---

Henkilöhistoriaa
R-kirjaimella alkavat henkilöt.

RANNANJÄRVI, Antti, talollinen, puukkojunkkari.
RlNTA-NIKKOLA, Samuel (Sameli), räätäli, mystikko, kansansävelmien kerääjä.
RÄSÄNEN, Eino Olavi, kuvanveistäjä.

RANNANJÄRVI, Antti, talollinen, puukkojunkkari, syntynyt Ylihärmässä huhtikuun 4. päivänä 1828 kuollut siellä elokuun 12. päivänä 1882. Vanhemmat: talollinen Tuomas Tuomaanpoika Rannanjärvi ja Maria Antintytär Haapoja.

Rannanjärvi oli kotoisin Ylihärmän Haapojan kylään kuuluvasta Rannanjärvestä. Hänen elämästaän kertomaan esitämme ensinnä hänen rikosrekisteriotteensa. Tuomittu Vöyrin käräjillä 1847 tappelusta, kotirauhan rikkomisesta ja puukolla uhkailemisesta. V. 1852 tuomittu taposta menettämään oikean kätensä ja henkensä. Hovioikeus muutti tuomiota 15. 1. 1853 antamallaan päätöksellä siten että Antti Rannanjärvi tuomittiin osallisuudesta tappoon, kotirauhan rikkomisesta, sapattirikoksesta, puukon kantamisesta ja aseella uhkaamisesta saamaan rangaistukseksi 40 paria raippoja ja pidettäväksi yleisessä työssä Viaporin linnoituksessa 5 vuotta. Tämä Viaporissa olo johti avioeroon, vaimo synnytti 2. 7.1856 aviottoman lapsen. Tämän rangaistusajan jälkeen Antti Rannanjärvi tuomittiin Kauhavan käräjillä 1864 luvattomasta viinanpoltosta sakkoihin. V. 1869 tuli sitten monien vaiheiden jälkeen Kauhavan, Ala- ja Ylihärmän kihlakunnanoikeuden tuomio: Antti Rannanjärvi tuomittiin ensikertaisesta juopumuksesta käräjäpaikalla, ensikertaisesta murtovarkaudesta, väärennyksestä, ensikertaisesta kotieläimen varastamisesta laitumelta saamaan 40 paria raippoja, menettämään kunniansa, seisomaan 2 tuntia häpeäpaalussa, rauta kaulassa ja sen jälkeen varkautensa hyvitykseksi olemaan linnoituksen yleisessä työssä. Hovioikeuden päätös 13. 10. 1869 poisti linnatuomion. 30. 5. 1870 annetulla keisarilIisella päätöksellä rangaistusta lievennettiin siten, että häpeärangaistus poistettiin, samoin raipparangaistuksen sijaan tuomittiin 28 päivää vesileipävankeutta. Näin kertoo virallinen rikoskirja, johon liittyy merkintä, että Antti Rannanjärvi oli rikoksistaan suorittanut yksityisen ripin ja saanut synninpäästön 10. 5. 1872. Ylihärmässä oli silloin kirkkoherrana Johan Frans Sahlberg. — Rannanjärveä koskettaa jossakin määrin 3. 10.1868 pidettyjen ”härmän häiden” muisto. Näissä häissä, jotka pidettiin Haapojan kylässä sijaitsevassa varusmestarin virkatalossa, oli morsiamena Antti Rannanjärven erotettu vaimo Maria Elisabet, sulhasena virkatalon vuokraaja Juha Matinpoika Haapoja. Kun sulhanen oli jalkaviallinen, oli häätansseissa sulhasen virantoimittajana Juha Rintanen, myöhemmin saman virkatalon vuokraaja, lopuksi talolIinen Rannanjärven kylässä. Antti Rannanjärvi on jälkimaailmalta saanut runsasta mainintaa jopa eräänlaisena maakunnan Kansallissankarina jota on lauluissakin ylistetty. Edellä esitetty rikosluettelo on varsin ”vaatimaton”. Antin elämän tiellä on varmaan tapahtunut paljon sellaista, joka ei ole tullut viranomaisten kuuluville. On tahdottu eroittaa ”Puukkojunkkarit” sekä tavalliset varkaat