[Alku]
Testaa CSS-oppaan navigoinnin toimivuutta!
   
 
 
Hae sivuiltani:
[Apua]

Muut listat

Aiheet

Vähäarvoisiksi arvioituja ruokasieniä

Eri lähteissä mainitaan monia joko yhden tai kahden tähden, mutta keskimääräisesti laskien alle kaksi tähteä saaneita sieniä. Suurimman osan alla luetelluista sienistä olen havainnut Salon alueella. Listaan sienet siinä järjestyksessä, jossa niitä on mielestäni mielekkäintä kerätä, vaikka en olekaan kaikkia alla lueteltuja sieniä kokeillut (mikäli jotkin sienet on mainittu myös arveluttavimmin poimittavien ruokasienten listassa, huomautukset on linkitetty em. listaan):

  1. Eräitä tatteja. Huomautukset. Olen käyttänyt näitä sieniä, sillä sienet ovat satoisia ja miedon makuisia.
  2. Pohjanmesisieni [Pw] ja nuijamesisieni. Huomautukset. Vaikka mesisienet kuuluvat kauppasieniin, niiden saama keskimääräinen tähtiarvio jää hieman alle kahden tähden. Olen käyttänyt sienikeitoissa. Sienet ovat paikoitellen satoisia. Ne on suhteellisen helppo erottaa pörhösuomuhelokasta [Pw].
  3. Rusakkonuljaska [Pw]. Huomautukset. Joidenkin mielestä kahden tähden ruokasieni. En ole tavannut tätä sientä.
  4. Eräitä rouskuja. Huomautukset. Olen käyttänyt näitä sieniä (ks. kuitenkin kangasrouskulle laittamani huomautukset).
  5. Känsätuhkelo [Pw]. Huomautukset. En ole käyttänyt tätä sientä.
  6. Koivuvinokas. Huomautukset. En ole varmuudella tavannut tätä sientä.
  7. Eräitä haarakkaita, joista yleisin on keltahaarakas [Pw]. Huomautukset.
  8. Lohisieniä (esim. lehtolohisieni [Pw]). Huomautukset. En ole käyttänyt näitä sieniä.
  9. Kalpeajuurekas [Pw]. Huomautukset. En ole käyttänyt tätä sientä.
  10. Haaraheltta. Huomautukset. En ole käyttänyt tätä sientä.
  11. Eräitä maljakkaita (esim. oranssimaljakas [Pw]). Huomautukset. En ole käyttänyt näitä sieniä.
  12. Eräitä haprakkaita, joista yleisin on kalvashaprakas [Pw]. Huomautukset. En ole löytänyt näitä sieniä.
  13. Eräitä haperoita. Huomautukset. Olen itse löytänyt joko herkullisia tai totaalisen käyttökelvottomia sieniä. Haperoissa kannattaa hylätä kaikki vähänkin huononmakuiset sienet, sillä haperoita on runsaasti ja ne ovat pääosin erinomaisia ruokasieniä.
  14. Eräitä kärpässieniä. Huomautukset. Sienet on tunnistettava erityisen huolellisesti. Olen käyttänyt näitä sieniä.
  15. Pieniä keltaisia vahakkaita. Huomautukset.
  16. Eräitä kääpiä. Huomautukset. Eräät sienet ovat niin harvinaisia, että ne pitäisi rauhoittaa (esim. häränkieli). En ole löytänyt näitä sieniä.
[Alku]

Monet vähäarvoiksi arvioiduista sienistä ovat sellaisia, joille jotkut eivät ole antaneet edes yhtä tähteä tai sekin tähtiarvio on ehdollinen. Maksimissaan ne ovat saaneet kaksi tähteä, mutta alla lueteltujen sienten keskiarvo on noin yksi tähti. Listaan sienet siinä järjestyksessä, jossa niitä on mielestäni mielekkäintä kerätä, vaikka en olekaan kaikkia alla lueteltuja sieniä kokeillut enkä kaikkia edes löytänyt (mikäli sienet on mainittu myös arveluttavimmin poimittavien ruokasienten listassa, huomautukset on linkitetty em. listaan):

