Siveyden sipulit - nuorisojärjestö |
|
Täysraittius: on hyvä asia, että vettä on esimerkiksi siltojen ja laivojen alla sekä peseytymiseen, mutta muuten se on ihmiselle kelpaamaton ns. ravintoaine. Lienee selviö, että veden nauttiminen aiheuttaa suunnatonta haittaa yhteiskunnalle ja voi aiheuttaa esimerkiksi riippuvuutta. Me siveyden sipulit vastustamme tällaista vaarallista kehitystä ja omalta osaltamme tuemme mm. yhteiskunnan täystyöllisyyttä. Tutkiessamme ja - ennen kaikkea tukiessamme (omalla tavallamme, tietenkin) esimerkiksi panimoteollisuutta, tuemme samalla muun muassa vähittäiskauppaa, poliisia, kuljetusliikkeitä, jätealan yrityksiä, palo- ja pelastustointa sekä pankki- ja vakuutuslaitoksia. Liikunnallisuus: me siveyden sipulit olemme erittäin liikunnallisia ja asenteellisesti liikuntamyönteisiä. Kaupasta tullessamme kannamme useamman kilon lastia, jonka tyhjentämistä voi myös hyvällä omalla tunnolla sanoa urheiluksi. - Kun lisäämme tähän liikunnan virkistäytymispaikassa
ja sitä mahdollisesti seuraavan ns. virkistävän yöliikunnan
Kohtuullisuus: me siveyden sipulit noudatamme kaikessa ehdotonta kohtuullisuutta. -Emme esimerkiksi yritä iskeä jokaista naista, koska hyvinä ja reiluina ihmisinä jätämme toki muutaman naisen muillekin. Sillä mottomme on: "KAIKKI PARHAAT VAIN MEILLE JA JÄMÄT
JÄTÄMME MUILLE". Kiitos Timi Gröhnille jutusta |