MIKSI KALAT EIVÄT LISÄÄNNY POHJANMAAN RANNIKOLLA NORMAALSTI??? (Tässä poimintoja Wistbackan – Snickarsin raportista ”Rannikon pienvedet …” / Pohjanmaa TE-Keskus / Kalatalous

 

Kristiinankaupungin ja Kalajoen välisellä alueella on yhteensä 139.000 ha happamia alunamaita.

Ei hapetetussa tilassa (ei kuivatetussa) alunamaiden merkitys vesistöjen happamoittavana tekijänä on varsin pieni.  Hapettumista tapahtuu jonkin verran maan kohoamisen myötä, mutta paljon suurempi merkitys on peltojen ojituksella ja erityisesti salaojituksella ja metsäojituksella.  Erityisen hankalia ovat alueet joita kuivatetaan pumppuasemilla (Rantala 199 1, Storberg 1988).

 

Pohjaveden pinnan laskeminen 10 cm:llä 1 ha kokoiselta alunamaalta, joka sisältää 1 % rikkiä, kuormittaa lähivesistöä vuositasolla yhtä paljon kuin noin 3000 vuoden hapanlaskeuma samalla alueella (Weppling 1997).

 

Mikäli pohjavedentasoa ei alenneta entisestään, hapetetuilta alunamailta tapahtuu happamoittavaa huuhtoutumista, 100-200 vuoden aikana rikkipitoisuudesta riippuen.  Vaikutus säilyy kauemmin, jos alunamaita kuivatetaan suuremmalta tilavuudelta.  Mikäli pohjaveden korkeutta lasketaan tasavälein, voidaan aikaansaada ikuisesti säilyvä happamoittava vaikutus (Storberg 1986).

 

 

 

13.1.7. Osa-alue 6. Vaasa-Maalahti-Korsnäs

 

13.1.7.1. Joet, purot ja suistoalueet

 

Osa-alueen kaikki virtaavat vesistöt ja suistoalueet ovat happamilla alunamailla suoritettujen perkaustoimenpiteiden ja ojituksien kuormittavia, ja ne muistuttavatkin enemmän suuria laskuojia.  Maalahdenjoki, jonka alaosan uoma edelleen on verrattain luonnollinen, perataan vuosina 1999-2004.  Tämän jälkeen pääuoma oletettavasti tulee enemmänkin muistuttamaan isoa laskuojaa.

 

Tutkittujen  jokien (Tuovilanjoki, Sulvanjoki, Maalahdenjoki ja Petolahdenjoki) virtaama-ajan pH arvot ovat pääsääntöisesti välillä 4,5 - 5. Yksi suurimmista (noin 600 ha) suistoalueista Vaasan eteläisellä kaupunginselällä on happamoitunut.  Ainoastaan Harrströminjoen virtaama-ajan pH -arvo on yli 5,5.

 

Alueen purojen varsilla on kuivatettu suuri määrä järviä 1950-luvulta lähtien.  Kuivatettujen järvien yhteispinta-ala on ainakin 80 ha.  Purot ovat happamia virtaama-aikoina, paitsi silloin kun merkittävä eutrofioituminen peittää happamuuden alleen.  Huomioitava poikkeus, kuitenkin väliaikainen, on Petolahdessa sijaitseva Strömbäcken, jonka ph-arvot olivat hyvät mittausajankohtina vuosina 1998-1999.

 


13.1.7.2. Pienet vesistöt

 

 (taulukko puuttuu tästä)

 

 


Kolme kluuvijärveä on jäänyt eristykseen maannousun aiheuttaman puron kuivumisen tai umpeenkasvamisen

 myötä.  Yhdestä kluuvijärvestä on tehty luonnonravintolammikko ja toista tukkii väärin sijoitettu tierumpu.

  Metsäojitukset kuormittavat yhtä suljettua kluuvijärveä.  Suljettu pinta-ala on noin 8 ha.

 

Viisi järveä on jäänyt eristyksiin maannousun seurauksena, kaksi väärin sijoitettujen tierumpujen vuoksi.

 Metsäojitukset ja muut kuivatustoimenpiteet ovat tukkineet kolmen järven laskupurot.  Väärin sijoitetut padot

ovat tukkineet kaksi järveä ja yhden järven laskupuro on pengerretty.  Suljettujen alueiden kokonaispinta-ala on noin 20 ha.

 

Selvyyttä ei ole siitä pystyvätkö kalat nousemaan riittävässä määrin alueen suurimpaan järveen, Hinjärveen.

 Kalaportaan toimintaa ei ole tiettävästi tutkittu.

 

Alueella on yhdeksäntoista fladaa ja kahdeksan kluuvijärveä, joihin ojitus ei vaikuta ja joihin kalat voivat nousta. 