  1. Eräät isot malikat (vihertuoksumalikka [Pw] ja isomalikka). Huomautukset. Vihertuoksumalikka on vihreän värinsä takia helpohko tunnistaa. Isomalikka on sienikirjojen pohjalta todella tukevarakenteinen sieni. Ulkomaisissa kirjoissa isomalikkaa arvostetaan enemmän. En ole tavannut näitä sieniä.
  2. Ryhmätuhkelo [Pw]. Huomautukset. Jalattomiin kupusieniin kuuluu hyväksi ruokasieneksi arvioitu nurmikuukunen, mutta niissä on myös eräitä hieman myrkyllisiä sienilajeja. En ole käyttänyt kupusieniä.
  3. Kangaslimaseitikki. Huomautukset.
  4. Suomuorakkaat [Pw] (kuusensuomuorakas ja männynsuomuorakas). Huomautukset. En ole käyttänyt näitä sieniä.
  5. Nurmirousku. Huomautukset. Kotiranta-Saarenoksa antaa kaksi tähteä, mutta yleensä sieni ei joko saa tähtiarvostelua lainkaan tai arviona on yksi tähti. En ole käyttänyt tätä sientä.
  6. Valevahvero [Pw]. Huomautukset. En ole käyttänyt tätä sientä.
  7. Koivulahorusokas [Pw]. Huomautukset. Sieni on hieman hankala tunnistaa. Vaikka sekoittamisvaara myrkyllisiin sieniin olematon, en koe kovin mielekkääksi poimia. En ole käyttänyt tätä sientä.
  8. Isojuurekas [Pw]. Huomautukset. Sieni on hieman hankala tunnistaa. Vaikka sekoittamisvaara myrkyllisiin sieniin olematon, en koe kovin mielekkääksi poimia. En ole käyttänyt tätä sientä.
  9. Äikätatti [Pw] Huomautukset. Sientä voi käyttää vain mausteena pippurin asemasta, mutta en ole kokeillut.
  10. Haisuhapero [Pw]. Huomautukset. Pitkään liotettuna Kotiranta-Saarenoksa mukaan kahden tähden ruokasieni. En ole tavannut tätä sientä.
  11. Polttiaishapero. Huomautukset. Mauri Korhosen uudessa sienikirjassa mainittu joten kuten syötävänä. Yleisesti ottaen pidetään syömäkelvottomana. En ehkä ole tavannut tätä sientä.
  12. Porraslimaseitikki. Huomautukset.
  13. Tuoksuvahakas lähilajeineen. Huomautukset. Ks. nurmitupaskynsikäs.
  14. Suppilomalikka [Pw] ja muut pienehköt malikat. Huomautukset.
  15. Nurmitupaskynsikäs. Huomautukset.
  16. Suomuvyöseitikki [Pw]. Huomautukset.
  17. Punavyöseitikki [Pw]. Huomautukset.
[Alku]

Luokittelematta jääneet sienet

Koska en ole löytänyt Salosta kaikkia ruokasieniä tai en pystynyt varmuudella tunnistamaan, en voinut niitä pelkkien sienikirjojen kuvien perusteella luokitella. Seuraavassa luettelen muutamia joko hyviin ja turvallisiin tai arveluttaviin ruokasieniin luokiteltavia sieniä, jotka listaan siinä järjestyksessä, jossa niitä on mielestäni mielekkäintä kerätä:

  1. Osterivinokas. Sieni kuuluisi hyviin ja turvallisiin ruokasieniin.
  2. Aikaiset kesäsienet, esim. kesäpiennarsieni. Pidetään 2-3 tähden ruokasienenä.
  3. Keltahelttavahakas.
  4. Punikkivahakas [Pw].
  5. Mustavahakas [Pw]. Sitä voi pitää hyvänä ja turvallisena ruokasienenä, sillä sieni on suhteellisen helpolta tunnistaa. Yhtä mustalakkisissa sienissä ei ole myrkyllisiä lajeja. Sienen voi sekoittaa lähinnä vain syötäviin, mutta vähäarvoisina pidettyihin ruokasieniin (oman kokemukseni perusteella lähinnä koivulahorusokkaaseen [Pw]). Huomautukset. Kotiranta-Saarenoksa sekä eräät muut sienikirjat mainitsevat, että nuijamalikoita [Pw] on kerätty mustavahakkaina. Nuijamalikoista saa kyllä sieniaterian, mutta se aiheuttaa alkoholin kanssa nautittuna myrkytysoireita. Mielestäni tämä riski on kuitenkin sangen pieni ja kyse on sienestäjän silkasta huolimattomuudesta, sillä kaikki havainneeni nuijamalikat ovat olleet selkeästi harmaanruskeita. Kauppasieni.
  6. Eräät 2-3 tähden rouskut (esim. koivurousku).
  7. Sellaiset Suomessa kasvavat herkkusienet, joita en ole havainnut.
  8. Talvijuurekas [Pw]. Sienen voisi myöhäisen esiintymisajankohdan ja suhteellisen helpon tunnistettavuuden perusteella arvioida hyviin ja turvallisiin ruokasieniin.
  9. Eräät maustenahikkaat (esim. laukkanahikas [Pw]). Koska olen tavannut joitakin pieniä nahikoita, joita en ole pystynyt varmuudella tunnistamaan. Koska sieniä ei voi kuitenkaan sekoittaa vaarallisiin myrkkysieniin, sekoittaminen huonoihin nahikkaisiin ei ole vaarallista. Laittaisin sienet ehkä hyvien ruokasienten loppupäähän.
  10. Vaskiseitikki. Sienen voisi arvoida arveluttavien ruokasienten loppupäähän. Huomautukset. Huolellisesti tunnistettuna erinomainen, poimimisen arvoinen ruokasieni. Sekoittaminen monivyöseitikin [Pw] kanssa täysin merkityksetöntä, koska sienet ovat suurin piirtein samanarvoisia ruokasieniä.
  11. Kultasieni. Tiukasti arvioiden sieni pitäisi luokitella syömäkelvottomiin sieniin, koska se on vanhana lievästi myrkyllinen. Koska jotkut kirjat pitävät sitä syötävänä ja toiset eivät, sen voisi laittaa huomautuksin varustettuna vähäarvoisiin tai arveluttaviin ruokasieniin.

