[Alku]
Testaa CSS-oppaan navigoinnin toimivuutta!
   
 
 
Hae sivuiltani:
[Apua]
Normaalille sivulle

2. Sienten ruokakäyttö

Kokki (linkki eräälle sieniruokasivulle)

Yleistä

Mielestäni suomalaiset voisivat vähän muuttaa sienitapojaan. Toki tuttujen ja turvallisten keltavahveron [Pw] ja suppilovahveron [Pw] poimiminen on ihan hyvä, mutta metsistä löytyy paljon hyviä ruokasieniä.

Mainitsen kaikista sienityypeistä niiden oleelliset piirteet ja joistakin sienistä vähän tarkempia tietoja. Pääosa tällä sivulla mainituista sienistä on sellaisia, joita olen itse käytän ravinnokseni. Mainitsen niiden lisäksi muutamia sieniä, joiden käyttöä ruokana sienten ravinto-ominaisuuksien tulisi minun mielestäni suhtautua varauksellisesti. Esitän tällä sivulla omat näkemykseni sieniruoista enkä edellytä, että kaikki olisivat samaa mieltä.

Mikä maistuu hyvälle, on henkilökohtainen kysymys ja eri sienikirjojen ja WWW-sivujen antamat tiedot ovat vain viitteellisiä. Sieniä, joita ei epäillä myrkyllisiksi, voi kokeilla. Mielestäni esim. porraslimaseitikki on ihan syömäkelpoinen sieni, vaikka sitä ei sellaiseksi luetella. En puolestaan pidä erityisemmin härmämalikan [Pw] mausta, vaikka jotkut arvostavat sen kahden tähden ruokasieneksi.

Käsittelen säilöntäohjeissa vain sitä, voiko sientä kuivata vai tarvitseeko se pakastusta. En käsittele muita säilöntämuotoja. En myöskään puutu tällä sivulla lainkaan sienten tunnistuskysymyksiin. Mikäli haluat itsellesi tekemistäni havainnoista "minikirjan", tästä sivusta on lähinnä tulostettavaksi tarkoitettu pitkä versio. Laitoin mukaan lähdesivun, sillä viittaa siihen usein. Poistin sivujen pitkät aiheluettelot.

[Alku]

Sienten perusruokakäyttö

Aiheet

Kotelosienet, hytykät (hyytelösienet), kääväkkäät ja kupusienet

Raija Tuomainen kertoi, että Ruotsissa on sattunut paljon korvasienimyrkytyksiä. Siellä korvasienet ovat kokonaan myyntikiellossa ja ravintolat eivät saa tarjoilla korvasieniruokia. Korvasieniä [Pw] oli laitettu ryöppäämättä ruuaksi ja on ilman muuta selvä, että ihmiset saivat myrkytyksen ja joutuivat sairaalahoitoon. Korvasieniä tulisi ryöpätä useaan otteeseen ennen käyttöä. Valittujen Palojen sienikirja antaa ohjeeksi 1kg sieniä/ 5 litraa vettä ja sieniä on keitettävä vähintään 10 minuuttia. Varmuuden vuoksi käsittelyn voi toistaa uudella vedellä. Mikäli sientä kuivaa, se ei saa tapahtua asuinhuoneessa, sillä myrkky haihtuu ilmaan.

Olen kerran syönyt korvasienistä [Pw] tehtyä sienisalaattia. Se oli parasta sienisalaattia, mitä olen koskaan syönyt. Se ei ollut kirpeätä, kuten paljon voimakkaita rouskuja käytettäessä eikä myöskään niin mietoa kuin miedoista rouskuista ja haperoista tekemäni sienisalaatti. Olen vielä elossa, joten sienet oli ryöpätty kunnolla! Kirjojen mukaan korvasieni on mainiota myös muhennoksissa.

