Aforismeja ja värssyjä: Elämästä1 | Elämästä2 | Ystävyydestä | Rakkaudesta | Hääparille | Vauvalle | Suru |Muita |

 

 

Enkeli hänen luokseen nyt tulla saa,
tähtien taakse,
luokse Luojan kun vaeltaa.
Yksin ei hänen tarvitse olla,
luonaan on rakkautemme,
jolla me hänet saatamme
matkalle viimeiselle.

 

Sä lähdit aamulla.
Et kertonut, minne.
Tähdeksikö asetuit,
vai tuulenako kuiskaat puissa?
Vai oliko se häikäisevä aalto,
jonka rannalla näin?
Vaan kun kuuntelen tarkoin,
sinä sittenkin kerrot:
- Teihin jäin.

 

Käyt enkeli vierelläs' taivaanrantaa,
on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa.
Et kipua tunne taivaantiellä,
on monet rakkaat vastassa siellä.
Muistoissa elät keskellämme,
säilyt aina sydämissämme.

 

Aurinko laskee, jo pitenee varjot,
on aika elon ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin...
-Kari Rydman-

 

Oli kanssasi hyvä vaeltaa,
kättäsi viimeiseen asti puristaa.
Surun ja kyynelten lävitse
loistavat onnellisten
päivien muistot.

 

Kun loistat tähtenä iltataivaan,
niin näethän meidät päällä maan.
Me täällä alhaalla hiljaa aivan,
sun tähteäs kirkasta seurataan.

 

Täällä pohjantähden alla
on nyt kotomaamme,
mutta tähtein tuolla puolen
toisen kodon saamme.

 

Kun mummot kuolevat,
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja ne humisevat lastenlastensa yllä
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat eläneet elämänsä.
-Eeva Kilpi-

 

Taas valo viiltää taivaanrantaa,
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa.
Sen järjellä me ymmärrämme,
toinen lähtee, toinen jää,
vain pieni lapsi sisällämme
ei tahdo sitä käsittää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa,
kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa,
sinua paljon rakastin.
-Marcus Bäckman-

 

Sormenpää koskettaa sormenpäätä.
Miten paljon ne ovatkaan
kertoneet toisilleen, toisistaan!
Nyt sormenpäissä pelokas väreily:
onko jo lähdön aika?
Epäröiden eroavat sormenpäät,
ja vähitellen ymmärrämme:
tällainen on viimeinen kosketus.
-Viljo Kajava-

 

Lähetin lapseni elämään
kuin laivan merelle.
Ompelin purjeet,
neuvoin väylät
parhaan taitoni mukaan
- mutta tuulille
en voinut mitään.

 

Lepää rauhassa
tuulen kehdossa,
tuoksussa keväisen maan.

 

Rakkaat lähtevät
- jää tyhjä tila
muistojen asua.
-Helena Anhava-

 

Pois aurinko painui, lankesi ilta
jäi taivahan rannalle säihkyvä silta,
mut kaukaa korven tummuvan yöstä
soi laulu ihmisen työstä.
-Eino Leino-

 

Lähdön hetki on tässä.
Voi hyvin, edeltä mennyt.
Tervehdi puolestamme
maailmankaikkeutta.
Lepo ja rauha
ympäröiköön sinut.
-Eeva Kilpi-

 

Lähdit niin hiljaa,
että aamu vain kuuli.
Sylissään matkalla
sinut kantoi tuuli.
Mutt' sydämiimme
läpi elämän
jätit muistosi
niin lämpimän.

 

Me olemme hetken heijastuksia,
välähdyksiä katoamattomasta.
Äärettömyydestä me tulimme
ja sinne me palaamme,
kun unet ovat täytyneet
ja on meidän aikamme astua valoon.
-Pia Perkiö-

 

Nyt enkelten kanssa käyt käsityksin,
ei jätetty meitäkään tänne yksin.
Jäi muistoksi lämpösi suloinen,
silmäsi loiste, hymysi aurinkoinen.

 

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajalle ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

 

Tunsit metsät, tunsit veet,
soi sulle luonnon kanteleet.
Näit sinitaivaan ja pilvet siellä,
ne kertoivat - olet oikealla tiellä.

 

Hän äsken oli täällä.
Istuimme vierekkäin
ja kädet, silmät, hiukset
nuo tutut siinä näin.

Hän äsken oli täällä
kuin aina ennenkin.
Puhuimme niitä näitä.
Niin häntä rakastin.

Hän äsken oli täällä.
Jäi varjo ikkunaan.
Nyt kaikkialta etsin
vain hänen kasvojaan.

 

Ihminen, mikä on sun elosi täällä?
Se on kuin pisara lehden päällä.
Kun tuuli lehteä heilauttaa,
ja pisara maahan putoaa.

 


Et ole sittenkään yksin

Tulee päiviä jolloin et jaksaisi jatkaa
tätä yksinäistä, mutkaista matkaa.
Niin raskaalta kulkea tuntuu tie,
et ehkä tiedä, minne se vie.
Ne jotka kulkivat sen aikanaan,
eivät palaa takaisin kertomaan
miten surujen metsässä suunnistetaan,
tai kuinka ikävän portit avataan
tai koska ja missä tavataan.
Se on paikka, josta vaietaan...
Vai onko juuri tuo oksa tässä
rakas käsi kättäsi etsimässä?
Ja kun tuulen hiuksillas leikkivän luulet,
ole hiljaa, kaivatun äänen kuulet,
hyväilee sinua rakkaat huulet.
Hänen hymyään luontokin hymyilee,
puhu, ystävä, kyllä hän kuuntelee.

 

Sivun alkuun

Kehykset tarvittaessa