KAAVOITUS VAASASSA – KEHITYKSEN

KAAVOITUS VAASASSA – KEHITYKSEN JARRU VAI EDELLYTYS!

Kahdeksan vuoden kokemus Vaasan kaavoituselimen jäsenenä (kh:n suunnittelujaos, STJ) on usein pannut minut pohtimaan kaavoituksen tarkoitusta.

Suurimmat kiistakysymykset Vaasassa ovat koskeneet kaavoitusta tai pikemminkin sen merkityksen vähättelemistä.

Keskon Kivihaan Hypermarket – päätös syntyi kaavan vastaisesti (muutenkin väärässä järjestyksessä: rakennuslautakunta käsitteli asian vastoin itselleen määrittelemiä periaatteita; KHO:n päätöksen mukaan ei poikkeuslupaa pitäisi käyttää tällaisessa asiassa)

Toriparkki rakennettiin asemakaavan vastaisella tavalla (asemakaava ei olisi sallinut torin pintaa kajoamista vaan olisi tullut käyttää tunnelilouhostekniikkaa, äillä edellytyksillä valtuusto hyväksyi kaavan)

Molemmat hankkeet viivästyivät melkoisesti koska asemakaavaa ei kunnioitettu vaan ratkaisut tehtiin tuoreesta asemakaavasta poikkeamalla.

Surkuhupainen lausahdus STJ:stä: (Taustalla oli rantayleiskaavastamme poikkeaminen). Erääseen jäseneen oli taas otettu yhteyttä ja hän esitti rantaosayleiskaavasta poikkeamista yhteydenottajan eduksi perustelle sitä näin: ”Kun nyt tästä kaavasta poikkeamisesta on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus niin emmehän voi ruveta poikkeamaan tästä poikkeamiskäytännöstämme!” Tämän kuultuani tuli hieman Kafkamainen olo.

Lähtökohtahan on – kuten tunnettua? - että Vaasa on täysin omasta aloitteestaan laatinut ja hyväksynyt yksimielisesti valtuustossa esimerkiksi ”Vaasan saariston osayleiskaavan” ja ”Keskustan osayleiskaavan” ja lähettänyt ne vielä vapaaehtoisesti Ympäristöministeriöön vahvistettavaksi. Näistä osayleiskaavoista poikkeamisesta on siis tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Kun joku hakee tiheästi huviloitetulle alueelle – vaikka kuinka räikeästi osayleiskaavan vastaisesti - poikkeuslupaa loma-asunnolle niin lähes poikkeuksetta (!) jaosto puoltaa poikkeuslupaa mikäli hakija on ymmärtänyt ottaa yhteyden johonkin tiettyyn jaoston jäseniin.

Keskustan vahvistetun osayleiskaavan vastaisesti aiotaan nyt rakentaa Asuntomessutkin, tosin asemakaava muuttamalla, eikä nyt sentään poikkeusluvalla. Aivan kuin osayleiskaavassa vain hetken mielijohteesta on jäänyt myös virkistysalueita ja vapaat rannat.

Vaasan suunnittelujaoston, kaupunginhallituksen, teknisen lautakunnan, ympäristölautakunnan ja rakennuslautakunnan jäsenien olisi hyvä tietää kaavoituksen perimmäinen tarkoitus.

MIKSI SIIS KAAVOITETAAN:

Minusta hyvän kuvauksen kaavoituksen tarkoituksesta antaa Otto-I Meurman Oulun yleiskaavan johdannossa 1952

Tämä juttu putkahti sopivasti esille evp. yleiskaava-arkkitehtimme Hannu Vuolteenahon toimesta ajankohtaisessa Vaasan yleiskaava-asiassa.

Tässä poimintoja Meurmanin tekstistä ja lopussa vielä koko johdanto Oulun yleiskaavaan. Oulullahan ei mene huonosti..

Seuraava pätkän toivoisin kuuluvan ulkoa opittavaksi pääsyvaatimukseksi ainakin kaupunginjohtajille ja kaupunginhallituksen suunnittelujaoston sekä kaupunginhallitukseen jäsenille

Meurman 1952:

Yleiskaavan tulee olla funktio elämästä. Maan käyttö ja rakentaminen johtuu käytännön tarpeista, jotka sanelevat ratkaisumuodon.

