Ruotsalainen, britti, italialainen ja ranskalainen keskustelivat siitä,
mitä nimitystä kussakin maassa
käytettiin miehisestä sukuelimestä, eli mulkusta.
Ruotsalainen sai ensiksi puheenvuoron.
-Me sanomme sitä "lumipalloksi" sillä mitä enemmän sitä
puristaa sillä
tiiviimmäksi se tulee, sanoi hän.
— Me kutsumme sitä 'gentlemanniksi", sanoi britti. Sillä se
nousee aina seisomaan kun naisia on läsnä.
— Meillä se on "näytelmän päätepiste", sillä
se painaa päänsä alas jokaisen aktin jälkeen, sanoi italialainen.
Viimeisenä puhui ranskalainen.
— Me nimitämme sitä "huhuksi". Kulkeehan sekin suusta suuhun!
Pikku-Kalle osoitti sormellaan kadulla paritteleva koiria ja kysyi isältään,
mitä eläimet tekivät.
Katsohan, tuo takimmainen koira on varmaankin saanut tikun etukäpäläänsä
jo tuo etummainen koira urittaa auttaa sitä, isä keksi nopeasti selitykseksi.
-Voihan vittu, Kalle tuumi.
-Ihan niin kuin ihmiset! Heti, kun yrittää auttaa jotakuta, niin joutuu
nussituksi!
Oli häitä edeltävä ilta, Polterabend - Ja morsiamen isä
kallisti kuppia yhdessä tulevan vävynsä kanssa. Jossakin
vaiheessa yötä isä tarttui tulevaa sukulaistaan olkapäästä.
- Oletko sinä mies voi hiiri? Isä kysyi.
- Miten niin? Hämmästynyt sulhanen nikotteli.
- Jos sinä olet mies, niin sinä teet sen jo tänä iltana,
appiukko murisi. Mutta jos sinä olet hiiri,
sinä teet sen vasto huomenna.
Tällä seudulla taitaa asua voin rottia, poika tunnusti. Me teimme
sen porukalla jo neljä vuotta sitten.
TAKAAPÄIN
Aviopari oli koko naimisissa oloaikansa suorittanut yhdyntänsä samalla
tavalla, perinteistä "lähetyssaarnaa
ja-asentoa" käyttäen. Eräänä iltana mies ehdotti:
- Kuule Pirkko, meidän
sukupuolielämämme on alkanut käydä vähän yksitoikkoiseksi.
Eiköhän kokeiltaisi
välillä samaa tapaa kuin koirat kadulta...
- Kokeillaan vaan, mutta;
mennään johonkin toiseen
kaupunginosaan missä meitä ei tunneta.
Mies iski huoran kapakasta.
Kun oli päästy naisen asuntoon, mies luonnollisesti kysyi panemisen
hintaa.
500 morkkaa sängyssä, nainen vastasi. Mutta pystystä vain 400
markkaa.
- Miksi pystystä on halvempi? mies ihmetteli.
- Kampaaja ottaa satasen, nainen selitti.
URHEILUVITSI
Hurjin kokemukseni lienee tapahtunut viime kuussa lätkän loppuottelujen
aikaan. Lahtinen kertoi kavereilleen. Olin sohvassa pilkallani katselemassa
televisiota, kun sisälle saapui vaimoni kahden ystävättärensä
kanssa. Mitään sanomatta he kaikki kolme riisuivat vaatteensa, tulivat
sohvalle ja alkoivat vuorotellen imeskellä kyrpääni.
— Mitä sitten tapahtui? kaverit kysyivät malttamattomina.
— Mitäkö tapahtui? Lahtinen ihmetteli toisten tyhmyyttä.
Tappara voitti Suomen mestaruuden!
Mies tuli apteekkiin.
Tusina kondomeja, mutta mustia. Minulla on näet surua.
- Valitettavasti meillä ei juuri nyt ole mustia, mutta ottakaa kaikkein
pienintä kokoa. Silloin voitte vetää ne puolitankoon!
