alkuun | sivun alkuun | aakkosellinen hakemisto | etusivu

KOSOLA, Iisakki Vihtori, maanviljelijä, poliitikko, syntynyt heinäkuun 10. päivänä 1884 Ylihärmässä Kosolan kylässä, kuollut Lapualla joulukuun 14. päivänä 1936. Vanhemmat: talokas Iisakki Kosola ja Maria Filppula Lapualta.

— Vihtorin ollessa toisella ikävuodellaan paloi hänen syntymäkotinsa Ylihärmässä. Iisakki-isäntä ei ryhtynyt rakentamaan taloa uudelleen, vaan myi sen, ja osti Lapuan kirkonkylästä sukulaiseltaan entistä taloaan huomattavasti suuremman tilan, joka velkojen vuoksi oli joutunut pakkomyyntiin. Näin Vihtori joutui jo ennen kuin oli täyttänyt toisen ikävuotensa siirtymään Lapualle. Täällä suuressa kaksikerroksisessa talossa Lapuan isonsillan korvassa syntyi perheeseen vielä kaksi poikaa. Iisakki-isä kuoli Vihtorin ollessa vasta 15-vuotias. Nuoruudestaan huolimatta tuli hänen osakseen jo lähivuosina isännän valjaisiin astuminen. Talo nimettiin Vihtorille sekä toiseksi vanhimmalle Väinö-veljelle, ja nuorin veli lähti ajan tullen opiskelemaan valmistuen eläinlääkäriksi, ollen sitä ennen jo jääkäripataljoonassa Saksassa. Kosolan tilan isännyydestä vastasi alusta alkaen ja jatkuvasti Vihtori. Hän perehtyi jo aivan nuorena maatalousammatin eri puoliin ja täydensi sittemmin tietojaan Orisbergin kaksitalvisessa maatalouskoulussa. Talon hoitajana ja maatalousmiehenä Kosola oli paikkakunnan ensim-mäisiä, innostuen jo aikaisin erikoisesti karjanjalostukseen. Myös salaojituksen harrastajana Kosola oli Lapuan isäntien in-nokkaimpia. V. 1909 hän meni naimisiin lapualaisen Elin Lahdensuon kanssa. Tämä oli kotonaan jo tottunut suuren talou-den emännyyspuolen hoitoon, ja nuori emäntä ryhtyi heti tarmokkaasti miehensä rinnalla viemään Kosolan taloutta eteenpäin. Vihtori Kosolan nuorukaisvuodet ja isännyyden alkuvaiheet kuluivatkin pääasiassa maatalouden ja karjankasvatuksen merkeissä. Mutta myös Lapuan verraten monipuolisissa yhteisriennoissa oli hän mukana. Nuorisoseuratoiminnassa hän oli mukana, ja torvisoittokuntaan hän liittyi jo ennen rippikouluvuotta. Vaikuttavimmin hän oli mukana paikallisen maamiesseuran työskentelyssä, toimien seuran puheenjohtajanakin useita vuosia. Näin kuluivat vuodet ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen. Tällöin alkoi tähän asti rauhallista ja työteliästä maalaiselämää viettäneen Kosolan isännän elämässä uusi vaihe, joka sitten eri vaihteluin ja vivahtein, mutta samaa johtoajatusta seuraten, kesti kuolemaan saakka.—Syksyllä 1915 alettiin silloin muodostettavana olevaan jääkäripataljoonaan Saksassa värvätä miehiä myös maaseudulta, ja tämä toiminta muodostui Etelä-Pohjanmaalla alusta alkaen voimakkaammaksi kuin missään muualla maassa. Yksi rohkeimmista ja aktii-visimmista värväreistä oli Kosola, ja kun hänen talonsa oli siihen aikaan myös paikkakunnan majatalo, niin järjestyi Koso-laan aivan kuin itsestään Saksaan menijäin etappi keskus jo syksyllä 1915, mutta vallankin sydän. talvella 1916, jolloin nuo-rukaisia suurin joukoin hiihti Oravaisten kohdalta Merenkurkun yli Ruotsiin matkustaen sieltä edelleen Saksaan. Kosolaan keskittynyt vilkas liikenne ei voinut olla herättämättä huomiota, paikkakunnalle saapui urkkijoita saaden asioista niin paljon selvää, että heidän ilmiannostaan Kosola ja eräitä härmäläisiä jääkäriliikkeen miehiä vangittiin kevättalvena ja keväällä 1916. Kosola vietiin aluksi Helsinkiin ja sieltä Pietariin Spalernaja-vankilaan, jossa hän joutui oleskelemaan toista vuotta, Venäjän vallankumoukseen saakka. Vankeudesta palattuaan Kosola ryhtyi jälleen isännäntehtäviin. Mutta aika oli levoton, jo vuoden 1917 syyskesällä alkoivat vapaussodan valmistelut, ja Kosola oli jälleen innokkaasti mukana Lapualla suojeluskuntaa edeltäneen palokunnan harjoittelussa ja asekuljetuksissa. Vapaussotaan hän osallistui Lapuan valtauksesta alkaen, ja toimi sen jälkeen Hämeen rintamalla, aluksi konekiväärimiehenä, myöhemmin joukkuepäällikkönä. Sodan jälkeen uudelleen järjes-tetyssä suojeluskuntatoiminnassa hän oli edelleen mukana, toimien alusta alkaen mm. Lapuan suojeluskunnan esikunnan jäsenenä. Hän oli myös perustamassa Etelä-Pohjanmaan Ilmapuolustusyhdistystä kuuluen sen johtokuntaan. Kun 1920-luvulla perustettiin kommunistien järjestämäin satamalakkojen vastustamiseksi erikoinen lakonmurtajajärjestö, Kosola oli tämän järjestön EteläPohjanmaan piirin puheenjohtaja järjestäen maakunnastaan voimakkaat lakkojen murtajaryhmät sata-miin eri puolille maata. Kommunisminvastaisen kansanliikkeen syksyllä 1929 alettua Etelä-Pohjamnaalla oli Kosola ensimmäisessä Lapualla pidetyssä kokouksessa mukana esittäen yhden alustuksista. Kun tämä valtiovallan tueksi perustettu liike sitten seuraavan vuoden lopulla muuttui voimatoimenpiteisiin turvautuvaksi Lapuanliikkeeksi, valittiin Kosola tämän liik-keen johtajaksi, johtaen jo kesällä 1930 toimeenpantua talonpoikaismarssia eräiden toisten eteläpohjalaisten miesten kanssa. Lapuanliikkeen johtajana ei Kosola voinut vaikka todennäköisesti ainakin aluksi sitä yritti, estää liikettä luisumasta yhä enemmän laittomuuksien ja väkivallan teille. Kun 1932 liikkeen toiminta huipistui Mäntsälän kapinaan oli Kosola yhtenä johtajana siinä mukana, ja joutui tutkintovankeuteen. Lapuanliike lakkautettiin nyt ja sen sijaan perustettiin Isänmaallinen Kansanliike. — Vihtori Kosola oli luonteeltaan avoin, rehti ja rohkeaotteinen pohjalainen. Nuoruudestaan saakka hän oli valmis arvelematta lähtemään mukaan asioihin, joita piti oikeana, karttamatta vastuuta tai uhrauksia. Ollessaan johtopaikoilla 1930-luvun liikahteluissa hän kehittyi myös huomattavaksi puhujaksi. Myöhäisemmissä vaiheissaan päämääriltään yhä sekavammaksi muuttuvan ja menettelytapojaan valikoimattoman lapuanliikkeen johtaminen oli kuitenkin hänelle ylivoimainen tehtävä Liikkeen toimintaa pääsivät ohjaamaan vastuuntuntoisten johtajain ohella myös monet riittävää vastuuntuntoa vailla olevat, mikä johti liikkeen lopulliseen romahdukseen. Lapuanliikkeen lakkauttamisen jälkeen perustetun Isänmaallisen Kansanliikkeen puheenjohtajaksi Kosola myös valittiin, joskin liikkeen varsinaisen johdon painopiste siirtyi Lapualta pää-kaupunkiin, eduskuntaryhmän ja siellä toimivain henkilöiden hoitoon. Kuolemaansa saakka Kosola kuitenkin oli Isänmaalli-sen Kansanliikkeenkin julkisten tilaisuuksien näkyvin henkilö.

