KULUNUT VAALIKAUSI

Mitä jäi käteen kuluneelta vaalikaudelta? Henkilöstön irtisanomiset, sähkölaitoksen yhtiöittäminen, nuorten työpajan lakkauttaminen, useiden koulujen lakkauttamiset, määrärahojen supistamiset niin työllistämisestä, liikunnasta, kulttuurista kuin muistakin asioista.

Henkilöstön irtisanomiset oli täysin turha toimenpide, oikeistolla oli halu näyttää kaapin paikka. Toimenpide näyttää maksavan Raahen kaupungille arvaamattoman suuria summia, nyt jälkikäteen. Henkilöstö on nostanut useita kanteita kaupunkiamme kohtaan ja ihan oikeutetusti irtisanomiset oli kaikkien sopimusten vastaisia. Sähkölaitoksen yhtiöittäminen oli kokonaisuudessaan aivan turha toimenpide, sillä lähinnä vain pankit pärjäsivät kyseisessä kaupassa lainoittaessaan uutta yhtiötä. Sähkölaitos on edelleen kaupungin omaisuutta, kuluttajat maksavat sähkön siirtohinnoissa uusien lainojen lyhennyksiä ja korkoja. Sitä lainamäärää, mikä otettiin sähkölaitoksen yhtiöittämiseen, maksaa vain osa kaupunkimme asukkaista vaikka laitoksen myyntirahat käytetään koko kaupunkimme edistämiseen. Koulujen lakkauttamiset tapahtuivat hyvin mielivaltaisesti. Ratkaisut olivat sanelupolitiikkaa, valituksia tuli ja oppilaiden koulunkäynti vaikeutui.

Myönteisenä kehityksenä on mainittava Technoparkin kolmannen vaiheen valmistuminen, mikä on suurelta osin laskettava Kunnasmäen Pentin ansiokkaaksi työksi. Ammattikorkeakoulun vahvistuminen kaupunkimme alueella on merkittävä asia, DI-koulutuksen jatkuvuus tulee saada pysyväksi ja opiskelu opintotukeen oikeuttavaksi. Kauppaporvarin rakentaminen tapahtui tämän vaalikauden aikana, vaikka päätökset rakentamisesta teimme jo edellisen vaalikauden aikana.

Kuka hoitaa tulevaisuudessa?

Terveydenhoito on tämän päivän kuuma puheenaihe. Maksaako se liikaa? Raahessa on menty säästöaskelilla. Vaalikauden aikana on tutkittu onko hoitohenkilöstöä liikaa ja mitä hoito maksaa. Raahessa asuva väestö on ikääntynyt ja se alkaa heijastella myös terveydenhoidossa; hoidon tarve lisääntyy. Pitkäaikainen vuorotyö ja teollisuuden muut haitat antavat aihetta epäillä myös kustannusten kohoamista terveydenhoidossa. Vasemmistoliiton tavoitteena on säilyttää korkea terveydenhoitotaso myös meillä. Raahessa haluamme säilyttää hyvät terveyspalvelut. Nyt koulutamme terveydenhoitajia mm. muihin pohjoismaihin. Me Vasemmistoliitossa haluamme turvata hoitohenkilökunnalle inhimilliset työolosuhteet ja pysyvät työpaikat. Vasemmistoliiton tavoite on turvata korkeatasoinen terveydenhoito- ja koulutustaso kaikille raahelaisille.  

Asettakaamme arvot oikeaan järjestykseen!

Turvatkaamme hyvä tulevaisuus kaikille tasapuolisesti!

Juhani Torvela