|
Virtasilla ei ollut lapsia ja he päättivät käyttää sijaisisää
laittamaan perheen alulle. Eräänä päivänä sijaisisän piti saapua, Herra Virtanen
suuteli vaimoaan ja sanoi, "Olen poikki. Miehen pitäisi tulla pian."
Puoli tuntia myöhemmin sattumalta ovelta-ovelle vauvojen kuvaaja
soitti ovikelloa, toivoen kauppoja.
"Hyvää huomenta rouva. Te ette tunne minua, mutta minä tulen...."
"Oi, ei tarvitse selittää. Olen odottanut teitä," Rouva Virtanen keskeytti.
"Todellako?" valokuvaaja kysyi. "Sepä hienoa! Olen erikoistunut
vauvoihin."
"Tätä olemme mieheni kanssa toivoneet. Olkaa hyvä ja tulkaa sisälle istumaan.
Mistä me aloitamme?" kysyi Rouva Virtanen punastuen.
"Jättäkää kaikki minun huolekseni. Yleensä yritän pari kertaa
kylpyammeessa, kerran sohvalla ja ehkäpä pari kertaa vuoteessa. Joskus olohuoneen
lattia on myös mukava; voitte todella levittäytyä."
"Kylpyamme, olohuoneen lattia? Ei ihme, ettei se toiminut Harrilla ja minulla."
"Kas, rouva, kukaan ei voi taata onnistumista ensi kerralla. Mutta jos me
kokeilemme muutamia erilaisia asentoja ja minä laukaisen kuudessa tai seitsemässä
kulmassa, olen varma, että voitte olla tyytyväinen tulokseen."
"Toivottavasti me saamme tämän ohi nopeasti," haukkoi
Rouva Virtanen.
"Rouva, työlinjani on, että miehen täytyy tehdä tämä ajan kanssa. Minä rakastan
olla sisällä ja ulkona viidessa minuutissa, mutta te olisitte pettynyt, olen varma."
"Enkö muka tiedä!!", Rouva Virtanen huudahti.
Valokuvaaja avasi laukkunsa ja veti esiin työnäytteet lapsien
kuvista. "Tämä on tehty Lontoon alakaupungissa bussin katolla."
"Voi hyvä luoja!!", Rouva Virtanen huudahti, kiskoen
nenäliinaansa. "Ja nämä kaksoset pyöräytettiin poikkeuksellisen hyvin kun
mietitte, että heidän äitinsä kanssa oli niin vaikea työskennellä." Valokuvaaja
ojensi Rouva Virtaselle valokuvaa.
"Hän oli vaikea?" kysyi Rouva Virtanen.
"Kyllä, pelkäänpä niin. Viimein minun oli vietävä hänet puistoon saadakseni
homma oikein hoidettua.
"Ihmiset kerääntyivät ympärille ja neljä, viisi syvää painallusta sai aikaan
hyvää jälkeä." "Neljä ja viisi syvää?" kysyi Rouva Virtanen, silmät
laajenneina hämmästyksestä.
"Kyllä," valokuvaaja sanoi. "Ja enemmän kuin kolme tuntia myös.
Äiti oli lakkaamatta kiljumassa ja huutamassa. Minun oli vaikea keskittyä. Sitten
tuli pimeää ja minun piti kiirehtiä laukauksiani. Viimein kun oravat alkoivat
näykkiä vehkeitäni, minä vain pakkasin ne kaikki sisään."
Rouva Virtanen kumartui eteenpäin. "Te tarkoitatte, ne todella
pureskelivat teidän, öh...... vehkeitänne?"
"Aivan oikein. Tuota noin rouva, jos te olette valmis, niin asettelen kolmijalkani,
niin me voimme aloittaa hommat."
"Kolmijalka???" Rouva Virtanen katseli nyt äärimmäisen
huolestuneena.
"Voi kyllä, minun täytyy käyttää kolmijalkaa Canonini (Kanuuna) kanssa. Se
on liian iso pideltäväksi, kunnes olen valmis toimintaan. Rouva? Rouva?..... Hyvä
luoja, hän pyörtyi!!
|