— Puoliso: Kesäkuun 12. päivänä 1908 Elin Olga Katariina Lahdensuo, syntynyt heinäkuun 27. päivänä 1887. Vanhemmat: maanviljelijä Viktor Wille Lahdensuo (Lagerstedt) ja Kaisa Wilhelmiina Antila.

A. L.

Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos.

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

KÖHLSTRÖM ( Köykkä ), Salomon, torppari, kirkonrakentaja, syntynyt Jalasjärvellä huhtikuun 24. päivänä 1746 kuollut Ilmajoella maaliskuun 4. päivänä 1827. Vanhemmat: talollinen Simo Valentininpoika Köykkä ja Anna Yrjöntytär Kasari.

— Salomon Köykkä on nimellä Köhlström tullut tunnetuksi omaperäisenä ja etevänä kirkonrakentajana. Hän syntyi ja eli nuoruutensa Jalasjärven Köykän suuressa talossa ja tottui luonnollisesti kaikkiin silloisessa maataloudessa esiintyneisiin töihin. Mutta ilmeistä on, että hänellä jo varhain oli erikoista taipumusta rakentamiseen. Hän muutti nähtävästi 1769 Ilmajoelle Herralan pappilan torppariksi ja täältä käsin osallistui kirkonrakennustöihin laajalla säteellä Etelä Pohjanmaalla, jopa sen ulkopuolellakin. Hän ei tosin ollut piirustustaitoinen, sillä rippikoulun ohella hän ei saanut käydä mitään muuta koulua, mutta sitä paremmat piirustukset, ”riitingit”, hänellä oli päässään. Hänen suunnittelemiaan ja hänen johdollaan rakennettuja ovat olleet ainakin Kauhajoen palanut, nykyistä edellinen kirkko sekä Ahlaisten, Karijoen ja Jalasjärven, tosin olennaisesti korjatut kirkot, todennäköisesti myös Lavian nykyinen, kokonaan muutettu ja uudistettu kirkko, Kurikan tapuli ja Honkajoen nykyinen, vielä alkuperäisessä asussa säilynyt kirkko, joka on Suomen kauneimpia puukirkkoja ja tyylillisesti ehyt mestariluomus. Köykän kirkonrakennustyyli on Honkajoen kirkossa huipentunut parhaimmilleen: tämä kirkko on loivahkokattoinen, jotenkin matalatorninen, sivusakaroilla varustettu pitkäkirkko. Köykkä pysyikin johdonmukaisesti ristipitkiön pohjalla ja käsitteli sitä hallitusti ja tyylikkäästi, mikä osoittaa mestarin luontaista arkkitehtoonista silmää ja varmaa kauneusaistia. Myös Köykän rakennuttama Kurikan tapuli on hyvin ansiokas työ — se on rakennettu 1794. Heikki Klemetti pitääkin Salomon Köykkää Antti Hakolan merkittävimpänä seuraajana koko Etelä Pohjanmaalla. Itseoppineena rakennusmestarina hän on eteläpohjalaisen rakennustaidon luovia merkkimiehiä. Salomon Köykkä oli myös etevä ”hukari”: teki saarnatuoleja ja muita hienoja puusepäntöitä. Kirvesmiehenä hän oli korkeata tasoa. Hän pystyi käytännössä omin käsin toteuttamaan niitä taidokkaita ”riitinkejä”, jotka muovautuivat hänen päässään valmiiksi suunnitelmiksi.

— Puoliso: Ilmajoella lokakuun 8. päivänä 1775 Maria Matintytär, syntynyt Ilmajoella kesäkuun 21. päivänä 1750, kuollut siellä helmikuun 10. päivänä 1827. Vanhemmat: räätäli Matti Mikonpoika ja Susanna Juhontytär.

W. R.

Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos.

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

KÖNIGSBÅCK-KÖNNI, Jaakko Jaakonpoika, ( aikaisemmin Ranto), syntynyt Ilmajoella kesäkuun 28. päivänä 1721, kuollut siellä toukokuun 3. päivänä 1794. Vanhemmat: maanviljelijä Jaakko Juhonpoika Ranto ja Maria Sigfridintytär Koskenkorva.

