|
|
|
Justus tuli perheeseemme ensimmäiseksi koiraksi
kaksivuotiaana komeana nuorukaisena. Aluksi Justus tuli viikonlopuksi
koeajolle mutta samalla reissulla jäikin sitten pysyvästi.
Mukaan saimme muutaman valokuvan. Rodultaan Justus on kultainennoutaja.
Kuten noutajat yleensäkin, on Justus aina siellä missä ihmisetkin. Ehdottomasti
ihmisen koira, joka kaipaa paljon kaikenlaista toimintaa ja tekemistä.
Muuten noutaja pitkästyy ja kärsii. Justus oppii mitä
vaan ja erittäin helposti, myös ei toivottuja asioita. Ongelmaksi
muodostuukin lähinnä kouluttajan kekseliäisyys. Liian
helpoista ja tutuista tempuista Justus kyllästyy saman tien. Parhaana
motivointikeinona toimii tietysti ruoka, jolla onkin suuri merkitys
Justuksen elämässä nykyään. Justus
omaa myös mielettömän laajan
sanavaraston, sillä Justus seuraa ihmisten touhuiluja kaiken aikaa
tarkkaavaisesti. Kairan tulo taloon piristi Justusta huomattavasti.
Nykyään aika kuluu ihmetellessä Kairan puuhia, ja siinähän
sitä ihmeteltävää riittää. Milloin kiipeillään
pöydillä, ikkunalaudoilla tms. Yrittipä Kaira pari kertaa
karata tuuletusräppänästäkin. Kairan tehdessä
jotain erikoista tai kiellettyä Justus katselee ihmisiä hölmistyneenä
ihmetellen, että "mitähän tuo nyt meinaa, tunnetaanko
me se?". Mutta hyvät kaverukset Justus ja Kaira ovat olleet
heti alusta asti. |
Justuksen tiedot: Nimi: Juuso FIN32221/95 Sisarukset: nartut Jenni, Jenna, Jilla |