Pohjan Kissa, uljas Kissa,
Istui laajalla pihalla,
Pohjan talon tanhualla.

Tuuli kantoi nietoksia,
Viima virttänsä viritti,
Tuiskus lunta hurjemmasti,
Satoi aina sankemmasti,
Vinhemmin pyryä lykkäs.

Katsoi tuota Pohjan Kissa,
Vahva Kissa, uljas Kissa.
"Minä istun missä istun,
Vaikka satais kirvehiä,
Taikka tulikipenöitä,
Kaljuja pahan piruja".

Viikset viivoina sojotti,
Kuononkarvat kuuraisina,
Korvat jäästä koppurassa,
Tassut kylmästä vihoissa.
Maha tarttui maahan kiinni,
Häntä hankehen jämähti.

Ei oo kuultu ennen moista,
Ei oo nähty kissaa toista,
Joka kestäis talven tuulta,
Uhmais julmaa julmuutta,
Hurjat kynnet viimaa viiltäin,
Hampaat irvessä ikenin.

Myrskyn mentyä menojaan,
Häipyessä häijyin ilman,
Nousi siitä Pohjan Kissa,
Tummin kulmin luimisteli:
"Joko uskot talven jäärä,
Ettei oo toiste tuloa".