|
- Mitä eroa on Suomella ja mielisairaalalla?
- Mielisairaalaa johtavat täysjärkiset.
- Missä on maailman suurin teatteritalo?
- Suomessa, eduskuntatalo. Kuiskaajakoppikin on Brysselissä asti.
- Mitä eroa on Stockmannin tavaratalolla ja eduskuntatalolla?
- Stockmannilla hullut päivät kestävät vain viikon.
- Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Suvi-Anne Siimes ja Suvi Linden olivat
lentokonematkalla samassa koneessa, mutta kesken matkan kone syöksyi maahan
ja tuhoutui. Ketkä pelastuivat?
- Suomen kansa.
70-luvulla U.Kekkonen ja Ahti Karjalainen olivat valtiovierailulla Moskovassa.
Virallisen osuuden
jälkeen alkoivat tietysti votkanjuontibileet Breznevin luona. Humalapäissään
Breznev lahjoitti Karjalaiselle apinan, jonka Ahti tietysti otti vastaan. Lentokoneessa
Ahti oli kauhuissaan tapahtuneesta, ja kysyi Kekkoselta, mitä hän apinalle
tekee, vaimokin varmaan suuttuu jos hän raahaa apinan taloon. Kekkonen käski
viedä elukan Korkeasaareen, sillähän tilanteesta tietysti selviää.
No, seuraavana aamuna Kekkonen oli aamulenkillä, ja näki Karjalaisen
kävelevän vastaan apinan kanssa käsi kädessä. Urkki alkoi
huutaa ja sättiä, että enkös minä käskenyt viedä
sen apinan Korkeasaareen. Ahti vastasi:
- No kyllä me eilen siellä käytiinkin ja hauskaa oli, ja tänään
mennään sitten Linnanmäelle.
Valtiovarainministerien nimistä voi usein lukea valtiontalouden tilan:
- 1930-luvun laman aikaan oli Niukkasen niukkas-budjetit.
- 1950-luvulla valtiontaloutta piti tasapainottaa ja pantiin Meinander meinaamaan,
mistä saada rahaa. Kun rahaa sitten saatiin, se jaettiin pois Sarjalan lisäbudjetteina.
- 1960-luvulla, kun alettiin vakauttaa, piti saada tuohta valtion kassaan, joten
valtiovarainministeriksi valittiin Koivisto. Pian tunnustettiin valtiontalouden
tila, jolloin ministeriksi valittiin Raunio. Kun vakauttamista yritettiin uudelleen,
ei onnistumiseen enää uskottu, koska pohja oli pettämässä
ja työmarkkinajärjestöt kinasivat vastaan, joten ministeriksi istutettiin
Hetemäki.
- Budjetti paisui 1980-luvulla kovasti, kun ministerinä olikin Liikanen,
jonka jälkeen rahaa pani menemään kuin koskesta vettä kevättulvassa
Louekoski.
- 1990-luvun säästötoimet eivät tuntuneet selvän miehen
työltä, joten ministerinä oli Viinanen.
- Kuka oli maailman ensimmäinen demari?
- Hän oli Kristoffer Kolumbus. Hän lähti matkalle tietämättä
mihin hän tulisi, hän oli matkalla tietämättä missä
hän oli, ja kun hän oli saapunut määränpäähänsä,
hän ei osannut sanoa, mihin hän oli tullut. Ja kaiken tämän
hän oli tehnyt valtion varoilla.
- Miksi kansanedustajat ovat ihmissyöjien herkkuruokaa?
- Ne menevät helposti alas, kun ne on niin hyvin voideltu.
- Mitä tarkoittaa sanonta "Joukossa tyhmyys tiivistyy"?
- Eduskunnan täysistuntoa.
Jos yksi mies on konna ja valehtelija, kutsutaan häntä roistoksi.
Jos tällaisia on yhdessä useampia, kutsutaan heitä asianajotoimistoksi.
Kun heitä on koolla 200, kutsutaan heitä eduskunnaksi.
- Ilmatieteenlaitos tiedottaa, että Helsingin ilma on ollut kesällä
normaalia puhtaampaa.
- Niin, eduskunta on ollut lomalla.
Kuten tiedetään, Eduskunnassa puhutaan viisauden sanoja. Tästä
keskusteli kaksi valtiopäivämiestä.
- Mitä sanoit eilisessä täysistunnossa?
- En mitään.
- Tiedän kyllä. Mutta mitä sanoja käytit?
