Niskis-aiheinen keskustelupalsta.

Eeva-lehti on tuoreimmassa numerossaan poiminut muutamia ennakkosuosikkeja järjestämäänsä Suomen seksikkäin mies -kilpailuun. Yksi ehdolle nostettu on Timo Rautiainen, lehden määritelmän mukaan "positiivinen villitsijä".

Yksi haastattelu ja muutama levyarvostelu on lisätty artikkelisivulle. Kysymyspalstakin on päivitetty.



27.5.2002

"Rajaportti" tipahti toissa viikolla sijalle 12, mutta nousi tuoreimmalla albumilistalla taas kuudenneksi. Sinkkupuolella "Elegia" on kirjannut sijat 2 ja 3, Surupuku puolestaan 7 ja 15.

Myymälään on tullut lisää tavaraa ja yksi kokonaan uusi malli: lasten t-paita. Paidassa on edessä iso ympyrälogo ja takana teksti "Itku pitkästä ilosta". Saatavilla olevat koot vaihtelevat 104:n ja 140 cm:n välillä.

Iso nippu "Rajaportti"-arvosteluja ja yksi keväinen lehtihaastattelu on lisätty artikkelisivulle. Ainakin haastatteluja lienee tulossa lisää lähiaikoina.



15.5.2002

Kesän keikka-aikataulu on jälleen täydentynyt kolmella keikalla. Uusia festivaaleja ovat Oulun Yöt, Ruisrock ja Aitoon Kirkastusjuhlat. Varmistumatta on vielä pari keikkaa, ennen kuin lista on lopullisessa muodossaan.

"Rajaportin" tuorein listasijoitus on 8. Listaviikkoja on nyt takana samoin kahdeksan. "Surupuvun" kohdalla vastaavat luvut ovat 10. sija ja 11 listaviikkoa.



11.5.2002

Trio Niskalaukauksen tuorein julkaisu on Elegia-single. Sen virallinen julkaisupäivä on maanantai 13. päivä, mutta levy ehti joihinkin kauppoihin jo päättyvällä viikolla. "Rajaportilta" tutun nimikappaleen lisäksi singleltä löytyy Sielun Veljet -tribuutilla julkaistu "Mustamaalaan".

Niskalaukaus valloittaa Kosovoa 22.-29.5. Matkaohjelmassa on suomalaisten rauhanturvaajien viihdyttämistä sekä uuden "Lumessakahlaajat" -videon kuvauksia. Videon ohjaa Tuukka Temonen, joka myös tekee reissusta dokumentin.

Keikkakalenteriin on lisätty jälleen yksi keikka. Päivä on 5. heinäkuuta ja paikkakunta Nokia.

Niskalaukauksen huhtikuinen kevätkiertue starttasi pääsiäisenä Kilpisen yläasteelta Jyväskylästä. Kenraaliharjoituksen tunnelmia on nähtävissä videona Kulttuurijulkaisu Kupolissa >>>.



7.5.2002

Uusi keikka lisätty keikkakalenteriin. Trio Niskalaukaus Helsingissä VR:n makasiineilla 7. kesäkuuta.

Myymälään on tullut lähes täysi sarja huppareita.



6.5.2002

Spinefarm on ottanut uusintapainoksen alunperin omakustanteena julkaistusta "Hävetkää!"-ep:stä. Kansivihon kanssa tapahtui kuitenkin sählinkiä, ja kauppoihin pääsi jonkin verran levyjä, joissa on vain nelisivuinen booklet oikean kahdeksansivuisen asemesta. Jos olet ostanut tällaisen levyn, voit vaihtaa sen tuhdimpaan versioon samassa liikkeessä, josta levyn hankit.

Keikkakalenteriin on lisätty muutama kesän festivaalikeikka. Niskalaukaus jyrää kesäkuun 8. päivä Kaisaniemi Pop -ilmaiskonsertissa, 24.7. Äänekoskella ja 10.8. Lapualla.

Myymäläsivu on päivitetty. Kaupan hyllyt ovat edelleen melkolailla tyhjillään, mutta lisää tavaraa on tulossa lähiaikoina. Aus Finnland- ja Rajaportti 2002 -paidat on loppuunmyyty, eikä niitä ole tulossa enää lisää. Uutena mallina myymälään on lisätty keikoilla jo myyty Surupuku-kauluspaita.

"Rajaportin" tuoreimmat listasijoitukset ovat viidennet sijat sekä kuudennella että seitsemännellä listaviikolla. "Surupuvun" viimeisimmät noteeraukset ovat sijat 6 ja 10.