Eniten keräämäni sienet

Alla on lista vuonna 2001 eniten keräämistäni sienistä.

  1. Haperot. Mantelihapero [Pw] oli eniten keräämäni yksittäinen sienilaji ottaen huomioon kaikki keräämäni sienet. On kuitenkin muistettava, että sienen kasvualue on eteläinen ja se viihtyy vain sangen poikkeuksellisilla kasvupaikoilla [Pw] (keräsin sienet noin 15 aarin alueelta).
  2. Vahverot. Pääosin suppilovahveroita [Pw], joka oli myös toiseksi tai kolmanneksi eniten keräämäni yksittäinen sienilaji.
  3. Kehnäsieni [Pw]. Sieni saattoi olla jopa toiseksi eniten keräämäni lajiryhmä, vaikka siihen kuuluu vain yksi sieni.
  4. Tatit (vaikea määritellä, mitä yksittäistä lajia tuli kerättyä eniten).
  5. Malikat ja valmuskat. Eniten keräämäni laji oli sinivalmuska [Pw]. Huomautus. Sinivalmuska kuten eräät muutkin valmuskat kuuluvat Lepista-sukuun kuten myös härmämalikka [Pw], joten nämä kaksi sieniryhmää tulee käsitellä yhdessä. Tricholoma-suvun valmuskoista vain silkkivalmuska [Pw] antoi maininnan arvoisen sadon.
  6. Rouskut. Eniten keräämäni laji oli karvarousku [Pw].
  7. Kääväkkäät. Eniten keräämäni laji oli rusko-orakas [Pw].
  8. Kantosienet. Koivunkantosieniä [Pw] ja mesisieniä [Pw] muutaman keiton verran.
  9. Suomumustesieni [Pw].

Seuraavien sienten merkitys jäi niin vähäiseksi, ettei niitä voi listata eniten kerätyiksi sieniksi (listaan sienet kuitenkin suurin piirtein siinä järjestyksessä, kuinka paljon olen laittanut niistä ruokaa):

  1. Seitikit. Eniten keräämäni laji oli monivyöseitikki [Pw].
  2. Keltahaarakas [Pw].
  3. Kurttusieni [Pw]. Huomautus. En aioi jatkossa enää kerätä sientä, sillä olen luokitellut sen rahoitettaviksi.
  4. Vahakkaat. Eniten keräämäni laji oli hallavahakas [Pw].
  5. Nuljaskat (limanuljaska [Pw] ja punanuljaska).
  6. Herkkusienet (alle kymmenen sientä).
  7. Akansieni [Pw] ja ukonsieni [Pw].
  8. Renkaattomat kärpässienet.
  9. Nurminahikas.
   
Copyright Tapio Markula 1999-2003, Salo (kotisivu, s-posti - lisää Tapio.Markula) (tapio.markula@dnainternet.net) - ei julkiskäyttöön ilman sopimusta.
Get Expression!
Editori, jolla saa luotua standardit täyttäviä HTML ja XML dokumentteja. Tämän sivuston sivut on useimmissa tapauksissa tarkastettu Dave Raggetin (W3C) tekemällä HTML-Tidy apuohjelmalla ja satunnaisesti W3C-organisaation virallisella koodintarkastusohjelmalla. Useimpien sivujen syntaksin pitäisi olla sopusoinnussa W3C:n XHTML 1.0 spesifikaation kanssa. Testaa tämä sivu!
Informaatiota selaimista, jotka näyttävät or tulostavat tämän sivuston parhaiten.
Tältä sivustolta suoritetun etsinnän on toteuttanut FreeFind.
[Hae Opera] [Hae Mozilla!]
Luontosivuja on viimeksi muutettu 24.10.2004