Eläimen ulkoiluttaja (dogitus hölkätys)
TUNNISTEET:
Tunnistaa parhaiten eläimestä, voi olla eläintä vetävä tai eläimen vetämä. Kulku
töksähtelevää, usein eläimen töiden johdosta. Eläin pysähtelee monesti ilmeisestikin
haistelemaan paikkoja kulkemisväylän reunoilla.Ulkoilutettava eläin on yleensä
koiraksi luokiteltava. On mahdollista kohdata myös muita, kuten kissan ulkoiluttajia,
mutta se on harvinaisempaa. Eläimiä siis saattaa olla hyvinkin montaa erinlaista
lajia. Isoa ja pientä. Mikäli eläin on tiukasti eläimen ulkoiluttajan vieressä,
kannattaa eläintä varoa. Mikäli se taas juoksee vapaana, eli eläimen ja sen ulkoiluttajan
välillä ei ole minkänlaista materiaalista yhdistettä, on syytä tästä huomauttaa
ulkoiluttajalle mikäli eläin käyttäytyy epäasiallisesti kanssakulkijoita kohtaan.
Epäasiallista käyttäytymistä on esim. luvaton haistelu.
HUOMIOITAVAA:
Eläimen ulkoiluttajat liikkuvat monta kertaa päivässä, useimmiten aamuisin ja
illoin (myös päivällä). Tämä rotu voi esiintyä myös monen muun rodun seurassa.
Rodun jotka eivät ole eläimen ulkoiluttajia.
LEVINNEISYYS:
Täysin koko Suomi. Harvinaisempaa harvaan asutulla seudulla joissa eläimetovat
vapaammin liikkeessä omin nokkinensa (vaikkeivat olisikaan kanoja).
Humalainen (alko sapiens)
TUNNISTEET:
Tunnistaa leveästä kulkemisesta, käyttää monesti koko kulkualueen alan liikkumalla
alaa pitkin joka suntaan. Mahdolliset jäljet eroavat suuresti muiden rotujen jäljistä,
joskus voi tavallisten jalkojen jälkien lisäksi olla myös käsien jälkiä kuten
kulkijatyyppien olessa poikasia, kädet ja jalat ovat kaikilla roduilla samanlaiset,
lukuun ottamatta tietenkään monesti epämuodostuneisia tai vaurioituneita osioita.
Humalainen voi myös kuljettaa mukanaan lasista juoma-astiaa (tai useampia astioita)
jonka sisältö on muuttanut jonkin muun rodun yksilön humalaiseksi.
HUOMIOITAVAA:
Humalaisen toiminta on usein arvaamatonta jolloin rodun edustajan teot voivat
olla myöskin siveettömiä. Rotu on myös usein agressiivinen, joten sitä kannattaa
välttää, vaarana on myös ns. pummimisilmiö, jolloin alko sapiens yrittää saada
hanakasti pyytämällä savukkeen taikka rahayksiköitä. Humalainen ei ole vakaa rotu,
vain hetkellinen, joissain tapauksissa muodonmuutosta (lajimuutosta) on pitkitetty
paljon.
LEVINNEISYYS:
Koko Suomi. Ehkä hieman harvinaisempi alueilla joissa ei ole liiketaloa nimeltä
ALKO. Humalainen saa elinjuomansa kyllä muualtakin. Humalaisiksi hetkellisesti
muutetaan usein ilmeisesti ravintoloiksi kutsutuissa rakennuksissa. Tutkijaryhmämme
ei uskaltanut sellaiseen mennä.
Koululainen/opiskelija (opitus schollitus) (opitus acatemius)
TUNNISTEET:
Tunnistaa usein selässä olevasta kantamuksesta. Koululainen on useimmiten pieni
kokoinen, ainakin repun kanssa liikkuva lahko. Kohtaamisajasta riippuen kulkee
joko nopeasti tai hitaasti, yleensä aamuisin kulku on hitaamman puoleista, ellei
ole jo myöhäinen aamu jolloin kulku on erittäin rivakkaa. Päivisin palatessaan
pesäänsä kulku voi olla hyppelehtivääja iloista. Liikkuu useimmiten ryhmissä kunnes
ryhmän jäsenet haarautuvat matkalla. Saattaa lauleskellakkin.
HUOMIOITAVAA:
On joissakin tapauksissa verrattavissa eläimen ulkoiluttajan eläimeen. Keskustelua
ei kannata yrittää, sillä monesti, ainakin pienemmät yksilöt ovat arkoja.
LEVINNEISYYS:
Koko Suomi, lukuun ottamatta tietenkään asuttamattomia alueita.
Liian paljon pukeutunut (kuumotus lämmitys)
TUNNISTEET:
Tunnistaa talvisin runsaasta peitteestä ja kesäisin hieman vähemmästä peitteestä
mutta tällöin enemmän märkänä. Kesäisin voidaan tavata jäisen ravintoannoksen
välittömästä läheisuudestä.