Muut tämän ryhmän sienet ovat mielestäni parhaimmillaan paistosieninä. Lampaankäävistä [Pw] saa esim. "pihvejä". Tosin paistinpannulla mikään ei vedä vertoja mustavahakkaalle [Pw], joka on mielestäni paistettuna paras sieni, mitä olen koskaan käyttänyt.

Monia sieniä, kuten suppilovahveroita [Pw] voi kuivata, mutta keltavahveroita [Pw] ei suositella kuivattavaksi sitkistymisen vuoksi. Ehkä (kehnäsienten [Pw] tavoin) osittainen kuivatus ja sen jälkeen pakastus olisi paras ratkaisu.

Mustavahakas [Pw] ja mustatorvisieni ovat kuulemma erinomaisia kuivattuna ja soveltuvat maustesieniksi (mustavahakas tosi sillä edellytyksellä, että se ei ole hirveän märkä).

Kupusienet soveltuvat lähinnä heti paistettaviksi. Vain nuoria sieniä tulee kerätä. Ryhmätuhkelo [Pw] ja nurmikuukunen on valmistettava välittömästi, sillä itiöiden kypsyminen jatkuu (mustesienten tavoin) jääkaapissa.

[Alku]

Tatit

Kunhan muistaa varoa sappitatteja [Pw] ja äikätatteja, tateista saa hyvän aterian.

Tatit ovat maan mainioita paistosieniä, erityisesti voitatti [Pw], ja herkkutatit [Pw]. Voitatti on (lehtikuusentatin [Pw] tavoin) tosin kovin limainen. Joskus en viitsi poistaa limaa vaan paistan limoineen päivineen - eihän tarvitse niin paljon lisätä voita tai muuta paistorasvaa! Minua ei pieni ruoan limaisuus haittaa. Eikö se voisi olla jopa hyväksi vatsalle? Kaurapuuroa suositellaan vatsan suojaksi sen limaisuuden takia - limaisten voitattien tai muiden limaisten sienten syöminen voisi hoitaa saman asian!

Kokeilin isoja herkkutatteja [Pw] italialaisittain eli matoineen päivineen - eivät hassumpia kunnolla paistettuna! Maun kannalta matoisuuden tarkkailun sijaan olennaisempaa on poistaa vanhojen sienten pehmeä, vihreäsi käynyt pillistö, sillä se tekee ruoasta liisterimästä, epämiellyttävää. Sen sijaan nuorten sienten kiinteää pillistöä ei tarvitse poistaa.

Nummitatti [Pw] on joskus käyttökelpoinen. Sillä saa toisinaan miedonnettua sieniaterian makua. Toisaalta jos niitä laittaa liikaa, ne heikentävät makua, sillä ne ovat hieman happamia. Niitä löytyy kangasmaastosta toukattomana, suhteellisen roskattomina ja tuoreina ihan popsittavaksi sellaisenaankin. Söin yhden eikä mitään ongelmia (tietenkin yleisenä ongelmana raaoissa sienissä on bakteerivaara). Nummitatin rinnalla voi kokeilla äikätattia [Pw], joka mielestäni ei ole niin voimakasmakuinen kuin mitä kirjoista saa kuvan. Soveltuu ihan hyvin terävöittämään sieniaterian makua varsinkin, jos käytetään pääosin miedon makuisia sieniä.

Mahavaivojen välttämiseksi on kuitenkin syytä huomauttaa, että punikkitatit (esim. koivunpunikkitatti [Pw]) täytyy kypsentää kunnolla. Varo syömästä punikkitatteja raakana tai vain huonosti kypsennettynä! Mikäli maistat maastossa punikkitatteja, sylkäise kaikki pois suustasi.

Kovamaltoisia tatteja kuten koivunpunikkitatteja [Pw] voi kuivattaa. Sen sijaan pehmeämaltoiset voitatti [Pw] ja lehtikuusentatti [Pw] eivät sovellu kuivattaviksi vaan ne ovat parhaimmillaan voin kanssa pannulla paistettuna. Isot herkkutatit [Pw] ovat useimmiten liian vetisiä kuivattaviksi, mutta pienet ja vielä kovat voi kuivata.