Pieni tumma mies tuli teatteriagentin luokse ja väitti pystyvänsä
nussimaan 25 naista peräkkäin. Agentti naureskeli ja kutsui sihteerinsä
paikalle. Se nainen oli niin pian hoidettu, että täytyi kutsua konttorista
lisää. Agentin hymy muuttui kunnioittavammaksi kun mies, toden
totta, oli siinä hänen silmiensä edessä nussinut kolmea
sihteeriä, kahta kassanhoitajaa, yhdeksäätoista konttorityttöä
ja yhtä vanhaa siivoojamummoa. Hän palkkasi oitis miehen esiintymään
seksinäytöksessä vielä samana iltana. Teatterin yleisö
oli haltioissaan ja taputti hurjasti kun mies hoiteli naisen numero 24, mutta
äkkiä tämän jälkeen hän putosi elottoman näköisenä
estradille. Agentti juoksi hänen luokseen ja kysyi:
Mitä tapahtui?
En mä oikein tiedä, Ihmetteli pikkumies. Kyllä mulla meni
se ihan hyvin vielä tunti sitten kenraaliharjoituksessa.
Mies tanssitti innokkaasti
nättiä tyttöä päivätansseissa.
— Kyllä on ulkona kurja ilma. Kylmä, sataa ja tuiskuttaa ...
— Niin on, myönsi tyttö.
Ihan paleltua meinaa.
— Miltä neidistä tuntuisi
maata palmun alla tämmöisellä ilmalla?
— Voi, kyllä se olisi ihanaa.
— Järjestyy. Lähdetään
heti. Saanko muuten esittäytyä. Juhani Palmu!
Sukulaistäti poikkesi kylään ja alkoi jututtaa pikku-Penttiä.
— Kylläpä sinä olet kasvanut kovasti. Mikä sinusta
tulee isona?
— Lääkäri, taiteilija tai Ikkunanpesijä.
— Vai niin. Mikä näistä ammateista sinusta olisi kaikkein
mieluisin?
— Ei sillä ole väliä. Pääasia, että näkee
alastomia naisia.
M. Mies oli ensimmäistä kertaa eläessään käymässä
ilotalossa. Asioita tuntematta hän
tietysti aluksi tiedusteli, mitä tuo
lysti maksaisi.
- Viisisataa markkoo, bordellin
emäntä vastasi.
- Voihan vittu, mies mutisi. -Te imette minut kuiviin.
- Siinä tapauksessa joudut
maksaman satasen lisää,
madame sanoi.
Mies tulee kotiin väsyneenä
ja alkaa pauhata vaimolleen.
— Minä saan raataa itseni kuoliaaksi ja täällä sinä
vain
istut ja vetelehdit kaiket päivät! Mies purkaa sydäntään.
Vaimo suuttuu. — Voi vetelehdin? Minä siivoan, imuroin,
pesen vaatteita, laiton ruokoa, käyn kaupassa ja teen
sota muuta tuota päivän mittaan. Minulla ei ole aikaa
edes pyyhkiä persettäni
Mies huokaisee. — Se on muuten asia, josta minun on jo kauan pitänyt
puhua kanssasi.
Mies saapui naamiaisiin
aivan alasti. Ainoastaan hänen jaloissaan oli rullaluistimet.
- Sinulla on varsin mukava
osu, hutsujen emäntä sanoi epäröivästi. - Mitä
sinä esität?
- Etkö sinä huomaa? mies vastasi. - Minä olen perässä
vedettävä lelu.
REHELLISTÄ
Mies kompuroi keskellä yötä
kotiin. Vaimo oli häntä vastassa eteisessä.
- Missä olet ollut?
- Olin nussimassa yhtä
meidän konttorin tyttöä,
- Hyvä, sanoi vaimo. -
Minä en nimittäin siedä valehtelua.
PERVERSSI
- Sinulla on kuulemma jo-
tain ongelmia.
- Niin no, katsos kun haluaisin aina juuri ennen orgasmia puraista vaimoni tissejä.
Mikset sitten puraise?
-Ei vaimolla ole enää tissejä.
PUKIN TUOMISET
- Mitenkäs teillä viime joulu
meni?
- Muuten mukavasti, mutta vaimo sai joulupukilta vähän omituisia lahjoja.
- Millaisia?
Kupan ja tippurin.
KUTKUTTAVA KUSIHÄTÄ
Kylän pojat olivat lähdössä
panemaan Tuhannen Mulkun Maijaa kun he keksivät
ottaa mukaan Typeräisen Uunon. Uuno kun oli jo parissakymmenissä,
mutta silti
kokematon. Kun päästiin perille pantiin Uuno avaamaan
väylää ja muut jäivät odottelemaan. Kun Uuno oli nytkytellyt
pari kolme minuuttia,
hyppäsi hän Maijan päältä ja
juoksi ovelle kyrpä pystyssä
huutaen:
- Jopa rupesi äkkiä kusettamaan mukavasti l
PANTU OLI
- Onko kukaan muu nussinut sinua? kysyi mustasukkainen mies morsiameltaan.
