Seksifantasiat - Kuinka paljon kerron puolisolleni?

 

Useimmat meistä eivät paljasta tai kerro seksifantasioitaan puolisolleen. Toiset taas niin tekevät ja saavat siitä uutta sisältöä seksielämäänsä. Yksiselitteistä ohjetta ei ole - seuraavassa muutamia näkökohtia asiaan.

Foucalt: Tunnusta ja alistu

Michel Foucalt on tutkimuksessaan Seksuaalisuuden historia kuvannut, kuinka 1800-luvulta lähtien kulttuurissamme syntyi ilmiö, jossa omat seksuaaliset teot pitää tunnustaa enemmän valtaa omistaville, kuten vanhemmille, papeille, psykoanalyytikoille ja lääkäreille. Nykyisin tunnustuksia pitäisi siis tehdä myös tiedotusvälineille. Foucault näkee tämän yhtenä vallan muotona yhteiskunnassa. Tällainen tunnustamisen pakko tuli esille mm. Alfred Kinseyn tutkimuksissa: hän huomasi, että kun koulutetut haastattelijat esittivät suoraan intiimejä kysymyksiä, kuten: "Oletteko elämänne aikana harjoittaneet seksiä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa", haastateltavat vastasivat suoraan näihin kysymyksiin. Itsekin olen tehnyt lääketieteellistä kartoitustutkimusta puhelinhaastatteluna, ja hieman ihmettelin, miten ihmiset vastasivat kiltisti myös seksuaalista käyttäytymistä koskeviin kysymyksiin tuntemattomalle puhelinhaastattelijalle. Yhteiskunnassamme on olemassa tietty "tunnustamisen malli", mutta on hyvä tiedostaa, että valta on aina sinulla itselläsi: Sinä itse päätät mitä haluat kertoa omasta seksuaalisuudestasi lääkäreille, puolisollesi, scientologi-auditoijalle tai herätyskokouksen osanottajille.

Älä kerro äidille

Seksuaalisuuden salaamisen yksi vaihe on murrosikä. Kun hormonit alkavat hyrrätä nuoren elimistössä, pakottaa heräävä seksuaalisuus irrottautumaan vanhemmista. Kun lapselle omat vanhemmat ovat hyviä rakkauden kohteita, niin tässä iässä eivät enää, sillä vanhemmat eivät kelpaa seksuaalisen rakkauden kohteeksi ymmärrettävistä syistä. Omista vanhemmista on irrottauduttava ja rakkauden kohteita aletaan etsiä vertaisryhmästä eli muista nuorista. Omien vanhempien kanssa ei seksuaalisia kokemuksia voi jakaa, heiltä ne salataan. Samanikäisten nuorten kanssa salailuun ei ole syytä. Tosin vanhempien varjo ei häviä elämästä täydellisen itsenäistymisenkään myötä: Vanha vitsi kertoo siitä, että seksielämää ei paranna se, että ripustaa vanhempien valokuvan sängyn päädyn yläpuolelle makuuhuoneeseen.

Syviä pelkoja

Seuraava perustelu on vaikeatajuinen, mutta tärkeä. Rakkaussuhteessa eläessä pääsee hyvin lähelle toista ihmistä ja kahden ihmisen maailmat sekoittuvat toisiinsa. Rakastava ihminen haluaa olla hyvä puolisolleen ja vastata hänen tarpeisiinsa ja toiveisiinsa. Usein rakastavaisille kehittyy taju ymmärtää empaattisesti toisen ajatuksia, "tietää puhumattakin toisen ajatukset" ja toiveita ja he haluavatkin täyttää nämä aavistamansa toiveet. Toisaalta pelko rakkauden menetyksestä "mitä jos en olekaan hänelle mieliksi ja hän suuttuu", kalvaa miellyttäjän mieltä. Tällaisessa äärimmäisessä läheisyydessä on kuitenkin pelkonsa. Yleinen pelko on kadottaa läheisyyteen oma minuutensa tai pelko tilanteesta, jossa joutuu luopumaan kokonaan omista tarpeistaan joutuessaan kaikin keinon vain yrittämään täyttää toisen tarpeet. Tällaisen minuuden menettämisen pelon ja liiallisen sulautumisen pelon on oletettu olevan yhtenä syynä naisten orgasmivaikeuksiin. Läheisessä suhteessa onkin pystyttävä aina säilyttämään oma minuus ja sen merkkinä oma tahto. Vaikka kuinka haluaa miellyttää toista, on aina hyvä säilyttää päätösvalta omasta tahdosta omalla itsellään. Jos yhdynnän aikana ajattelee omia salaisia seksifantasioitaan kertomatta niistä koskaan kumppanilleen, voi tällainen salailu olla apuna oman minuuden ja yksityisyyden säilyttämisessä. Mielikuvan käytöllä voi säädellä suhteen etäisyyttä - läheisyyttä, ja välttää liikaan läheisyyteen liittyvät pelot. Samalla tavoin tarpeellista etäisyyttä puolisoon voi saada olemalla hieman vihainen seksin aikana. Samaa tarkoitusta ilmeisesti ajavat SM-leikit ja fantasiat.

 

Millaisia ovat naisten salaiset seksifantasiat?

Tiedostamaton.net

Sentit.net - Populus - etusivu