— Könnien kellomestarisuku on lähtöisin Ilmajoen Rannon (Randois) talosta, silloisesta Nenättömänkylästä, joka oli nykyisten Ilmajoen ja Kurikan pitäjien rajamailla. Talo oli 1500-luvulla eroitettu Liuhtarin (Luctari, Luhtasela) tilasta, ja Kyrönjoen Rantaan siirrettynä se sai nimen Randois. Talon kahdeksannen isännän Juho Niilonpoika Rannon (s. 1659) vanhin poika, Jaakko Juhonpoika, joutui kestämään sekä 1690 luvun nälkävuodet että isonvihan raskaat koettelemukset — talo tuhottiin joutuen joksikin aikaa autioksikin. Kun talossa ei ollut kahden jakoa sai sen haltuunsa Jaakko Juhonpojan vanhin poika Simo (1718—1774) ja niin joutui toinen poika Jaakko etsimään toimeentulonsa muualta.

Jaakko Jaakonpoika Ranto-Könni, joka siis jäi ilman talo osuutta, lähti luultavasti jo 14 vuotiaana rengiksi Jurvaan Tuppiraudan taloon, mistä kahden vuoden kuluttua siirtyi Ilmajoelle Kauppilan taloon. Hän kiinnostui täällä sepäntyöhön opastajinaan pitäjänseppä Juho Niilonpoika ja kelloseppä Tuomas Joosepinpoika. Lahjakkaana ja kätevänä nuorena miehenä Jaakko perehtyi pian sekä sepän että kellosepän työhön ja pian liittyi tähän pyssysepän taito. Viimemainitun hänen kerrotaan oppineen Vaasassa, jossa tyhmäksi tekeytyen sai seurata taitavan pyssysepän työskentelyä. Hän kävi myös opissa kaupunkien kelloseppien luona perehtyen seinäkellojen valmistukseen. Hän joutui paljolti tekemisiin ruotsinkielisten ammattimiesten kanssa, oppi ruotsinkielen ja käytti osaltaan sukunimensä ruotsinkielistä käännöstä Strand. Jo 18 vuotiaana, päätettyään Kauppilassa kaksivuotisen renkinäoloaikansa, hän siirtyi asukiksi Peuralaan saadakseen aikaa sepäntöihin. Hän menestyi hyvin pitäjänseppänä ja pitäjän pyssyseppänä, mutta kiinnostui myöskin maanviljelykseen perustaen 1756 Ilmajoen Lahdenkylän Karjanmaalle Polvenmäen uudistilan, jossa ryhtyi kokeilemaan silloisia parempia viljelystapoja. Mutta jo vuoden kuluttua hän osti Ilmajoen alaisesta päästä Könninluoman ja Ylistaron tien varressa olevan Königsbäckin (Könnin) kruununuudistilan. Tilan oli 1710 1uvulla saamallaan luvalla perustanut Ilmajoen silloinen kirkkoherra Barthold Vhael, jolta se siirtyi kirkkoherra Salomon Hanneliukselle, tämä sai verovapauden jatkamaan vuodesta 1751 edelleen 25 vuotta ja hoidatti tilaa lampuodeilla. V. 1757 Hannelius möi tilan seppä Jaakko Jaakonpoika Ranto Strandille. Uudistilan kirjoissa olevan nimen mukaan tämä otti nimen Königsbäck, yhtä usein myös muodossa Köningsbäek, joka lienee lähinnä muodostunut Könninluoman ruotsinkielisestä nimestä Könnisbäck. Nimi muuttui myöhemmin alkuperäiseen muotoonsa Könni ja ainakin jo 1790 -luvulla painetussa Hermelin Hällströmin Ruotsin valtakunnankartastoon liittyvässä Vaasan maaherrakunnan kartassa paikan nimeksi on merkitty Könni. Jaakko Jaakonpoika, josta tuli Könnien kellomestarisuvun kantaisä, ryhtyi Könnillä entistä tarmokkaammin harjoittamaan sepänammattiaan rauta , kello ja pyssyseppänä ja hänen valmistamansa pyssyt olivat hyvin kysyttyjä ja samoin hänen valmistamansa seinäkellot alkoivat saavuttaa nimeä. —Maanviljelijänä hän suoritti sepäntyön rinnalla merkittävän työn ja loi suuntaviivat yhdistetylle teollisuus ja maataloustoiminnalle. Tässä työssä hänellä pian oli rinnallaan 1754 syntynyt poikansa Juho. Ensimmäisen Könnin asettuessa tilalle oli se tosiasiallisesti autio, sillä siellä oli vasta aivan vähäisiä peltotilkkuja, mittauskirjan makaan peltoa tai pelloksi kelpaavaa maata alle 4 tynnyrin alaa ja niittyä 45 tynnyrinalaa, mistä parempaa niittyä noin puolet. Koko tilan suuruus oli n. 42 tynnyrinalaa. Jaakko Könni ja hänen poikansa raivasivat suoperäisillä mailla uutta peltoa noin 200 tynnyrinalaa, joka silloisena aikana oli merkittävä saavutus. He kiinnittivät myös huomiota parempiin viljelystapoihin ja järkiperäiseen metsänhoitoon. Näitten varhaisempien Könnien voimaperäinen pellonraivaustyö, joka vaati runsaasti työvoimaa, lienee muun huomion rinnalla antanut aiheen hyvin tunnettuihin tarinoihin koneellisesta ”Könnin kuokkamiehestä” ja ”tuulikuokasta”. Jaakko Könni oli myös pitäjän luottamustoimissa, mm. kirkonisäntänä.

—Puolisot: 1) vuodesta 1742 Maria Juhontytär, syntynyt toukokuun 28. päivänä 1725, kuollut kesäkuun 25. päivänä 1778, 2) vuodesta 1779 Maria Bartholdintytär Ilkka syntynyt Ilmajoella helmikuun 6. päivänä 1739, kuollut maaliskuun 31. päivänä 1813.

K. E. K.

Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos.

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

KÖNNI (Königsbäck), Juho Jaakonpoika, kello- ja vaskiseppä, maanviljelijä, syntynyt Ilmajoella syyskuun 18. päivänä 1754, kuollut siellä joulukuun 1. päivänä 1815. Vanhemmat: seppä, kellomestari ja maanviljelijä Jaakko Jaakonpoika Ranto Königsbäck (Könni) ja Maria Juhontytär.

