BJÖRKMAN-BJÖRKENHEIM, Lars Magnus, vuorineuvos, syntynyt Tukholmassa marraskuun 6. päivänä 1793, kuollut Turussa joulukuun 25. päivänä 1869. Vanhemmat: tukkukauppias Bengt Magnus Björkman ja Ulrika Magdalena Levin.
—Ruotsin Värmlannista peräisin olevan Björkmanin suvun jälkeläiset ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla Etelä-Pohjanmaan ja muunkin Suomen elinkeinoelämään, erityisesti raudanjalostuksen ja maatalouden kehitykseen. Orisberg, Kimo ja Oravainen ovat ne paikat joissa Björkmanin suku on toiminut Pohjanmaalla, ja näistä ensiksi mainittu paikka Isossakyrössä on huomattavana maatilana edelleen saman suvun hallussa. Raudanjalostuksen harjoittamiseksi hankki tukholmalainen kauppias Bengt Magnus Björkman 1783 omistusoikeuden edellä mainittuihin ruukkeihin, jotka aikaisemmin olivat kuuluneet monille omistajille. Björkman toimi tarmokkaasti turvatakseen takkiraudan tuontioikeuden Ruotsista ruukkejaan varten, ja tässä hän onnistuikin, koska ruukkien läheisyydestä ei ponnistuksista huolimatta saatu riittävästi kunnollista rautamalmia. Hänen aikanaan Orisbergin ruukin yhteyteen rakennettiin Kotilammen alapuolelle kilometrin pituinen pato vedensaannin turvaamiseksi, ja omilla laivoillaan Björkman kuljetti rautamalmia ulkomaille. Ruukkien toiminnalle oli Suomen sota haitallinen ja lisäksi Haminan rauhanteossa määrättiin, että Ruotsin kansalaiset eivät saaneet Suomessa omistaa kiinteistöjä. Tämän vuoksi Björkmanin oli 1815 myytävä omistamansa Fiskarsin, Antskogin ja Kosken ruukit ja seuraavana vuonna Orisbergin, Kimon ja Oravaisten ruukit sekä Kepon tila sahoineen vanhimmalle pojalleen Bengt Ludvigille. V. 1818 osti tämän nuorempi veli, kapteeni Lars Magnus Björkman Orisbergin, Kimon ja Oravaisten ruukit sekä Kepon tilan, joiden historiassa alkoi uusi nousukausi. Björkman opiskeli aluksi Upsalassa lakitiedettä, mutta siirtyi 1811 armeijaan, josta kuitenkin kolmen vuoden kuluttua erosi. V. 1816 hän kuitenkin Suomen kansalaisena vielä meni Venäjän armeijaan, josta palasi kaksi vuotta myöhemmin kapteenina maahamme. Hän asettui asumaan Orisbergiin ja ryhtyi tarmokkaasti hoitamaan ruukkejaan ja tiluksiaan. Yhdessä Seinäjoen ruukin patruunan G.A. Wasastjernan kanssa hän pani 1830 toimeen malmin louhinnan Etelä-Pohjanmaan ensimmäisessä ja varsinaisesti ainoassa Wittingin rautakaivoksessa, mutta kaivostyöt oli lopetettava malmin heikon rautapitoisuuden ja haurauden vuoksi. Björkman turvautui myöhemmin, erityisesti itämaisen sodan aikana, jolloin raaka-aineen saanti Ruotsista keskeytyi, maakunnan järvi- ja suomalmiin. Järvimalmia tuotiin etupäässä Oravaisiin Lappajärvestä ja Kortesjärven Palojärvestä, kun taas suomalmia oli saatavissa lähempääkin. Suunnittelipa Björkman järvi- ja suomalmin putsauslaitosta Kimon ruukin yhteyteen, mutta näiden malmien kokeilut antoivat kuitenkin siksi heikkoja tuloksia, että suunnitelmasta luovuttiin. On syytä todeta että Kimon ruukin yhteydessä oli myös mylly ja saha, kun taas Oravaisten ruukin yhteydessä toimi jonkin aikaa valimo ja konepaja. Orisbergin ruukkiin vuorostaan kuului Kotilammen alapuolella olevien kahden kosken varrella kaksi kankipajaa, nippupaja, mylly ja kotitarvesaha. V. 1845 siirrettiin Kimon ruukista ylävasara Orisbergistä pohjoiseen sijaitsevaan Myllykoskeen. Tämä laitos oli käytännössä vuoteen 1867. V. 1834 Björkman korotettiin ansioistaan aatelissäätyyn Björkenheim-nimisenä. V. 1864 hän sai vuorineuvoksen arvonimen. Nämä kunnianosoitukset eivät olleet aiheettomia, sillä Björkenheimin ruukit olivat 1800-luvun alkupuolella maamme suurimmat kankiraudan valmistajat ja niiden rautaa vietiin ulkomaillekin. Björkenheimillä oli tätä varten sekä malmin ja tarvikkeiden tuontia varten omia laivojakin. Ei ole myöskään unohdettava näiden ruukkien, erityisesti Orisbergin ja Kimon, taitavia ja kuuluja seppiä eikä muita ammattimiehiä, jotka levittivät ammattitaitoa ympäristöönsä. Metsien puutteesta johtuva puuhiilen saannin vaikeutuminen, veden vähyys, pitkät kuljetusmatkat ja raudan valmistuksen alalla Etelä-Suomessa tapahtunut nopea kehitys pakottivat Björkenheimin vähitellen lopettamaan ruukkiensa toiminnan. Merkantilistisen ajan monenlaiset säännöstelytoimenpiteet ja niihin liittyvä byrokratia eivät myöskään olleet omiaan kannustamaan yrittäjiä. Björkenheim muutti Orisbergistä 1830-luvulla ostamaansa Euran Vuojoen kartanoon josta tuli sen ajan uudenaikaisin suurtila. Hänen omistukseensa joutuivat myös Kellokosken ruukki ja siihen kuuluvat maat sekä Orimattilassa sijaitsevat Ruhan, Teriniemen ja Paavolan tilat, jotka hän viljeli hyvään kuntoon.—Mutta jo Orisbergin aikanaan Björkenheim uhrasi tarmoaan suoviljelykseen laajentaen sitä jatkuvasti ja kehitti maanviljelyksen ohella karjataloutta tavalla, jota on pidettävä esimerkillisenä koko maata ajatellen. Luonteenomaista hänen tarmolleen oli myös se, että hän sai 1828 Orisbergin omaksi seurakunnakseen ja rakennutti sinne Engelin piirustusten mukaan kirkon sekä pappilan, jonka koulusalissa pappi toimi opettajana. Kirkko valmistui 1831 ja sen tapulista tuli kreikkalaistyylinen. Pappila valmistui vuotta myöhemmin. Orisbergin seurakunnassa oli suomen- ja ruotsinkielisiä jokseenkin yhtä paljon, ja molemmilla kielillä myös tapahtuivat jumalanpalvelukset samoin kuin opetuskin. V. 1869 pieni seurakunta liitettiin Isonkyrön seurakuntaan ja Pappilan koulu muuttui kansakouluksi. Myös ruukin ja v. 1804 rakennetun tilan päärakennuksen Björkenheim laittoi erinomaiseen kuntoon sekä valmistutti asuintiloja työntekijöilleen. Eurasta ja Turusta, jossa Björkenheim tavallisesti asui Orisbergistä muuttonsa jälkeen talvisin, hän kävi pari kertaa vuodessa Pohjanmaalla. Kun Björkenheim kuoli Turussa hoiti hänen leskensä jonkin aikaa kuolinpesän omaisuutta. V. 1815 myytiin Kimon ja Oravaisten ruukit niiden silloiselle hoitajalle Anders Reinhold Wangelille, kun taas Orisbergin ruukin maatiloineen sai 280.000 markan hinnasta haltuunsa nuorin pojista, Adolf Edvar Björkenheim. Oravaisten ruukki lopetettiin 1867 ja tilalle perustettiin verkatehdas. Kimon ruukki toimi vuoteen 1891 ja Orisbergin ruukki vuoteen 1900. -On vielä syytä mainita, että Lars Magnus Björkenheim osallistui aatelissäädyn edustajana 1860-luvun valtiopäiville ja aikakirjat kertovat hänen persoonallisista kannanotoistaan niilläkin. Häntä käytettiin erityisesti taloudellisten kysymysten tuntijana, ja varsinkin on merkittävä aikakirjoihin hänen taistelunsa maan vapaan myyntioikeuden sekä lohkomisen puolesta. Myös muiden valtakunnallisten maatalouskysymysten käsittelyyn hän eri yhteyksissä osallistui.