- Kyllä on, kuiskasi Irma.
- Sano minulle hänen nimensä, että voin vääntää
häneltä niskat nurin.
- Mutta, rakkaani, et sinä
pysty siihen ...
- Enkö muka, kuka hän
sitten on?
- Mitäpä sinä mahtaisit
kokonaiselle komppanialle...
------------------------------------------------------------
Härski mielikuvitus testi
1. Tulet rautatieasemalle juuri nähdäksesi, että juna johon si-
nun piti nousta on katoamassa tunneliin. Mitä teet?
a) Kiroat katkerasti, koska myöhästyit junasta?
b) Sytytät savukkeen?
c) Haravoit kiikarien avulla ympäristöä, koska jokaisessa
näkemässäsi elokuvassa junan katoaminen tunneliin on
merkinnyt sitä, että joku on naimassa jossain lähistöllä?
2. Mikä saa sinut tuntemaan, että tyttö antaa sinulle selviä
halukkaita vinkkejä?
a) Jos hän pudottaa pikkuhousunsa eteesi jalkakäytävälle?
b) Jos hän pudottaa nenäliinansa eteesi jalkakäytävälle?
c) Jos hän pudottaa käytetyn bussilipun eteesi jalkakäytä-
välle?
3. Teini-ikäinen tyttäresi on yläkerrassa kahden kesken poi-
kaystävänsä kanssa. Alat kuulla outoja ääniä hänen
huoneen-
sa suunnalta. Mitä teet?
a) Oletat heidän harjoittelevan break dancea märät kumi-
saappaat jalassa?
b) Ryntäät yläkertaan nähdäksesi, mitä he tekevät?
c) Hiivit yläkertaan nähdäksesi, mitä he tekevät?
4. Minkä takia harmaatukkaiset vanhat rouvat käyttävät pit-
kiä hameita? Tapahtuuko se sinun mielestäsi, koska:
a) Se oli muotia, kun he olivat nuoria?
b) He haluavat peittää huonoon kuntoon menneet jalkan-
sa?
c) He haluavat piilottaa pillua nuolevat kääpiörakastajan-
sa?
5. Siirtyykö ajatuksesi seksiin, kun näet naisen
a) Ostavan banaanin?
b) Ostavan kurkun?
c) Molemmista?
6. Puhuva papukaijasi on oppinut sanomaan "nussi minua,
Timo". Epäiletkö, että
a) Se on jälleen salaa katsonut kaapelitelevisiota?
b) Vaimosi on pettänyt sinua Timon kanssa?
c) Papukaijasi on pettänyt sinua Timon kanssa?
7. Kuvittele, että omistat sähköliikkeen. Kaunis nainen tulee
kysymään pattereita taskulamppuunsa. Vastaatko hänelle:
a) "tavallisia vai alkaliparistoja"?
b) "tiesittekö, että ladattavat patterit tulevat ajan mittaan
halvemmiksi"?
c) "jaha, hieromasauvasta on taas virta loppu, vai"?
8. Olet bussikuski. Kuinka menettelet?
a) Kohtelet mies- ja naismatkustajia täysin samanvertaises-
ti?
b) Pysähdyt ainoastaan, jos pysäkillä on isorintaisia tyttö-
lapsia?
c) Pysähdyt vasta 50 metriä pysäkin jälkeen, jotta voit
taus-
tapeilistä seurata, kuinka isorintaiset tyttölapset joutuvat
juoksemaan bussisi kiinni?
9. Miksi miehet ryhtyvät gynekologeiksi?
a) Koska heillä on epäitsekäs tavoite toisten ihmisten aut-
tamiseksi?
b) Rahan vuoksi?
c) Tarvitseeko tosiaan edes kysyä?
10. Kuinka sait TV-ruutusi rikotuksi?
a) Heitettyäsi sitä oluttuopilla hermostuttuasi törkyyn, jota
ne nykyään lähettävät?
b) Heitettyäsi sitä oluttuopilla hermostuttuasi heidän alitui-
seen seksikohtausten poisleikkaamiseen?
c) Yrittäessäsi antaa suihin suosikki-TV-kuuluttajallesi?