Yleiskaavan tulee luoda perusta paikkakunnan asukkaiden asumiselle, elinkeinolle ja työnteolle, mutta myös virkistykselle ja huollolle, niin henkinen kuin aineellinenkin puoli huomioon otettuna.

Sen tulee myös antaa pohja yhteiskunnalliselle järjestykselle ja johtaa sosiaalisesti, taloudellisesti, teknillisesti ja psyykillisesti terveeseen yhteiskuntamuodostukseen. Kuta syvemmälle näiden tarpeiden tutkimus voidaan ulottaa ja kuta huolellisemmin niiden perusteella ennusteet ja johtopäätökset laaditaan, sitä enemmän edellytyksiä on yleiskaavalla täyttää tehtävänsä. Inhimillinen rajoittuneisuus toisaalta, mutta myös tarve saada maan käyttö- ja rakennusohjelma nopeasti palvelemaan käytäntöä toisaalta estävät syventämästä suunnittelun perustutkimuksia rajattomiin.

SUUNNITTELUN JATKUVA KEHITTÄMINEN

Kuinka huolellisesti yleiskaava laadittaneenkin, on se saman lain alainen kuin kaikki elämä. Syntymäpäivästään alkaen se alkaa vanhentua. Paraskaan ennuste ei aina täysin pidä paikkaansa. Tulevaisuuden verhoa ei pystytä kohottamaan. Elämä on niin monisärmäistä, oikuttelevaa ja eri tahoille alati kehittyvää, ettei sen tulevasta suunnata ja kehityksen nopeudesta voi olla varma. Tämä ei silti vapauta kutakin aikakautta laatimasta tulevaisuuden ohjelmiaan, sillä ilman ohjelmaa työ muuttuu järjestymättömyydeksi, aiheuttaa kalliit oppirahat nykypolvelle ja kohtuuttoman rasituksen tuleville. Mutta jokaisen tulevaisuuden ohjelman paikkansa pitävyyttä on aina seurattava. Jos ne premissit, joille suunnitelma rakentuu, todetaan muuttuneiksi, silloin on sitäkin vastaavasti muutettava. Kaikki kaavoitus tarvitsee tämän takia jatkuvaa valvontaa ja tarkistusta. Eräitten maitten asemakaavalaeissa on tällainen tarkistus säädetty pakolliseksi viisivuosittain. Tämä ei kuitenkaan saa merkitä sitä, että edelleen oikeaksi havaituista periaatteista aiheetta poikettaisiin ja alettaisiin noudattaa vähimmän vastuksen lakia. Silloin saattaisi kaikki ohjeeksi tehty suunnittelutyö mennä hukkaan ja voitaisiin kaaoksen tielle. Niin kauan kuin ohjeeksi viitattu päämäärä todetaan oikeaksi, täytyy yhteiskunnan olla valmis myöskin uhraamaan työtä ja varoja sen saavuttamiseksi. Pyrkimys järkiperäisyyteen on aina ajan pitkään parasta ja yhteisen edun mukaan lopulta taloudellisinta. Kuta myöhempään vaiheeseen suunnittelu ja sen toteuttamisen valmistelu jätetään, sitä vaikeammaksi toteuttaminen tulee. Alueella, joka jo on taajaan jaettu ja rakennettu, tuottaa jokainen olevien olojen muutos vaikeuksia ja aiheuttaa menoja sekä monasti tyytymättömyyttä niiden keskuudessa, joiden kiinteistöön tai oletettuihin oikeuksiin kajotaan. Yksilön edun on kuitenkin väistyttävä kokonaisuuden edun tieltä, ja lopuksi yksilökään ei voi menestyä, jos kokonaisuus on sairas. Yhteiskunnan on kyettävä ajoissa ohjaamaan maan käyttö ja rakentaminenkin järkiperäisyyteen ja estämään ennen kaikkea väärinkäytöt tällä alalla, ennen kuin kehitys pääsee menemään umpikujaan ja johtamaan katastrofiin. Toiminta, joka suorastaan on yhteiskunnalle ja tulevaisuudelle vahingoksi, on kaikin käytettävissä olevin laillisin keinoin ehkäistävä, ja lait ja asetukset pyrittävä muodostamaan tehokkaiksi aseiksi tässä taistelussa. Tämän vuoksi olisi toivottavaa, että yleiskaavallekin saataisiin tiettyjä oikeusvaikutuksia.