- Mitä eroa on tulitikulla ja kansanedustajalla?
- Tulitikulla sytyttää.
- Mitä yhteistä on poliitikolla ja aamulehdellä?
- Aina se valehtelee ja joka aamu se kannetaan kotiin.
- Mitä yhteistä on yskänrokolla ja maamme hallituksella?
- Kumpikin tekee elämän epämiellyttäväksi eikä kummastakaan
pääse eroon.
- Mitä yhteistä on taskulampulla ja kansanedustajalla?
- Kumpikaan ei toimi silloin, kun pitäisi.
- Isä, alkavatko kaikki sadut: Olipa kerran?
- Ei. Toiset alkavat: Kun minä pääsen eduskuntaan...
Kansanedustaja näki kauheaa unta: hän seisoi eduskunnassa ja yritti
pitää puhetta muttei kuolemakseenkaan muistanut, mitä hänen
piti sanoa. Samalla hetkellä hän heräsi, ja totesi seisovansa eduskunnassa
pitämässä puhetta.
Kansanedustaja oli palannut Helsingistä perjantai-iltana. Lauantaiaamuna
hän istui kahvipöydässä ja katseli ulos, kun vaimo yritti
astuttaa lehmää talon sonnilla. Työ ei oikein maistunut sonnille
ja emäntä huusi:
- Oletko siekin ollut siellä Arkadianmäellä?
- Kansanedustajan työ on todellista kokopäivätyötä.
- Miten niin?
- Puolet ajasta kuluu eduskunnassa verolakeja säätämässä
ja toinen puoli siinä, kun neuvoo kotikunnan yrittäjiä, miten niitä
verolakeja kierretään.
Kaksi kansanedustajaa oli kaukomatkalla. He heräsivät aamulla huoneessaan
eikä kumpikaan muista missä ollaan. Miehet löytävät vessan
hotellin käytävältä ja toinen heistä meni sinne.
- Nyt minä tiedän missä ollaan, sanoi kansanedustaja tultuaan vessasta.
Olemme Vietnamissa.
- Mistä sinä sen tiedät? kysyi toinen.
- Vessan seinässä luki, että "Hanoista ei tule vettä".
Lipposen hallitus lupasi ohjelmassaan jakaa työttömien määrän puolella. Kansa
hurrasi, mutta muuan matemaatikko alkoi epäillä ja suoritti seuraavan jakolaskun:
470 000 : 0,5 = 940 000
Amerikanserkku tuli Suomeen ja kehui suomalaisserkulle:
- We have, Bill Clinton, Bob Hope and Johnny Cash
Suomalainen pohti hetken ja sanoi:
- We have Paavo Lipponen, no hope and no cash.
Kun presidentti Ahtisaari kehotti ratkaisemaan työttömyyden ja muut
Suomen ongelmat rukoilemalla siihen apua Jumalalta, eduskunta innostui ehdotuksesta
niin, että se vuokrasi Helsingin tuomiokirkon erikoisjumalanpalvelukseen,
jossa rukoiltaisiin voimaa ja taitoa ratkaista työttömyys ja muut ongelmat.
Kaikki kansanedustajat, lehdistö ja joukko valittuja kutsuvieraita osallistui
siihen. Jumalanpalvelus oli harras tilaisuus. Sen jälkeen eräs lehtimies
meni haastattelemaan jumalanpalveluksessa liturgina ollutta pappia ja kysyi:
- Rukoilitteko alttarilla kansanedustajien puolesta?
Pappi katseli hetken ympärilleen ja sanoi:
- Aioin kyllä tehdä niin, mutta kun hetken katselin kirkkoon kokoontunutta
porukkaa, niin päätinkin rukoilla Suomen kansan puolesta.
Mies tuli baariin taluttaen krokotiilia narusta. Hän kysyi:
- Tarjoillaanko täällä kansanedustajia?
- Luonnollisesti, vastasi baarimikko kohteliaasti.
- Hyvä. Viski minulle ja kansanedustaja tälle krokotiilille.
Muuan kansanedustaja sanoi tukiryhmälleen vaalikampanjan suunnittelukokouksen
aluksi:
- Tällä kertaa voisimme tehdä todella rehellisen vaalikampanjan.
Onko ehdotuksia?
Hetken oli hiljaista. Sitten joku sanoi takapenkistä:
- Kävisikö mainoslauseeksi: "Turvatkaa yhteiskunnallinen ja taloudellinen
asemani"?