11. Kun näet naisen luoneen itselleen hyvän karriäärin julki-
sessa elämässä, niin miten luulet hänen ansainneen sen?
a) Opiskelemalla ahkerasti?
b) Tekemällä helvetin kovasti töitä?
c) Ottamalla helvetin hyvin suihin?
12. Mikä sinua naisessa viehättää?
a) Intelligenttisyys?
b) Silmät, persoonallisuus, lämpö, terveys, uskollisuus,
huumori, huomaavaisuus, itsenäisyys, kauneus, kauniit
hiukset, kapea uuma, kauniit jalat?
c) Ei mikään näistä?
12. Täydennä allaoleva lause.
Jos Jumala ei olisi halunnut miesten kiihottuvan, hän ei olisi
luonut:
a) sairaanhoitajan uniformua?
b) korkeakorkoisia naisten nahkasaapikkaita (niittirem-
meineen, kumisine ryppynauhoineen, kiiltelevine piikkikär-
kineen)?
c) karjalanpiirakkaa?
Hulina-Helinä soittaa ystävättärelleen Kiihkeä-Kaarinalle:
-Mikko tulee kotiin kertausharjoituksista tänä iltana. Ajattele, kolme
viikkoa
pelkässä miesporukassa keskellä metsää! Voisitko sinä
tulla illalla minua auttamaan ...?
• Kreivi saapui metsästämästä tavallista aikaisem-
min ja hovimestarin oli kerrottava totuus. Kreivitär makasi makuuhuoneessa
puu-
tarhurin kanssa. Kreivi otti salin seinältä sapelin ja syöksyi
yläkertaan, josta
kuului vertahyytävä parkaisu. Kreivi saapui alas, ripusti sapelin
senälle ja kutsui
hovimestarin paikalle.
- James, kreivi sanoi venytellen. - Olkaa hyvä ja viekää puutarhurille
sidetarpeitä ja kreivittärelle korkkiruuvi ...!
• Erkki oli lukenut, että kotiaskareet vähentävät perheenemäntien
seksuaalisia haluja. Niinpä hän kerran kantakapakassa kertoi tehneensä
koko viikon kaikki kotityöt vaimon puolesta:
tiskannut astiat, imuroinut pölyt, pessyt ikkunat, laittanut ruuan jne.
- Jaha, kaverit nauroivat.
- Ja illalla pillu maistui?
- Ei maistunut, Erkki totesi synkkänä.- En jaksanut yhtään
kertaa .
^
On hyvin ymmärrettävää, miksi Roope hakee avioeroa. Hääiltana
vaimo ei antanut, ei myöskään seuraavana. Ja kolmantena iltana
vaimo kirkui:
- Sinä olet seksihullu ...!
Sinä haluat jo kolmantena peräkkäisenä iltana . . .!
• Alokkaat pääsivät ensimmäiselle iltalomalle ja päättivät
porukalla juhlia tapausta. Tyttöjä oli niukanlaisesti, mutta lopulta
löytyi yksi, joka suostui jakamaan persettä koko ryhmälle.
Kävi kuitenkin hassusti:- tyttö pamahti paksuksi ja
haastoi koko porukan loppusodan jälkeen oikeuteen saadakseen lapselleen
isän.
Jääkärit pitivät keskenään neuvonpitoa
ja porukan älypää Mäkelä keksi oivan ajatuksen: jos
kaikki tunnustaisivat, ketään ei voisi tällöin määrätä
syylliseksi!
Tuli käräjäpäivä ja sotamiesjoukko asteli sisälle
oikeustaloon. Mäkelä kutsuttiin ensimmäisenä tuomarin eteen.
- Tunnustatteko isyytenne? tuomari kysyi.
- Kyllä, Mäkelä vastasi.
- Minä olen maannut tuontytön.
- Hienoa, että maailmassa vielä on rehellisiäkin ihmisiä,
tuomari säteili. - Istunto on päättynyt. Te muut saatte palata
kasarmille . ..!