Kuitenkaan ei parhaillakaan pykälillä pystytä saavuttamaan hyvää tulosta, elleivät työhön osallistujat itse vapaaehtoisesti halua pyrkiä sellaiseen. Sen tähden on mitä tärkeinä pyrkiä selvittämään yhteiskunnan jäsenille ja erityisesti maan käyttäjille ne päämäärät ja perusteet joihin pyrkimys nojautuu. Päämäärän tajuamattomuus synnyttää useissa ihmisissä epäluuloa ja vastustusta, mutta saatuaan selvityksen ja ohjausta, järkevästi ajatteleva henkilö kääntyy vastustajasta avustajaksi, ja siten yhteisvoimin vähitellen saavutetaan hahmoteltu päämäärä.

Oulua varten laadittu yleiskaava pyrkii olemaan viite siihen, miten Oulun tulevaisuutta ja sen asukkaiden parasta silmällä pitävä maan käyttö- ja rakennustapa olisi saavutettavissa mahdollisimman tasapuolisesti eri tarpeita tyydyttäen. Kunnallispolitiikan suuntauksesta ja hoidosta jää riippumaan, missä määrin tämän yleiskaavan mukainen ohjelma voi toteutua.

------------------------------------------

OULUN YLEISKAAVA 1952

Otto-I. Meurman Aarne Ervi

1.JOHDANTO

ASUINTAAJAMAN TARKOITUS

Kullakin kaupungilla tai muulla asuintaajamalla on tietty tehtävänsä väestönsä elämän palvelijana. Tuotannollisessa mielessä on maaseutu joutunut hoitamaan alueeseen nojautuvaa tuotantoa, lähinnä maanviljelystä, karjataloutta ja metsänhoitoa, minkä ohella kalastus ja metsästys kuuluvat samaan alueelliseen tuotannon ryhmään. Ne ovat tuotannon haaroja, jotka edellyttävät suhteellisen laajojen maa-alojen käyttöä kutakin tuotantolaitostaan kohti. Vastakohtana edelliselle on suppeaan maa-alaan tyytyvä paikkaan nojautuva tuotanto, joka edellyttää tiettyä keskitystä, runsasta työvoimaa yhdessä kohteessa, ja joka siinä mielessä kokoaa suuria määriä ihmisiä yhteistyöhön samalla paikalla. Näin on työnjako tuotannon alalla jo ammoisina aikoina johtanut asutuksen tiivistymiseen paikalliselle tuotannolle sopivassa paikoissa. On selvää, että ilman tällaista erikoistumista työssä ja tuotannossa ihmiskunta ei olisi voinut kehittää elintasoaan ja sivistystään. Näin on päädytty edellä sanottuun työnjakoon maaseudun ja asuintaajamien kesken, samalla kun näiden molempien välille on kehitetty välttämätön ja toisiaan tukeva yhteistyö.

KAUPUNKI JA SEN VAIKUTUSALUE

Jokaisella ihmisten asuttamalla kulttuurialueella on oma keskuksensa, joka sitä lähinnä palvelee, ja jolta se vastapalveluksena saa elintarvikkeensa ja raaka-aineensa. Täten on muodostunut taloudellista ja sivistyksellistä kohtalonyhteyttä eläviä tuotantoalueita. Kullakin kaupungilla tai muulla asuintaajamalla on oma vaikutusalueensa. Kaupungin tehtävänä ei silloin ole ainoastaan tuottaa sille tavaraa, vaan muutenkin huolehtia sen tarpeista. Kaupunkien vanhin palvelumuoto on kauppa. Se kokoaa tavaran vaikutusalueeltaan ja välittää sen markkinoille, samalla kun se hankkii muualta vaikutusalueen tarvitsemaa tavaraa ja levittää sitä ympäristöönsä. Tavaran hankkiminen kaukaisilta markkinoilta on kuitenkin hankalaa, ja niinpä taajamat ovat miltei alusta alkaen pyrkineet itsekin tuottamaan seudun tarvitsemia tavaroita. Aluksi käsityö ja sittemmin teollisuus kuuluvatkin taajamien tärkeimpiin elinkeinoihin. Lisäksi liikenteen hoitaminen on niiden elinedellytyksiin kuuluvaa, sillä ilman sitä ei kaupunkien välitys- ja jakelutehtävä olisi mahdollista.