—Isänsä Jaakko Jaakonpojan rinnalla Juho Könni tuli taitavaksi kellomestariksi ja maanviljelijäksi kehittäen itse puolestaan työmuotoja ja tuotteita yhä ajanmukaisemmiksi. Hän rakensi talon vieritse virtaavaan Könninluomaan vesivasaralaitoksen, ”hamarin”, jolla nimellä paikka vieläkin tunnetaan. Kaappikellojen valmistus laajeni yhä ja sai tehdasmaista luonnetta, sillä hän otti avukseen useita oppilaita valmistamaan kelloja. Juhlavat pitkällä heilurilla varustetut Könnin kellot alkoivat levitä yhä laajemmalle. Kahdella tai kolmella osoittimella varustettujen kellojen lisäksi Juho ja sitten hä-nen poikansa alkoivat valmistaa myös moniviisarisia kelloja, joista kuuluisimpia ovat ns. kalenterikellot, upeat seitsenviisariset Hän valmisti myös tarkkuustyötä vaativia taskukelloja. Tämän ohella hän perehtyi vasken ja pronssin valantaan, saavuttaen tä-mänkin alan töissä korkealuokkaisen taidon, joka sitten siirtyi pojille. Niinpä Könnin kellojen rattaissa ja muissa metalliosissa Könnit käyttivät metalliseosta, joka on kestänyt puolitoistasataa vuottakin käyneissä kelloissa ja kestää edelleen, ja jonka salai-suudesta jälkipolville ei ole säilynyt tietoa. Kellojen valmistusvälineitä parannettiin, huomattavin parannus oli kellojen hammasrattaitten hammastuksen jakokone, ns. keervärkki., jolla voitiin kätevästi jakaa ja jyrsiä lähes 30 erilaista hammasjakoa. Juho Könni käytti kellojensa tauluissa tekijämerkintää ”Joh. Königsbäck, Ilmola” ja vasta myöhemmin tuli niihin nimeksi Könni. Mainittakoon, että Könnit eivät yleensä merkinneet seinäkelloihinsa vuosilukua, mikäli sellaisia esiintyy, useimmiten ne on merkitty ostajan toimesta. Juho kehittyi myös taitavaksi sahanterien valmistajaksi.

Juho Könni jatkoi tilallaan tarmokkaasti maanviljelystoimintaa laajentaen sen maita uudisraivauksella ja myös ostoilla, sovelsi parannettuja viljelystapoja ja saattoi tilan maat hyvään kasvukuntoon. Suomen Talousseuran vuodelta 1803 olevissa asiakirjoissa, jotka liittyvät palkitsemiseen, mainitaan Johan Königsbäckin (Juho Jaakonpojan) raivanneen ”sänkisestä ja juurisesta sekä sangen kivisestä maasta” 2 tynnyrinalaa peltoa sekä parantaneen 1.000 päivätyöllä vanhaa peltoa kivien poistamisella. Uutta niittyä hän oli ”osaksi peraten osaksi kaskea polttaen” raivannut 18 tynnyrin alaa. Sahanterien ja vieterien tekotaidosta kerrotaan samassa päiväkirjassa, että kandidaatti Hanellin läsnä ollessa isä Juho Jaakonpoika yhdessä poikansa kanssa valmisti neljässä tunnissa raudasta sahanterän ja poika viidessä tunnissa tavallisesta teräksestä kellonvieterin, jotka molemmat olivat ”yhtä hyviä kuin seuralle aikaisemmin näytetyt”. Heille kummallekin myönnettiin palkinnoksi hopeamitali ketjuineen. Lisäksi ”ritari Wibeliuksen kehoituksesta” seura lupasi palkintona jokaisesta Königsbäckin kasvattamasta ja opettamasta uudesta sepästä 20 taaleria. Tästä kiittäessään Juho Könni ilmoitti seuralle, että hänen viidestä pojastaan jo kaksi oli työpajalla.

—Puoliso: vuodesta 1772 Maria Matintytär Kriikku, syntynyt Ylistarossn toukokuun 5. päivänä 1754, kuollut Ilmajoella huhti-kuun 30. päivänä 1825. Vanhemmat: Matti Kriikku Ylistaron Kaukolankylästä ja Margareta Karhu Ylistaron Heikkolankylästä.

Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos.

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

KÖNNI, Jaakko Juhonpoika, kolmannen polven kellomestari, maanviljelijä, syntynyt Ilmajoen Könnilla heinäkuun 28. päivänä 1774, kuollut siellä eloknun 22. päivana 1830. Vanhemmat: Juho Jaakonpoika Könni (Köningsbäek) ja Maria Matintytär Kriikku, Ylistarosta.

—Kun Könnien toisen polven mestari Juho Jaakonpoika oli 1815 kuollut, jakoivat pojat Jaakko ja Juho 1816 talon. Jaakko Juhonpoika Könni sai Ala-Könnin talon. Jaakko oli jo isänsä rinnalla ja toimesta saanut perusteellisen kellosepänopin ei vain kotoisessa työpajassa vaan lisäksi Kristiinnnkaupungin parhaitten kello ja kultaseppien luona. Yhdessä Yli Könnin Juho Juhonpojan kanssa hän loikin Könnin kellomestarien varsinaisen maineen. Jaakko Könnin työpajoissn valmistettiin kaappikelloja suuri määrä, joukossa hienoja seitsenviisarisin repeteeri kalenterikelloja. Jaakko teki myöskin pöytäkelloja, pendyylejä ja joitakin taskukellojakin. Kaappikellojen valmistus muodostui teollisuudeksi ja kellojen maine levisi yli maan, samoin lukuisat tarinat Könnin mestarien poikkeuksellisen korkeasta taidosta.
Erikoista mainetta Jaakko Juhonpoika Könni, samoinkuin hänen veljensä, Yli-Könnin mestari, sai rakentamillaan tornikelloilla. Kuuluisin hänen rakentamistaan on Helsingissä silloisen senaatintalon, nykyisen valtioneuvoston talon tornikello. Jaakko-mestari kävi yhdessä poikansa Juhon kanssa syyskuussa 1822 asentamassa sen paikoilleen saaden maksuksi 825 ruplan sekä vapaan ruoan ja asunnon matkalla ja Helsingissä. Tämä kello näyttää aikaa valtioneuvoston talossa edelleenkin. Jaakko rakensi lisäksi tornikellot mm. Hämeenlinnaan ja Tammisaareen. Jaakon hienommat sepäntyöt saavuttivat myöskin mainetta. Hän valmisti kirurgisia kojeita ja välineitä, jousia ja muita hienotakeita. Hän valmisti myös taskukelloja, pinteli ja silinterikelloja, hopeisin kuorin ia aistikkain koristein.