Vanha kunnon sosiaalidemokraatti makaa kuolinvuoteellaan, eikä toivoa
parantumisesta enää ole. Lähestulkoon viimeisillä voimillaan
hän pyytää etsimään Keskustapuolueen puoluetoimiston
numeron ja tuomaan puhelimen. Näin tapahtuu, ja hän ilmoittautuu puolueen
jäseneksi. Perheen ihmetellessä moista viime hetken suunnanmuutosta
hän selittää:
- Parempi se on, että on yksi kuollut kepulainen kuin kuollut kunnon demari.
Sauli Niinistö saapui taivaan portille ja vaati päästä sisään. Pyhä
Pietari sanoi:
- Emme voi ottaa sinua tänne, mutta yritä helvetin ovea.
Niinistö teki kuten Pietari oli neuvonut ja hänet otettiinkin mielihyvin vastaan.
Seuraavana päivänä Pietarin ovea kolkutettiin jälleen. Siellä seisoi kymmenen
pikkupirua jotka anoivat taloudellista turvapaikkaa.
Paavo Lipponen meni Korkeasaareen, mutta ei enää päässytkään sieltä
pois. Hän on nykyään apinatalossa.
Mikä on 15 cm:ä pitkä ja roikkuu mulkun päässä? Kravatti Lipposen kaulassa.
Mitä eroa on Paavo Lipposella ja olutpullolla?
Ei mitään. Kumpikin kusettaa...
Entä mitä yhteistä??
Molemmat ovat parhaimmillaan kylmänä, avattuna pöydällä.
Q: Mita eroa on kuolleella politiikolla ja kuolleella oravalla?
A: Oravan edessä on yleensä jarrutusjäljet...
Suomen presidentinvaaleissa 2000 Tarja Halonen voitti vastustajansa,
Keskustan Esko Ahon, virallisen ilmoituksen mukaan 9 234 000 äänellä. Hän sai
voittoääniä 3.5-kertaisesti enemmän kuin koko maassa oli äänioikeutettuja.
Tarja Halonen oli maakuntavierailulla eräässä maalaiskunnassa. Hän
huomasi lapsia leikkimässä hevoshaan luona kuivilla lantakikkareilla.
-Hei lapset, mitäs te leikitte? Halonen kysyi kumartuen lähemmäksi.
-Me leikitään hallitusta, lapset kertoivat. -Nää kikkareet tässä on ministereitä.
Ne istuu pöydän ääressä ja tekee päätöksiä.
-Vai niin. Heh heh, missäs on Presidentti?
-Ei olla vielä löydetty niin suurta paskaa.
Sosiaalidemokraattien kassakaappiin oli murtauduttu. Poliisi tuli tutkimaan
tapahtunutta.
-Veivätkö rosvot paljon rahaa? poliisi kysyi sihteeriltä.
-Rahaa ei hävinnyt lainkaan, sihteeri totesi.
-Sitten varmaankaan mitään muutakaan arvokasta ei viety.
-Kyllä vain! He veivät seuraavien vaalien tulokset!
Vaalien alla ihmeteltiin, miksi eräs kansanedustaja oli jatkuvasti
poissa eduskunnasta.
- No kun mitä vähemmän hän on täällä, sitä suurempi kannatus hänellä on, toiset
kansanedustajat selittivät.
Paavo Lipponen matkusteli ahkerasti ulkomailla. Kun tähän tiedusteltiin
syytä, selvisi, että asia oli varsin luonnollinen.
- Kotimaassa Lipponen on epäsuosittu poliitikko, mutta ulkomailla hän on valtiomies.
Suomalainen, ruotsalainen ja saksalainen sotilaslääkäri kilpailivat,
että kuka on tehnyt huimimmat suoritukset omalla alallaan. Ruotsalainen sanoi,
että hän oli laittanut sodassa jalkansa menettäneelle puujalan
ja tästä oli tullut sen jälkeen trapetsitaiteilija, mutta saksalainenpa
sanoi, että hän oli tehnyt sodassa kätensä menettäneelle
puisen käden ja nyt tämä sama mies soittaa Saksan suurimmassa yhtyeessä
rumpuja, mutta eipä tämä mitään, kun suomalainen kertoi,
että hän laittoi suomalaiselle, sodassa päänsä menettäneelle
miehelle puisen pään ja nyt tämä mies istuu jo toista kauttaan
eduskunnassa!
Eräs demari kertoi, että töihin lähtiessään hän taputtaa aina vaimoaan
pyllylle, ja takamus tärisee vielä, kun hän palaa töistä kotiin.