23.4.2002

"Surupuku"-single on tänään ylittänyt kultalevyrajan. Pari viikkoa sittenhän samaan ylsi "Rajaportti".

Toimittaja Jari Flinck on tehnyt Timo Rautiaisesta tv-dokumentin, joka esitetään TV1:ssä helatorstaina 9. toukokuuta klo 21.50.

Kesän festivaaliohjelma on tarkentunut juhannuksen osalta. Niskalaukaus soittaa 20.-22.6. Raumalla, Kouvolassa, Himoksella ja Nummirockissa.



22.4.2002

Keikkasivulle on lisätty kolme uutta keikkaa: Tammerfest, Ankkarock ja Pellavarock. Festivaaliohjelmaan tulee vielä lisäyksiä aivan lähiaikoina.

Tulevana keskiviikkona 24. huhtikuuta on Timo vieraana TV1:n Yokotai-keskusteluohjelmassa klo 22.20.

"Rajaportti" tipahti tuoreimmalla albumilistalla kolmanneksi, mutta tilannetta paikkasi "Surupuku" ponkaisemalla sinkkupuolella kakkoseksi.

Uutisoidaanpa nyt täälläkin, että Timo Rautiainen (laulu) ja Seppo Pohjolainen (taustalaulu) vierailevat Sipe Santapukin näinä päivinä ilmestyvällä soololevyllä esittämässä kappaleen "Viiksikset".

Sivujen ylläpidon tietokoneesta tuhoutui kovalevy viikonloppuna. Onnettomuudessa hävisivät mm. kaikki viimeisen puolen vuoden aikana osoitteisiin kysymys@trioniskalaukaus.net ja mattlar@nic.fi lähetetyt sähköpostit. Jos olet lähettänyt viestiä näihin osoitteisiin etkä ole saanut vastausta tai joitakin asioita on jäänyt selvittämättä, niin ota uudelleen yhteyttä.



17.4.2002

Timo oli eilen äänessä Kymmenen Uutisissa, jonka uutiskynnyksen Niskalaukauksen menestys oli ylittänyt. Katsojille oli tarjolla asiaa muun muassa omien juurien merkityksestä ihmiselle. Aamulla Timon MTV3-putki jatkui Huomenta Suomessa.

Tuoreimmat listasijoitukset: "Rajaportti" kakkosena ja "Surupuku" vitosena.

Myymälä on kiertueella tapahtuneen paitamyynnin seurauksena aika lailla tyhjä. Lisää tavaraa on sinne tulossa toukokuun puolella, muun muassa pari uutta mallia. Saksa Tour -t-paita myytiin loppuun ja poistettiin valikoimista.



11.4.2002

Kaksi uutta keikkaa on varmistunut. Trio Niskalaukaus soittaa 31.5. Siilinjärvellä 0 promillea -tapahtumassa ja 1.6. Virroilla.



9.4.2002

"Rajaportti" ehti jo ylittää kultalevyn rajan eli 15 000 myytyä äänitettä. Niskalaukaus-herrat pokkaavat kultalevyt itselleen lauantaina 13. huhtikuuta Tavastialla loppuunmyydyn keikkansa yhteydessä.

"Rajaportti" jyräsi massallaan Celine Dionin kakkoseksi ja nousi jälleen Suomen virallisen albumilistan kärkeen. "Surupuku" nousi singlelistalla kolmanneksi.

"Rajaportin" lp-versio on julkaistu. Se ilmestyi kauppoihin viime viikon loppupuolella. Levystä on otettu vain reilun 600 kappaleen painos, joten kiirettä pitää, jos tämän tulevan keräilyharvinaisuuden itselleen halajaa.



1.4.2002

"Rajaportti" putosi toisella listaviikolla sijalle 2. Celine Dion tuli ja nousi puskista ohi. "Surupuku" sinnittelee singlepuolella sijalla 4.



29.3.2002

Trio Niskalaukauksen kevätkiertue alkoi eilen Tampereen Pakkahuoneelta. Keikkaputken epävirallinen lähtölaukaus kajahti jo edellisenä päivänä Jyväskylässä Kilpisen yläasteen liikuntasalissa, jossa Niskalaukaus soitti täysmittaisen keikan Jyväskylän koulujen yhdeksäs- ja kymppiluokkalaisille.

Varmistuneita festivaalikeikkoja tipahtelee keikkakalenteriin vähitellen. Nyt on lyöty lukkoon esiintymiset Down By The Laiturissa, Ilosaarirockissa ja Tuska-festivaaleilla.