ja rosvot. Rannanjärvi on tuomittu osallisuudesta varkauteen, jossa lukkari Juho Flink'in aitasta oli varastettut 10 tynnyriä viljaa, olipa omavaltaisesti anastanut hevosen toisen laitumelta. Eiköhän liene vaikeaa toisinaan eroittaa ”punkkojunkkaria” ja tavallista rikollista toisistaan? Väkijuomien käyttö oli useimmiten suuri tekijä ”häjyjen” otteisiin. Kerrotaan, että Antti Rannanjärvi ryyppyseurassa saattoi varoittaa tovereitaan, etteivät sopimattomilla puheilla häntä loukkaisi, sillä hänellä oli paha sisu., vaan mieluummin kehukaa minua ja toinen toistanne. Siten vältetään tappelu. Ei ole tunnettua, oliko Antti Rannanjärvi 1840—1850 vaikuttaneen herännäishenkisen julistuksen kosketuksessa. Pahin ”häjyjen aika” Ylihärmässä oli 1850— 1860-luvulla. Jo aikaisempi, Niilo Kustaa Malmbergin ja Kaarle Kustaa von Essenin aika oli antanut virikettä omatoimiseen ”häjyjen vallan” vastustamiseen. 1860-luvun katovuodet olivat ”murtavia voimia”. ”Kauhavan herra”, Adolf Hägglund tuli Kauhavan, Ala- ja Ylihärmän nimismieheksi 1864 ja vaikutti ryhdikkäällä jopa hengenvaaraa uhmaavalla toiminnallaan huomattavassa määrässä rikollisuuden vastustamiseksi. Osakseen sai Antti Rannanjärvikin nimismiehen pampusta, toisinaan enemmän kuin tarpeeksi. — 1880-luvun taitteessa Kauhavalla ja Härmässä vaikutti evankelinen herätys: Kauhavalla Johannes Granö, Ylihärmässä Kaarle Sanfrid Nyman olivat voimakkaita saarnaajia, jotka ulospäinkin, oman ystäväpiirin ulkopuolelle, vaikuttivat viimeisten häjyjen vallan nujertamiseksi. Antti Rannanjärvi ei ole saanut oikeuden pöytäkirjoissa mainintaa edellä esitettyjen lisäksi. Hänet kutsuttiin pitoihin, erityisesti häihin ”kenkkäriksi”, jonka tehtävänä oli pitää huolta tarjoilusta ja myöskin järjestyksestä. Ja järjestys oli hyvä silloin: roteva mies saattoi nostella häiriön tekijöitä ylös ja heittää lujasti maahan. Mutta juopottelu ja monenlainen pieni kurittomuus ilmeni vielä senkin jälkeen, kun Antti oli rangaistuksensa kärsinyt. Kerrotaan, että kirkkoherra Nyman, Ylihärmässä vv. 1878—1886, oli toisinaan saarnoissa lausunut toivomuksen, että Jumala johtaisi "häjyt" totuuden tuntoon ja palauttaisi heidät huonoilta retkiltään. Rannanjärvikin oli lausunut tovereilleen: ”Mennään mekin kirkkoon, ettei sen papin tarvitse meidän puolesta rukoilla”. Niin tapahtuikin jonkun aikaa. Mutta vielä 1880-luvun taitteessa ilmeni monenlaista raakuutta., Rannanjärven poikia oli, Antti mukana, mennyt Yliluomalle mekastamaan Isännät olivat valinneet keskuudestaan muutamia miehiä järjestystä valvomaan: Rannanjärveläiset saivat tervettä ojennusta, innokkaampana häjyjen kurittajana oli Prännin Erkki (Erkki Fränti, kotoisin Kortesjärveltä). Siitä Antti Rannanjärvi hautoi kostoa. Kesällä 1882 oli ”leikkuukökkä” Prännissä, siellä oli Antti Rannanjärvikin. Hän halusi kostaa Erkille ja heitti hänet ”vesikrooppiin”. Oli sen verran nautittu väkeviä, että sisu oli noussut. Erkki veti puukkonsa esille ja iski Rannanjärveen kuolettavan haavan. Se oli Antti Rannanjärven elämänkaaren surullinen loppu.

