|
Yksinkertainen piirros muslimien profeetasta Muhammadista
Maailmalla yhteisöpalvelussa nimeltä "Facebook"
järjestettiin sellainen kiva piirrostapahtuma, jonka nimi
ulkomaankielellä on Everybody Draw Muhammed Day.
Suomeksi käännettynä tuosta omituisesta
saarelaiskielestä se on "Piirtäköön joka iikka
Muhammedin -päivä". Eli kyse on siitä, että
jokainen halukas piirtää islaminuskoisten profeetta
Muhammedin. Tyyli oli vapaa.
Itse käyttäisin miehestä nimitystä Muhammad, koska klassinen arabia ei tuntenut vokaaleja e eikä o. Tällä seikalla on tosin vain akateemista mielenkiintoa.
Itse olen vain kokeillut kerran Facebookia.
En jäänyt koukkuun. Mutta minä siis päätin
kuitenkin muutaman päivän
myöhässä osallistua palvelun ulkopuolella
päivän vietoon ja piirsin
sellaisen itsekin. Muistakaamme, että piirrostapahtumaa ei
järjestetty vittumaisuuttaan, vaan
sen perusteella, että jotkut toimivat väärin
islaminuskon
varjolla, eli uhkailevat toisinajattelijoita. Koska minä vastustan
sellaista, ja kannatan kaikkea sellaista, mikä on oikein ja
kaunista, niin siksi minä
piirsin pikaisesti tällaisen kehittyneen tikku-ukon:
Edellä
mainittua omituista kieltä osaaville Wikipediassa olisi tarjolla
tietopaketti päivästä ja sen syvemmästä
tarkoituksesta
Ja Tiede-lehden keskustelupalstalla on asiasta käyty keskustelua
Samoin kuuluisalla Hommaforumilla
|
|