Myymälän valikoimissa on pari muutosta. Uusin paitamalli on Rajaportti 2002 -kiertuepaita, jossa etupuolella on piikkilangan ympäröimä hakkulapiologo ja selkäpuolella käynnissä olevan kiertueen keikkapaikat ja -päivämäärät. Valikoimista poistuu Rakastan elämää -t-paita.

Paitamyyntiä on kevätkiertueen yhteydessä luvassa aiemmin ilmoitettujen paikkojen lisäksi myös Helsingin molemmilla keikoilla, Oulussa, Rovaniemellä, Kuusamossa, Nivalassa ja Jyväskylässä. Keikoilla on myynnissä jo uutta Rajaportti-paitaa sekä Surupuku-kauluspaitaa, jota ei vielä ole saatavilla myymälästä. Edelleen keikoilta voi ostaa joitakin myymälästä tällä hetkellä lopussa olevia malleja.

Aamulehden Allakka julkaisi harvinaisen Niskalaukaus-haastattelun, jossa Timon asemesta ovat äänessä herrat Huttunen, Petosalmi ja Pohjolainen >>>.



24.3.2002

Rajaportti nousi heti ilmestymisensä jälkeen suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Surupuku putosi singlepuolella toiseksi, joten kahta yhtäaikaista ykköstilaa ei Niskalaukaus ainakaan vielä tällä viikolla saanut.

Rajaportti-albumi julkaistaan myös lp:nä. Julkaisija on helsinkiläinen levykauppa Oskun Divari, joka aikaisemmin on julkaissut esimerkiksi Larry & The Lefthandedin ja M.A.Nummisen yhteislevytyksen. Rajaportti-vinyylejä pitäisi olla saatavilla pääsiäisen jälkeen. Levyn myyntihinta on vielä avoin.

Kesän festivaalikiertueen tuorein vahvistunut keikka on Raumanmeren Juhannus 20. kesäkuuta.

Rajaportin sanoitukset on lisätty sivujen uudistuneelle lyriikkaosastolle.



21.3.2002

Surupuku jatkaa kolmatta viikkoa sinkkuykkösenä.

Trio Niskalaukaus vastaanotti viime torstaina kultalevyn Kuilun partaalla -ep:stä.

Luvatut "Kaikki liha tottelee kuria" -t-paidat ovat valmiit, ja ensimmäiset kappaleet ovat jo lähteneet ennakkotilauksen tehneille. Paitamyyntiä on luvassa myös keikkojen yhteydessä pääsiäisenä alkavalla kevätkiertueella. Tekstiiliä tuodaan tyrkylle ainakin Tampereen, Turun, Kokkolan ja Seinäjoen keikoille.

Spinefarm järjestää kotisivuillaan Trio Niskalaukaus -kilpailun, jossa lapsellisen helppoon kysymykseen oikein vastaamalla voi omakseen voittaa koko Niskis-tuotannon >>>.



13.3.2002

Surupuku-single oli myös menneellä viikolla myydyin single Suomessa.

Ensi kesän festivaalikeikoista ensimmäiset on lisätty keikkakalenteriin. Varmistuneita festariesiintymisiä ovat Provinssirock 15.6. ja Koria-Roll 20.7.



3.3.2002

Surupuku-single nousi heti ilmestymisviikollaan suoraan Suomen virallisen singlelistan ykköseksi. Se on ensimmäinen Trio Niskalaukaus -äänite, joka tähän huimaan saavutukseen yltää. Surupuku-biisi on viime aikoina ollut myös Radiomafian viiden soitetuimman biisin joukossa.

Myymälään on lisätty uusi Niskalaukaus-paita, mallinimeltään Kaikki liha tottelee kuria. Kuvaa pukimesta ei vielä ole nähtävillä, mutta etupuolella vasemmassa rinnassa liekehtivät hakku ja lapio ja takapuolella on teksti "Kaikki liha tottelee kuria". Paitoja tulee myyntiin noin kahden viikon kuluttua, mutta niitä voi jo tilata ennakkoon myymäläsivulta.



25.2.2002

Surupuku-singlen virallinen ilmestymispäivä on tänään. Kappale on jo soinut ahkerasti radiossa kivuten muun muassa Radiomafian a-soittolistalle.

Myymälän tavaratilanne on päivitetty. Toistaiseksi valikoimista poistuvat kokonaan Itku pitkästä ilosta -pitkähihainen sekä Hävetkää! -pitkähihainen tyttöpaita. Sen sijaan huppareita on taas saatavilla täydet sarjat.