— Puolisot: 1 ) Kauhavalla kesäkuun 21. päivänä 1848 Maija Liisa Orrenmaa, syntynyt Kauhavalla maaliskuun 10. päivänä 1829, avioliitto purettiin huhtikuun 20. päivänä 1859. Vanhemmat: talollinen Juho Kaarlenpoika Orrenmaa ja Sanna Yrjöntytär Bengtilä. — Maija Liisa meni uuteen avioon Ylihärmän Haapojan sotilasvirkatalon vuokraajan Juho Matinpoika Haapojan (syntyään Haukkaluoma) kanssa; 2) Ylihärmässä kesäkuun 15. päivänä 1859 Adolfina Rannanjärvi, syntynyt Ylihärmässä huhtikuun 27. päivänä 1841, kuollut siellä elokuun 19. päivänä 1883. Vanhemmat: talollinen Kustaa Matinpoika Rannanjärvi ja Maria Antintytär.

V.P.
Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos M-Ö. 1965

alkuun  | sivun alkuun  |   aakkosellinen hakemisto | etusivu

RlNTA-NIKKOLA, Samuel (Sameli), räätäli, mystikko, kansansävelmien kerääjä, syntynyt llmajoella joulukuun 2. päivänä 1763, kuollut siellä maaliskuun 21. päivänä 1818. — Vanhemmat talollinen Jaakko Esaiaksenpoika ja Kristiina Jaakontytär.