- Mitä, onko vaimosi niin lihava?
- Ei, mutta kun minulla on niin lyhyt työaika.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö pyrki kehittämään veroilmoituslomaketta.
Pitkän pohdinnan jälkeen hän päätyi seuraavaan esitykseen:
1. Paljonko ansaitsitte viime vuonna?
2. Paljonko teille jäi rahaa?
3. Koska valtio voi tulla hakemaan ne?
Kannibaali kysyi kerran toiselta:
- Oletko koskaan syönyt suomalaista poliitikkoa?
- En, toinen vastasi. - Millaista se on?
- Tosi hyvää. Sillä ei ole edes selkärankaa.
Sauli Niinistö pyrki Paavo Lipposen puheille. Lipponen ei halunnut tavata
Niinistöä, vaan vetäytyi työhuoneeseensa jättäen
sihteerin selviytymään Niinistöstä miten parhaiten taisi.
Puolen tunnin kuluttua Lipponen ottaa yhteyttä sihteeriinsä pöytäpuhelimen
välityksellä:
- Joko se maanvaiva lähti?
- Kyllä lähti, nokkela sihteeri pelastaa tilanteen. Ja nyt täällä
on Niinistö odottamassa.
Bush, Putin, Lipponen, paavi ja hippi matkustivat lentokoneessa. Yhtäkkiä
kaiuttimista kuului lentokapteenin ilmoitus:
- Koneemme moottoreihin on tullut vakava vika. Meidän täytyy hypätä
koneesta selvitäksemme hengissä, sillä konetta ei pysty enää
ohjaamaan. Valitettavasti teille matkustajille on vain neljä laskuvarjoa.
Kauhuissaan miehet tuijottivat toisiaan. Ensimmäisenä toipui Bush, joka
nappasi yhden laskuvarjoista ja sanoi:
- Minä olen koko länsimaisen sivistyksen symboli ja puolen maailman
silmissä maailman tärkein mies, joten minun täytyy ehdottomasti
pelastua!
Ja niin Bush hyppäsi koneesta. Putin nappasi toisen laskuvarjon ja ilmoitti:
- Minä johdan valtavaa Venäjän maata ja olen suuresti arvostettu
sekä tärkeä mies. Minun täytyy ehdottomasti pelastua!
Ja niin hyppäsi Putin koneesta. Lipponen sanoi seuraavaksi:
- Minä tulen vain pienestä Suomesta, mutta meidän roolimme EU-puheenjohtajana
sekä idän ja lännen välisenä sovittelijana on merkittävä.
Lisäksi minä olen Suomen viisain mies, joten minun täytyy ehdottomasti
pelastua!
Niin hän hyppäsi koneesta. Jäljelle jäivät siis hippi
ja paavi.
- Minä ymmärrän, että sinä nuorena miehenä haluat
vielä elää. Minun roolini uskonnollisena johtajana kuitenkin edellyttää
ehdottomasti, että minun täytyy pelastua, sanoi paavi.
- Ei syytä huoleen, hyvä paavi, sanoi hippi. Jäljellä on vielä
kaksi laskuvarjoa. Se Suomen viisain mies otti mukaansa minun makuupussini.
Kaksi miestä väitteli siitä, kuka on kaikkien aikojen paras
taikuri ja silmänkääntäjä.
- Kuikka Koponen oli paras, eikä parempaa tule. Hän sai ihmiset uskomaan,
että hän oli mennyt hevosen sisään.
Toinen miehistä oli eri mieltä:
- Ei tuo vielä mitään. Paavo Lipponen sai koko Suomen menemään
emuun.
Pääministeri Lipponen vieraili mielisairaalassa. Potilaat seisoivat
pitkinä riveinä niiden käytävien varrella, joita myöten
pääministeri kulki. Lipposen ohittaessa potilasta tämä aina
kumarsi ja sanoi:
- Hyvää päivää! Kiitos hyvästä hallituksesta,
herra pääministeri!
Ulko-oven vieressä rivin viimeisenä seisova mies kuitenkin vain nyökkäsi
ja sanoi:
- Hyvää päivää.
Lipponen pysähtyi miehen eteen ja kysyi:
- Miksi sinä ainoana koko joukosta et kiittänyt hyvästä hallituksesta?
Mies siirteli hieman epävarmasti jalkojaan ja vastasi:
- Minä en ole hullu. Minä olen hoitaja.
|