Ne ovat pääsääntöisesti pieniä ja sijaitsevat saaristossa etupäässä luonnonsuojelualueilla.  Riski, että veneväylä

kaivetaan, on mökkiasutuksen vuoksi suuri viidessä fladassa.

 

Vuonna 1997-1998 tehdyt ph-mittaukset on koottu taulukkoon 13.14. Vesistöt on jaettu kaivaustoimenpiteiden

kuormittamiin ja kuormittamattomiin.  Taulukossa on lisäksi mittaustuloksia järvistä joihin kalat eivät pysty nousemaan.

-----------

 

 

Ojitetuilta alunamailta peräisin olevaa hapanta kuormitusta pidetään tutkimusalueen pahimpana happamoittavana tekijänä.  Kristiinankaupungin ja Kalajoen välisellä alueella on yhteensä 139.000 ha happamia alunamaita.  Happamat alunamaat esiintyvät yleensä alueilla, jotka ovat alle 60 m merenpinnan yläpuolella (Rantala 1991).

 

Ei hapetetussa tilassa (ei kuivatetussa) alunamaiden merkitys vesistöjen happamoittavana tekijänä on varsin pieni.  Hapettumista tapahtuu jonkin verran maan kohoamisen myötä, mutta paljon suurempi merkitys on peltojen ojituksella ja erityisesti salaojituksella ja metsäojituksella.  Erityisen hankalia ovat alueet joita kuivatetaan pumppuasemilla (Rantala 199 1, Storberg 1988).

 

Kuivatetuista maista vesistöihin huuhtoutuu vapautettujen vetyionien lisäksi rautaa ja alumiinia jotka vaikuttavat happamuuskuormitukseen.  Mm.  Weppling (1997) ja Åström (1996) ovat kuvailleet kemiallisia prosesseja.

 

Pitkä ja kuiva kesä, jota seuraa märkä syksy, on erityisen ongelmallinen alunamaiden huuhtoutumisen suhteen.  Mikäli syksyn lisäksi myös seuraava kevät on kuiva, tilanne saattaa pahentua entisestään.  Tutkimusalueella vuoden 1995 kesä ja syksy olivat erittäin kuivia ja huuhtoutumista tapahtui alkukesällä ja varsinkin syksyllä 1996.  Tämä vaikutti selvästi joidenkin vesistöjen veden laatuun kesällä 1997.  Myös kesä 1997 oli vähäsateinen, mikä merkitsi alunamaiden hapettumista.  Vuonna 1998 satoi poikkeuksellisen runsaasti, mikä merkitsi jo aikaisemmin hapettuneiden alunamaiden huuhtoutumista.

 

Alunamaat sisältävät yleensä rikkiä 0,04 % - 1,8 %, joskus jopa 3,5 %. Jo 0,2 % rikkipitoisuuden omaavien alunamaiden hapettumiset merkitsevät tyypillistä kuivatusveden happamoittavaa vaikutusta (Åström 1996, Palko 1994).

 

Pohjaveden pinnan laskeminen 10 cm:llä 1 ha kokoiselta alunamaalta, joka sisältää 1 % rikkiä, kuormittaa lähivesistöä vuositasolla yhtä paljon kuin noin 3000 vuoden hapanlaskeuma samalla alueella (Weppling 1997).

 

Rantala (1991) arvioi että Kristiinankaupungin ja Tornion välisellä rannikkoalueella vesistöjen happaman laskeuman osuus on 5-10 % kokonais- happamuuskuormituksesta.  Rantalan laskelmat sisälsivät kuitenkin pääosin peltomaita.  Tilanteessa, jossa alunamaita esiintyy myös metsissä, alunamaiden kokonaiskuormitus saattaa olla hieman korkeampi.  Jotta pienvesistöjen kuormittajista saataisiin kokonaiskuva, on tehtävä yksityiskohtainen selvitys vesistöjen kuormituksesta ja tilasta.  Kriittinen happamuustaso voidaan saavuttaa virtaavassa vesistöissä, jos valuma-alueen kuivatettujen alunamaiden osuus on välillä 2,2 - 5,2 %, riippuen maan happamuuden ja vesistön happamuudensietokyvyn vaihtelusta (Palko et al. 1988).

 

Mikäli pohjavedentasoa ei alenneta entisestään, hapetetuilta alunamailta tapahtuu happamoittavaa huuhtoutumista, 100-200 vuoden aikana rikkipitoisuudesta riippuen.  Vaikutus säilyy kauemmin, jos alunamaita kuivatetaan suuremmalta tilavuudelta.  Mikäli pohjaveden korkeutta lasketaan tasavälein, voidaan aikaansaada ikuisesti säilyvä happamoittava vaikutus (Storberg 1986).

 

 

 

 

 

 

 

 

7