Tavanomaisesti käytettynä äikätatti on liian voimakasmakuinen, mutta kuivattuja sieniä voi käyttää pieninä annoksina pippurin korvikkeena.

[Alku]

Rouskut ja haperot

Monien suomalaisten poimimat rouskut ovat ongelmallisia. Olen käynyt niistä keskustelua Raija Tuomaisen kanssa. Kaikissa kiehautettavissa rouskuissa, maitiaisneste on kirpeää tai polttavan kirpeää, on ns. hartsimyrkkyä, enemmän tai vähemmän. Syötäviksi suositelluista rouskuissa sitä on eniten suomalaisten suosimassa kangasrouskussa [Pw]. Raija Tuomaisen mukaan noin 7% ihmisistä eivät pysty syömään sitä edes kahteen kertaan keitettynä. Edes etikassa liottaminen ei auta. Eräät rouskut ovat niin polttavan kirpeitä, että niitä ei yksinkertaisesti voi syödä edes innokkaimmat rouskunrouskuttajat. Myös lakritsirousku [Pw] ja mustarousku [Pw] kuuluvat myös hartsimyrkkyjä sisältäviin rouskuihin, mutta niitä ei tee syötäväksi kelpaamattomiksi niiden hartsimyrkyt vaan karsinogeeniset ominaisuudet. Ainakin lakritsirouskusta sanoo Mauri Korhonen jo vuonna 1978, että se on lievästi myrkyllinen. WSOY:n koko perheen sienikirja pitää sitä - hieman liioitellusti tosin - joka kahden pääkallon sienenä.

Kiehautettavista rouskuista miedoin on haaparousku [Pw] ja kalvashaaparousku [Pw], seuraavaksi miedoin lienee karvarousku [Pw] lähilajeineen. Eräässä kirjassa kehotetaan keittämään karvarouskuja liian väkevyyden poistamiseksi jopa 10 minuuttia (yleensä rouskujen keittoajaksi annetaan n. 5 minuuttia).

Olen poiminut tänä vuonna hieman rouskuja sienisalaattiin. Jonkin verran jopa kangasrouskuja [Pw] ja ehkä erehdyksessä jonkun lakritsirouskun [Pw]. Suosittelen jättämään pois ainakin harmaarouskun [Pw] käytön sen lakritsirouskuun sekoittamismahdollisuuden vuoksi sekä kangasrouskun sen korkean hartsimyrkkypitoisuuden vuoksi. Parasta olisi, jos sienisalaatti tehtäisiin ryöppäystä kaipaamattomista rouskuista ja haperoista. Mukaan voi toki laittaa mausteeksi hieman ryöpättäviä rouskuja, niistäkin mieluiten miedoimpia.

Tosin jos rouskuista tulee ongelmia, saamani tiedon mukaan rouskujen myrkyllisyys ei yleensä ole sen pahempaa, kuin että ruoka ei pysy sisällä ja on aika heikossa kunnossa pari päivää, jos ne eivät sovi. Vaikka pitemmällä tähtäimellä tietysti voi syntyä karsinogeenisyydestä ongelmia - tosin tällöin täytyy syödä rouskuja tosi paljon.

Varmaan on sellaisiakin, jotka ovat sitä mieltä, että vain kangasrousku [Pw] on jotakin, koska siinä on makua. Jos sienisalaatin tekee myrkyttömistä rouskuista ja mantelihaperoista [Pw], se on varmaan kangasrouskuista pitävien mielestä tosi mietoa - "lällyä" - mutta taatusti paljon terveellisempää sienisalaattia! Itse tein sienisalaattia, jossa oli lähes yksinomaan karvarouskuja [Pw] ja mantelihaperoita. Kieltämättä tämä sienisalaatti oli sangen mietoa, makeahkoa verrattuna sienisalaatteihin, joita olen yleensä syönyt. Salaatti kaipasi vähän mausteita ja suolaa. Jos voimakkaita rouskuja ei käytä ihan hirveästi ja maha sietää voimakkaitakin sieniä, mietoja ja voimakkaita sieniä eri suhteissa sekoittamalla saa itse kullekin sopivan makuista sienisalaattia.