— Sameli Rinta-Nikkola oli vanhaa eteläpohjalaista talonpoikaissukua, monipuolisten harrastusten mies, joka työskenteli Ilmajoella räätälinä kaiken ikänsä, keräsi kansansävelmiä ja tutki elämän syviä ongelmia päätyen uskonnolliseen mystiikkaan. Hänen opiskelutarmonsa ja harrastustensa voimakkuus on suorastaan hämmästyttävä, sillä hän näyttää olleen paljon lukenut mies ja opiskellut mm. ruotsinkieltä niin pitkälle, että kykeni vaativaan suomennostyöhön. Ilmeisesti hänen on täytynyt lähinnä omin neuvoin oppia lukemaan ja kirjoittamaan, sillä lukkarinkoulua lukuunottamatta hänen ei tiedetä käyneen mitään koulua. Kysymyksessä on siis talonpoikainen lahjakkuus, jolla on pysyvä sija Etelä-Pohjanmaan sivistyshistoriassa. — Rinta-Nikkola sai käsiinsä Etelä-Pohjanmaan eri pitäjissä 1700-luvun loppu puolella levitettyjä käsinkirjoitettuja suomennoksia uskonnollista mystiikkaa ja teosofiaa edustavasta kirjallisuudesta, lähinnä saksalaisen itseoppineen talonpoikaisfilosofin, suutari Jakob Böhmen (1575—1624) teoksia ja niihin syventyessään irtautui henkisesti evankelisluterilaisen kirkon opeista. Hän oli luonteeltaan maan hiljaisia, sillä hänen ei tiedetä koskaan esiintyneen oppiensa ja ajatustensa suullisena levittäjänä, mutta siitä huolimatta hän joutui aikanaan kirkollisten viranomaisten huomion kohteeksi. Huhtikuussa 1805 nuori pastori Daniel Theophilus Alcenius saattoi hänet tutkittavaksi Ilmajoen kirkkoneuvostoon, koska hän oli Peltoniemen kylän kinkereillä kieltäytynyt sisäluvusta. Hän selitti, että hän ei ollut halunnut joutua vihamiestensä pilkattavaksi kinkerituvassa, mutta oli valmis näyttämään lukutaitonsa, jos sitä vaadittaisiin. Kirkkoneuvosto ei tässä asiassa määrännytkään hänelle mitään rangaistusta, vaan hänen käskettiin mennä Ala-Kiikkalan kappalaispappilaan vt. kirkkoherra Johan Gabriel Toppeliuksen neuvottavaksi. — Rinta-Nikkolan lukutaito oli kyllä varmasti parempi kuin monen muun seurakuntalaisen. Kirkkoneuvosto tyytyi myös Rinta-Nikkolan selitykseen, jonka hän antoi häntä vastaan kirkon arvostelemisesta tehtyjen kantelujen johdosta. Hän tunnusti puhuneensa ainoastaan ulkokullattua jumalanpalvelusta vastaan ja vastustaneensa vetoamista ulkonaiseen kirkonkäyntiin, joka oli tekopyhyyttä ja antoi vain perustusta synnilliseen elämään. Kirkkoneuvosto antoi hänelle vain varoituksen. — Suurin ansio Rinta-Nikkolalla oli aikanaan kirjojen jäljentäjänä. Tässä työssä hän osoitti erikoista taitoa, ahkeruutta ja harrastusta. Räätälintyönsä ohella hän jäljensi vapaa-aikoinaan selvällä ja helposti luettavalla käsialallaan 14 eri kirjaa, muutamia useampaan kertaan, jopa hän erästä kirjaa valmisti 9 kappaletta. Kaikkiaan hänen ”nyrkkipainostaan” valmistui hänen itse tekemänsä luettelon mukaan vuosien 1794-1805 välillä 32 kirjaa, yhteensä 576 arkkia eli 4.608 sivua nelitaitteista kokoa. Näiden kirjojen joukossa ovat Jakob Böhmen teokset ”Theosophillinen epistola”, ”Tie Christuxen tygö”, ”Uudesta jällen-syndymisestä”,.”40 kysymystä sielusta”, ”Neljästä complexionista” ja ”Magilliset prophetiat”. Muut Rinta-Nikkolan uskonnollisen kirjallisuuden jäljennökset ovat ”Kirja unista ja näyistä”, Dusitangin ”Ristin salaisuus”, ”Cichtelin ja Uberfeldin kreivit”, Pordagen ”Sophia”, Joh. a Crucen ”Kahdenkaldaisesta yöstä”, ”Lutheruxen ja Augustinuxen puheita” ja ”Christuksen lapsuuden kirja”, josta Rinta-Nikkola otti 9 eri ”painosta” eli jäljensi sen 9 kertaa. Hyvin merkittävä Rinta-Nikkolan jäljentämien kirjojen joukossa on ruotsalaisen Djurbergin ”Geografia” (Geografi för nybegynnare eli Maantiede aloitteleville), jonka hän itse oli ruotsinkielestä suomentanut, vaikka ei osannutkaan keksiä geografia-sanalle suomenkielistä vastinetta. Näin ollen tämä itseoppinut ilmajokelainen on ensimmäinen suomenkielisen maantieteellisen kirjallisuuden vaatimaton uranuurtaja. Tämä suomennostyö osaltaan — enemmän kuin mikään muu — todistaa Rinta-Nikkolan vakavaa pyrkimystä asialliseen, käsitteellisesti määriteltyyn tietämiseen. Hengellisten harrastusten ohella ei siis maallisen tiedon ja sivistyksen asia ollut hänelle lainkaan vieras. — Tämä merkillinen mies teki vielä suuren palveIuksen eteläpohjalaisen kansanmusiikin tutkimukselle keräämällä vuoteen 1809 mennessä laajahkon kansansävelmäkokoelman, jolla on nimi Nuotti Kirja Eli Muutamat yxinkertasesti ylös ja muistoxiheitetyt Polskat, nijnkujn ne meidän paickakunnisamme ovat enemmän ennen kujn tällä ajaalla tulleet spelatuxi; Ehkä ne vanhimmatkin Nuotit ovat kyllä hyviä ja koreit, koska ainoastans ne tulevat taitavan ja harjaanduneen käden kautta spelatuxi. Kannessa on vielä vuosiluku 1809 ja nimi Samuel Rinda-Nickola. — Tämä Nuotti-Kirja, joka sisältää 94 polskaa, on julkaistu sarjassa ”Suomen kansan sävelmiä III”, jakso Kansantansseja, ja se on lajissaan vanhin Suomessa tavattu kokoelma kansantansseja. — Sameli Rinta-Nikkola teki elämäntyöllään suuren palveluksen suomalaiselle kirjallisuudelle aikana, jolloin sitä oli vähän, ja edelleen vanhan eteläpohjalaisen kansansävelmärikkauden tallettamiselle. Häntä voidaan pitää siis myös nykyaikaisen kotiseutu työn eräänä edelläkävijänä Etelä-Pohjanmaalla. Joka tapauksessa hän oli omalaatuinen valistuksen harrastaja, jonka henki räätälinpöydän äärestä leijaili korkealle mystiikan ja tiedon maailmoihin, elävän hengellisen janon edustaja ja henkisen vapauden hiljainen taistelija. Sellaisena hän ansaitsee jälkipolvien vilpittömän arvonannon ja kunnioituksen. Rinta-Nikkola ei ollut naimisissa.

