09062001 Sivujen päivitystahti on päässyt hieman lipsumaan, mutta parannusta on taas luvassa kesäloman alkamisen takia. Toivottavasti myös itse kisaamiselle on aikaa ennen armeijan leipiin astumista heinäkuussa. - piste
Silencerin raportti Doverin kilpailusta 30.5.2001
22052001 Näillä näkymin T. Lehtonen ei osallistu huomiseen Lowesin osakilpailuun työkiireiden takia ja A. Pöllä on siis Trip210 Racingin ainoa pistesaalistaja tässä Esisarjan viimeisessä tiukassa kilpailussa.
21052001
Homma alkaa karata käsistä. Californian kilpailu meni sekin penkin alle molemmilta kuljettajilta. Ja meni se kyllä muiltakin, sillä kilpailun ensimmäisestä 20 kierroksesta noin 15 ajettiin keltaisten lippujen alla. Joten taas kruisailtiin aivan riittävästi.
A. Pöllällä ei ratti pysynyt kädessä harjoituksissa eikä hän osallistunut kilpailuun. T. Lehtosen 19. lähtösijassakaan ei ollut paljon selkään taputtamista, mutta harjoitus- ja lämmittelyajot sentään lupailivat hyvää kisaa ajatellen. Kuitenkin 15. kierroksella keltaisten lippujen muututtua vihreiksi, joku edellä ajavista spinnasi ja T. Lehtonen joutui väistämään vasemmalta puolelta ja sai mustan lipun. Kilpailu oli siihen asti sujunut loistavasti, mutta pari kierrosta myöhemmin asiaa kiroiltiin varikolla tuomariston edellä ja yhden kierroksen kärjestä jääneenä. Noin kymmenen kierrosta myöhemmin nimeltä mainitsematon kuljettaja kiilasi ohitustilanteessa eteen ja autojen kyljet koskettivat toisiaan. Tien sulkenut auto pyörähti muutaman kerran, mutta T. Lehtonen pääsi osumasta säikähdyksellä ja valliin kosketuksella.. Mutta matka loppui nokka edellä heti varikkosuoran vallin päätyyn hermojen mentyä lopullisesti irtipoikki.
kommentti:
Edellä mainittu kolari (niistä lukuisista samanlaisista, mitä kisassa sattui) oli taas hyvä osoitus ajolinjojen pitämisen tärkeydestä, sillä ohitustilanteita ei ole paljon ja jokainen auton levyinen tila ja edellä polkevan kuljettajan virhe on käytettävä heti hyväksi jos aikoo päästä nopeampana edelle. Replayta katsoessa virheen tehnyt kuljettaja ei välttämättä edes tajua tehneensä virhettä, mutta katsottaessa tilannetta tarkemmin varsinkin ohittavan auton ohjaamosta käsin voi hyvin huomata kuinka edellä ajanut kuljettaja tekee pienen pienen ohjausvirheen ja auto koskettaa vallia. Tällä välin ohitusta yrittävä auto on jo siirtynyt sisäpuolelle niin, että etupuskuri on ohitettavan auton takapuskurin tasolla.
Valliin hipaisseen auton nopeus hidastuu hieman osumasta ja korjausliikkeen tehtyään kuljettaja pitää auton mutkaan tultaessa tiukasti keskellä tietä, mutta jättää auton mentävän aukon vasemmalle puolelle. Autojen ollessa melkein jo rinta rinnan edellä ajava kuljettaja yrittää epätoivoisena estää ohitusyrityksen ja pitää sisälinjan paremman ja nopeamman ajolinjan toivossa, mutta autojen kyljet ehtivät jo osua vastakkain huonoin seurauksin. Tietysti olisin voinut jättää ohitusmahdollisuuden käyttämättä, koska kierroksiakin oli vielä paljon jäljellä, mutta Californian todella leveän radan ollessa kyseessä autoja mahtuu vaikka kolme rinnakkain mutkaan nopeuden ollessa kaikille vielä suotuisa. Ja on samassa tilanteessa tullut monta kertaa myös itsekin töpeksittyä, joten kokemus puhuu myös kiilaajan puolesta eikä tarkoituksena ole haukkua virheen tehnyttä kuljettajaa maanrakoon. Mutta lyhyesti sanottuna keskitien kulkijat pitäköön omat ajolinjansa niin kuin myös laitapuolen kulkijat oikealla ja vasemmalla puolella :-) - piste
ps. Kannattaa muuten vilkaista Ruutulipun replay-osastolta löytyvää T. Linnaluodon ja S. Takalan välistä ohitusta, joka käsittelee samaa aihepiiriä.
19052001 Esisarjaa on nyt ajettu kahden osakilpailun verran. Atlantan ja Indianapolisin kisat menivät tiimimme osalta erittäin vaisusti. Kummankin kuljettajan kisa oli päättyä jo Atlantan ensimmäiseen mutkaan lähdön jälkeen eikä myöskään aika-ajoissa ollut paljon kehumista.
T. Lehtonen joutui Atlantan ensimmäisessä mutkassa joukkokolariin, johon myös tiimikaveri A. Pöllä ajautui mukaan. Rytäkästä kummatkin selvisivät volttien jälkeen peltivaurioilla ja pystyivät jatkamaan matkaa kierroksen kärjestä jäljessä. Lisää tummia pilviä kerääntyi taivaalle kun A. Pöllä sai varikkokäynnillä mustan lipun ylinopeudesta ja kävi neljästi varikolla suorittamassa rangaistusta, mutta jostain syystä rangaistus ei poistunut ollenkaan.