Siistejä mantelihaperoita [Pw] ja palterohaperoita [Pw] voi periaatteessa popsia ihan raakana ja pistää leivän päälle. Tosin eräät s-postiystävät ovat varoittaneet bakteerivaarasta (myyrien bakteerit ja maabakteerit). En ole kyllä vielä törmännyt bakteeriongelmiin, mutta täytynee olla varovainen. Myös erään s-postiystäväni mielestä bakteeriuhka on mitättömän pieni. Raakana syötävien sienten olisi syytä olla kuitenkin sangen siistejä.

Useimmat rouskut ja haperot eivät ole kokemuksen perusteella kovin hyviä paistosieniä, joten paras käyttö niille on sienisalaatti. Haperoita ja hartsimyrkyttömiä rouskuja voi kuitenkin paistaa vetisten sienten, kuten voitattien [Pw] kanssa.

Jotkut haperot ovat erinomaisia kuivattaviksi sopivia sieniä. Mantelihapero [Pw] on miestäni kaikkein paras sieni kuivattavaksi. Melkein saman veroinen on sillihaperoita [Pw]. Ne eivät ole raakanakaan vetisiä eivätkä ne mene kuivattuna aivan olemattomaksi. Kuivattua mantelihaperoa voisi käyttää sienikarkkina). Mantelihapero on sopivan, mutta ei liian makeaa naposteltavaa (sienessä on kuitenkin suhteellisen paljon sokeria). Mantelihaperon suuri etu on myös siinä, että myöhäissyksylläkin, aivan myöhäisimpien sienten rinnalla, saattaa löytää hyväkuntoisia sieniä kun muut haperot (joitakin satunnaisia sillihaperoita lukuunottamatta) ei enää löydä.

[Alku]

Muut helttasienet

Suomumustesieni, herkkusienet, akan- ja ukonsieni

Nämä sienet ovat tyypillisiä "kaupunkisieniä", jotka viihtyvät rehevissä metsiköissä.

Kaikki ovat periaatteessa mainioita sellaisinaan paistettaviksi. Suomumustesienen [Pw] kohdalla on muistettava, että se pitää kuitenkin valmistaa ruoaksi välittömästi, sillä itiöiden kypsyminen jatkuu jääkapissakin. Ukonsienen [Pw] ja kuusiherkkusienen [Pw] voi kuivata, mutta suomumustesienen ainoa säilöntätapa on pakastus.

Marsa Luukkonen - Teija Peltoniemi kehottaa kuitenkin kiehauttamaan akansienen [Pw], joten jos ei ole varma, onko kyseessä akansieni vai ukonsieni [Pw], sienen voi kiehauttaa. Heikki Kotiranta - Reima Saarenoksa kehottaa leivittämään. Akansieni voi aiheuttaa joillekin ihmisille mahavaivoja, mutta moni voi syödä sitä kiehauttamattakin. Erityisesti kaupunkiakansieniä kehotetaan varomaan (ne luokitellaan joissakin kirjoissa omaksi alalajikseen). Tutkijat ovat voineet osoittaa, että puutarhoissa kasvava vaalea akansieni on lievästi myrkyllinen. Kyseessä lienee kuitenkin lieviä ruokamyrkytysoireita, sillä söin kaksi minuuttia kiehutettuja ja sen jälkeen paistettuja kaupunkiakansieniä saamatta vatsanväänteitä. Voidaan myös kysyä, johtuuko myrkytys sienessä luonnostaan olevista vai sen ympäristöstä keräämistä myrkyistä.