W.R.
Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos M-Ö.

alkuun  |  sivun alkuun  |   aakkosellinen hakemisto | etusivu

RÄSÄNEN, Eino Olavi, kuvanveistäjä.
— S. 24.9.1902 Kuopio, k 18.1.1970 Helsinki.
— Vanht puuseppämestari ja opettaja Olli Herman R. ja Eva Sofia o.s. Hoffren.
— Puol. Rauha Hellin o.s Halme.
— Taideopinnot: Taideteoll. keskuskoulu 1920—24, STY:n piirustuskoulu 1925—27. — Teoksia ensi kerran näytt.: Hki 1926.
— Osallistunut kotimaisiin yhteisnäyttelyihin: Suomen Tait. Näytt. 1926,1928,1930—37, 1939, 1941, 1943, 1945 1954. — Osall. näyttelyihin ulkomaiila: Tukholma ja Oslo 1929, Moskova, Leningrad, NL 1953—54.
— Palkinnot: II palk. dukaattikilp:ssa 1926 ja I palk. 1927, V palk. valt:n taidekilp:ssa 1933, IV palk. 1936 ja II palk. 1939, III palk. Elias Lönnrotin patsaskilp:ssa 1939, II palk. Hgin Suurkisojen taidekilp:ssa 1947, lun. Kemin sankaripatsaskilp:ssa 1947, II palk. OTK:n portinpylväskilp:ssa 1948 lun. Lahden sankaripatsaskilp:ssa 1949, II palk. Pietarsaaren sankaripatsaskilp:ssa 1950, lun. Tuusulan sankaripatsaskilp:ssa 1950, palk. SOK:n taidekilp:ssa 1954, lun. Taivallahden kansakoulun korkokuvakilp:ssa 1957, II palk. valt:n kuvanveistokilp:ssa 1957, I palk. Hgin kaup:n kuvanveistokilp:ssa 1958, I palk. valt:n kuvanveistokilp:ssa 1960, kaksi palk. Valtioneuv. 150-v-mit.kilp:ssa 1960, III palk. S:n Pankin mitalikilp:ssa 1961. Ulkomaiset: Kunniakirja Brysselin maailmannäytt:ssä, Belgia 1935, I palk. Deutsche Bundesbankenin mitalikutsukilp:ssa, BRD 1968.
— Kunniamerkit: Pro Finlandia.
— Julkisia teoksia: Savon nuijamiesten muistom. 1939, Mikkeli; Aatteensa puolesta 1918 kaatuneiden muistom. 1945, Nokia sekä Valkeakoski 1946 ja Joutseno 1950; Teuvan sankaripatsas 1948; Joutsenon sankaripatsas 1950; Porin ammattikoulun korkokuva 1951; OTK:n tehdasrakennuksen portinpyhä korkokuva 1951, Hki, Elias Lönnrotin patsas 1952, Sammatti; Mikkelin kirkon palon muistom. 1953; Rauman seurak:n siunauskappelin Kristus-veistos 1953; Rovaniemen Sp:n korkok. 1953; Keuruun kirkon Vaivaispoika 1955; Kauhajoen uuden kirkon alttariveist. 1955, Koukkuniemen kunnalliskodin korkokuva 1956; Tukkijätkäpatsas 1958, Lieksa. Muotokuvia ja hautapatsaita. — Kokoelmat: Ateneumin ja T:reen taidemus. Kordelinin säät.
— Opett. STA:n koulu 1953— 59 ja työväenopistossa.
— SKL:n jäs., STS:n hall:n jäs. 1940.

Lähde: Kuvataiteilijat 1986.