Meillä odottavat emät asuvat ja niiden  pennut syntyvät ja kasvavat sisällä makuu/olohuoneessa kanssani tottuen kaikenlaiseen normaaliin elämään, toisten koirien haukkumiseen, pölynimuriin, kolinaan kilinään, katselevat televisiotakin ja kuuntelevat musiikkia, pentuja käännetään ja väännetään, jotta ne leimautuvat hyvin ihmiseenkin, ne totutetaan kynsienleikkaamiseen sekä seisomaan paikoillaan pöydän päällä, elikkä tottuvat ihmisen käsittelyyn jo aivan pienestä, jolloin uuden perheen on paljon helpompi jatkaa eteenpäin, kun pentu on jo kasvatuskodissaan nk "hanskassa".

Pennuista maksetaan varausmaksu, ja silloin on varaus molempia sitova, loppumaksu maksetaan käteisellä pentua haettaessa, jollei ole muuta aikaisemmin sovittu.Pentuja saa tulla katsomaan, kun yhdessä sovitaan minulle sekä uudelle perheelle sopiva hetki. Meillä saa käydä useamminkin tervehtimässä pentuetta.Tällöin käydään läpi kaikki tärkeät asiat petitin kanssa elämisessä ja sen pentukouluttamisessa, kerron myös mitä itse olen aina tehnyt ja mitä teen omien koirieni kanssa, jotta saan niistä mukavia, luottavaisia, tottelevaisia ihania petittejä, joiden kanssa on hauska elää.

 

Pennut madotan ensimmäisen kerran jo 12-14 päivän ikäisenä, sen jälkeen on vielä 4 aina eri lääkkeillä tapahtuvaa madotuskertaa. Pennut saavat lisäruokaa  äidin maidon lisäksi pentueen koosta riippuen 3-4 viikon iästä alkaen. Ja siirtyvät vähitellen syömään pelkästään kuivaruokaa.

Pennut luovutetaan uusiin koteihinsa aikaisintaan 7 viikon ikäisinä  yleensä rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina, tunnistusmerkittyinä, mukaansa pennut saavat runsaasti ruokinta-hoito-ohjeita, ohjeita turkin trimmaamiseen sekä pennun ja aikuisen koiran koulutusohjeita, oppaita koiran kouluttamiseen eri harrastuslajeihin, Suomen Kennelliiton pentuoppaan sekä mukaansa pentu saa samaa korkealuokkaista penturuokaa, jota pennut ovat täällä kasvatuskodissaan tottuneet syömään, sekä auttavan puhelimen pennun kasvaessa ja myöhemminkin omistajien niin halutessa!

Suomen Kennelliiton virallinen sopimus koiran kaupasta täytetään ja allekirjoitetaan. Tähän kauppakirjaan minä sitten kirjoitan, että koiraa jalostukseen käytettäessä on sulhanen tai morsian aina ensin hyväksytettävä minulla, haluan tällä suojella omia kasvattejani ja omaa kasvatustyötäni. Tämä ehto on jokaisen hyväksyttävä, mikäli minun kasvattini haluaa itselleen.

 

Ohjeita pennun ja koiran kouluttamisessa yritän parhaani mukaan antaa, reilun aktiivisen 40 vuoden koirakokemuksella eri roduista. Kaikkea muutakin tietoa on näiden vuosien aikana kertynyt erilaisista koiriin liittyvistä asioista. Ohjaan myös kasvattejani eri harrastusmuotoihin, petitin kanssahan voi harrastaa niin montaa eri lajia. Trimmauksesta ja näyttelyihin harjoittelemisesta annan mielelläni ohjeita.

 

Olen erittäin onnellinen ja arvostan pennunomistajia, jotka säännöllisin väliajoin pitävät yhteyttä ja kertovat niin hyvät kuin ei niin hyvät kuulumiset. Kaikki tieto on tervetullutta ja sitä tarvitsenkin, kuviakin otan mielelläni vastaan.

 

PBGV pentuja/puppies