Jos sieniä on mahdollista vertailla, ukonsienen [Pw] erottaa akansienestä [Pw] viimeistään ruokaa laitettaessa. Vanhojen akansienten lakin pintakerros on suhteellisen kova, minkä vuoksi en ole käyttänyt n. 15 cm leveitä akansieniä lainkaan. Ukonsieni on pehmein tuntemani sieni ja esim. 15 cm leveä ukonsieni on aivan eri tuntuinen (ja eri näköinenkin) kuin samankokoinen akansieni. Kun pistää koko paistinpannun täyttävän ukonsienen liedelle, saattaa luulla, että saa hyvän aterian - mutta hetken päästä kokee pettymyksen, kun jäljelle jää vain pieni "klöntti". Akansieni ei kokemukseni perusteella hupene yhtä paljon. Akansieni luokitellaan kahden tähden sieneksi, mutta pudottaisin arvion yhteen tähteen.

[Alku]

Kehnäsieni ja seitikit

Hyvänmakuinen kehnäsieni [Pw] soveltuu kaikenlaiseen ruoanlaittoon. Kehnäsienistä suositellaan poimittavaksi vain suhteellisen nuoria yksilöitä, sillä sieni muuttuu vanhemmiten metallinmakuiseksi. Sienen jalka kovettuu hieman vanhemmiten, mutta pieneksi paloiksi pilkottuna soveltuu ruoanlaittoon.

Jotkut sienikirjat sanovat, että kehnäsientä [Pw] voi kuivattaa. Marsa Luukkonen - Teija Peltoniemi kuten monien muidenkin kirjojen mukaan tämä ei ole kuitenkaan suositeltavaa, sillä sienen maku kitkeröityy. Kokeilin asiaa ja huomasin, että sienen maku voimistuu selvästi kuivattaessa. Monet pitävät voimakasmakuisista sienistä, mutta toisille kehnäsieni käy kuivattuna vain pieninä annoksina käytettäväksi mausteeksi. Suosittelen säilömään kehnäsienen osittain kuivattuna tai omassa liemessään jonkin aikaa paistettuna ja sen jälkeen pakastettuna. Sen sijaan monivyöseitikki [Pw] (kuten myös saman arvoinen vaskiseitikki) soveltuu normaalisti kuivattavaksi.

Olen itse käyttänyt kehnäsientä [Pw] paistettuna, sienilihapullissa ja -keitoissa yhdessä toisten sienten kanssa. Samoihin ruokiin soveltuu myös monivyöseitikki [Pw] ja vaskiseitikki. Mikäli em. sieniä haluaa kokeilla sienisalaatissa, ne tulee mahdollisten bakteerien vuoksi hieman kiehauttaa. Mutta keitinvettä ei kannata heittää viemäriin vaan se kannattaa jättää sienikeiton liemeksi.

Kangaslimaseitikki soveltuu lähinnä sellaisenaan paistettavaksi. Koska se ilmestyy metsiin myöhäissyksyllä, se voi toimia voitatin [Pw] korvikkeena (myöhäissyksyllä on enää vähän syömäkelpoisia voitatteja).

Raija Tuomainen sanoi maistaneensa punavyöseitikkiä [Pw], jota ei pitänyt hyvänä. Kokeilin itse syömäkelvottomaksi väitettyä porraslimaseitikkiä, jonka maku paistettuna ei oleellisesti poikennut kangaslimaseitikin mausta. Sitä voisi ihan hyvin pitää yhden tähden syötävänä sienenä.

[Alku]

Mesisienet ja koivunkantosieni

Vaikka pohjanmesisieni [Pw] maistuu tuoreena hieman karvaana, siitä saa hyvänmakuista sienikeittoa. Koska en voinut kuivata kehnäsieniä [Pw], laitoin niitä mesisienten sekaan. Tein toisena kertana samaan tapaan keittoa käyttäen mesisienten tilalla koivunkantosieniä [Pw] ja lisäsin keittoon vähän porkkanoita. Maku oli hieman, mutta ei merkittävästi parempi. Maku ei oleellisesti muuttunut, vaikka käytin lähes yksinomaan kehnäsieniä. Mesisientä ja ei kuitenkaan voi juuri muulla tavoin käyttää kuin keittona tai muhennoksena. Tosin parhaita ruokasieniä käsittelevä kirja sanoo, että sitä voi kuivattaa kuten koivunkantosientäkin.