—Puoliso 1) Loviisa Vilhelmiina Bergenheim Tyrväällä kesäkuun 24 päivänä 1821, syntynyt elokuun 13. päivänä 1801, kuollut Vuojoella maaliskuun 12. päivänä 1840. Vanhemmat: hovioikeuden presidentti Erik Johan Bergenheim ja Hedvig Sofia Hannelius. 2) Charlotta Sofia Taube, Tenholassa kesäkuun 15. päivänä 1841, syntynyt syyskuun 3. päivänä 1816, kuollut Maarianhaminassa kesäkuun 25. päivänä 1893. Vanhemmat: majuri Juhana Reinhold Taube ja Ottiliana Lovisa Kraemer.
I . L.
Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos A-L.
alkuun | sivun alkuun | aakkosellinen hakemisto | etusivu
BLACKSTADIUS,
JOHAN Zacharias, taidemaalari.
— S. 1816 Falkenberg, Ruotsi, k. 1898 Tukholma.
— Taide opinnot: Kungl. Akademien för de Fria Konsterna,
Tukholma.
— Teoksia ensi kerran näytt.: 1852.
— Julkisia teoksia: Suomessa asuessaan 1844—50 maalannut
alttaritauluja ja muotok. Tiettävästi ensimmäisenä
maalarina käsitellyt Kalevala-aihetta "Väinämöinen
kiinnittää kieliä kanteleeseensa" -teoksessa 1851.
— Kokoelmat: Kansallismus.
— Piir. opett. Tukholman teknill. koulussa 1860—81.
Lähde: Suomen taiteilijat 1986 -teos
alkuun | sivun alkuun | aakkosellinen hakemisto | etusivu
BLADH, Juhana vanhempi, kauppias, syntynyt 1682 kuollut Vaasassa 1737. Bladh suku on alkuaan kotoisin Ruotsista, mutta ainakin jo 1600-luvun puolivälissä siirtynyt Suomeen. Vehmaan tuomiokunnan lainlukija Pietari Antinpoika Bladh meni 1678 naimisiin porilaisen Katariina Antintyttären kanssa ja neljä vuotta myöhemmin heille syntyi poika, vanhempiensa ainoa lapsi, joka kasteessa sai nimen Juhana (Johan). Juhana Bladh siirtyi jo nuorena kaupan alalle ja toimi 1700-luvun alkuvuosina kauppiaana Uudessakaarlepyyssä, mutta hankki itselleen laivanveistämön Pietarsaaresta 1706. Uudenkaupungin rauhan jälkeen tapaamme Juhana Bladhin kuitenkin kauppiaana Vaasassa. Hän avioituikin siellä toisen kerran; oltuaan näet ensin naimisissa uusikaarlepyyIäisen kauppiaan Bromsin tyttären kanssa, Juhana Bladh nai vaasalaisen kauppiaan Hannu Liljelundin tyttären. Appi mainitaan hyvin varakkaaksi, joten osa Bladhin huomattavasta varallisuudesta lienee toisen vaimon perintöä. Juhana Bladh oli ensimmäisiä isonvihan jälkeen Vaasaan asettuneita kauppiaita — kerrotaan tosin, että hän sodan aikanakin otti osaa kansalliseen puolustukseen varustamalla aseistettuja laivoja suojelemaan Suomen rannikoita. Bladh nautti huomattavaa arvovaltaa Vaasassa, missä hän jo 1724 toimi raatimiehenä ja mainitaan vuosikymmenen lopulla erääksi kaupungin rikkaimmista kauppiaista. Jo tämä Juhana Bladh vanhempi omaksui suvun sittemmin noudattamina kaupallisina perinteinä vilja- ja tervakaupan. Liike näyttääkin menestyneen hyvin nimenomaan 1730 -luvulla parantuneissa suhdanteissa. Yhteistyössä Granbergin kauppahuoneen kanssa Bladhin liike näyttää pitäneen koko Vaasan viljakauppaa hallussaan. Viljaa kuljetettiin Tukholmaan, parhaina vuosina kymmenkunta tuhatta tynnyriä ja enemmänkin, tervakin meni pääasiassa sinne, mutta sitä vietiin myös Länsipohjan kaupunkeihin — vaikka tällainen vienti kauppasäännön mukaan oli luvatonta. Bladh oli ennen pitkää Vaasan rikkain kauppias ja hänen nauttimaansa arvovaltaa osoittaa se, että hänet valittiin 1731 kaupunkinsa edustajaksi valtiopäiville. Tällöin hän teki sikäli er-koisen ehdotuksen, että suositteli Kyrönjoen perkaamista kulkukelpoiseksi tukkien kuljetusta varten. Lupasipa Bladh itse osallitua huomattavalla tavalla perkaustyöhön ja varustaa sitten kuljetukseen sopivia aluksia.
Juhana Bladhilla oli kuten mainittu omaisuutta myös Uudessakaarlepyyssä; hän maksoikin yksin noin kuudennen osan Vaasan kauppaverosta (handelsgenant) kuolinvuotenaan 1737.