•VASTALAHJA
Kalle oli joutunut Sveitsin alpeille paimenpojaksi paimentamaan lampaita. Ja
tietysti seudulle, jossa naista ei saanut edes Juhannuksenakaan. Lopulta Kallen
housuissa ilmeni sellaisia tarpeita, ettei siinä enää auttanut
muu kuin yrittää survaista lammasta. Ja niin Kalle kaivoi hirveän
mulkkunsa esille ja hiipi erään lampaan taakse, mutta lammas otti
jalat alleen juuri kun
hän oli työntämässä melaansa kuumille vesille. Näin
kävi toisen ja kolmannen ja neljännenkin kerran,mutta kun Kalle oli
yrittämässä samaa temppua viidennen kerran,hän huomasi naisen
hoippuvan leiriään kohden.
Ja eihän siinä sitten auttanut muu kuin napittaa pikapikaa housut
ja olla naiselle avuksi. Kävi ilmi, että nainen oli eksynyt alpeilla
ja oli hyvin janoinen ja nälkäinen ja lupasi Kallelle, että hän
saisi tehdä hänelle mitä ikinä haluaa, kunhan vain saisi
ruokaa ja juotavaa. No,
tälläistähän tilaisuutta varsinkaan Kalle ei heittänyt
syrjään, vaan kestitsi naista minkä kerkisi ja jäi malttamattomana
odottamaan, että nainen söisi ja joisi mahdollisimman pian.
- No niin. Sanoi nainen. - Nyt minä olen sinulle sen lupaamani vastalahjan
velkaa.
- Niin niin, intoili Kalle." - Pitäisitkö hetken tuota lammasta .
. .
Hurmurina tunnettu Härski-Mikko oli päässyt Sailan asunnolle.
— No niin, Saila sanoi. — Nyt sinä annat minulle hyvänyön
suukon.
Härski-Mikko teki työtä käskettyä, mutta suutelikin
Sailaa huulien asemesta vatsalle.
— Miksi sinä sinne suutelit? Saila kysyi hämmästyneenä.
— Halusin vain tarkistaa, kummat sinä aukaiset — silmät
vaiko jalat, Mikko vastasi.
Härski-Mikko lähti vaimon kanssalomalle Mallorcalle. Vaimolla oli
varsin romanttiset
odotukset: hän toivoi matkasta uutta kuherruskuukautta. Mutta toisin kävi;
Mikko istui illat hotellin baarissa juopottelemassa ja yöllä huoneeseen
päästyään kaatui umpijuovuksissa sänkyyn. Lopulta vaimo
kyllästyi tällaiseen menoon, etsi rannalta tulisen nuoren espanjalaisen
ja vei hänet huoneeseen miehen istuessa baarissa. Tuona iltana Mikko kuitenkin
jostakin syystä lopetti ryypiskelynsä tavallista aikaisemmin, tassutteli
huoneeseen ja näki vaimonsa sängyssä espanjalaisen kanssa. Mies
seisahtui keinahdellen keskelle lattiaa, tiiraili sänkyä ja ihmetteli:
Jokosh... jokosh minä olen mennyt nukkumaan...?
Nuori teräväkatseinen valokuvaaja iski uimarannalla silmänsä
upeaan
pimuun, jolla oli kissanpentu mukanaan. Valokuvaaja loikki typykän
luo ja aloitti keskustelun klassisella
tavalla.
— Minä olen valokuvaaja lehdesta ja haluaisin ottaa kuvan teidän
herttaisesta karvapallos-
tanne.
— Kyllähän se sopii, tyttö hymyili. — Mutta mihin
minä laitan tämän kissan siksi aikaa?
• ••
Tuomarilla oli meneillään varsin visainen juttu. Niinpä hän
katsoi parhaaksi ottaa asian puheeksi kokeneemman ammattiveljensä kanssa
eräällä oikeuden tauolla.
— Mitä sinun mielestäsi pitäisiantaa 55-vuotiaalle ammattimai
selle ilotytölle? tuomari kysyi.
— Jaa-a, toinen mietti.—Ei missään tapauksessa ainakaan
30 euroa enempää...!
Yövahti Penttinen palasi eräänä iltana kotiin lievän
sairauskohtauk-
sen takia melkein heti työhön mentyään. Suureksi hämmästyksekseen
hän huomasi talonsa ulko-
puolella joitakin miehiä ja näki makuuhuoneen ikkunasta pilkottavan
valoa. Penttinen kurkisti ikkunasta sisälle ja huomasi vaimonsa olevan
sängyssä vieraan miehen
kanssa. Kiroten Penttinen aikoi rynnätä sisään, mutta silloin
eräs pihalla olevista miehistä tarttui häntä hihasta.