— Ennen tilan jakoa Könnin talo oli koko laajuudeltaan lähes 1.200 tynnyrinalaa, mistä viljeltyä ja raivattua maata oli '26 ta; manttaaliluku oli 5/12. Jaetuille taloille tuli maita miltei saman verran, peltoa vähän yli 11 tynnyrinalaa, niittyä 58 ta., kytöä 32, raivattua maata 161, suota 76 ta sekä metsää Ala Könnille 212 ta. Uudet asuinrakennukset rakennettiin ja kartanot uusittiin Könnien itse ollessa rakennusmestareina. Maanviljelys ja karjanhoito oli edel. leen voimaperäistä ja tuloksellista.
— Yhdessä isänsä kanssa Jaakko Juhonpoika sai 1803 vain 29 vuotiaana Suomen talousseuran mitalin. Vielä merkittävämpi suosionosoitus hänen osalleen tuli, kun keisari senaatintalon kellon rakentamisen jälkeen myönsi Jaakko-mestarille kultaisen mitalin "kaulassa kannettavaksi sinisessä rihmassa". Elokuussa 1824 oli Ilmajoen kirkossa harvinainen juhlallisuus, kun Vaasan maaherra Herman Wärnhjelm henkilökohtaisesti ojensi keisarin myöntämän kunniamerkin Jaakko Könnille. Suomen Talousseuran mitalin myöntämistä selostavissa pöytäkirjoissa mainitaan että Jaakko oli yhdessä isänsä kanssa suorittanut käsintaontaa, karkeistaontaa ja kuparintaontaa, niin myös sahanterien valmistusta hienoteräisiin sahalaitoksiin, että Jaakko Juhonpoika oli valmistanut verstaassaan useita seinä- ja taskukelloja, jotka ovat yhtä hyviä kuin Ruotsin parhaiden kellotehtaiden valmistamat. ja tehnyt pienen kellon tähtitieteellisiä tarkoituksia varten, jonka kellon sanotaan kuuluvan herra fysiikanprofessori Hällströmille Turussa, ja vielä suuren joukon kellon vitjoja ja jousia sekä paljon muita karkeampia ja hienompia kojeita ja työkaluja. Tämä todistus Jaakko Juhanpojan työstä annettiin jo lähes kolme vuosikymmentä ennen hänen kuolemaansa, minkä jälkeen hänen taitonsa luonnollisesti yhä edelleen kehittyi. Jaakko mestarin hautakivessä Ilmajoen hautausmaalla on hänestä jykevän juhlallinen mainesana: "Maanviljelijä ja Suomen maan ensimmäinen Tornikellojen tekijä".

—Puoliso: v:sta 1794 Ulrika Simontytär Ala Pirilä, syntynyt Ilmajoella huhtikuun 2. päivänä 1775, kuollut siellä marraskaun 1. päivänä 1841. Vanhemmat: Simeon Heikinpoika Ala-Pirilä ja Maria Heikintytär. Heidän nuorin poikansa Salomon oli erittäin taitava kalenterikellojen tekijä, eräs hänen mestariteoksistaan on nykyisin Kansallismuseossa.

K. E. K.

Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos.

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

KÖNNI, Juho Juhonpoika, kolmannen polven kellomestari, maanviljelijä, syntynyt Ilmajoen Könnillä elokuun 2. päivänä 1782, kuollut siellä marraskaun 19. päivänä 1855. Vanhemmat: Juho Jaakonpoika Könni (Königsbäck) ja Maria Matintytär Kriikku, Ylistarosta.

—Könnien toisen polven mestarin Juho Jaakonpoika Könnin kuoltua 1815 lunastivat vanhimmat pojat Jaakko ja Juho muiden sisarusten osuudet ja jakoivat tilan, joka oli laajuudeltaan lähes 1.200 tynnyrinalaa, siitä viljeltyä ja raivattua maata 526 tynnyrinalaa, ollen manttaaliluvaltaan 5/12. Juho Juhonpojan osalle tuli Yli-Könnin talo, jonka nimi sai muotonsa siitä, että se parin kiIometrin päässä virtaavan Kyrönjoen juoksun mukaan oli yläpuolella. Yli-Könnin osalle tuli myöskin Könninluomaan rakennettu vesivasaralaitos, ”hamari”, sekä valimo. Juho Könni oli monipuolinen taitomies kuten isänsä ja veljensä. Kelloseppänä hän itse yhdessä poikiensa ja oppilaittensa kanssa valmisti runsaasti kaappikelloja yksinkertaisimmista ”tuvankelloista” taitotekoisiin repeteereihin ja moniviisarisiin kalenterikelloihin asti. Kuten veljensä Ala-Könnin mestari Jaakko hän rakensi myös useita tornikelloja, mm. Porin raatihuoneeseen, Oulun tuomiokirkkoon ja Viipuriin, joista kaksi ensinmainittua ovat edelleen käynnissä. Huomattavimman tornikellotilauksen sai Yli-Könnin mestari toimittaa Helsinkiin juuri valmistuneeseen, itsensä Engelin rakentamaan Nikolainkirkkoon, nykyiseen tuomiokirkkoon. Hänen sinne rakentamansa tornikello sai täyden tunnustuksen osakseen. Kello kävi ja näytti säännöllisesti aikaa aina vuoteen 1918 saakka, jolloin se ajan levottomuuksien yhteydessä vikaantui ja oli korvattava uudella koneistolla. Könnin mestarin koneisto on säilytettävänä Tuominkirkon sivurakennuksessa . Tunnustuksen osoituksena suurta taitoa osoittaneista töistään Juho Juhonpoika sai vastaanottaa keisarin hänelle myöntämän hopeisen kunniamitaIin sinisessä nauhassa kannettavana ja itse maaherra Herman Wärnhjelm ojensi sen hänelle Ilmajoen kirkossa elokuussa 1824 tapahtuneessa juhlatilaisuudessa.—Juho Juhonpojan kauneimpia töitä on Ilmajoen kirkon ”kellolehterillä” edelleenkin oleva aistikkain puuleikkauksin koristettu kello, jonka hän asetti paikoilleen 1817. Yli-Könnin mestari oli myöskin taitava vaskenvalaja ja valmisti mm. moniin kirkkoihin taidokkaita kynttiläkruunuja, jollaisen lahjoitti Ilmajoen kirkkoon. Hän oli myös lukkoseppä ja valmisti hevosrattaitakin. Eräs hänen erikoisvalmisteensa on vieläkin Ilmajoen museossa, taidokkaat 48 niitiset kangaspuut, joilla saattoi kutoa kuviollisia liinoja ja joihin hänen sanotaan nähneen mallin Tukholmassa käydessään. Rakennusmestarina Juho Könni oli pystyvä ja kekseliäs. Tavallisten rakennustöiden rinnalla mainittakoon, että hän korotti 1837 Ilmajoen kirkkoa kokonaista 10 korttelia käyttäen siinä itse suunnittelemiaan vipulaitteita. Samoin hän nosti kellotapulin ylemmäs ja molempiin rakennuksiin laittoi uudet kivijalat. Kolmisen vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin Raippaluotoon, missä suoritti samanlaisen kirkon ja tapulin noston.