Allekirjoittanut roikkui tiukasti joukon hännillä aina kierrokselle 22 asti kunnes auto lähti käsistä ohitustilanteessa ja jäi pyörähdyksen jälkeen kaiteeseen. Takana savun keskeltä tullut A. Pöllä yritti äkkijarrutuksella väistää, mutta ei aivan onnistunut ja autot hipaisivat yhteen sillä seuraksella, että kummatkin tiimin autot löytyivät taas nurmikolta nokat vastakkain. Muutama replay kisasta tulossa myöhemmin.
Esisarjan toiseen osakilpailuun Indianapolisiin osallistui kujettajistamme vain A. Pöllä. Osakilpailu piti alunperin olla Bristolissa, mutta lyhyt ja kapea rata sai niin paljon vastustusta kuljettajien keskuudessa keltaisten lippujen takia, joten kilpailu siirrettiin Indianapolisiin. Voitosta tai hyvistä sijoituksista ei täälläkään juhlittu Trip210 Racingin osalta ja A. Pöllän kilpailu päättyi jo 10 kierroksen jälkeen muutaman joukkokolarin jälkeen joten ei Indianapolisissakaan aivan keltaisilta lipuilta vältytty :-)
16052001 Eilen ajettiin Atlantan kenraaliharjoitus. Kierroksia oli ensimmäisessä lähdössä muistaakseni 84 ja keltaisia lippuja tuntui olevan sitäkin enemmän, joka teki kisasta äärimmäisen tylsän ja turhauttavan. Toivottavasti suurinta osaa tämän päivän kisasta ei ajeta keltaisten alla.
Uudet auton värit ja ongelmat sävyttivät A. Pöllän lähtöjä. Ongelmat tosin johtuivat aliohjaavasta autosta sekä muista ongelmista auton säätöjen kanssa ja Pöllä keskeytti molemmat lähdöt jo alkuvaiheessa. T. Lehtonen sijoittui ensimmäisessä lähdössä kuudenneksi ja toinen lähtö päättyi toiselta sijalta spinnaukseen ja keskeytykseen kisan alussa. piste
15052001 Tiimi valmistautuu 16.5.2001 alkavaan neljän osakilpailun Esisarjaan. Ensimmäinen osakilpailu ajetaan Atlantassa (130 kierrosta).
11052001 Treenikisa Bristolissa päättyi T. Lehtosen kohdalla noin viidennen kierroksen kohdalla joukkokolarista johtuneeseen huikeaan ilmalentoon. Auto päätyi lopulta katolleen radan sivuun ja moottori sai samassa rytäkässä niin paljon kipeää että kisa oli siltä osin ohi. A. Pöllä ei osallistunut treeneihin.
11052001 A. Pöllä liittyi talliin ja nyt Trip210 Racing-nimen alla ajaa näin ollen kaksi kuljettajaa. Lisääkin kuljettajia mahtuu mukaan, mutta siitä myöhemmin lisää.
Muutoksen takia autojen väritys muuttuu yhdenmukaisemmaksi ja toiminta saa alleen myös useasti päivittyvät nettisivut.
[tl]
10052001 T. Lehtonen otti ensimmäisen voittonsa Lowesin 101 kierroksen todella tiukassa treenikisassa. A. Pöllä keskeytti jo toisella kierroksella (?) spinnauksen ja siitä johtuneen hermojen menettämisen takia. Uusi tulokkaamme ajaakin tästä lähtien tallipäällikön tarkkailun alla :-)
Itse kilpailu oli alusta alkaen todella tiukkaa vääntöä ja vain viisi kuljettajaa pääsi maaliviivalle asti. Muutamilta kone sanoi sopimuksen irti ja itsellänikin valui jo hikipisaroita alle kymmenen kierrosta ennen maalia kun lämmöt alkoivat uhkaavasti nousta konehuoneen puolella.
Alun toisten kuskien mokailuista ja yhdestä omasta spinnauksesta huolimatta tuli voitto kuitenkin kotiin. Viimeiset kymmenen kierrosta A. Lamminen (kierroksen jääneenä) hiosti pahasti takana, mutta kuitenkin kohteliaalla etäisyydellä tehden kisasta jännän loppuun saakka.
[tl]
:: KULJETTAJAT

nimi: Tuukka "piste" Lehtonen
syntymävuosi: 1981
laitteisto: AMD K6-2 333@400mhz, 128RAM, TNT2, Microsoft Sidewinder Precision ratti- ja poljinyhdistelmä, ISDN-yhteys
muuta: Kokemusta Nascarin pelaamisesta moninpelinä jo vuodesta 1996 lähtien, mutta paljon vielä opittavaa. Vastaa autojen ja nettisivujen ulkonäöstä sekä on sivuston ylläpitäjä .
***
nimi: Antti "Silencer" Pöllä
syntymävuosi: 1980
laitteisto: AMD Thunderbird 850@900mhz, 256RAM, TNT2, Microsoft Sidewinder Precision ratti- ja poljinyhdistelmä, ISDN-yhteys
muuta: Tallin rookie, kuka aloitti Nascarin tosissaan vääntämisen vasta tänä vuonna. Nopea kuljettaja, mutta paljon vielä opittavaa. Vastaa tallissa osaltaan nettisivujen ylläpidosta sekä yrittää ajaa mahdollisimman lujaa tai tulee kenkää :-)
:: TALLIN YHTEYSTIEDOT
e-mail : piste@nic.fi
IRCnet : #aine