KORATKISSANI
Ensimmäisen koratin sain vuonna 1991 ja siitä lähtien se on ollut minulle se ainoa oikea rotu. Olen aina erityisesti pitänyt uroskissoista ja minulla onkin viisi sukupolvea koraturoksia. Ensimmäinen naaras tuli minulle Tanskasta vuonna 1994. Kasvatan pienimuotoisesti ja minulla on myös siitosuroksia, joita muut kasvattajat ovat käyttäneet.
|
International Premior & European Champion Sakoran Aoi DanDan
Uros, kastroitu Kuvaa näpäyttämällä näet sukutaulun ja lisää kuvia. DanDan oli ensimmäinen koratkissani, joka eli yli 18-vuotiaaksi ennen kuin sairastui syöpään (lymfasarkooma). Se oli aina iloinen ja rakasti huomiota. DanDanin pentueisiin voit tutustua täällä.
|
|
International Champion Kattihovin Ou Vinh Cam-ranh
Uros, kastroitu Kuvaa näpäyttämällä näet sukutaulun ja lisää kuvia. "Kuppeli" on DanDanin poika. Kuppeli sai monet pennut Suomessa ja yhdet myös Tanskassa. Kuppeli asuu vanhempieni luona. Kuppelilla todettiin diabetes vuonna 2007, mutta lääkityksen ansiosta se voi oikein hyvin. Kuppelin pentueisiin voit tutustua täällä.
|
|
|
Champion Primprau's Puying Maigae
Naaras, steriloitu Kuvaa näpäyttämällä näet sukutaulun ja lisää kuvia. Maigee oli ensimmäinen siitosnaaraani. Se oli leikkisä ja aina iloinen, oikea kehruukone. Maigeen pentueisiin voit tutustua täällä.
|
|
International Premior & European Champion Tatsutan Garion Raja-Rsayah, DM
Uros Kuvaa näpäyttämällä näet sukutaulun ja lisää kuvia. "Kaaleppi" on kissoistani näyttelyissä parhaiten menestynyt. Se on Kuppelin poika ja ihastuin siihen jo kolmeviikkoisena. Kaalepilla on pentuja sekä Suomessa että ulkomailla. Se oli paras korat-aikuinen Suomessa vuosina 1998, 1999, 2000 ja 2002. Myös kastraatti- ja veteraaniluokissa se menestyi hienosti, mutta on nyt jäänyt eläkkeelle näyttelytouhuista. Kaalepin pentueisiin voit tutustua täällä.
|
|
Poison's Ii-na Meiro
Naaras, steriloitu Miina oli oma kasvattini. Näyttelyissä Miina ei halunnut käydä, mutta muutoin se oli oikein herttainen ja helposti käsiteltävä kissa. Tein Miinalla yhdet pennut ja sen jälkeen se vietti eläkepäiviä kastraattina vanhempieni luona Kuppelin kaverina. Miinan pentueeseen voit tutustua täällä.
|
|
|
Ellandbee Hello Albert
Uros, kastroitu Kuvaa näpäyttämällä näet sukutaulun ja lisää kuvia. Albert on siitosuros, jonka toin Englannista kesällä 1999. Se on asunut sijoitusperheessä Kuusankoskella ja on nyttemmin siirtynyt Seija Peltolan omistukseen. Albertin pentueisiin voit tutustua täällä.
|
|
Champion Pimai Pra Kwan Jai
Naaras Pingu tuli minulle Norjasta ja sai kahdet pennut. Nyt Pingu on iloinen kastraattinaaras. Pingun pentueisiin voit tutustua täällä.
|
|
|
Chiangmai Pen
Uros Kuvaa näpäyttämällä näet sukutaulun ja lisää kuvia. Pen tuotiin Thaimaasta yhdessä norjalaisten koratkasvattajien kanssa. Se asui luonani puolisen vuotta ja muutti sitten Norjaan. Pen on myös Pingun ensimmäisen pentueen isä. Penin pentueisiin voit tutustua täällä.
|
|
Mytai Tucker
Uros "Taki" on yhteistuonti norjalaisten kasvattajien kanssa. Se asui pikkuveljeni luona ja muutti sitten Norjaan. Takin Suomessa syntyneeseen pentueeseen voit tutustua täällä.
|
|
|
Poison's O Gaht Chalerm
Naaras Kuvaa näpäyttämällä näet sukutaulun ja lisää kuvia. "Maisa" on oma kasvattini. Se jäi minulle siitosnaaraaksi lähinnä poikkeuksellisen sukutaulunsa vuoksi. Maisan isä on Thaimaan tuonti Pen. Maisan pentueisiin voit tutustua täällä. Maisa on nyt leikattu.
|
|
Supreme Premior & Champion Melodian pa yah yahm eek
Uros "Paavo" on Kallen poika. Sillä on ollut muutama pentue ja on nyt kastraatti. Näyttelyissä Paavo on pärjännyt oikein mukavasti. Se on hyvin sosiaalinen ja reipas. Paavon pentueisiin voit tutustua täällä.
|
|
|
International Premior & Grand International Champion Poison's Rahng Wun Pi Sayt
Naaras Kuva: Jenny Hissa Kuvaa näpäyttämällä näet sukutaulun ja lisää kuvia. Inka on oma kasvattini ja sillä on ollut kahdet pennut, joista toiset omalla kasvattajanimelläni. Inkan omistaa nykyisin Annika Hissa Chai-Lai -kissalasta. Inkan pentueisiin voit tutustua täällä. Inka on nyt steriloitu.
|
|
|