A. J. A.
Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos A-L
alkuun | sivun alkuun | aakkosellinen hakemisto | etusivu
BLADH, Juhana, nuorempi, liikemies, teollisuuden harjoittaja, syntynyt Norrköpingissä heinäkuun 28. päivänä 1719, kuollut Kaskisissa tammikuun 13. päivänä 1783. Vanhemmat: raatimies Johan Bladh ja Beata Liljelund. — Juhana Bladh kävi jonkin vuoden Vaasan triviaalikoulua, mutta ei suorittanut ylioppilastutkintoa. Sen sijaan hän näyttää isänsä kuoleman jälkeen viettäneen jonkin vuoden ulkomailla. Täten varakkaiden kauppiaskotien pojat hankkivat itselleen laajempaa kokemusta, useimmiten Tukholmassa ja Göteporissa, mutta myös vanhoissa hansakaupungeissa Lyypekissä ja Hampurissa. Juhana Bladh nuoremman havaitsemme perustamassa oman liikkeen Vaasaan 1744, jolloin myös rakensi kodin yhdessä nuorikkonsa uusikaarlepyyläisen kauppiaan tyttären Katarina Juveliuksen kanssa. Nuori kauppiaamme keskittyi isänsä tavoin vilja ja tervakauppaan, mikä alkoi kannattaa yhä paremmin, kun Itävallan perimyssota (1740-48) ja muut sitä seuranneet yleiseurooppalaiset sodat ennen pitkää nostivat kummankin tuotteen, mutta varsinkin tervan hintoja. Bladh alkoi kääntää katseensa yhä enemmän teollisuuden kehittämiseen. Koko teollisuushan oli maassamme vielä lapsenkengissään — sitä edusti todellisuudessa vain parisenkymmentä pientä rautaruukkia ja muutamia kymmeniä pääasiassa kotitarvesahoja, jokunen piki ja tiiliruukki jms. Jo 1740 oli Beata Bladh saanut oikeuden perustaa tupakkatehtaan Vaasaan. Yrityksessä oli osallisena myös hänen poikansa Juhana Bladh. Tupakan. käyttö oli jo niin yleistä Vaasan seuduilla, että mm. Ilmajoen Gabriel Peldan valitti 1746, miten sekä vanhat että nuoret "kirckomatkans sekä Teillä että Kirko äres sillä saastuttavat". Mutta Bladhilla oli myös harrastusta tekstiiliteollisuutta kohtaan. Jo 1750 luvulla hän suunnitteli villamanufaktuurin perustamista Vaasaan ja 1762 hän saikin oikeuden sellaiseen. Tehdas ei suinkaan ollut sen aikaiseksi aivan vähäpätöinen, vaan tuotti mm. 1765—66 25.000 naulaa villa ja 12.000 naulaa pumpulilankaa, mutta pulakausi tyrehdytti sitten tuotannon. Kuitenkin on Bladh katsottava myös tunnetun Vaasan tekstiiliteollisuuden, "Vaasan Puuvillan" yms. tienraivaajaksi.
Tehtaiden tuotanto oli suunniteltu sekä koti- että ulkomaista kulutusta silmällä pitäen. Mutta kun Vaasassa ei ollut tapulioikeuksia harrasti Bladh ulkomaankauppaa turkulaisten laivojen osakkaana. Pian hän kuitenkin ryhtyi varustamaan omia laivoja, kun 1765 saatiin kauppavapaus. Mutta kun aluksi näytti siltä että Vaasan tapulioikeudet siirtyisivät perustettavalle Kaskisille, Bladh ennen pitkää siirsi koko huomionsa tähän paikkaan, jonka omistuksen hän hankki käsiinsä ostamalla kihlakunnantuomari Herman Rossilta Benvikin tilan Närpiössä. Tila sisällytti koko tulevan kaupungin alueen ja Bladh muutti sinne 1775. Kun keskusvirastot olivat määränneet Vaasan tapulin Kaskisiin ryhtyi Bladh ponnistelemaan saadakseen kaupunkinsa merikaupan vaatimuksia tyydyttävään kuntoon. Niinpä hän omalla kustannuksellaan rakensi Kaskisiin tulli , pakka ym. kaupalle ja merenkululle välttämättömät rakennukset, jotka valmistuivat 1777. V. 1779 sai Kaskinen Bladhin anomuksesta tapulioikeudet ja samat oikeudet kuin kaupungit, joskin sen kaupunkiprivilegiot vahvistettiin vasta 1785. Bladh perusti Kaskisiin pienkeittämön ja 1781 laivanvarustamon. Näihin aikoihin mainittiin kyläkaupungista, että siellä oli yksi kauppias, kolme työmiestä piki- ja tiilitehtaalla, neljä muuta työmiestä, yksi räätäli, yksi kalastaja ja yksi maalari. Kauan Juhana Bladh yksin harjoitti merikauppaa Kaskisista kuten Porthan 1785 todistaa: "Majoitusmestari Juhana Bladh vainaja on tähän asti ollut ainoa, joka monella laivalla todelliseksi menestykseksi on täältä käsin harjoittanut meri ja ulkomaankauppaa. Mutta hänen hiljattain tapahtuneen kuolemansa jälkeen on tämä liike kokonaan tauonnut. - - - Muuten on tänne asettunut vain harvoja asukkaita, jotka elättävät itsensä edullisella silakanpyynnillä jms."
Kaskisten perustaja Juhana Bladh nuorempi näytteli täten huomattavaa osaa kotimaakuntansa taloudellisessa elämässä 1700 luvulla. Luonteeltaan hän oli kiivas ja rettelöi Vaasassa asuessaan muiden kauppiaiden kanssa. Haastoipa hän pahimman kilpailijansa Thölbergin kerran kaksintaisteluun. Juhana Bladhin elämäntarina tuo esille monia ajalle luonteenomaisia piirteitä. Toimintatarmon herääminen isonvihan jälkeen kuvastuu nimenomaan tämän vaasalaisen kauppiaan ja Kaskisten isän yritteliäisyydessä, kauppavapaus tarjosi mahdollisuuksia siihen taloudelliseen itsenäistymiseen, joka omalla tavallaan valmisti kansallista kypsymistä ja itsenäistynemistä.
—Puoliso: 1) vuodesta 1744 Katarina Juvelius (k. 1753), 2) Margareta Cajanus (k. 1789).
A. J. A.
Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos A-L
alkuun | sivun alkuun | aakkosellinen hakemisto | etusivu
BLADH, Pietari Juhana, kanslianeuvos, taloustieteellinen kirjailija, syntynyt Vaasassa joulukuun 3. päivänä 1746, kuollut Närpiössä maaliskuun 1. päivänä 1816. Vanhemmat: tehtailija Juhana Bladh ja Katarina Juvelius.