11.2.2002

"Kuilun partaalla" -ep:n myynti on ylittänyt kultalevyrajan. Kultasinglelle asetettu 5000 myydyn kappaleen raja saavutettiin tammikuussa. Uutinen oli tarkoitus julkistaa vasta "Rajaportti"-albumin ilmestymisen yhteydessä, mutta yhtyeestä riippumattomista syistä tieto pääsi julkisuuteen jo viime torstaina.

Kevätkiertue on täydentynyt yhdellä lisäkeikalla. Uusi keikkapaikka on Kuusamo ja keikkapäivä 18. huhtikuuta.



31.1.2002

Kevätkiertueen keikat ovat nähtävillä esiintymiset-osastossa. Listattu on toistaiseksi varmistuneet keikat, joten lisäykset ja muutokset ovat vielä mahdollisia.

Kysymyspalstalle on lisätty muutamia kysymyksiä vastauksineen.



26.1.2002

Timo Rautiaiselle myönnettiin torstaina yksi kolmesta vuosittain jaetusta Valopilkku-palkinnosta. Suomalaisen kulttuuri-ilmaston tuulettajille annettavan tunnustuksen myönsi kulttuurivaikuttajista ja -toimittajista koostuva raati, joka perusteissaan kiitteli Rautiaisen mm. tuoneen omaehtoista ajattelua metallimusiikin perinteisiin.

Soneraplaza tarjoaa erinäisiä ruumiinosia yhteen kasattuna eli juttua Trio Niskalaukauksen ja The 69 Eyesin videoiden tekemisestä >>>.



14.1.2002

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen 18. maaliskuuta ilmestyvä kolmas albumi saa nimen "Rajaportti". Se tulee sisältämään seuraavat kappaleet:

  • Minulla on sanottavaa (säv. & san. Timo Rautiainen)

  • Surupuku (säv. Timo Rautiainen, san. Jarkko Martikainen)

  • Elegia (säv. Timo Rautiainen, san. Jarkko Martikainen)

  • Kova maa (säv. & san. A.P.Sarjanto)

  • Hämmennys ja viha (säv. & san. Timo Rautiainen)

  • Elinkautinen (säv. & san. Marja Mattlar)

  • Lumessa kahlaajat (säv. Timo Rautiainen & Alaluusua, san. Jarkko Martikainen)

  • Älä enää lyö (säv. Timo Rautiainen, san. Vexi Salmi)

  • Jäähyväiset (säv. & san. Timo Rautiainen)

"Rajaportti"-levyn sovituksista vastaa kolmikko Rautiainen - Petosalmi - Martikainen lukuun ottamatta "Elinkautinen"-kappaletta, jonka on sovittanut YUP-kosketinsoittaja Petri Tiainen.

Tulevan albumin kansitaide tulee koostumaan valokuvista, jotka on otettu Rajaportti-nimisessä, Suomen vanhimmassa edelleen toiminnassa olevassa yleisessä saunassa.

Ennen pitkäsoiton julkaisua ilmestyy Niskalaukaukselta single, joka sisältää albumillekin tulevan biisin "Surupuku" sekä Perttu Hietasen ja Taisto Wesslinin Eino Leinon runoon säveltämän kappaleen "Tulkaa kotiin". Singlen ilmestymispäivä on 25. helmikuuta.

Ennenjulkaisematonta Trio Niskalaukaus-materiaalia on luvassa lisää myöhemmin keväällä, kun yhtye on mukana Poko Rekordsin julkaisemalla Sielun Veljet -tribuuttilevyllä. Niskalaukaus versioi bändin tuotannosta kappaleen "Mustamaalaan".

"Kuilun partaalla" -ep nousi uusimmalla virallisella singlelistalla jo sijalle 9, joka on korkein noteeraus sitten levyn ensimmäisten myyntiviikkojen.



9.1.2002

Joulusesongin jälkeinen levyuutuuksien puute nosti "Kuilun partaalla" -ep:n takaisin Suomen viralliselle singlelistalle. Viime viikon sijoitus oli 16. Kyseessä oli jo levyn 15. listaviikko.

Maalis-huhtikuun esiintymiskiertueen aikataulu on viimeistelyä vaille valmis. Se julkaistaan näillä sivuilla ehkä jo ensi viikolla.

Niskalaukaus-sivut ovat toimineet tahmeasti joulun jälkeen. Syynä on ilmeisesti palveluntarjoajamme NIC:n toimintojen uudelleenjärjestely. Muita mahdollisia palvelimia on kartoitettu siltä varalta, että tilanne ei kohene.



1.1.2002

Myymälään on viimein lisätty valokuvat uusimmista fanituotteista. Samalla markkamääräisten hintojen rinnalle on merkitty eurotaksat.