Merenkurkun kevään luontohavaintoja                             24.4.2001

 

Autoin tänään auringon laskettua kiloisen ahvenen pulasta.  Ahven oli maha mätiä pullollaan taivaltamassa merestä kutemaan  matalaa puroa pitkin ruovikkoiseen umpeen kuroutumassa olevaan merenlahteen, fladaan, Vaasan Långskärissä, Sundomissa. Merivesi on alhaalla ja puron suu kovin kuiva ja ahven oli joutunut hyppiessään kuivalle maalle. Tuskin se ymmärsi tarkoitustani mutta iloisesti se heti jatkoi matkansa yläjuoksuun.

 

Eräällä toisella kutupakalla pienehköt, noin 1-2 kiloiset koirashauet  vilistivät  tien ali ikivanhaan kutupoukamaan. Tässä poukamassa  vajaa kymmenen vuotta sitten sadat jättihauet olivat viimeisellä vaelluksellaan kun tuon poukaman rannalle oli tehty laiton maantäyttö ja kaatopaikka.  Täyttömaa oli niin hapanta että alhainen ph tappoi jopa kalat. Laiton maa on edelleen paikallaan mutta happamat aineet ovat vähentyneet ja uudet hauet ovat löytänet taas kutupaikan. Edelleen paikka käytetään laittomana kaatopaikkana vaikka se sijaitsee aivan tien vieressä.

 

Koirashauet odottavat maha maitia pullollaan suurempien naaraiden saapumista – ne aloittavat nousunsa ehkä huomenna ja silloin näkee aivan vierestä tosi isoja mötiköitä, 5 - 10 kiloisiakin.

 

Tässä samassa paikassa kävi karhu syömässä kutuhaukia viime lauantaina (21.4.2001). Taisi olla sama karhu, joka pisti suihinsa aivan lähistöllä suuren hirven. Tämän hirven luut ovat nyt taideinstallaation osana  Pohjanmaan Museon Sectio –näyttelyssä ( Eero Murtomäki).

 

Nyt elää Merenkurkun luonto dramaattisinta aikaa. Kohta nousee ahven toden teolla ja sitten viimeiseksi särki. Ja niitä on paljon!  Hauki nousee iltapäivästä ehkä kello yhdeksään, ahven ja särki kiihdyttävät yötä kohden.

 

Saariston suojaisilla kutupuroilla, missä ihmissilmä näkee purolle vain piilokojun reiän läpi kiikarin tai kameran linssin kautta, muuttolinnut täyttävät kupujaan kutukaloilla.

Onpa luonto ajoittanut kutunousun sopivasti merikotkalle, kurjelle, varikselle ja lokeille!  Pitkän muuttomatkan jälkeen pääsee Merenkurkussa suoran notkuvien kalapöytien ääreen. Tästä on hyvä aloittaa suvun jatkaminen. No, merikotka hautoo jo mutta maistuu se kala hautojallekin ja merikotkapoikamiehille ja neidoille.

 

Olin rakentamassa elämäni ensimmäistä merikotkan tekopesää viime lauantaina Vaasan Öjeniin. Pesä soveltuu myös kalasääkselle, jolta mukavasti lisääntyneet merikotkat ovat vieneet viime vuosina hyvät pesät. On sinänsä valitettavaa että isojen lintujemme luontaiset pesäpaikat on ihminen lähes tyystin hävittänyt. Yli 70 %:sti joutuvat kotkat ja sääkset tyytymään ihmisen alulle panemiin tekopesiin. Öjenissäkin lienee aikaisemmin mainittu karhu liikkunut talvella. Siellä olisi mainio pikku järvi, joka olisi erittäin mainio kutupaikka ja karhukin voisi mässäillä haiuilla mutta…

 

Järveen laskevan puron yläjuoksulla on ihminen käynyt ojittamaan kaikki suot ja metsät. Eilen oli veden ph 4 mikä tietää kuolemaa kaikelle kalan kudulle. Joitakin kaloja olen järvessä keväisin nähnyt mutta suvun jatko ei onnistu. Asialle pitäisi tehdä jotain ja suunnitelmia ammattikalastajien kanssa onkin.

 

Vaasan kaupungin rajojen sisällä saattaa kokea mitä hienompia luontoelämyksiä. Meillä on karhuja, ilveksiä, merikotkia, sääksiä, liito-oravia ja juuri nyt miljoonia kaloja, jotka kiimainen katse silmissään pyrkivät kuolemaa uhmaten kutemaan.

 

Hyviä kutupuroja on Västervikissä  Verkbäcken ja Haukinevan puro Gerbynniemellä. Siellä muuten muutama kurki mässäilee parasta aikaa kutukaloilla.

 

Vain kutunousun nähnyt voi aavistaa miksi joku kiihtyy siitä kun kalojen kutupaikkoja olemattoman taloudellisen hyötytavoittelun vuoksi tuhotaan. Kuten huvilatien rakentamisesta laittomin keinoin kutulahtien yli Natura-alueille….

 

Tapio Osala   24.4.2001