— Pietari Juhana Bladh, jonka toiminta ulottui paljonkin pikkukaupunkejamme ulommaksi ja historiallisesti merkittäväksi, kävi Vaasan triviaalikoulua tullen ylioppilaaksi 1763. Mutta jo seuraavana vuonna hän siirtyi isänsä liikkeeseen Vaasaan ja 1766 antautui Ruotsin Itä-Intian komppanian palvelukseen yleten vihdoin sen kantonilaiseen johtajistoon, jopa lopulta ensimmäiseksi superkargiksi. Silti Bladhilla oli monenlaisia vaikeuksia sekä virkakumppaneittensa että kiinalaisten kanssa, niin että hän jo välillä 1770— 72 oli erossa virastaan toimien vuorikollegiossa ja hankkien itselleen laajahkot tiedot kemiassa ja mineralogiassa. Sitten Bladh taas siirtyi komppanian palvelukseen Kantoniin ja sanottiin että siellä hänen johtamansa kauppakonttori oli paremmin järjestetty kuin yhdenkään muun valtakunnan, yksinpä Englanninkin, mistä syystä Bladh saikin osakseen suurta kunnioitusta sekä kiinalaisten että eurooppalaisten parissa. Isänsä kuoltua Bladh palasi Suomeen 1783. Itä-Intian komppania tarjosi hänelle kyllä paikallista johtajan tointa Göteporin pääkonttorissaan, mutta Bladh piti Ruotsin kilpailua Englannin ja Hollannin vastaavien komppanioitten kanssa melko toivottomana. Komppania puolestaan ei hyväksynyt hänen ehdotustaan eri maiden kauppaseurojen yhteensulattamisesta kauko idässä. Palatessaan kotimaahansa Bladh oli koonnut jopa 100.000 pankkoriksin valtavan omaisuuden, joten hän oli epäilemättä kotimaansa rikkaimpia miehiä, kun hänellä lisäksi oli pari hyvää laivaa ja paljon idän tavaraa. Viimeksimainituilla hän sisusti muutenkin mallikelpoiseen kuntoon saattamansa Benvikin kerrassaan eksoottiseen asuun, kuten eräät siellä poikenneet matkailijat kertoivat. Heti ensi töikseen Bladh uudisti myös liiketuttavuutensa eräiden Euroopan huomattavimpien kauppa- ja rahamiesten kuten Amsterdamin Hasselgreenien kanssa. Benvik yhdistettiin sillalla Kaskisiin, josta käsin Bladhin laivat nyt purjehtivat maailman merille. Niiden luku lisääntyi, mutta niitä pyrki vainoamaan myös huono onni, niin että Bladhin Kaskisista käsin harjoittama laaja tervan ja puutavaran vienti ei muodostunut toiveita vastaavaksi. Tähän vaikutti myös vuosia kestänyt liikepula, jonka erityisesti aiheutti Kustaa III:n sota 1788—90 ja sitä kohta seuranneet vallankumouksen ja Napoleonin ajan sodat. Ne tarjosivat tosin rohkealle merikaupan harjoittajalle suuria ansiomahdollisuuksia, mutta myös suuria riskejä. Bladhin toiminnan suurisuuntaisuutta osoittaa kuitenkin, että Kaskinen, jonka elinkeinoelämää hän isänsä tavoin suvereenisesti hallitsi, oli 1791 ainoa Suomen kaupunki, joka laivoillaan harjoitti yksinomaan ulkomaankauppaa. Valitettavasti näistä laivoista tuhoutui yksi toisensa jälkeen, muuankin kaapattiin Kingstoniin Länsi-Intiaan. Nimenomaan 1806 kävivät olosuhteet Bladhille perin tuhoisiksi, hänen laivansa joko haaksirikkoutuivat tai joutuivat vihollisen saaliiksi, viimeinen 1807. Tällöin rajoittui Bladhin omaisuus yksin Benvikiin ja sitäkin kohtasi hävitys 1808 Suomen sodassa ns. Närpiön kapinan aikana. Vangittiinpa Bladh itsekin poikineen epäiltynä tämän kapinan järjestämisestä ja vietiin Turkuun, jossa kuitenkin heti tutkimuksen jälkeen vapautettiin. Mutta vankina Bladhia kohdeltiin niin kovakouraisesti, että hän vapaaksi päästyäänkin sairasteli koko seuraavan talven. Sitä kunnioittavampaa on, että hän tästä huolimatta osallistui merkittävällä tavalla Porvoon valtiopäiviin alkuvuodesta 1809.
Bladhin lahjat, monipuolinen kokemus ja huomattavasti miellyttävämpi luonne kuin isällään näyttivät tuottaneen hänelle myös maanmiestensä luottamuksen. Tämä johtui siitäkin, että Bladh, vaikka olikin ruotsalaisen kodin lapsi, oli jo varhain hankkinut itselleen suomenkielen taidon. Niinpä hän oli kotikaupunkinsa edustajana jo vuosien 1789 ja 92 valtiopäivillä. Näillä ilmeni hänen vapaamielisyytensä, Bladh oli taloudellisen liberalismin kannalla, mutta vastusti myös kuninkaan itsevaltiaita otteita. Niinpä hän sodan puhjetessa 1788 ilmeisesti kuului niihin tyytymättömiin Vaasassa, joiden takia kaupunkiin lähetettiin erityinen vartiosto. Mielialansa Bladh selvästi ilmaisi myös valtiopäivillä, joissa esiintyi kuninkaan vallan laajentamispyrkimysten vastustajana. Olipa Bladh myötämielinen Anjalan miesten hommille ja pahoitteli sitä, että nämä päästivät kuninkaan karkuun. Ehkä tästä syystä haluttiinkin Bladhia porvarisäädyn puhemieheksi Porvoon valtiopäivillä mutta hän kieltäytyi kunniasta — osaksi eräiden maanmiestensä kateuden johdosta, osaksi peläten kuluja, joita hän ei köyhtyneenä enään kyennyt suorittamaan. Mutta Bladh valittiin kuitenkin jäseneksi sekä siviili ja talousvaliokuntaan että toimitusvaliokuntaan. Tällöin hän mm. ehdotti, että riksi edelleen pysytettäisiin päärahana, koska valtaosaltaan Ruotsin kanssa käytävä kauppa kuitenkin toisi tätä rahaa maahan. Näin kävikin, mutta Bladhin ehdotusta ei silloisissa oloissa voitu poliittisista syistä hyväksyä. Bladhin monet valtiopäivä ym. ansiot aiheuttivat sen, että hänet yksimielisesti ehdotettiin perustettavan hallituskonseljin (myöh. senaatin) jäseneksi. Tästäkin Bladh anoi vapautusta saman vuoden lopussa eikä edes suostunut ottamaan vastaan kauppaneuvoksen arvonimeä taloudellisen ahdinkotilansa tähden. Se johtikin seuraavana vuonna hänet vararikkoon, mikä näihin aikoihin tapahtui kymmenille suomalaisille ja nimenomaan pohjalaisille yrittäjille.