HUOMIOITAVAA:
Tämä laji niinkuin liian vähän pukeutunutkin voi esiintyä missä tahansa ulkoilijarodusta.
LEVINNEISYYS:
Koko Suomi.
Liian vähän pukeutunut (kylmitys palellus)
TUNNISTEET:
Esiintyy pääasiassa vain kylmällä ilmalla, jolloin parhaiten tunnistaa päästä
puuttuvasta peitteestä, usein kaulaan kiedottava peite myös puuttuu. Rodun tuntomerkkeihin
kuuluu myös jäinen katse, siniset huulet ja tärisevä ulkoilme, monesti hyppien
paikallaan ja läpsytellen käsiään.
HUOMIOITAVAA:
Lajia voi esiintyä missä tahansa muussa kulkijatyypissä.
LEVINNEISYYS:
Koko Suomi. Yleisempää nuorilla yksilöillä jotka tahallisesti jättävät osan vaatetuksesta
pois. Kuten päähineen ja käsineet, usein puuttuu myös kaulaliina.
Lenkkeilijä (hölkätys hölkätys)
TUNNISTEET:
Tunnistaa parhaiten nopeahkosta hieman hyppivästä liikennehdinnästä, peitteenä
yleensä verryttelyyn tarkoitettu puku ja kevyet jalkineet joissa monissa maininta
Nike tai Adidas, mainintoja on useita, ja ne usein hämäävät koska niitä monesti
luullaan rodun ilmaisemiseksi.
HUOMIOITAVAA:
Rotua ei pidä sekoittaa liian vähän pukeutuneisiin, vaikka lenkkeilijä monesti
hyppii paikallaan, esimerkiksi kioskin edessä. Lenkkeilijällä voi myös olla "liian
vähän vaatetusta" mutta se ei tarvitse sitä niin paljoa. Kesällä oleva märkyys
ei välttämättä johdu liiasta vaatetuksesta, vaan siitä, että lenkkeilijän kulkemistapa
on energiaa vievä, ja samalla sillä on kuumottava vaikutus. On ilmeistä että tämä
johtuu siitä että lenkkeilijän alituinen liike saa aikaan lämpöä kehoon jolloin
normaali pakkasvaatetus tekisi olon liian tukalaksi. Mutta mikäli lenkkeilijä
hidastaa vauhtinsa, tai peräti lopettaa sen kokonaan, on kylmettyminen nopeaa,
sillä ihon läpi erittynyt hiki (suolaista vettä jolla kulkijat poistavat lämpöä
kehostaan) kylmenee nopeasti.
LEVINNEISYYS:
Koko Suomi. Lenkkeilijöiden aktiivi-ikä vaihtelee 18-60:een, voi olla jopa enemmänkin.
Nuoriso rikollinen / rikollinen (jungitus krimitus/krimitus)
TUNNISTEET:
Tunnistaa parhaiten myös jäätävästä katseesta, mutta tämän rodun katse on monesti
eritarkoitetteinen kuin liian vähän pukeutuneiden. Usein ylävartalon päällä oleva
peite voi olla pullistunut, joskus kulmikas. Tämä rotu on varsin ikävä ja jos
tämän tapaa esim. Pesä-alueella ja rodun edustajan kantamus on esim. näkövastaanotin,
on edustaja otettava kiinni. Kantamuksena voi olla myös kassi. Mutta rikolliset
ovat hyvin soluttautuvaa lajia, ne voivat esiintyä lähes minä tahansa lajina ja
lajin lahkona.
HUOMIOITAVAA:
Krimitus voi olla hyvinkin päällekäyvä, asistuksena voi olla terä tai sorkkarauta.
LEVINNEISYYS:
Koko Suomi.
Sunnuntaikävelijä (sunnudatus hölkätys)
TUNNISTEET:
Tunnistaa rauhalisesta kulkemistyylistä. Läheistä sukua lenkkeilijälle ja eläimen
ulkoiluttajille. Jälkeen mainittuja voi usein esiinyä samassa laumassa sunnuntaikävelijän
kanssa. Sunnuntaikävelijät samaistuvat usein eläimen ulkoiluttajan eläimen sanelemiin
kulkusääntöihin jolloin Sunnuntaikävelijän voi helposti sekoittaa eläimen ulkoiluttajaan.
Sunnuntaikävelijä esiintyy yleensä vähintään pareittain, monesti poikueen kanssa
jolloin laumassa on useampi täysikasvuinen naaras ja uros.
HUOMIOITAVAA:
Sunnuntaikävelijä esiintyy pääasiallisesti vain iltaisin.
LEVINNEISYYS:
Koko Suomi.