—Puoliso: v:sta 1810 Maria Yrjänäntytär Ojala, syntynyt Lapuan Ruhassa toukokuun 6. päivänä 1785, kuollut Ilmajoella maaliskuun 1 päivänä 1855. Vanhemmat: Yrjänä Matinpoika Ojala ja Susanna Erkintytär.

K. E. K.

Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos.

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

KÖNNI, Juho Jaakonpoika, neljännen polven kellomestari, maanviljelijä syntynyt Ilmajoella maaliskuun 2. päivänä 1798 kuollut siellä toukokuun 28. päivänä 1865. Vanhemmat Jaakko Juhonpoika Könni ja Ulrika Simontytär Ala Pirilä.

—Juho Jaakonpoika Könni kehitti isänsä jo laajentamaa kellotuotantoa varsinaiseksi tehdasteollisuudeksi. Seinäkelloja tehtiin hänen johdollaan suuria määriä, samoin tasku- ja tornikelloja. Viimemainittuja tehtiin Ala-Könnin kellopajassa ainakin Pietariin, Haminan raatihuoneeseen ja v. 1857 Lappeenrannan raatihuoneeseen. Tuotantoon kuuluivat kellojen lisäksi monenlaiset muut sepäntyöt, erilaisten ajokalujen ym. valmistus. Tehdaslaitos oli laaja monine osastoineen ja työntekijöitä oli runsaasti. Paitsi tavallisia kaappikelloja tehtiin erikoistöinä kuuluisia Könnin ”moniviisarisia” eli kalenterikelloja, jotka yhä vielä näyttävät tarkkaa aikaa. Mestari itse teki isiensä tapaan matkoja käyden mm. Tukholmassa ja Pietarissa. Samoin maanviljelijänä Ala-Könnin viimeinen mestari jatkoi isiensä työtä. Talo oli varakas ja tilukset olivat laajat. Niin maa- kuin karjatalouteenkin uhrattiin työtä ja aikaa määrätietoisesti. — Ala- ja Yli-Könnin mestarien kuollessa suunnilleen samoihin aikoihin 1860-luvulla oli tällaisen kotiteollisuutena tapahtuvan kellotuotannon aika jo meneillään. Ulkomainen tuonti alkoi voittaa alaa ja tällaisten kellojen koreus viehätti yleisöä enempi kuin karun juhlalliset ”könniläiset” ja vaikka näitten viimeisten, neljännen polven, mestarien kuoltua heidän oppilaansa ja parhaat työntekijänsä vielä jonkun aikaa jatkoivat kellopajoissa työtä, se loppui vähitellen. Ala-Könnin Juho-mestarilla ei sitäpaitsi ollut poikaa, joka olisi työtä jatkanut.

—Puolisot: 1 ) Maria Salomonintytär Mäenpää (Kitinoja) Seinäjoelta, syntynyt helmikuun 3. päivänä 1797, kuollut tammikuun 30. päivänä 1851, 2) Mustasaaressa 1855 Maria Albertina Jaakontytär Björni, syntynyt elokuun 17. päivänä 1834, kuollut tammikuun 18. päivänä 1909.

K. E. K.

Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos.

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

KÖNNI, Juho Juhonpoika, neljännen polven kellomestari, maanviljelijä, syntynyt Ilmajoen Könnillä syyskuun 1. päivänä 1814, kuollut siellä syyskuun 10. päivänä 1861. Vanhemmat: Juho Juhonpoika Könni ja Maria Yrjänäntytär Ojala Lapuan Ruhasta.
— Yli Könnin viimeinen mestari Juho Juhonpoika työskenteli suurimman osan elämästään isänsä rinnalla. Hän jatkoi vanhempien mestareitten uraa valmistaen torni-, kaappi- ja kalenterikelloja, eivätkä hänen työnsä yksilöllisesti eroitu. Onhan hänen kaappikelloissaan sama merkintä kuin isänsäkin ”Joh. Könni, Ilmola”. Täysi työ oli myös hoitaessa vesivasaralla valmistettavia karkeampia tuotteita ja korkealle kehitettyä metallivalimoa, josta valua toimitettiin myös Ala-Könnin kellopajan tarpeisiin. Kellosepän oppilaita oli monta ja talon laajat viljelykset vaativat lukuisan palveluskunnan. Mutta ahkeran työn tuloksena olikin Yli-Könni eräs varakkaimpia taloja Ilmajoella. Juho Juhonpoika eli vain 7 vuotta isänsä kuoleman jälkeen. Hän kuoli alle 50 vuotiaana lasten ollessa vielä pieniä. Kelloteollisuus loppui siis Yli-Könnilläkin 60-luvun aikana. Muutamat viimeisen mestarin oppilaat jatkoivat vielä kelloteollisuutta Yli-Könnillä jonkun vuoden. Mainehikkain heistä oli Carl Oskar Glasberg, joka sitten kuului lasten holhoojiin ja avioliiton kautta liittyi Könnin sukuun. Hänkin oli taitava kello-mestari valmistaen tornikellojakin. Varakkaat Ala- ja Yli-Könnin viimeiset mestarit joutuivat olemaan ympäristönsä ”pankkilaitoksena”. Lainan tarvitsijat tulivat usein Könnille. Useat oman ja toistenkin paikkakuntien talot olivat 1800-luvulla velkaa Könneille, ja 1867 vuoden nälkävuosien jälkeen Könnien perikunnat joutuivat kärsimään, kun velalliset ahtaitten aikojen takia eivät pystyneetkään maksamaan lainojaan takaisin. Olipa 1860-luvun lopulla Ilmajoen seurakuntakin velkaa Könnin perikunnalle.
— Puoliso: Susanna Jaakontytär Yli-Soini, syntynyt Vähässäkyrössä maaliskuun 6. päivänä 1823, kuollut Ilmajoella toukokuun 31. päivänä 1861.