Bladhille oli myös monipuolisia tieteellisiä harrastuksia, joiden takia hänet mm. kutsuttiin Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi. Erityisesti hän harrasti hydrografiaa (vesistötiedettä), mutta myös säätiede oli lähellä hänen sydäntään. Mutta myöhemmällä iälläään Bladhin tieteellinen huomio yhä enemmän kääntyi taloudellisiin kysymyksiin, maanvilielykseen, kauppaan ja teollisuuteen. Ulkomaankaupasta kirjoittaessaan hän vertasi Ruotsin ja Euroopan muiden maiden Kiinan kauppaa toisiinsa, mutta Suomen Talousseuran julkaisuissa hän käsitteli monipuolisesti maamme taloudellisia kysymyksiä. Huomattavin näistä tutkielmista oli 1807 julkaistu vastaus talousseuran kiertokyselyyn: Mitkä seikat haittaavat suomalaisen maamiehen yritteliäisyyttä ? Mitkä ovat voimakkaimmat ja sopivimmat keinot, joilla hänet herätettäisiin innokkaampaan uurastukseen ja huolellisempaan taloudenpitoon? Vastauksessaan Bladh sai talousseuran ensimmäisen palkinnon, kultamitalin. Bladhin mielestä Suomelle soveltuivat parhaiten maa ja metsätalous. Viimeksimainitun edistämiseksi oli vientikiellot poistettava ja annettava oikeus perustaa vapaasti sahoja. Sen sijaan oli tervanpolttoa verotettava, koska tämä elinkeino ei soveltunut järkiperäiseen metsätalouteen. Maamme orastava teollisuus vaati Bladhin mielestä kyllä tullisuojelua (kasvatustulleja), mutta oli varottava korottamasta tulleja niin suuriksi, että niiden avulla yllytettäisiin salakuljetusta. Bladhin taloudellinen ajattelu on muutenkin kaavamaisuudesta vapaata. Ylimalkaan liberalismin kannattajana hän kuitenkin piti tärkeänä mm. tuoteplakaatin säilyttämistä voimassa, koska vain täten estettäisiin omalle kauppamerenkululle liian vaarallinen ulkomainen kilpailu. Vain tästä syystä hän piti myös tullikorotuksia tarpeel-lisina eräille ulkomaisille tavaroille. Mutta varsinkin valtakunnan omien alamaisten välisessä keskinäisessä kilpailussa oli vapaus Bladhin mielestä tarpeen; niinpä hän mm. kannatti maakaupan vapauttamista. — Pietari Juhana Bladh on aikoinaan Antti Chydeniuksen jälkeen ollut huomattavin talouselämämme tuntija. Chydeniukseen verraten hänellä oli se etu, että hän tutustui laajoilla kauppamatkoillaan henkilökohtaisesti eri kansojen taloudellisiin oloihin. Chydeniusta kielitaitoisempana hän myös saattoi monipuolisemmin perehtyä aikansa taloudelliseen kirjallisuuteen. Sitä neronkipinää, joka oli kuuluisalle maanmiehellemme Chydeniukselle suotu Bladh ei omannut, mutta yhtä isänmaallinen, suomalainen ja innokas oli myös Kaskisten kuninkaarnme.
—Puoliso vuodesta 1787 Eva Beata Stenberg (k. 1794).
A. J. A.
Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos A-L
alkuun | sivun alkuun | aakkosellinen hakemisto | etusivu
BORGEMAN Kaarle Kustaa, luutnantti, pitäjän kirjuri, asianajaja, syntynyt Vähänkyrön Ryöväälän kylässä syyskuun 5. päivänä 1779, kuollut Kaskisissa heinäkuun 19. päivänä 1846. Vanhemmat Kaarle Kustaa Borgeman ja Elisabet Hollström.
— Kaarle Kustaa Borgeman osallistui yhdessä nuoremman veljensä Juhana Henrikin kanssa isälleen luovutetun sotilastorpan hoitoon. Hän oli jo poikasena suorittanut armeijalle palveluksia värväys- ja kyyditystehtävissä, toimi Kuninkaallisen Pohjanmaan jalkaväkirykmentin 1 majurin komppanian varusmestarina 1794-1802 ja saman rykmentin Ilmajoen komppanian lippumiehenä 1802—1808, lähti kersanttina 1808—1809 sotaan kenraali Sandelsin päällikkyyden alaisena. Hänet korotettiin upseeriksi monissa taisteluissa osoittamansa urhoollisuuden ansiosta ja sai Isonkyrön komppanian komennukseensa. Hän oli menettää henkensä Koljonvirran taistelussa kanuunan kuulan ruhjomana. Tajuttomana hänet oli kannettu pois taistelutantereelta. — Borgeman oli 1803 perustetun Ilmajoen maamiesseuran perustajajäsen, viljeli omistamaansa Korven tilaa, joka oli vaimonsa syntymäkoti. Hän oli kytöviljelyksen erikoistuntija. Oli toiminut enemmän kuin kolmannesvuosisadan ajan Laivanpään viljelysalueen ylivalvojana, ja oli mukana 1837 perustamassa suonviljelysrahastoa, josta myönnettiin korkeintaan 500 ruplan suuruisia lainoja 5 % korkoa vastaan. Borgeman itse suostui monien lainansaajien takaajaksi. Hän toimi 1838 valtion toimesta vireille pantujen uusien suonraivausten johtajana Ilmajoella. Hän oli kasvin- ja karjanjalostuksen uranuurtajia Ilmajoen maamiesseuran alueella ja kokeili pelloillaan omalla pellavan ja hampun siemenellä. Hän kokeili omilla ja maamiesseuran viljelyksillä uusilla työkaluilla, kuten erilaisilla auroilla, viskureilla puimakoneilla, pellavan loukutuskojeilla ja kylvökoneilla. Hän oli myös mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Ilmajoen herrastiloilla 1830-luvulta alkaen muotiin tullutta lampuotijärjestelmää siinä muodossa, että lampuodeille anneniin vuokralle suurehkoja tilanosia vuokranmaksua ja päivätöitä vastaan. — Borgeman toimi kiitettävällä tavalla monia vuosikymmeniä suur-Ilmajoen pitäjän kirjurina ja näyttääkin omanneen pitäjäläistensä luottamuksen. Hänen aloitteestaan oli pitäjänkokouksia ruvettu pitämään Ala-Korvessa. Hän oli järjestyksen mies, joka kaikissa asioissa noudatti määrättyä ohjesääntöä. Hänen ansiotaan kunnallisella alalla on, että säännöllinen veronkanto pantiin alulle Ilmajoella. Tuskin lienee pitäjässä ollut ainoatakaan yhteisyritystä vireillä, joissa ei kokeneen pitäjänkirjurin kykyjä olisi käytetty hyväksi. Niinpä hän joutui järjestelemään pitäjän postiolojakin, huolehti ankaralla kädellä teiden kunnossapidosta ja hänen saavuttamiensa kokemusten perusteella uskottiin hänelle maakunnan tärkeimpien maanteiden rakentaminen, kuten tie Vaasasta Kaskisiin. Borgeman oli saanut yksipuolisesti sotilaallisen kasvatuksen. Hän huolehti kuitenkin kiitettävänä tavalla sen täydentämisestä uutteralla opiskelulla, johon hänen oma kirjastonsa soi erinomaisen tilaisuuden. Hänen kirjakokoelmansa osoittaa omistajansa harrastusten suuntautuneen ensisijaisesti hallinnon ja talouselämän aloille, joille hänen luontaiset lahjansa näyttävät viitanneen. Ainoastaan yksi hänen omistamistaan kirjoista on tiedossamme. Se on Ruotsin valtakunnan lakikirja v:lta 1734. Borgemanin yhdessä vävynsä tuomari Karl Roschierin kanssa rakennuttama Ala-Korven kaksikerroksinen päärakennus oli tilavampia ja upeimpia, mitä siihen aikaan tavattiin Etelä-Pohjanmaalla. Edellä mainittu perunkirjoituskirja on niin yksityiskohtaisesti tehty, että saamme siitä selvän kuvan päärakennuksen jokaisesta huoneesta irtaimistoineen. Kaikki huoneet olivat oloihin nähden upeasti kalustettuja. Huonekalut olivat tavan mukaan järjestetty seinävierille, niin että keskilattialle jäi runsaasti vapaata tilaa. Näin voitiin vieraiden huvittamiseksi ottaa ohjelmaan salonki-tanssit, mikä muoti yhä jatkui kustavilaisen ajan perintönä. Matkustavia vieraita oleskeli talossa myötäänsä. Luutnantti Borgemanin kuoleman jälkeen toimitetussa perunkirjoitaksessa arvioitiin hänen omaisuutensa 30.000 hopearuplan suuruiseksi ja vainajan lainausliikkeen laajuudesta saamme hyvän käsityksen, kun mainitsemme, että samassa tilaisuudessa todettiin velallisiksi 92 talonpoikaa, torpparia ja säätyläistä, joilta velottiin saatavia yhteensä 17.998 hopearuplaa, joista epävarmojen saatavien määrän arvioitiin tekevän 3.660 ruplaa. Borgeman oli Keisarillisen Kuninkaallisen Stanislain Ritarikunnan 3 luokan ritari.