Kaupunkien tehtävät eivät kuitenkaan rajoitu edellä mainittuihin. Menneistä ajoista lähtien niiden on ollut huolehdittava monista organisatoorisista tehtävistä, m.m. hallinnosta, ja eritoten kulttuurin viljelystä. Opetus ja tutkimus, tiede ja taide voivat kehittyä vain siellä, missä riittävä määrä ihmisiä kokoontuu yhteen ja missä talous on saatettu niin vakavalle pohjalle, ettei kaikkea käytettävissä olevaa aikaa tarvitse uhrata aineelliselle aherrukselle, vaan saadaan se riittämään myös hengen kehittämiseen. Nimenomaan kaupungit voivat muodostaa sivistyskeskuksia ja niillä on tämän elämänpuolen kehittämiseen suuret velvollisuudet.

Kuta korkeammalle sivistys on kohonnut sitä enemmän ja monipuolisempaa huoltoa elämä tarvitsee. Yhteiskunnallisen huollon alalla on nykyajan kaupungeilla yhäti kasvava velvoittava tehtävänsä. Paitsi sivistyksellistä huoltoa siihen kuuluu terveydenhuolto, lastensuojelu ja vanhusten hoivaaminen, mutta nykypäivinä tulee lisäksi monenlainen muu sosiaalinen toiminta, millä alalla kehitys nykyään tuntuu olevan erityisen ripeää.

Kun kaupunkien olemassaolo ja tehtävät täten aivan kiinteästi liittyvät sitä ympäröivän maaseudun, sen vaikutusalan, elämään ja hyvinvointiin, selvinnee ilman muuta, ettei kaupungin kehitystä voi suunnitella ivallisesti huomioonottamatta vaikutusalaa ja sen tulevaisuutta.

MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUN TARVE

Syntynsä ja tarkoituksensa mukaisesti on kaupunkiasutus tiivis~. Asutus on koettanut valita itselleen paikan, mikä tarjoaa sopivat edellytykset työskentelylle, tavaran tuonnille ja viennille sekä liikenteelle, rakentamiselle jne. Mikäli tässä on onnistuttu, ja mikäli vaikutusalueella on yksityisyritteliäisyyttä ja alue tuottavaa sekä riittävän laaja, kaupunki kehittyy ja voimistuu. Sen edullisuus toimipaikkana tekee sen tavoitelluksi ja asutus aikaa yhä enemmän tiivistyä. Käy välttämättömäksi ryhtyä säätelemään maan käyttöä ja rakentamista niin, että tilaa jäisi kaikille asukkaille ja erilaisia tarkoituksia varten. Näin on syntynyt asemakaavoitus, joka tunnetaan jo kulttuurin varhaisimmilta ajoilta asti.

Nykyaikaan verrattuna asutuksen tiivistyminen oli aikanaan suhteellisen vähäistä ja hidasta. Vasta industrialismin valtaisa kehitys viime vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla ja edelleen tällä vuosisadalla on asettanut kaupungit vaikeaan tilanteeseen asutuksen levitessä ennen aavistamattoman laajoille alueille. Erityisesti auton ilmestymisen mukanaan tuomat mahdollisuudet päivittäisten matkojen päivittäisten ovat laajentaneet kaupunkien asutuspiiriä muodostaen niiden ympäristöön meidänkin maassamme kilometrien, jopa peninkulmien levyisiä haja-asutusvyöhykkeitä pirstoten maata paljon laajemmalti kuin mitä tarpeellista olisi. Lähimpänä kaupunkia tämä haja-asutus on tiivistynyt järjestämättömiksi esikaupungeiksi joissa suhteellisen matalasta asukastiiviydestä huolimatta vallitsee niin hyvin ahtautta kaduilla kuin myös miltei täydellinen yhteisten alueiden puute. Samaan aikaan on pelto- ja metsäalaa ajattelematta tuhlattu. Arvokasta kansallisomaisuuttamme on mennyt hukkaan. Järkiperäistä suunnitelmaa noudattaen olisi tultu paljon vähemmällä toimeen ja etenkin säästetty niistä monista epäkohdista, joita kaikkialla esikaupunkien ja haja-asutuksen piirissä voidaan todeta. Olisi myös vältetty ne suuret menot, joita tällaisten epäkohtien aikanaan pakottavaksi osoittautuva tai nyt jo tarpeelliseksi havaittu korjaaminen aiheuttaa.