— Soo-o, mies sanoi Penttiselle.
—Mene jonoon vain viimeiseksi. Me olemme odottaneet vuoroamme sinua kauemmin.
• Piia kutsui poikaystävänsä luokseen ja vei tämän
huoneeseensa yläkertaan,
vaikka isä nukkui olohuoneen sohvalla. Isä kuitenkin heräsi,
kun kerrosta
ylempää alkoi kuulua natinaa, kitinää, voihkimista ja monenlaista
muuta ääntä.
Isä nousi sohvalla istumaan ja huusi: -
Piia, tule heti tänne alas!
Hetkisen kuluttua hengästynyt Piia ja punoittava poikaystävä
laskeutuivat
rappusia alas.
-Mitä ihmettä te teitte siellä äsken? isä kysyi.
-Tuota... me valmistimme salaattia, Piia keksi vastata.
-Niin varmaan, isä murahti. -Onko tuo majoneesia, joka valuu sinun jalkaasi
pitkin?
• Aviopari oli eläintarhassa kauniina kesäpäivänä.
Sievällä vaimolla oli yllään varsin keveä asu. Kun
pari saapui apinahäkille, urosgorilla innostui. Se ravisteli häkin
kaltereita, juoksenteli edestakaisin ja roikkui välillä puussa yhdellä
kädellä pärryttäen
samanaikaisesti rintaansa toisella kädellään ja
karjuen. Gorilla oli niin ilmiselvästi kiinnostunut vaimosta, että
mies pyysi vaimoaan aivan erityisesti
poseeraamaan apinalle. Aviomiehen ehdotuksesta nainen lipoi huuliaan, heilutteli
rintojaan ja pyöritti lantiotaan. Gorilla innostui
yhä enemmän ja karjui niin että kuolleetkin olisivat heränneet.
Sitten vaimo pudotti toppinsa toisen olkaimen, jolloin gorilla ryhtyi kiskomaan
häkkinsä kaltereita irti.
-Nostapa nyt hamettasi ja vilauta tussuasi, mies pyysi. Nainen teki työtä
käskettyä ja gorilla tuntui tulevan lopullisesti hulluksi.Silloin
mies yhtäkkiä otti vaimoaan tukasta kiinni ja avasi samanaikaisesti
apinahäkin oven sekä viittasi gorillaa lähemmäksi.
-Ja nyt, kulta, kerro tuolle apinalle, että sinun päätäsi
särkee, mies virnisti.
• Liisa ja Lasse lähtivät hiihtolomalla Pallakselle ja vuokrasivat
syrjäisen
tunturimajan. Aivan aluksi Lasse meni hakkaamaan puita ulkosalle, mutta tuli
pian takaisin.
-Minun käteni palelevat,hän sanoi.
-Pistä ne minun reisieni väliin
lämpenemään, Liisa ehdotti ja Lasseteki työtä käskettyä.
Kun kädet olivat
kunnossa, Lasse palasi puuhommiin,mutta tuli taas kohta takaisin,
-Minun käteni palelevat jälleen, hän sanoi.
-Lämmitä niitä minun reisieni välissä, Liisa sanoi
ja niin kädet lämpenivät
uudelleen. Mutta kun Lasse kolmannen kerran tuli sisälle ja kertoi käsiensä
palelevan, Liisa hermostui ja kysyi:
-Eikö sinulla todellakaan palele mikään muu kuin kädet?
- Miksi blondin sisäkalut eivät valu
avoimesta pillunreistä ulos?
-???
-Tyhjiö päässä imee ne takaisin.
- -Millainen on turkulainen
ryhmäseksi?
-???
-Runkkaa molemmin käsin.
-Miten saat koiran lopettamaan jalkasi
nussimisen?
-???
-Käännä eläin selälleen ja ala imeä
sen kullia.
- -Miksi tullikoirat nuolevat
persettään?
-???
-Jotta ne saisivat ryssänmaun pois
suustaan.
- -Mitä eroa on vaimolla ja hyvällä
suihinotolla?
-???
-Noin sata euroa.
- -Miten turkulaiset harrastavat
suuseksiä?
-???
-Huutavat toisilleen "Haista vittu!".
- -Miten voit tehdä blondin
huomaamatta raskaaksi?
-???
-Runkkaa hänen kengälleen ja anna
kärpästen hoitaa loput.
Puutteen vaikuts mieheen - kuvasarja