— Puoliso Ilmajoella kesäkuun 12. päivänä 1806, "jalosukuinen neito" Hedvig Kristiina Alcenius, syntynyt elokuun 6. päivänä 1781, kuollut maaliskuun 1. päivänä 1857. Vanhemmat: kirkkoherra Gabriel Alcenius ja Elisabet Rein.
M. K.
Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos A-L
alkuun | sivun alkuun | aakkosellinen hakemisto | etusivu
BRENNER, Elias, muinaistutkija ja pienoiskuvamaalari, syntynyt Isossakyrössä huhtikuun 18. päivänä 1647 kuollut Tukholmassa tammikuun 16. päivänä 1717. Vanhemmat: kirkkoherra Isak Brenner ja Susanna Werenberg.
— Kirkkoherra Isak Brennerin perheessä oli kaikkiaan 20 lasta, joista useimmat kuolivat pieninä. Elias oli järjestyksessä kuudestoista. Hän aloitti 7-vuotiaana koulunkäyntinsä Uudessakaarlepyyssä, jossa oli triviaalikoulu. Myös kotona isän kamarissa luettiin historiaa ja harjoiteltiin piirustusta ja maalausta. Niin historiantutkimuksen kuin taiteenkin harrastus periytyi isältä pojalle ja kummallakin alalla sai Elias jo kotonaan perustavaa laatua olevan kasvatuksen. Käytyään neljä vuotta koulua Uudessakaarlepyyssä Elias siirtyi Poriin, missä hänen vanhempi sisarensa oli naimisissa kauppias ja neuvosmies Ekmanin kanssa. Koulunkäynti Porissa päättyi sisaren kuollessa 1662. Seuraavana vuonna hän aloitti yliopisto-opintonsa Upsalassa. Nähtävästi isä tahtoi hänestä pappia, mutta Eliasta kiinnostivat lähinnä historia ja muinaistiede. Tämä aika oli Ruotsin muinaistieteellisen tutkimuksen ensimmäistä kukoistuskautta ja semmoiset opettajat kuin professori Olaus Verelius ja varsinkin oppinut Johannes Schefferus, joka oli sekä numismaatikko että kuparipiirtäjä ja pienoiskuvataiteilija, saivat hänestä hartaan oppilaan. —V. 1668 Elias Brenner otettiin antikviteettikollegion piirtäjäksi. Jo samana vuonna hän kuvasi piirtimellään useita Upsalan tuomiokirkon muistomerkkejä sekä sen ympärillä olevia hauta- ja riimukiviä. Seuraavina vuosina hän teki kaksi laajaa tutkimus- ja keräysmatkaa Ruotsin eri seuduille tutustuen valtakunnan tärkeimpiin muinaisjäännöksiin. Tällöin hän kuvasi riimukiviä, vanhoja rahoja ja sinettejä. Lokakuussa 1670 Brennerille annettiin uusi kirjallinen työohje matkustaa Suomeen, jossa ei kukaan sitä ennen ollut etsinyt muinaisjäännöksiä. Aluksi hän tutki ja piirsi Turun muistomerkkejä. Itse hän kertoo: "Etenkin minä löysin merkillisiä monumentteja Turun tuomiokirkossa, jotka kaikki minä, niinkuin ennen Ruotsissa, piirustin erityisen geometrisen mittakaavan mukaan ja jotka muuten eivät olisi koskaan tulleet päivänvaloon, jolleivät ne silloin minun kauttani olisi pelastuneet viimeisestä häviöstä syystä kun sama tuomiokirkko ynnä kaupungin kanssa muutama vuosi myöhemmin joutui onnettoman ja ankaran tulipalon uhriksi, jonka kautta nuo monumentit niin turmeltuivat, että ne nyt makaavat pirstaleina, kirjoitukset mahdottomat lukea". Saman vuoden jouluksi hän saapui kotiin Isoonkyröön, jossa isä oli puoli vuotta aikaisemmin kuollut ja viipyi siellä alkukesään 1671. Isossakyrossä hän "piirusti luonnollisilla väreillä" osia Pyhän Henrikin alttarikaapista. Tänä aikana liikkui Brenner muuallakin Pohjanmaalla. Kesällä 1671 hän matkusti takaisin Turkuun, lähti sieltä Uudellemaalle ja matkasi meren rannikkoa pitkin Viipuriin saakka. Täältä hän jälleen palasi Turkuun. Turussa ja sen ympäristöpitäjissä Brenner viipyi koko seuraavan talven ja kevään, järjestellen kokoelmiaan ja täydentäen tutkimuksiaan. Brennerin tutkijantoimi Suomessa ei rajoittunut vain muinaisjäännösten piirustamiseen, vaan hän keräsi myös koko joukon historiallisia käsikirjoituksia ja asiakirjoja, jotka vei mukanaan Ruotsiin. C. A. Gottlund on Otava I:ssä osassa julkaissut Brennerin piirustuksia parin suomalaisen taiteilijan ( Mauno von Wrightin ja H. J. Strömmerin) tekeminä jäljennöksinä. Ainoastaan Isonkyrön alttarikaapin kuva julkaistiin väripainoksena. — Brenner palasi kesällä 1672 Tukholmaan. Samana vuonna hän erosi antikviteettikollegion palveluksesta. Syynä tähän oli nähtävästi lähinnä se kiittämättömyys, joka tuli hänen osakseen kaikesta nähdystä vaivasta. Hän mainitsi itse, ettei hän ollut saanut työstään enemmän kun matkustukseen käyttämistään rahoistakaan puoltakaan äyriä korvaukseksi. Matkoillaan keräämäänsä ainehistoa Brenner ei ehtinyt julkaista, mutta sekä aikalaiset että myöhemmät tutkijat ovat niitä ahkerasti käyttäneet ja kopioineet, vieläpä korjanneet alkuperäisinäkin kokoelmiinsa. Jotkut ovat jopa varustaneet piirustukset omilla nimimerkeillään. Osa piirustuksista on kokonaan tietymättömissä. Paitsi jo mainittuja Otavassa julkaistuja piirustuksia on R. Hausenin toimesta julkaistu E. R. Palmsköldin kopiot Brennerin vaakunapiirustuksista erikoisteoksena 1882. —V. 1673 Brenner teki vielä neljännen muinaistieteellisen matkan, tällä kertaa nuoren Kaarle IX seurueen mukana. Tällä matkalIa Brenner piirsi suuren määrän muistomerkkejä. mm. Hallannissa ja Skoonessa. Hän kävi samalla myös Kööpenhaminassa ja tuli siten tehneeksi elämänsä ensimmäisen ja ainoan ulkomaanmatkan. Matkan jälkeen Brenner asettui Tukholmaan, toimien vapaana taiteilijana ja saavuttaen nimenomaan pienoiskuvien maalaajana korkean taiteellisen tason. Varsinaista opettajaa hänellä ei näy olleen lukuunottamatta edellämainittua Schefferusta. Myöhemmin, kun Brennerin taiteilija-maine oli jo vakiintunut, muodostui pienoiskuvien