Jokainen inhimillinen työ vaatii onnistuakseen suunnitelmallisuutta. Tämä pitää paikkansa varsinkin maan käyttöön ja rakentamiseen nähden minkä onnistuminen muodostaa pohjan koko yhteiskunnan menestymiselle. Yhteiskunnan rakentamiseen osallistuvat muodossa tai toisessa kaikki sen asukkaat. On selvää, että tällaisesta työstä, johon osallistuu siksi monia ryhmiä, ei voi tulla tarkoituksen mukaista, ellei sovita yhteisestä työsuunnitelmasta. Tarvitaan selvä järkiperäinen ohjelma. Sen luomiseen pyrkii kaikki asemakaavoitus.

YLEISKAAVAN TARVE

Varsinkin viime vuosisadan jälkipuoliskolla kaupunkien nopeasti kasvaessa laajennettiin asemakaavoja sikäli kuin asutus lisääntyi. Täten irrallisista paloista kokoonpantu kaupungin kokonaisasemakaava muodostui kuitenkin sekavaksi, ilman yhtenäistä kokonaisnäkemystä syntyneeksi 'tilkkupeitoksi', jolta puuttui orgaanisuus, ja joka sen vuoksi ei myöskään pystynyt tarkoituksen mukaisesti palvelemaan elävää elämää. Tarvitaan sen takia määrätietoisesti suunniteltu yleiskaava, jonka esittämiin pääsuuntaviivoihin yksityiskohtien tulee sopeutua.

Lainsäädäntömme ei vielä tunne käsitettä yleiskaava. Kuitenkin voivat kaupungit laadituttaa itselleen yleiskaavat ja vapaaehtoisuuden pohjalla pyrkiä niitä noudattamaan. Yleiskaavojen tarve on meidän aikanamme tullut entistään tärkeämmäksi ja on opittu huomaamaan, että se on perustettava huolellisiin tutkimuksiin ja niiden nojalla laadittuihin ennusteihin. Suunnitelman tulee sopia juuri sille yhteiskunnalle, jota varten se on tarkoitettu. Se ei saa olla ahdas, mutta ei liian väljäkään. Ennenkaikkea sen on oltava sellainen, että sen puitteissa yhteiskunta voi tarkoituksen mukaisesti suorittaa tehtävänsä.

Yleiskaavan tulee olla funktio elämästä. Maan käyttö ja rakentaminen johtuu käytännön tarpeista, jotka sanelevat ratkaisumuodon.

Yleiskaavan tulee luoda perusta paikkakunnan asukkaiden asumiselle, elinkeinolle ja työnteolle, mutta myös virkistykselle ja huollolle, niin henkinen kuin aineellinenkin puoli huomioon otettuna.

