Afrikassa |
|
Suomalainen ja ruotsalainen olivat lomamatkalla Afrikassa ja uteliaina lähtivät tutkimaan viidakkoa aivan omin päinsä. Aikansa käveltyään he joutuivat alkuasukkaiden vangitsemiksi. - Olette kävelleet Pyhälle Maallemme. Edessänne on nyt kaksi vaihtoehtoa, heimon päällikkö selvensi. Joko teidät tapetaan heti tai sitten suoriudutte useasta tehtävästä. Mutta jos epäonnistutte, kuolette. Aikansa mietittyään turistit päättivät valita tehtävät. Molemmat suoriutuivat tehtävästä loistavasti. Suomalainen oli ensimmäinen. Oli hänen onnensa, että hän oli kerännyt mansikoita. Sinnehän ne mansikat hyvin mahtuivat, mutta toiseksi viimeistä ympättäessä suomalainen ratkesi hurjaan nauruun. Hän siis hävisi tehtävän ja kuolema odotti. - Mikä sinulle oikein tuli? kysyi päällikkö. Olisit selvinnyt
hommasta todella helposti. Nyt sinun täytyy kuolla. Suomalainen, tanskalainen ja ruotsalainen olivat safarilla Afrikan synkissä
metsissä. Opas, joka oli Afrikan alkuasukas, pysähtyi äkkiä.
Kolme herrasmiestä katsoivat toisiinsa ja päättivät käydä tutkimassa paikan. Ei kulunut kauaakaan kunnes he olivat jo ihmissyöjien vankina. Kannibaalit sitoivat heidät roikkumaan ylösalaisin puusta. Päällikkö tuli paikalle. - Olemme kannibaaleja, hän mainitsi. Syömme sisälmyksemme, teemme luistanne työkaluja ja käytämme ihonne kanoottien peittämiseen. Päällikkö kääntyi suomalaisen puoleen ja kysyi viimeistä
toivetta. Päällikkö kysyi samaa tanskalaiselta. Sitten oli ruotsalaisen vuoro esittää viimeinen toiveensa. |