maalaamisesta hänelle sangen tuottava ammatti. V. 1677 hänet nimitettiin kuninkaallisen hovin pienoiskuvamaalariksi. Paitsi kuninkaallisten Brenner maalasi seuraavien vuosikymmenien aikana suuren joukon myös yksityisten henkilöitten muotokuvia. Brenner työskenteli kuninkaan kansliassa myös heraldikkona ja vaakunamaalarina. — Maalariurastaan huolimatta Brenner ei luopunut muinaistutkimuksesta. Nämä harrastukset keskittyivät nyt kuitenkin lähinnä rahatieteen alalle. Jo lapsuudesta saakka hänellä oli ollut halu kerätä ja tutkia vanhoja rahoja ja tämä harrastus pysyi vireänä aina pitkän elämän loppuaikoihin saakka. Jo varhaisimmilla matkoiiIaan Brenner keräili Ruotsin valtakunnan rahoja ja mitaleja, ja sikäli kuin kokoelma karttui, keräystyökin sai järjestelmällisen luonteen. Vuoden 1680 tienoilla Brennerissä heräsi rohkea ajatus luoda teos, jossa kuvin ja selityksin kuvattaisiin kaikki Ruotsin valtakunnan raha- ja mitalityypit varhaisimmista ajoista saakka. Tätä teosta Brenner alkoi muiden töiden ohella valmistella, jatkaen samalla keräystyötään ja piirtäen painatusta varten kupariin rahoja ja mitaleja. Brennerin suuri numismaattinen teos Thesaurus nummorum Sveo-Gothiocorum vetustus valmistui 1691. Teos jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa käsittää Ruotsin vanhimmat rahat ja tällöin Brenner katsoo todistaneensa, että Ruotsissa rahaa oli lyöty jo noin 900 vuotta ennen hänen omaa aikaansa. Toinen osa alkaa Kustaa Vaasan ajasta ja tällöin tutkija on jo tukevalla pohjalla. Ensimmäisessä painoksessa oli kuvattuna yhteensä 431 rahaa ja mitalia. Teos herätti ansaittua huomiota ja sen seurauksena Brenner nimitettiin 1693 antikviteettikollegion asessoriksi. Tässä virassa samoinkuin hovimaalarina Brenner pysyi kuolemaansa saakka. V. 1692 kuningas myönsi Brennerille 600 hopeataalerin suuruisen vuotuisen avustuksen rahateoksen jatkamista ja täydentämistä varten. Hän ei kuitenkaan saanut iloita Thesauruksen lopullisesta valmistumisesta. Kun avustus supistettiin eikä aika parantanut, ja kun Brenner tunsi kuoleman lähestyvän, ei hänellä ollut muuta neuvoa kuin pyytää ystäväänsä ja virkatoveriaan Niilo Eederiä päättämään keskeneräinen työ. Thesauruksen entistä laajempi, monumenttaalinen laitos ilmestyi sitten 1731 eli 14 vuotta Brennerin kuoleman jälkeen. Noin vuotta ennen kuolemaansa Brenner köyhyyden pakottamana ja, koska rahateoksen julkaiseminen oli ollut mahdollista vain niiden vaivojen ja kustannusten kautta, jotka hän oli uhrannut itse keräystyöhön, mutta samalla peläten, että kokoelma hänen kuolemansa jälkeen hajoaisi tai joutaisi tielle tietymättömille tarjosi sitä valtiolle. Hänen kuoltua kokoelma arvioitiin, mutta asia venyi niin pitkälle, että kuninkaan kuolema tuli väliin ja kruunu myöhemmin tarvitsi rahansa muihin tarpeisiin. Brennerin pelko toteutui: hänen kokoelmansa hajosi, ainakin osa siitä joutui myöhemmin Venäjälle ja hävisi tietymättömiin. —Brenneriltä riitti aikaa muuhunkin tutkimustyöhön ja kirjalliseen toimintaan. Niinpä hän valmisti teoksen Antiqvitates Finlandiae, joka sisältää selostuksen Suomen muinaisjäännöksistä sekä kertomuksen Suomen kansan alkuperästä, kielestä ja kääntymisestä kristinuskoon. Teoksessa on myös kuvia vanhoista rahoista ja muistomerkeistä sekä lopuksi joukko luonnontieteellisiä havaintoja Pohjanmaalta. Useimmat Brennerin teokset ovat hävinneet—mahdollisesti hänen kuolemansa jälkeen puolisonsa möi tai lahjoitti käsikirjoitukset kokoilijoille ja tutkijoille. Brennerin kirjallisesta tuotannosta on vielä mainittava suomalaisten sananlaskujen käännös, jonka esipuheesta ilmenee, että Brenner kiinnitti huomiotaan myös suomenkieleen. Tällöin hän mm. täysin itsenäisesti on havainnut että suomenkielessä on sanoja, jotka tavataan myös muinaisruotsissa ja jotka ovat siis germaanista perua. Mainittu sananlaskujen käännös ilmestyi vasta 1800-luvun lopulla Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimesta.—Brenner on lisäksi tehnyt suuren joukon irtonaisia vaskipiirroslehtiä, jotka laadultaan ovat joko tieteellisiä tai taiteellisia, sekä runsaasti muotokuvia. V. 1693 hän lahjoitti Vaasan kirkkoon votiivitaulun, joka nykyisin tunnetaan vain 1706 tehdyn vaskipiirroksen välityksellä. Itse taulu on hävinnyt tietymättömiin — tämä tapahtui ehkä Ison vihan tai vuoden 1808 sodan aikana. Palkintona pitkän elämän vaivoista ja harrastuksista, jotka olivat tuottaneet kunniaa koko isänmaalle, allekirjoitti Kaarle XII maaliskuussa 1712 Elias Brennerin aateliskirjan. Brenner haudattiin kuoltuaan Tukholman Ritariholman kirkkoon, mutta hautakiveä tai muuta merkkiä haudan paikasta on turhaan etsitty — mahdollista on, että leski ei sellaista kustantanutkaan.
—Puolisot: 1) Elokuun 8. päivänä 1676 Ehrengard Stamm, syntynyt n. v. 1656, kuollut 1679. Vanhemmat: saksalainen kuvanveistäjä Johan Wendel Stamm ja Hedvig Carsten. 2) Lokakuun 25. päivänä 1680 Sophia Elisabet Weber, syntynyt 1662, kuollut 1730. Vanhemmat: kauppias Nils Weber ja Kristina Spoor.
S. H.
Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos.
alkuun | sivun alkuun | aakkosellinen hakemisto | etusivu
BRENNER, Isak, Isonkyrön kirkkoherra, syntynyt Mustasaaressa tammikuun 1. päivänä 1609, kuollut Isossakyrössä heinäkuun 31. päivänä 1670. Vanhemmat: kirkkoherra Henrik Martinpoika Brenner ja Margareta Porshank.
