TAPIO OSALAN LUONTOSIVU   www.TapioOsala.com

Valoisa aika!
Kuvia Öjenistä
Hävitettyä Vaasaa
Öjenin suojeltutaistelu + kartta+ajo-ohje
Kurkishow
Luontokeskus TERRANOVA




Juttujani
"Käsittääkseni tien rakentamisen aiheuttamat vauriot ovat eläimistölle vähäisiä.  Muuttomatkoilla monet joutuvat paljon kovemman liikenteen vaikutuksen tuntumaan.  Toisaalta voi väittää, että tien ansiosta joidenkin lajien (hirvi, kettu, jänis) liikkuvuus voi suorastaan parantua, kun lohkareiden sijasta ne voivat valita myös tasaisen tienpinnan."
Oheinen professorin lausunto ja taistelu pesäpuusta  löytyy kokonaisuudessaan alempana olevista linkeistä
Suomen kaikkien paikkakuntien koordinaatit Suomi tarkka sijainti N E
Luontohavaintojani

 
Keväällä syntynyt kotkanuorukainen oli harjoittelemassa lentoonlähtöä ja laskeutumista heinäkuussa 2006 Vaasassa erällä metsätiellä (Kuva Jaakko J. Salo). Tämä kotka ei ehkä olisi koskaan syntynyt mikäli eräs tie olisi saaristoon rakennettu professorin lausunnon perusteella Merikotka lienee linnuista ainoa, jolle tiestä ja liikenteestä voi olla haittaa. jos liikenne säikäyttää emon hautomasta varhain keväällä, munat voivat pilaantua kylmyyden vuoksi.  Ulompana saaristossa on kuitenkin uusia pesimäalustoja, jolloin tielinjan pesimäpuu voitaneen kaataa ja välttyä poikasvaurioilta.  Merikotka toisaalta ei enää ole uhanalainen laji muutenkaan. Tässä linkki lausuntoon.


Merenkurkun kiistellyt eläjät
Halliperhe Merenkurkussa
Halliperheen herkkä hetki - kuva Jaakko Salo




 

Öjenin luontopolku valmistui kesällä 2003 ja vihittiin virallisesti käyttöön 8.10.2005



Luontopolku on Vaasan aarre - KATSO!


Taistelu Vaasan keskustasta  n 4 km päässä olevasta Öjenin vanhasta metsästä alkoi 1993 (ks tänne).
Kesällä 2003 valmistuu Öjeniin luontopolku.Pekka Haaviston ollessa ympäristöministerinä alue liitettiin vanhojen metsien suojelualueeseen ja Natura2000 -verkostoon.
Luontoväki voitti siis  taistelun!
Vaasan kaupunki sai metsästä 4 mmk ja Maaherrantalon  eli vaasalaiset saivat maksun sekä hyvän maksun metsästä ja saivat silti pitää sen!
Alue on n 300 ha suuruinen ja sijaitsee Vaasan eteläpuolella Sundomissa (ajo-ohje: Keskustasta Vaskiluodon läpi ja siltapengertä kohti Sundomia, siltapenkereen jälkeen oikealla puolella n 500 m päässä P-alue ja INFO-taulu. Taulun editse oikealle eli lumenkaatopaikalle jonka ohitse n 50 m ja siitä alkaa luontopolku - ohessa vasemmalla linkki karttaan).Pentti ja Tapio

 Pentti Linkola ja Tapio Osala neuvonpidossa 3/2003
( Linkola  kirjoitti  artikkelin Tapion toimittamaan ja kustantamaan kirjaan "Pohjoinen erämaa - Kessi-Vätsäri")

Öjen 3/2003
Kuva otettu Öjenin tekeillä olevalta luontopolulta 3/2003 (foto:Jaakko Salo)

            
 

 
Mitä asioita olet edistänyt/ vastustanut?

Avohakkuu Öjbergetillä?
Karhu Vaasassa! Älä turhaan puuta kaada
Kurkishow
Haukinevasta Kalastukseen ja rannikon vesiin liittyviä asioita


Taistelu Merikotkan pesäpuusta johon myös seuraava liittyy> Luonnonlohi hädässä!
Professorin "luontolausunto" ystävän asiassa
Älä syö kirjolohta eli sateenkaarirautua elivesipossua

Siikaankaan ei aina voi luottaa! Kys kauppiaalta!
Vaasan Saaristo Uhattuna Kalastusoikeudet rannikkokalastajille!

Fiskare Bertel West
Liito-oravan oikeudet HO:n päätös 16.6.2000
Happamoitumisesta ja pienvesistöistä

Happammus pilaa kalavedet
Parempaa ruokaa  -edes lapsille!

Tee itse ! Matokomposti - tässä ohjeet!  !

 
Kuvia Öjenistä (kuvat Jaakko Salo)

Puro Öjeinssä 3/2003
Puro alkaa solista maaliskuussa 2003 Öjenissä. Tästä vielä kala nousee!
Luonnontarkkailija to
Öjenin tilaa seurataan säännöllisesti
 21
 Lumi sulaa kosteikoilta Öjenissä 3/2003