Muita helttasieniä

Melko voimakkaan makuisen härmämalikan [Pw] on todettu aiheuttavan jollekin herkkävatsaisille ilman keittämistä mahavaivoja. Keittäminen myös miedontaa makua. Sama koskee samanarvoiseksi luokiteltua sinivalmuskaa [Pw] ja vähäarvoisempaa isojuurekasta [Pw]. Mielestäni syötävin näistä kolmesta on sinivalmuska, joka on eräs myöhäisimmin lehtometsiin ilmestyvistä sienistä ja sitä saattaa olla paikoitellen runsaasti (toki myös härmämalikkaa voi olla paikoitellen paljon). Oman kokemukseni perusteella ainakin sinivalmuskaa kannatta kokeilla ilman keittämistä. En itse kokenut sen makua paistettuna liian voimakkaana. Tosin sain erään kerran sinivalmuskasta pieniä mahavaivoja (mahan turvotusta ja hieman löysää ulostetta) koska jotkut sienet olivat jääneet hieman raaoiksi. Sieni tulee kuitenkin malttaa kypsentää kunnolla. Härmämalikka on hieman sitä voimakkaamman makuinen ja minullekin jo hieman liian vahvamakuinen.

Näitä miedompi paikoitellen runsassatoinen sieni on silkkivalmuska [Pw], jota kerran poimin ämpärillisen.

Myöhäissyksyllä edellä mainittuja sieniä selkeästi paremman makuisia, mutta sangen vähän metsistä löytyviä sieniä ovat eräät muut valmuskat ja vahakkaat, kuten esim. viiruvalmuska [Pw], keltavalmuska (kangaskeltavalmuska), hallavahakas [Pw] ja niittyvahakas. Kangaskeltavalmuskat ovat lähes poikkeuksetta ikävän likaisia, muut mainitut ovat puhtaampia.

Kultasieni vanhoissa lakeissa hieman sinihappoa. Sieni on mainittu syötäväksi Mauri Korhosen uudessa sienikirjassa, mutta eräissä muissa kirjoissa ei, joten sieni kannattanee jättää kokonaan käyttämättä.

[Alku]

Erityiskysymykset

Aiheet

Sienten ravintoarvo ja allergiat

Mauri Korhosen Sienestäjän kirja antaa muutamia ravintoainetaulukoita, joissa on esimerkinomaisesti mainittu muutamia sieniä. Sain myös asiaa koskevan s-postin. Viittaan molempien tietolähteiden antamiin raja-arvoihin. Sienistä saa runsaasti proteiineja ja muita typpipitoisia yhdisteitä (kuiva-aineesta 15-42%), kivennäisaineita (5-15% kuiva-aineesta), seleeniä, B ja D vitamiineja sekä suolistolle tarpeellisia kuituja (13-39% kuiva-aineesta). Sen sijaan rasvoja on vähän (1-8% kuiva-aineesta). Tuoreiden sienten ravintoarvoa voi verrata rasvattomaan maitoon ja kuivattuja sieniä kuivuneisiin vähärasvaisiin juustoihin, mutta sienissä on hivenaineita merkittävästi enemmän. Tosin keittämistä ja liotusta vaativissa sienissä suurin osa kivennäisaineista ja vitamiineista menee veden mukana hukkaan. Tässä mielessä esikäsittelyä tarvitsemattomat sienet ovat parhaita.

Koska sienet sisältävät paljon vettä ja kuituja, ne täyttävät helposti mahan, mutta eivät tuo paljon energiaa - ne ovat siten ihanteellista laihduttajan ruokaa. Laihdutusvaikutuksen voi kuitenkin helposti kumota rasvaisilla kastikkeilla tai paistettaessa hirveällä määrällä rasvaa.