— Suomessa tunnetaan kaksi Brenner sukua. Toinen on lähtöisin Uudeltamaalta ja sen jäseniä on vielä jäljellä. Toinen, Pohjanmaan haara, joka on sammunut mieslinjalta, on lähtöisin Matti nimisestä talonpojasta Marttilan pitäjässä. Hänet mainitaan 1480—1516. Hänen poikansa Martinus Matthaei (k. 1595), Mustasaaren kirkkoherra, otti nimen Brenner. Mustasaarelaiset valittivat, ettei hän osannut ruotsia "niin että he voivat ymmärtää vain joka toisen sanan hänen puheestaan". Hänen poikansa Henricus Martini Brenner tuli Mustasaaren kirkkoherraksi isänsä jälkeen 1595. Viimeksimainittu, Iisak Brennerin isä, oli huomattava kirkonmies. Hän oli Etelä-Pohjanmaan rovasti ja yksi niistä 12:sta Suomen papista, jotka piispa Ericus Erici Sorolaisen johdolla ottivat osaa tunnettuun Upsalan kokoukseen 1593, jossa uskonpuhdistus lopullisesti vakaannutettiin valtakunnassa. Hän oli myöskin edustajana 1600 ja 1602 valtiopäivillä. Hän omisti useita tiloja ja oman aluksen, jolla harjoitti vientiä. Hänen vaimonsa oli Margareta Porshank, Tukholman raatimiehen Knut Porshank'in tytär. Nimi ei tunnu ruotsalaiselta, vaan on kenties saksalainen tai hollantilainen. Henrik Brenner kuoli 10.3. 1616. — Isak Brenner syntyi Mustasaaren pappilassa uudenvuoden päivänä 1603. V. 1616 Iisakin ollessa 13 vuotias hän joutui kuuluisan historioitsijan, "Välskärin kertomuksista", tutun Johannes Messeniuksen oppilaaksi. Messenius, jota vähin perustein epäiltiin maanpetoksellisesta vehkeilystä, oli tuomittu karkoitettavaksi koko elämänsä ajaksi Kajaanin linnaan. Matkalle Ouluun lähdettiin Tukholmasta lokakuun puolivälissä, mutta laivan kehnon kunnon ja huonojen säiden vuoksi matka täytyi keskeyttää Vaasassa ja Messenius jäi perheineen Korsholman linnaan odottamaan talvikeliä. Tällöin hän tutustui Brennerin perheeseen ja auttoi Margareta Brenneriä suoritettaessa perinnön jakoa Henrik Brennerin jälkeen, joka oli kuollut saman vuoden maaliskuussa. Kun Messenius oli lainopin professori ja Svean hovioikeuden asessori, saattoi hän antaa pätevää apuaan. Tiedetään, että kiitokseksi työstään Margareta Brenner tarjosi Messeniukselle suurta hopeamaljaa, matta tämä otti mieluummin erään käsin kirjoitetun vanhan kirjan. Tämän työn aikana Messenius mielistyi niin Iisak poikaan, että hän tarjoutui ottamaan tämän kasvatikseen 8-vuotiaan poikansa Arnoldin toveriksi. Iisak seurasikin Messeniuksen perhettä Kajaaniin. Kerrotaan, että Messenius antoi pojille opetusta ahkerasti ("med största flit i bokliga konster och anda exerciter underviste"). Oleskelu Kajaanissa ei kuitenkaan tullut kahta vuotta pitemmäksi, sillä Oulun linnan päällikkö maaherra Erik Hare, riitaannuttuaan Messeniuksen kanssa, riisti väkivalloin Iisakin ja Arnoldin Messeniuksen luota. Kun opiskelu Kajaanissa päättyi Iisak Brenner kirjoittautui Turun katedraalikoulun oppilaaksi 1618, tuli ylioppilaaksi Upsalassa 1625, vihittiin papiksi 1627 ja pääsi Mastasaaren kappalaiseksi 1628. Isonkyrön kirkkoherraksi ja rovastiksi hän tuli 1644. Johannes Paulinuksen, Iisak Brennerin kuoleman jälkeen, kirjoittaman muistorunon mukaan Brenner oli laajalti tunnettu etevänä saarnamiehenä niin ettei vain Oulu, vaan myöskin Turku olivat halunneet häntä saarnanjulistukseen. Hänen kuuluisa poikansa Elias mainitsee, että hänen isänsä oli "hyvä talousmies". Kaikki viittaakin siihen. Paitsi omaa virkataloaan, hän oli hankkinut itselleen 2/3 manttaalin suuruisen Laurolan autiotilan Isonkyrön Ventälän kylässä. Näillä tiloilla hän harjoitti suurella menestyksellä mm. soiden kuivatusta ja kydön polttoa. Käsityksen, että Brenner olisi keksinyt kydön polton on Armas Luukko osoittanut erehdykseksi. Sensijaan on varmaa, että hän paransi tätä menetelmaa ja että hänen mainostuksensa ja hänen saamansa suuret sadot edistivät kytöviljelystä Etelä-Pohjanmaalla. Eliel Aspelin sanoo käyvän ilmi, että Iisak Brenner oli arvossa pidetty kunnioitettu ja että häntä usein pyydettiin riitojen ratkaisijaksi, uskotuksi mieheksi tai alaikäisten omaisuuden hoitajaksi. Hän oli papiston edustajana 1650 valtiopäivillä. Armas Luukko sanoo, että hän oli huomatuin kirkonmies suomalaisella Etelä-pohjanmaalla 1600-luvulla. —Brenneriä on arvosteltu sen johdosta, että hänen aikanaan kalkittiin Isonkyrön kirkon vanhat, protestanttisena aikana tehdyt seinämaalaukset. Ei ole tiedossa, pitikö hän itse maalauksia niin huonoina, että ne oli paras peittää, vai taipuiko hän nouadattamaan yleistä mielipidettä. Brenner harrasti itse jonkin verran taidemaalausta. Ainakin on hän maalannut oman muotokuvansa, joka on Ylistaron kirkossa. Kuvassa hän on papin puvussa, johon siiken aikaan kuului kappa ja leveä kaulus. Hänen edellä mainittu poikansa, taidemaalari ja muinaismuistojen kuvaaja Elias Brenner antoi 1693 Vaasan kirkkoon suuren votiivitaulun, jonka leveässä kehyksessä oli mm. hänen isänsä, isoisänsä ja tämän isän muotokuvat. Alkuperäinen taulu on tuhoutunut, mutta on vielä olemassa Elias Brennerin taulusta tekemä kuvapiirros. Iisak Brenner solmi 1629 avioliiton Susanna Werenbergin kanssa. "Tämän vanhemmat olivat Pohjanmaan lainlukija Gabriel W. ja tämän vaimo Barbro Vilondes, joka oli Vöyrin kirkkoherran tytär. Avioliitosta syntyi kerrassaan 20 lasta. Iisak Brenner kuoli Isossakyrössä 31. 7. 1670.
— Puoliso: 1629 Susanna Werenberg. Vanhemmat: lainlukija Gabriel Werenberg ja kirkkoherran tytär Barbro Vilander.
K. J. K
Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos A-L
alkuun | sivun alkuun | aakkosellinen hakemisto | etusivu
laskuri 2.5.00 lähtien.
email:
raimom@nic.fi