Tilapäiskävelijä (murjotus vitutus)
TUNNISTEET:
Tilapäiskävelijä rotu on useimmiten tavattavissa tienvarsia pitkin kävelemisestä,
monesti kantamuksenaan polttoaineen kuljetukseen rakennettu tilapäissäiliö tai
käpälät voivat olla myös nyrkkiin puristuneet. Tilapäiskävelijän tunteisiin liittyy
suuttuneisuus, suuttuneisuus on sitäsuurempi kuinka kaukana tilapäiskävelijä on
pesästään ja minkälaiset ovat kulkemisolosuhteet. Esim. jos on kova pakkanen ja
aamu, niin tilapäiskävelijä on erittäin vihastunut. Tätä rotua ei pidä häiritä
ellei sitten rodun edustaja heiluttele käpäliään pysähtymisen merkitykseksi.
HUOMIOITAVAA:
Pitää kuitenkin varoa että tilapäiskävelijää ei sekoita kulkuväline rikolliseen
(asfalttitus krimitus) joka tilapäiskävelijäksi naamioituneena odottaa tilaisuuttaan
ottaakseen kulkuvälineesi tai muun omaisuutesi.
LEVINNEISYYS:
Koko Suomi. Yleensä teidenvarret, hankalampi tunnistaa asutuskeskuksissa.
Työläinen (workitus sapiens)
TUNNISTEET:
Kulkutahti usein verkkainen, koululaiselle hyvin läheistä sukua, kantamusta ei
joko ole tai sitten kantamuksena on salkku, pieni laukku tai ravintokassi.
HUOMIOITAVAA:
Työläistä ei pidä mennä useinkaan häiritsemään matkan teossa, jos yksilö on naaraspuoleinen
voi yksilön pesässä odottaa ravinnontarpeessa olevia poikasia. (Tällöin useimmiten
ravintokassin kanssa.)
LEVINNEISYYS:
Koko Suomi.
Vanhus (fabu sapiens)
TUNNISTEET:
Vanhus on rotu jossa erot uroksella ja naaraalla ovat suurimmat. Monesti naaras
käytää kulkemiseen potkimiskelkkaa jossa rattaat kesäisin. Kuntaas uroksen yleisin
väline on keppi, jota voi mahdollisesti ruveta huitomaan jos häiritään. Kulkunopeus
on hidas mutta kaatumisriski silti suurempi kuin muilla. Ainoastaan humalainen
on epävarmempi kulkija kuin vanhus.
HUOMIOITAVAA:
Vanhuksen tärinä ei välttämättä johdu huonosti pukeutumisesta.Vanhus on voinut
muuttaa pesästään ryhmäpesään monen muun vanhuksen kanssa ja työläis (usein naaras)
rodun palveltavaksi. Vanhus on rotu jota tulisi kunnioittaa, sen häiritsijöitä
tulisi kiduttaa usealla tavalla.
LEVINNEISYYS:
Koko Suomi.
Keskitienkulkija (cescus kuljetus)
TUNNISTEET:
Kulkija kulkee täsmälleen keskellä kulkemiseen varattua aluetta. Harvoin katsoo
taakseen mahdollisesti takaa ohittavia väistääksen. Varsin inhottava ja vastenmielinen
näky. Nostaa monesti verenpainetta pelkästään itsekeskeisyydensä vuoksi.
HUOMIOITAVAA:
Tämä kulkijatyyppi ei tajua että tie ei ole tarkoitettu kokonaan sille. Se kulkee
tiellä, siis tasan keskellä, ehkä väistää jos joku siitä ilmoittaa.
LEVINNEISYYS:
Valitettavasti koko Suomi.
Juppi (manitus halutus)
TUNNISTEET:
Pellenvaatteet, yleisesti kutsutaan suoriksihousuiksi ja pikkutakiksi. Jupilla
saattaa olla kannettava puhelulaite jolla on yhteydessä toisiin juppeihin tai
neiti aikaan. Kantamuksena usein salkku.
HUOMIOITAVAA:
Juppi kulkee harvemmin luontaisesti, on tavoitettavissa usein joko Saab, Mersedes,
BMW tai Volvo -merkkisten kalliimmanluokan yksityiskulkuvälineiden luota.
LEVINNEISYYS:
Koko Suomi (surumme on suuri)
Uskovainen (jehovas todistajus)
TUNNISTEET:
Epäaito tekohymy, harvemmin liikkuu yksin, saattaa naamioutua muun rodun edusajaksi
kunnes yllttää erinlaisten ilmoitusten kanssa.
HUOMIOITAVAA:
Paras tapa välttyä uskovaisen jakamalta pahuudelta on kieltätyä kaikista hänen
tarjoamistaan ehdotuksista.
LEVINNEISYYS:
Hieman siellä sun täällä.
|