Harrastuksia

Katalonianpaimenkoiran kanssa voi harrastaa mitä vain. Toistaiseksi kataloita on kuitenkin ollut Suomessa niin vähän aikaa, että sen mahdollisuuksia ei vielä täysin tunneta. Ei tiedetä, onko siitä joka lajissa Suomen tai maailman huipulle, mutta enemmän se riippuu ohjaajan taidoista kuin koiran kyvyttömyydestä - kuten muillakin aktiivisilla ja työteliäillä roduilla.

Toistaiseksi katala on Suomessa päässyt sekä agilityssä että tottelevaisuuskilpailuissa ylimpään luokkaan (agilityssä maxi III ja tokossa erikoisvoittajaluokka). Santtulan Lancia on rodun ainoa tottelevaisuusvalio (FIN TVA). Lisäksi kataloiden kanssa on osallistuttu pelastuskoirakokeisiin ja ainakin yksi katala on myös mukana tositoimissa paikkakuntansa hälytysryhmässä.

Katalonianpaimenkoirat saivat palveluskoiraoikeudet 1.9.1999 lähtien. Ensimmäinen suomalainen katala pk-kisoissa oli Santtulan Lancia, joka osallistui pk-hakukisaan heti 26.9.1999. Tipukytän Beniamina on osallistunut pk-jälkikokeeseen. Palveluskoiralajeista katalalle ainoa hankalampi voi olla suojelu, koska koirien taistelutahto luonnetestin mukaan ei ole ollut kovin suurta. Toisaalta ainakin katalanarttu Sprightly Aventura on osallistunut suojeluharjoituksiin. Haun lisäksi katalan kanssa harrastetaan ainakin jälkeä ja viestiä.

Katala on paimenkoira. Koska Suomessa harvoilla kataloilla on oma lammaslauma paimennettavaksi, koiralle voi erikseen järjestää paimennustilaisuuksia. Paimennus on katalalla niin verissä, että se lampaan nähdessään yleensä tietää, mitä pitää tehdä. Toki opetettu lammaspaimen on eri asia kuin kouluttamaton kokelas.

Katala on aktiivinen oppija, joka oppii nopeasti - myös väärät tavat. Toisaalta se on yleensä myös herkkä eli kovilla opetusmetodeilla on helppo tappaa sen työskentelyinto. Positiivisesti koulutettua koiraa on ilo katsella!