|
Rakas Päiväkirjani
Marraskuun 1. klo 17.00
Lunta sataa. Ensilumi on sitten kaunista. Luonto tulee kauniin valkoiseksi ja
mieli piristyy, kun ei ole enää niin pimeää. Tein vaimolleni
ja itselleni kuuman rommitotin ja istuimme ikkunan ääressä katsomassa
hiutaleiden leijumista kevyesti maahan ja peittämässä puun oksia.
Todella kaunista.
Marraskuun 3.
Heräsin ja katsoin ikkunasta ulos. Koko maiseman peitti kristallinkirkas
uusi lumi. Hieno näky. Jokaisella puulla ja pensaalla oli valkoinen kaapu.
Tein talven ensimmäiset lumityöt ja nautin joka kolallisesta. Kolasin
sekä pihan että jalkakäytävän. Myöhemmin päivällä
teknisen viraston aura aurasi tien ja työnsi lumen portin eteen. Kuljettaja
hymyili minulle ja vilkutti. Minäkin vilkutin hänelle ja kolasin portin
taas auki.
Marraskuun 5.
Viime yönä satoi vajaat 15 cm lunta ja pakkasta on pari astetta. Pihakoivuista
katkesi muutamia oksia lumen painosta. Tein lumityöt. Ja taas saatuani työt
valmiiksi, tuli aura-auto. Lumi oli tällä kertaa ruskeanharmaata.
Marraskuun 8.
Sää lauhtui, lumi suli sohjoksi, joka jäätyi liukkaaksi, kun
pakkanen taas laski. Kaaduin perseelleni jalkakäytävälle. 150 mk
poliklinikkamaksua, mutta onneksi mitään ei ollut poikki. Sää-ennustus
lupasi lisää lunta.
Marraskuun 10.
Yhä kylmää. Myin vaimon auton ja ostin maasturin, jotta hän
pääsisi töihin. Auto liukui kuitenkin päin kaidetta ja oikea
etukulma meni aika pahasti kasaan. Viime yönä satoi reilut 15 cm lunta.
Molemmat autot ovat aivan suolassa ja kurassa. Tiedossa lumitöitä tänään.
Se perkeleen aura ajoi meidän ohitse kaksi kertaa.
Marraskuun 12.
10 astetta pakkasta. Lisää tuota perhanan lunta. Pihalla ei ole yhtään
puuta tai pensasta, joka ei olisi vahingoittunut. Sähköt oli poikki
melkein koko yön. Yritin pitää talon lämpiminä kynttilöillä
ja bensiinilämmittimellä, joka tosin roiskaisi hiukan yli, syttyi tuleen
ja oli polttaa koko talon. Sain onneksi matolla tukahdutettua liekit, mutta sain
toisen asteen palovammoja käsiini ja silmäripset ja kulmakarvat paloivat.
Auto karkasi käsistä matkalla poliklinikalle ja hajosi lunastuskuntoon.
Marraskuun 14.
Tuota vittuperkeleen valkoista paskaa tulee koko ajan. Kaikki perkeleen vaatteet
pitää olla päällä, jos haluaa käydä postilaatikolla.
Jos saan käsiini sen kusipään, joka ajaa tuota aura-autoa, niin
revin siltä sydämen rinnasta. Se on varmaan kulman takana kytiksessä
ja odottaa, kunnes saan jalkakäytävän puhtaaksi! Sähköt
yhä poissa. Vesijohto jäätyi ja näyttää siltä,
ettei katto kestä lumen painoa.
Marraskuun 16.
Saatana, 12 perkeleen senttiä uutta vitun lunta ja vitun räntää
ja vitun jäätä, ja herra yksin tietää mitä paskaa
sitä taivaasta viime yönä tuli. Yritin osua aura-auton kuljettajaa
jäähakulla, mutta se pääsi pakoon. Vaimo jätti minut.
Auto ei lähde käyntiin. Luulen, että minusta on tulossa lumisokea.
En pysty liikuttamaan varpaitani. En ole nähnyt aurinkoa viikkoihin. Ennusteissa
luvataan lisää lunta. Viima tekee ilman purevaksi. Perkele, muutan Espanjaan.
Vituttaa niin perkeleesti ! Saatanan lumi ja koko vitun talvi.
|