Lähinnä ilmastollisista syistä jokin maanpinnan osa tai vesialue muuttuu suoksi. Soistuminen on yleistä, kun ilmasto on niin viileää, ettei kasviaines ehdi hajota, ja missä sademäärä on haihtumista suurempi. Suomen maapinta-alasta ¼ on suota.
Soistumistapoja ovat vesien umpeenkasvu pinnan- tai pohjanmyötäisesti ja metsämaan soistuminen. Soistuminen voi myös alkaa heti maan paljastuttua jäätikön tai meren alta. Suomen soista valtaosa on syntynyt metsämaan ja paljaan maanpinnan soistumisen kautta. Soistumista estetään ojittamalla.
Soistumisen seurauksena syntynyt kasviyhdyskunta on suo. Sen kostealla alustalla muodostuu turvetta. Rakenteen ja syntytavan perusteella erotetaan erilaisia suotyyppejä.
Korvet ovat metsää kasvavia soita, joiden puuston muodostavat kuusi ja lehtipuut. Varpuja on vähän, mutta ruohoja runsaammin kuin muissa tyypeissä. Seinäsammalet muodostavat mättäitä, ja kosteammissa väliköissä kasvaa rahkasammalia. Korpia on ravinteisilla moreeni- ja savimailla, suoalasta niiden osuus on 16%.
Rämeet ovat karun alustan mäntyä kasvavia soita, joille on luonteenomaista varpujen, esim. juolukan, suopursun ja kanervan, runsaus. Ruohoja on niukasti. Sammalkerroksen muodostavat lähinnä rahkasammalet. Rämeitä on suoalasta n. 44%.
Nevat ja letot muodostavat puuttomien soiden ravinteisuussarjan. Nevat ovat karun alustan aukeita, vetisiä soita, joiden sammalpeite koostuu pääosin rahkasammalista. Niitä on Pohjois-Suomessa kaksi kertaa niin paljon kuin Etelä-Suomessa. Nevoja on suoalasta 13%.
Letot ovat aukeita soita, joiden paikoin niukassa sammalkerroksessa on mm. vaateliaita rahkasammalia. Niitä on ravinteisella alustalla pääasiallisesti maan pohjoisosissa. Letot ovat viljelyarvoltaan Suomen parhaita soita. Noin 4% soista voidaan luokitella lettokorviksi ja 16% lettorämeiksi.