Sienten kokonaissokerimäärä vaihtelee suuresti (3-43% kuiva-aineesta ja kaiken kaikkiaan hiilihydraatteja voi olla n. 40-70% kuiva-aineesta). Nuorissa sienissä on saamani s-postin mukaan enemmän sokereita kuin vanhoissa. Jotkut sienet ovat erityisen makeita kuten esimerkiksi mantelihapero [Pw], joten siinä on ainakin kuivattuna paljon sokeria. Koska sienten painosta on normaalisti n. 85-90% vettä, ainakaan tuoreista sienistä on vaikea saada suurta kalorimäärää (veden prosenttiosuus voi sateisilla ilmoilla olla reilusti yli 90% ja hieman kuivahtaneissa sienissä vastaavasti paljon pienempi). Napsimalla kuivattuja mantelihaperoita "sienikarkkeina" voi sen sijaan saada runsaasti kaloreja.

Laihduttajia ajatellen vähäarvoiset, mauttomat ja siten myös vähän sokeria ja runsaasti kuituja sisältävät sienet, esim. nummitatti [Pw] voisivat olla ihanteellisinta ruokaa. Sienet täytyisi olla kyllä osittain kuivatettuja, että niistä saa riittävän määrän proteiineja.

Saamani s-postin mukaan sienten sokeri on yleensä pääosin tavanomaista rypälesokeria (glukoosi) eikä hedelmissä tyypillistä fruktoosia. Suuri määrä makeita sieniä ei siten sovellu sokeritautia sairastaville. Sienten erikoisuus on sienisokeri (trehaloosi), joka on läheistä sukua maitosokerille (laktoosi). Sienisokeri voi aiheuttaa maitosokerin tavoin joillekin ihmisille mahaoireita. Osalla niistä, joilla on laktoosi-intoleranssi, on myös trehaloosi-intoleranssi. Mikä on sienisokerin ja glukoosin välinen suhde eri sienissä, siitä minulla ei ole toistaiseksi mitään tietoa.

Ajassa: Sienisokerikin voi aiheuttaa mahavaivoja.

Kuten mikä tahansa ruoka-aine, myös sieni voi aiheuttaa allergioita. WSOY:n koko perheen sienikirjan mukaan härmämalikan [Pw] ja sinivalmuskan [Pw] sisältämä hydrosyaanihappo saattaa aiheuttaa allergiaa, mutta asian tutkiminen on kesken. Eräät sienet kuten jättimalikka tuhoavat suoliston normaalia bakteeripeitettä, mikä altistaa allergioille.

Myös kangasrouskun [Pw] voi katsoa olevan tavallaan allergiaa aiheuttavan (ks. rouskuja koskeva kohta). Allergioihin verrattava ongelmana on se, että tuhkeloissa on ureaa, joten ne voivat olla haitallisia munuaispotilaille.

[Alku]

Raskasmetallit, saasteet ja ympäristömyrkyt

Kaikki sienet keräävät enemmän tai vähemmän ympäristössään olevia myrkkyjä ja haitallisia aineet. Eräät sienet keräävät itseensä erityisen voimakkaasti raskasmetalleja, kuten nuijakuukunen [Pw], nurminahikas, muste- ja herkkusienet, kultasieni sekä kehnäsieni [Pw] (viimeksi mainittu kerää Lasse Kososen sienikirjan mukaan kadmiumia). Varsinkaan niitä ei pitäisi kerätä aivan liikenteen, tehtaiden tai asutuksen läheisyydestä. Itse olen käyttänyt n. 200 metrin päässä kaduista kasvaneita suomumustesieniä [Pw] ja katsonut siten sen olevan riittävän turvavälin. On kuitenkin syytä varoa, jos jotkut ihmiset käyttävät yhteisiä viheralueita omina "kaatopaikkoinaan", mikä on paikoittelen paha tapa.

