Miten seksi muuttuu?
Onko erot naisten ja miesten seksielämässä katoamassa. Seksiäkin täytyy yhteiskunnan kontrolloida, eli yhteisö, muut ihmiset käyttävät valtaa yksilöiden seksuaalisen toiminnan rajoittamiseksi ja ohjaamiseksi. Miesvaltaisissa patriarkaalisissa yhteiskunnissa seksuaalisuuden kontrolli on toteutettu yleensä niin, että naiset ovat olleet kovemman kontrollin alla. Mies on saanut vapaasti yrittää seksiä mahdollisimman monen naisen kanssa, eikä häntä ole tästä tuomittu. Sen sijaan jos nainen on tehnyt samaa, niin hänet on tuomittu huoraksi ja pahimmassa tapauksessa kivitetty, lievemmissä tapauksissa pilkattu ja tuomittu kanssaihmisten puheissa. Naisen seksuaalisuus on ollut kielletympää ja tukahdetumpaa. Esimerkiksi jotkut lääkärit pitivät 1800-luvulla terveenä tilana naisen täyttä epäkiinnostusta seksiin ja kiinnostusta seksiin pidettiin sairautena. Naisten klitoristen poisto kirurgisesti yliseksuaalisuuden hoitona lopetettiin länsimaissa 1930-luvulla, Afrikassa perinne jatkuu.
Sukupuolten tasa-arvoistuessa myös naisten seksuaalisuus on tullut sallitummaksi ja on odotettavissa, että tulevaisuudessa saavutetaan tälläkin alueella tasa-arvoinen tilanne. Tasa-arvoistumiskehitys on johtanut paitsi naisten aktiivisempaan seksielämään, myös siihen, että naisten seksielämä on muuttunut tyydyttävämmäksi ja seksuaaliset ongelmat ja vaikeudet, kuten sukuvietin heikkous ja orgasmiongelmat ovat vähentyneet. Toisaalta parisuhteissa ovat yleistyneet vastaavasti ongelmat, joissa haluttomuudesta ja kiinnostumattomuudesta seksiin kärsiikin mies eikä vaimo. Parisuhteissa käy usein niin, että seksuaalielämän ongelmat ilmentyvät siten, että toinen puoliso on aktiivinen ja oireeton, kun taas haluttomuus kiteytyy toiseen puolisoon. Yhä useammin haluton puoliso on nyt ja tulevaisuudessa mies.
Muutokset tapahtuvat kuitenkin hitaasti. Mitä nuorempi nainen on ja mitä tasa-arvoisemmasta, mitä aikaisemmassa vaiheessa teollistuneestayhteiskunnasta hän on kotoisin, sitä vapautuneemmin ja aktiivisemmin hän käyttäytyy seksuaalisesti ja sitä vähemmän hän alistuu naista seksuaalisuudesta syyllistäviin normeihin.
Takaisin iskuohjeisiin
Sentit.net etusivu