K. E. K.

Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos.

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

KÖNNI, Otto Edvard, maanviljelijä, sanomalehtimies ja valtiopäivämies, syntynyt Ilmajoella huhtikuun 9. päivänä 1858, kuollut Vaasassa joulukuun 20. päivänä 1931, haudattu Seinäjoelle. Vanhemmat: kellomestari, maanviljelijä Juho Juhonpoika Könni ja Susanna Jaakontytär Yli Soini.

— Otto Könni oli 9-päisen lapsiparven nuorin ja vasta 3 vuotias vanhempiensa kuollessa, jolloin talon ja lasten huolto jäi holhoojien huostaan. Alkuopetusta kotona saatuaan hän päätti kansakoulun kurssin Vähässäkyrössä olevassa maakuntamme ensimmäisessä kansakoulussa 1869—70. Syksyllä 1870 hän meni Helsingin Alkeisopistoon. Helsingissä hän asui kenraali Aug. Järnefeltin perheessä ja ystävystyi perheen pojan Arvid Järnefeltin kanssa. Tämä ystävyys jatkui useita vuosia vielä koulunkäynnin päätyttyäkin. Seitsemän luokkaa alkeisopistossa suoritettuaan Könni lopetti ja jäi Ilmajoelle. Nuorukaisvuosinaan Könni osallistui Ilmajoella paikkakunnan nuorten valistus ym. toimintaan ollen ”poikien seuran” sekä näytelmä- ja musiikkitoiminnan keskeisiä miehiä. Hän oli 1883 perustamassa Ilmajoen soittokuntaa, joka on Etelä-Pohjanmaan kolmanneksi vanhin soittokunta Könni oli sen ensimmäisenä johtajana kymmenisen vuotta. Nuorisoseuraliikkeen alkaessa hän liittyi sen eteenpäinviejiin läheisessä yhteydessä Juho Hietaseen, Matti Sippolaan, Santeri Alkioon ym. Maamme ensimmäinen nuorisoseura, Kauhavan nuorisoyhdistys, kutsui hänet vain kymmenen päivää toimittuaan kunniajäsenekseen. Hän oli toimihenkilönä Malkamäen juhlassa 1882 ja hänet valittin sen jälkeen perustetun Etelä Pohjanmaan ruorisoseuran ensimmäiseksi esimieheksi. Vastaperustetun Vaasan lyseon ylläpitämiseksi hän oli keräämässä varoja. V. 1886 Könni osti Ilmajoella Kohtalan talon, jota ryhtyi viljelemään. Kun hänen appensa, Seinäjoen ”Mestari-Heikkilän” isäntä kuoli 1889, möi Könni Kohtalan ja osti sisaruksilta Heikkilän talon osuudet siirtyen tähän Esa Könnin 1830 perustamaan taloon, jota viljeli vuoteen 1902. Hän oli kiinnostunut maatalouden uusista virtauksista, mm. sen sivuelinkeinoista. Niinpä hän kokeili 90-luvun puolivälissä valtiolainan avuin uusia menetelmiä tervanpoltossa ja oli kesällä 1900 Vaasan läänin maanviljelysseuran apurahalla tutustumassa turpeennostoon ja käyttöön Ruotsissa ja Tanskassa.
— Näinä aikoina Könni oli monissa luottamustehtävissä, mm. viisi vuotta Ilmajoen kunnallislautakunnan esimiehenä ja rahastonhoitajana sekä hoiti Seinäjoella kunnalliset tilit, eri lautakuntien vuosikertomukset ja tilastot. Ilmajoen vanhan maamiesseuran kirjurina hän oli 1890—1901 ja toimi Vaasan läänin maanviljelysseuran asiamiehenä. Hän oli myös perustamassa Vaasan läänin isäntäyhdistystä ollen kymmenisen vuotta sen sihteerinä. Säätyvaltiopäiville Könni valittiin Ilmajoen tuomiokunnasta vuoden 1900 valtiopäiville osallistuen talonpoikaissäädyn työhön ja ajaen m.m. rautatien saamista Suupohjaan. Yleisen valistustoiminnan harrastusten ohessa Könni osallistui myös kuorotoimintaan johtaen kuoroja Ilmajoella ja Seinäjoella. Vaasaan siirryttyään hän oli mukana mm. Toivo Kuulan jousiyhtyeessä. Oltuaan jo Ilmajoelta käsin mukana Vaasassa ilmestyneen Kansan Lehden toimittamisessa ja taloudenhoidossa 1886—87 Könni siirtyi 1902 Vaasaan keskittyäkseen siihen maakuntalehden hankkeeseen, joka oli pantu alulle Pohjalaisen lakkauttamisen jälkeen. Helmikuussa 1903 alkoi ilmestyä sanomalehti Vaasa, jonka ensimmäisenä päätoimittajana ja taloudenhoitajana hän toimi. Lehtimiestehtävistään Könni erosi 1905, minkä jälkeen hän toimi kiinteistönvälittäjänä Seinäjoella, meijeriliitto Muurahaisten neuvojana ja sitten, jälleen Vaasaan asettuen, henkivakuutusyhtiö Suomen matkatarkastajana. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi läänin elintarvetoimiston neuvojana ja apulaissihteerinä vuoteen 1920. Vanhuudenpäivinään hän avusti Vaasa-lehteä eri tavoin ja nautti loppuaikoina sen myöntämää vakinaista eläkettä.

—Puoliso: Seinäjoella tammikuun 4. päivänä 1887 Maria Heikkilä, syntynyt Seinäjoella toukokuun 1. päivänä 1866, kuollut Vaasassa toukokuun 14. päivänä 1904, haudattu Seinäjoelle. Vanhemmat: maanviljelijä Juho Esanpoika Heikkilä (Könnin sukua) ja Maria Hermannintytär Katila.

K. E. K.

Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos.

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

KÖYKKÅ-SUKU polveutuu Simuna Luukkaanpoika Luopajärvestä, joka oli talollisena Jalasjärvellä 1677—91. Hänen poikansa oli Valentin Köykkä, uudistalollinen, syntynyt Jalasjärvellä 1674, kuollut heinäkuun 19. päivänä 1739. Vanhemmat: talollinen Simuna Luukkaanpoika Luopajärvi ja Sophia Laurintytär.