Olen kuullut, että satunnaisesti puutarhoissa olevista sienistä on saatu myrkytyksiä. Olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka ovat tulleet johtopäätökseen, että puutarhoihin käytetyt myrkyt (vaikka vuosikymmeniäkin sitten) ovat näiden myrkytysten aiheuttajana.

DDT:tä käytettiin ennen mm. muurahaisten ja muiden puutarhan tuhohyönteisten, hiirien ja rottien myrkyttämiseen. Se kiellettiin, koska se ei koskaan häviä luonnosta - eli sitä on pakko edelleenkin olla varsinkin vanhojen omakotitalojen liepeillä. Nykyisinkin käytetään kirva- yms. myrkkyjä. Tosin ne pitäisi olla suhteellisen nopeasti luonnosta häviäviä. Hiiret ja rotat voivat kuitenkin kuljettaa niitä pesä- ja ja varastokoloihin, joita voi olla ympäri puutarhoja.

Eräs sienestäjä muistutti Tsernobylin saastelaskeutumasta. Lasse Kosonen mainitsee vuonna 1993 sienikirjassaan, että eniten säteilyä on vuonna 1986 tavattu eräistä kangasmetsien sienistä (esim. suppilovahveroista [Pw], kehnäsienistä [Pw] ja eräistä rouskuista). Tuoreiden metsien sienet sisältävät vähemmän radioaktiivista laskeumaa. Pintakelmun poistaminen vähentää radioaktiivisuutta. Lasse Kososen mukaan radioaktiivisuuden vuoksi ei ole tarpeen rajoittaa sienten käyttöä missään päin Suomea.

[Alku]

Sienet ja alkoholinkäyttö

Sekä harmaamustesieni [Pw] että nuijamalikka [Pw] sisältävät aineita, jotka muistuttavat antabuksen käyttöä. Vaikutus saattaa kestää useita päiviä. En ole jättänyt keräämättä em. sieniä alkoholin takia vaan siksi, että pidin em. sieniä muuten vähäarvoisina tai epämiellyttävän näköisinä. Metsästä löytyy niin paljon muita sieniä, että nämä sienet voi hyvin jättää käyttämättä.

Sienisivujen lähteet

Yleistä

Luettelen tällä sivulla lähteinäni käyttämät kirjat ja WWW-sivut sekä linkittämäni WWW-sivut. Käsittelen hieman sivun lopussa myös lähteissä olevia valokuvia ja piirroksia.

WWW-sivut

Olen linkittänyt sienisivujen uudet ikkunat seuraaviin sivustoihin:

Näiden kahden sivuston lisäksi olen linkittänyt seuraaviin yksittäisiin sivuihin tai kuviin:

Muita lähteinä käyttämiäni WWW-sivuja:

[Alku]

Kirjat

[Alku]

Sienikuvat

WWW-sivujen kuvien yleisenä ongelmana on kuvien pakkaamisesta johtuva suttuisuus, joten on syytä tutkia myös sienikirjoja. Sienikirjoissa on usein hyviä kuvia sienistä, mutta joissakin tapauksissa sienet on kuvattu valaistusolosuhteissa, jotka eivät anna oikeutta sienten väreille. Virheenä on lähes poikkeuksetta liian kirkas auringonvalo, joka tekee sienistä liian vaaleita, useimmiten liian kellertäviä. Olen havainnut saman ongelman myös eräiden ulkomaisten WWW-sivujen valokuvissa. Joskus valokuvat ovat liian tummia, mutta tällaisissa tilanteissa värivirhe on yleensä pienempi kuin päinvastaisissa tapauksissa. Annan listan muutamista erinomaisista ja huonoista sienikuvista sekä lyhyen kokonaisarvion eri sienikirjojen kuvista (viittaa tunnistusvihjeissä useimpiin alla mainittuihin kuviin):

[Alku]