SUUNNITTELUN JATKUVA KEHITTÄMINEN

Kuinka huolellisesti yleiskaava laadittaneenkin, on se saman lain alainen kuin kaikki elämä. Syntymäpäivästään alkaen se alkaa vanhentua. Paraskaan ennuste ei aina täysin pidä paikkaansa. Tulevaisuuden verhoa ei pystytä kohottamaan. Elämä on niin monisärmäistä, oikuttelevaa ja eri tahoille alati kehittyvää, ettei sen tulevasta suunnata ja kehityksen nopeudesta voi olla varma. Tämä ei silti vapauta kutakin aikakautta laatimasta tulevaisuuden ohjelmiaan, sillä ilman ohjelmaa työ muuttuu järjestymättömyydeksi, aiheuttaa kalliit oppirahat nykypolvelle ja kohtuuttoman rasituksen tuleville. Mutta jokaisen tulevaisuuden ohjelman paikkansa pitävyyttä on aina seurattava. Jos ne premissit, joille suunnitelma rakentuu, todetaan muuttuneiksi, silloin on sitäkin vastaavasti muutettava. Kaikki kaavoitus tarvitsee tämän takia jatkuvaa valvontaa ja tarkistusta. Eräitten maitten asemakaavalaeissa on tällainen tarkistus säädetty pakolliseksi viisivuosittain. Tämä ei kuitenkaan saa merkitä sitä, että edelleen oikeaksi havaituista periaatteista aiheetta poikettaisiin ja alettaisiin noudattaa vähimmän vastuksen lakia. Silloin saattaisi kaikki ohjeeksi tehty suunnittelutyö mennä hukkaan ja voitaisiin kaaoksen tielle. Niinkauan kuin ohjeeksi viitattu päämäärä todetaan oikeaksi, täytyy yhteiskunnan olla valmis myöskin uhraamaan työtä ja varoja sen saavuttamiseksi. Pyrkimys järkiperäisyyteen on aina ajan pitkään parasta ja yhteisen edun mukaan lopulta taloudellisinta. Kuta myöhempään vaiheeseen suunnittelu ja sen toteuttamisen valmistelu jätetään sitä vaikeammaksi toteuttaminen tulee. Alueella, joka jo on taajaan jaettu ja rakennettu, tuottaa jokainen olevien olojen muutos vaikeuksia ja aiheuttaa menoja sekä monasti tyytymättömyyttä niiden keskuudessa, joiden kiinteistöön tai oletettuihin oikeuksiin kajotaan. Yksilön edun on kuitenkin väistyttävä kokonaisuuden edun tieltä, ja lopuksi yksilökään ei voi menestyä, jos kokonaisuus on sairas. Yhteiskunnan on kyettävä ajoissa ohjaamaan maan käyttö ja rakentaminenkin järkiperäisyyteen ja estämään ennen kaikkea väärinkäytöt tällä alalla, ennenkuin kehitys pääsee menemään umpikujaan ja johtamaan katastroofiin. Toiminta, joka suorastaan on yhteiskunnalle ja tulevaisuudelle vahingoksi, on kaikin käytettävissä olevin laillisin keinoin ehkäistävä, ja lait ja asetukset pyrittävä muodostamaan tehokkaiksi aseiksi tässä taistelussa. Tämän vuoksi olisi toivottavaa, että yleiskaavallekin saataisiin tiettyjä oikeusvaikutuksia.

Kuitenkaan ei parhaillakaan pykälillä pystytä saavuttamaan hyvää tulosta, elleivät työhön osallistujat itse vapaaehtoisesti halua pyrkiä sellaiseen. Sentähden on mitä tärkeinä pyrkiä selvittämään yhteiskunnan jäsenille ja erityisesti maan käyttäjille ne päämäärät ja perusteet joihin pyrkimys nojautuu. Päämäärän tajuamattomuus synnyttää useissa ihmisissä epäluuloa ja vastustusta, mutta saatuaan selvityksen ja ohjausta, järkevästi ajatteleva henkilö kääntyy vastustajasta avustajaksi, ja siten yhteisvoimin vähitellen saavutetaan hahmoiteltu päämäärä.

Tapio Osalan kommentti 2001:

Kun Vaasan suunnittelujaosto kesällä 2000 oli Oulun kaupungin vieraana esittelivät Oulun edustajat ylpeänä kaupungin lievealueita ollen ylpeitä siitä että eivät ole poikkeuslupia vuosiin myöntäneet… Ehkä Oulun yleiskaava vuodelta 1952 meni aikanaan hyvään maahan.

Vaasassa poikkeusluparakentaminen on täysin säännönmukaista…. ”Eihän kehitystä saa jarruttaa!” … ”Kyllä nyt omalle maalle pitää saada rakentaa!”