— V. 1704 Köykkä anoi itselleen uudistalon paikkaa asumattomalle maalle kotitalostaan itäänpäin. Paikka merkittiin käräjillä hyväksi peltojen, niittyjen, metsän ja ulkosarkojen puolesta. Anojasta todettiin, että hän oli tunnettu ”hyväksi, ahkeraksi ja varakkaaksi mieheksi” ja pyyntöä suositeltiin maaherralle. Hän sai uudispaikan haltuunsa ja näyttää aloittaneen sen isännöimisen kytöviljelyksellä. Eräästä kymmenysluettelosta, jossa on mainittu kunkin talon kruunulle suorittama kymmenys, ilmenee, että Köykkä viljeli ohraa enemmän kuin kukaan muu talollinen Ilmajoen suurpitäjässä. Ruistakin hän viljeli siinä määrin, että vain parilla kauhajokisella talollisella oli suuremmat rukiin kylvöalueet. Kerran Köykkää syytettün siitä, että hän oli salannut yhden kylvön verotuksesta ja sai siitä sakkotuomion. Mutta Köykkä ei ollut ainoastaan oman aikansa etevä ja tarmokas omaperäinen uudisviljelijä, vaan hänet on eräissä kertomuksissa mainittu jalasjärveläisenä merkkimiehenä sen takia, että hän kaikkein pontevimmin ajoi Jalasjärven kappelikunta asiaa 1700 1uvun alkupuoliskolla. Hän ajoi asiaansa häikäilemättä, eikä aina valinnut parhaita keinoja., on maisteri Jaakko Laurila hänestä kirjoittanut. Kirkko oli valmistunut riitojen jälkeen 1725, mutta jalasjärveläiset halusivat tämän lisäksi vielä oman papin, pappilan ja seurakunnan. Lammin majatalossa pidetyssä kokouksessa valittiin Köykkä asiaa ajamaan. Sitä varten hän teki matkoja Turkuun, Vaasaan, Lapväärtiin ja moneen muuhun paikkaan. Valituskirjelmissä hän harrasti useasti liioitteluakin. Papit kimmastuivat väitteistä, että Jalasjärvellä oli saatu odottaa 8—9 viikkoa papin käyntiä, että vanhukset olivat kuolleet ilman ehtoollista, lapset jääneet kastamatta jne. Pappien antamien tilastollisten selvitysten jälkeen jalasjärveläiset pahoittelivat, että he olivat tulleet esittäneeksi aikamääriä varomattomasti, kun heistä oli jumalanpalveluksien väliaika tuntunut pitkältä. Asia oli esillä valtiopäivillä ja käräjillä 1728. Köykkä sai tahtonsa läpi ja Jalasjärvestä tuli kappeliseurakunta. Vuodesta 1729 alkaa Jalasjärven ensimmäinen kirkonkirja ja ensimmäinen kappalainen valittiin 1730. Valentin Simunanpojan jälkeen tuli Köykän isännäksi hänen poikansa Simo Valentinpoika. Hänellä oli useita poikia, joista tunnetuin kirkonrakentajana kuuluisa Salomon Köhlström. Simonin jälkeen isännöi jakamatonta Köykkäin taloa hänen vanhin poikansa Mikko 1755—90 ja tämän jälkeen Mikon vanhin poika Matti 1790—1816, jonka jälkeen talo jaettiin Matin poikain Samelin ja Tuomaan kesken.

KÖYKKÄ, Sameli Matinpoika, syntynyt 23. 12. 1776, kuollut 12.5. 1864. Hän oli hyvin varakas mies, jota kutsuttiinkin rikkaaksi Köykäksi.. Hän harjoitti viljan, tervan ja metsätuotteiden kauppaa ja oli etevä kytöviljelijä kuten Köykän ensimmäinenkin isäntä. Hän lahjoitti yhdessä vaimonsa kanssa Tukholmasta hankkimansa kynttiläkruunun Jalasjärven kirkkoon. Jokaiselle pojalleen hän osti talon ja tyttäret saivat perintönä 1000 riksiä kukin. Hänen jälkeläisistään on mainittava Jalasjärvellä E I i a s K i v i s t ö, joka toimi Jalasjärven kuntakokousten puheenjohtajana 1885—88 ja M a t t i V i l j a n m a a, syntynyt 26. 9. 1852, kuollut 9. 2. 1934, oli kauan aikaa Jalasjärvellä kirkonisäntänä. Yhdelle pojistaan Sameli Matinpoika Köykkä osti Ilmajoelta Ollilan talon. Matti Samelinpoika Ollilan poika on Juho Koivisto.

KÖYKKÄ, Tuomas Matinpoika, syntynyt 6. 4. 1778, kuollut 5. 6. 1849. Hän on mainittava tiedonhalustaan ja uskonnollisista harrastuksistaan. Tuomas oli vanhempaa veljeään huomattavasti varattomampi ja häntä sanottiinkin ”köyhäksi Köykäksi”. Vanhoilla päivillään kerrotaan tämän ”köyhän Köykän” puhelleen: ”Veljeni on koonnut lapsilleen sitä omaisuutta, jota koi syö ja ruoste raiskaa. Sitä minä en ole kyennyt lapsilleni paljoakaan antamaan, vaan sensijaan henkistä evästä. Kukaan lapsistani ei ole minulle pahaa mieltä tuottanut, mutta veljelleni ovat, aineellisesta hyvästä alkutuesta huolimatta, eräät hänen lapsistaan paljonkin harmia tuoneet”.
— Tuomas Matinpojan pojista muutti yksi Ilmajoelle, yksi Seinäjoelle, kaksi Kauhajoelle ja kaksi jäi Jalasjärvelle, joista toisesta tuli isänsä omistaman tilan isäntä. Hänen poikiaan olivat Aapeli Toivakka, Matti Köykkä Ventelä, Sameli Ritakasari ja Tuomas Köykkä sekä tytär Susanna U l r i i k a, valtiopäivämies Matti Haapalan äiti. V. 1830 syntynyt ja 1869 kuollut Tuomas Köykkä oli taitava ja tarmokas talon isäntä, mutta palveli myös pitäjäläisiään luku , kirjoitus ja laskutaitoisena henkilönä. Kun kunnalliselämä Jalasjärvellä 1867 alkoi valittiin hänet kuntakokouksen varapuheenjohtajaksi. Hänen poikiaan on S i k s t u s Salomon Aittoniemi.

S. S. A.

Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos.

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu


laskuri 2.5.00 lähtien.

email:
raimom@nic.fi